Barcelonassa heavyrock-klassikoita, Laukaassa oma keikkasetti, Hartwall Areenalla Kirkaa ja metallimessuilla uutta omaa materiaalia.
Kun on menestyksekkäästi esiintynyt Miramarissa maailman kongressissa kansainväliselle bisnesväelle, antanut kaikkensa kiitollisille Keski-Suomen tosifaneille ja kotimaiselle yleisölle, villinnyt ja hurmannut muistokonsertin pitkänlinjan musiikinammattilaiset, yhteiskunnan, median ja viihde-elämän vaikuttajat ja 7000 hengen yleisön, ei ole enää huolta vastaanotosta metallimessuilla. Sielläkin Koivuset ovat varmasti parhaita esiintyjiä, vaikka osalta metalliväestä ei kiitosta tulisikaan. Muutamien tr00hevarien mielipiteet ovat yhdentekeviä silloin kun voi valloittaa koko maailman.
Kun on menestyksekkäästi esiintynyt Miramarissa maailman kongressissa kansainväliselle bisnesväelle, antanut kaikkensa kiitollisille Keski-Suomen tosifaneille ja kotimaiselle yleisölle, villinnyt ja hurmannut muistokonsertin pitkänlinjan musiikinammattilaiset, yhteiskunnan, median ja viihde-elämän vaikuttajat ja 7000 hengen yleisön, ei ole enää huolta vastaanotosta metallimessuilla. Sielläkin Koivuset ovat varmasti parhaita esiintyjiä, vaikka osalta metalliväestä ei kiitosta tulisikaan. Muutamien tr00hevarien mielipiteet ovat yhdentekeviä silloin kun voi valloittaa koko maailman.
Vastaukset 25
Vanhimmat
silloin kun valloittaa maailmaa pop-iskelmä-musiikilla. se on menoa se.
kettu pihlajanmarjoista.
mutt kun ari haluais niin kovasti hyväksyntää niilt "troohevareilt" :( mut tää sun teksti oli hyvä ettei sitt meitä harmita niin paljon jos tulee vähän kritiikkii tänään, mut ari on silti paras joo!!!!
niin, ne on kait nää trooohevarit itse, jotka haluais, ett Ari haluais niitten hyväksyntää. Mut siellä ne on, samanvertaisina kuin muukin yleisö. Mutt hieno viikko tosiaan! Toi FME voitto varmaan vähän huvittakin sitä.
Eiku tänään Expoon!
et ari haluais näiltä piireiltä hyväksyntää. Tuskin se mitään muoreja haluaa faneiksi. Jos totta puhutaan.
eli esim. maidenista, diosta ja priestistä diggaa a) yks b) sun toinen. Toisaalta nääkin bändit ovat pelkkää kuraa, kun mennään tarpeeksi pieneen piiriin jne. Kaikkia ei voi miellyttää ja musiikilla olisi kiva myös elää, eiköhän arikin tämän ymmärrä.
Musta vaan tunuu, ettei Ari pahemmin ees ajattele tätä faniasiaa. Keskittyy vaan siihen mistä tykkää eli musiikkiin. Fanit taitaa olla enemmän muitten päänsärky.
niin typerää sakkia, kuin monista Ariin liittyvistä kommenteista on lukenut, niin tuskin se edes yrittää saada sellasten tyyppien hyväksyntää. Ja typerintä on se, et nää tyypit dissaa Aria oikeestaan vaan sen takia et se on tullu tietoisuuteen jonkun Idiots-kilpailun kautta. Niillä ei ole mitään oikeeta tietoa mitä Ari nykyään tekee!
yhtään mistään. ottakoon tai jättäköön itse kukin oman mielen mukaan. tosin jollain ei oo sitä omaa mielt waan se on muiden taskus. mut se taas on niiden oma puute.
ostovoimaa ja ne kuuntelee ja arvostaa musaa, troohevarien rahat menee viinaan ja musaksi riittää mättö mitä ei selvin päin kestä kuunnella.
että kaikkien oikeus kuunnella heviä. Eiköhän se ole pääasia, et menestyy ja tykkää siitä mitä tekee, eikä se mielyttääkö jotain marginaali porukkaa ensisijaisesti.
että kohderyhmä ainakin on suurempi. Noista hevareista on kuitenkin osa toisaalta aika kiinnostuneita siitä Arin uudesta matskusta.
"Kun on menestyksekkäästi esiintynyt Miramarissa maailman kongressissa kansainväliselle bisnesväelle"
Heh hehhh...
näin on päässyt käymään ja moni olis vahtanut osia Koivusten kans ;)
No jos haluaa esittää taustamusaa pukujuhlissa ihmisille joita ei kiinnosta pätkääkään, niin mikäpäs siinä. Hyvän korvauksen vuoksi tuo toki kannatti tehdä.
Väkee oli joka puolelta maailmaa. Noin se sana kiirii ja olihan siellä tullu tyypejä jo kysyy mistä levyä voi ostaa.
toki jo senkin vuoksi kannatti, mut se eikä levymyynti ei ole se pointti tässä, vaan hieno kokemus ja tilaisuus aloittelevalle bändille. suuri osa noista krakamiehistä olis varmasti mieluummin fanittanut koivusten rockenrollia, mutta noissa bisnestapaamisissa on pakko solmia ja hoitaa kontakteja. kyllä monen nörtinkin puvun alla sykkii rocksielu.
Kuka tahansa muusikko, hevi tai ei, lähtisi oitis samanlaiselle keikalle, tyhmää ja tekopyhää edes väittää muuta. Kyllähän sitä itse kukin haluaa paremmille liksoille, se raha kun voi mahdollistaa monta muuta juttua. Eikä tuo Nokia kyllä ole mikä tahansa julkisuushakuinen halpiskauppias tyyliin Vesa Keskinen. Hyvä yritysyhteistyökumppani voi tuoda tullessaan vaikka mitä.
Ja on se muuten kumma,kun hynyset ja 69:t saa esiintyä vaikka minkälaisissa reality-show -hömppäohjelmissa,puhumattakaan Rautiaisen kömpelöstä seniorihassuttelusta, Northern Kingsit saa levyttää vanhaa poppia ylikansalliseen kaupalliseen formaattiin ( teneorit, virtuoosit, mestarit ja mitä niitä nyt olikaan) - ja se onkin vaan hauskaa ja rajoja rikkovaa. Rahasta nekin sitä tekee, kenties oikeasti vähän nauttivatkin. Eikä kukaan ole niitä dissaamassa?
Kateellisia ne kaikki hevarit vaan ovat, kun Ari on niin ylivertainen ja suosittu! Ehkä ovat itsekin vaan niin ymmällään siitä, että joku voi olla niin lahjakas.
se Ari sitte esitti siellä Barcelonassa?
lucan raportti, vanhaa hyvää shittiä pääasiassa vetivät.
Jep jep. Tosta ryhmästä aika monella on kokemusta cover- ja firmakeikoista ennestään aika helvetisti. (Vähiten varmaan just Arilla.) Ihan hyvä heitto, mutta metsään meni niin että rytisee!
tarkoitettiin että tällä kokoonpanolla missä arikin on messissä, on aloitteleva bändi.
palkannut tilaisuuteen soittouraansa aloittelevan bändin. Kyseessä on siis maailman valloitustaan aloitteleva bändi.
että Ari näyttää kaikille kerta toisensa jälkeen että on oikeasti harvinainen lahjakkuus ja persoonallisuus. Ihana viikko on ollut, oottelen innolla että saamme kuulumisia tänään siitä, minkälaista uusi materiaali on.