heräsi kysymys

Joten en kauaa jaksa täälä kotona istua...alotan keikkahommat het ku tää äippäloma tästä loppuu. Pari tuntia silloin tällöin niin saan lapsenikin kanssa olla. Omaksi iloksi vain eipä siinä pääse "tienaamaan", mutta se on niin kivaa kun pääsee "ihmisten ilmoille" näkee ulkopuolisia ihmisiä ja kuulee muitakin juttuja kuin näitä vaavi asioita.
Meitä ihmisiä on joka lähtöön, ite luulin et viihdyn kotona, mutta toisin kävi!
Mikäs siinä kotona ollessa jos sielä viihtyy!

toiostaiseksi olen vielä kotona tyttömme kanssa, mutta kai se viimeistään siinä vaiheessa on pakko töihin lähteä, kun kaikki tuet loppuu.

Nytkin käydään tytön kanssa koululaisen iltapäivähoitoa harrastamassa, saa siitä muutaman ylimääräisen satasen kuussa.

200 000euron talolaina on pakko maksaa, mutta näin kun saan edes vähän tukia, niin pärjätään juuri miehen palkalla.

Kyllä mä monesti olen ajatellut, että olisi ihanaa vaan olla kotona, hoitaa lapsia ja kotia ja olla täällä aina lapsia varten silloinkin kun he menevät kouluun.

Tulevaisuuden suunitelmiin kuuluu sitten (kun on pakko) ottaa kotiin hoitolapsi tai kaksi oman/omien lisäksi, kyllä niin taas pärjää!

Tykkään työstäni ja opin myös uutta. Työ on myös suuri osa sosiaalista kanssakäymistä. En ole erakkoluonne enkä pitkään viihdy ilman aikuiskontakteja vaikka nautinkin lasteni kanssa puuhailusta.

Minulle on myös iskostunut tuo, että töissä "kuuluu" käydä :) Olen pari kertaa ollut parisen viikkoa työttömänä (eli en juuri tiedä todellisesta työttömyydestä), kun määräaikainen työ loppui eikä heti löytynyt uutta työtä, mutta nyt jo pidemmän aikaa olen ollut vakitusessa työssä.

Tuntui, että alan hyppiä jo seinille, kun töihin tarttis päästä. Kyse ei ollut taloudellisista syistä (toki nekin olisi ennen pitkään tulleet vastaan) vaan tuo, että koen että töitä kuuluu tehdä.

Lapsen takia olen myös viettänyt hoitovapaita ja pienten lasten takia on ihan ok ollakin kotona. Kotihoidontuella ollessani minulla ei ollut työpaikka jonne palata, mutta en kokenut sitä mitenkään pahana.

Olen iloinen, että menin töihin takaisin. Lapsi on nyt 1,5 v ja hoitopaikka on loistava ja lapsi tykkää tosi paljon olla siellä. Asumme siis maalla, ainoa automme, jolla kotoa pääsee pois, on miehellä päivät, joten liikkuminen oli aika hankalaa.

Ainoa vaihtoehto oli 1 bussivuoro ja takaisintuloa piti odottaa liian pitkään. Aamulla jos lähdimme miehen mukaan, niin auto oli päivän käytössämme. Kotona olo oli kuitenkin kivaa, mutta kyllä rupes mitta täyttymään, kuin aikuiskontaktit oli lähes nollassa.

Lopullinen syy töihinlähtöön oli kuitenkin raha, on asuntolaina ja pakollista remonttia pukkaa keväällä, joten siihen tarvitaan rahaa.

Eiköhän tämän maailman pyörittämisen perusta ole palkkatyö? Its een tuilla voisi tai haluaisi elää ja se periaate että omilal pyritään tulemana toimene on siirtybyt sukupolvelta toiselle ja jatkaa matkaa..

Ammatti vaan on valittava sitten niin, että siinä viihtyy ja siitä tykkää. Itse pidän työstäni erittäin paljon ja kotona olo ei koskaan tyydytä samoin. Onhan se kivaa olla äippälomalla, mutta sitten kaipuu töihin on jo kova.

Pelkästään jos rahan takia töissä kävisi niin silloin pitäisi kyllä etsiä jotain muuta työtä kuin tämä naisten perinteinen hoivatyö, jolla ei rikastu. Mutta onhan se kiva kun saa edes kohtuullisen korvauksen vapaa-ajan hallitusta käytöstä toisten eteen.. Rahasta tätä työtä ei nimittäin viitsi eikä kannata tehdä!

15 vuotta samassa työpaikassa ja olen viihtynyt mitä parhaiten. Työ on juuri sitä mitä olen työstä toivonut. Työantaja on joustanut kaikessa lasten hoidossa, opiskelussa jne...

Nyt on tullut aika antaa aikaa itselle ja olla ihan vaan kotona. Talolaina tuli juuri maksettua ja sääsätöjäkin on sen verran, että muutaman vuoden voi ihan vaan olla kotona. Lapsetkin on helpossa iässä ja toki heillä on harrastuksia, jotka vievät aikaa minulta, joten työelämästä on hyvä aika irroittua.

Tässä kuitenkin pitäsi jaksaa työelämään vielä n. 30 vuotta, joten eiköhän se ole ihan hyvä irroittautua siitä elämästä hetkeksi.