Sosiaalidemokraattisen puolueen kannatuksen romahdus tuli aiheesta. Sinipunahallituksen äärioikeistolainen politiikka kurjisti pienituloisten työläisten ja vammaisten, sekä kaikkien työtätekevien asemaa. PAAVO LIPPONEN OLI OIKEISTOLAISEMPI PÄÄMINISTERI, kuin kokoomuspuolue. Kansalaiset reagoivat luonnollisesti pitkällä viiveellä, mutta reagoivat lopulta. Demareiden kannatus romahti ja todella aiheesta. Syypää tähän on yksin ja ainoastaan PAAVO LIPPONEN. Eeero Heinäluoma oli asiallinen ja erittäin hyvä puolueen puheenjohtaja. Kansalaisten viiveellä tullut todella aiheellinen viha purkautui Heinäluomaan, vaikka sen todellinen kohde ON PAAVO LIPPONEN. LIPPONEN TUHOSI PUOLUEEN. LIPPOSEN OLISI PITÄNYT TOIMIA KALTAISTENSA JOUKOSSA, ELI HITLERJUNGISSA.
heinäluoma
on kunnonmies
386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Heinäluoma oli VALEHTELEVA puoluejohtaja!
Vaalipuheet olivat TÄYSIN päinvastaisia, mitä SDP SAMAAN AIKAAN eduskunnassa päätti ja äänesti.
Suomalaiset huomasivat tämän ristiriidan, mikä aiheutti SDP.n veret seisauttavan vaalitappion.
Eihän KUKAAN voi luvata lisää rahaa ja äänestää lisärahaa vastaan SAMANAIKAISESTI ainakaan uskottavasti.
SDP on tehnyt näin lähes koko elinaikansa, mutta nykyisessä informaatioyhteiskunnassa tuollainen KAKSINAAMAISUUS paljastuu HETI.
Siinä on syy SDP.n kiihtyvälle alamäelle ja sitä ruokkii myös omia aiempia päätöksiä vastaan tehdyt välikysymyksetkin.
Ainoa mahdollinen pelastus olisikin se, että SDP muuttuisi REHELLISEKSI puolueeksi, ja lopettaisi muiden puolueiden aiheettoman haukkumisen.
VALEHTELUN AIKA ON JO OHI!
Kauan sitten kirjoitin Hesariin kommenttia siitä, kuinka silloinen nousukaspoliitikko, HH, ajoi demareista VASEMMALTA OHI. Mutta nyt on uusi ilmiö, mikä EU:n myötä on syntynyt: OIKEISTODEMARIT OY. Heidän roolinsa yhdentyneessä Euroopassa (ja maailmassa) on toimia SUURKAPITALISMIN SUOJELUSENKELINÄ. Kansainvälistyvä suurkapitalismi muodostaa pääomanomistajilleen tolkuttomiksi kohoavia voittoja, joiden maksumiehinä ovat köyhät ja köyhtyvät kansalaisraukat. Työpaikat siirtyvät väliaikaisesti edullisemman työvoiman maihin - kunnes eivät edes niissäkään kykene saamaan riittäviä voittoja AHMATTIOMISTAJILLEEN.
Demaripuolueella on nyt tapahtumassa se vastareaktio - vasemmalle siirtyminen, mikä ei kuitenkaan tule tilannetta korjaamaan. Kun lumipallo on jyrkällä vuorenrinteellä liikkeelle lähtenyt, ei se pysähdy, vaan aiheuttaa vyöryn.
RAHALLA ON TAIVAALLINEN VOIMA (- se vain johtaa kylläkin useasti HELVETTIIN!).
Niinkuin nyt on nähty, ota SINÄ ohjat.
Paina oiketa sosiaaalidemökratiaa, sillä on nyt
kysyntää. Ole rohkea, ole EERO!
" Selastat" Suomen