Esko Aho

Esko Ahosta on kasvamassa merkittävä kansainvälinen vaikuttaja jonka näkemyksistä ollaan kiinnostuneita joka puolella maailmaa. Viime viikolla luentomatka USA:han ensi viikolla Etelä-Koreaan. Mies on nousemassa presidentilliseen kastiin - tuskinpa viitsi moiseen poseerausvirkaan ryhtyä koska oikeasti haasteellista tehtäviä on enemmän kuin kerkiää tekemään.

Eski Aho Lauantaiseurassa
http://areena.yle.fi/toista?quality=hi&id=1090295
6280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tunkea itseään joka paikkaan. Hoitaisi palkkiovirkansa Sitrassa kunnolla, eikä sotkeenntuisi päivänpolitiikkaan enää ollenkaan. Vai onko siellä liian vähän töitä? Hänestä saatiin aivan tarpeeksi lamavuosina.

Äänestä
  • ..koska luennointikutsuja satelee. Etelä-Koreaankin matkustaa kutsuttuna juhlapuhujana.

    Aho muuten ennusti Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi valittavan hyvän ystävänsä John McCainin. Aholla on suuri arvostus McCainia kohtaan joka myös arvostaa Esko Ahoa.

    Äänestä

Eikös se ollut juuri Esko Aho joka hävisi Haloselle presidentivaaleissa vuonna 2000?
Niinistöhän se ei ainakaan ollut.Hänhän hävisi vasta vuonna 2006 Haloselle presidentinvaaleissa.

Äänestä
  • ..Ahon häviön syy oli Holkerin asettuminen Tarja Halosen tukijaksi. Rivikokoomuslaiset noudattivat nöyrästi puheenjohtajansa suositusta ja äänestivät sankoin joukoin Halosta. Mahtavatkohan olla nyt tyytyväisiä valintaansa? Onneksi Kokoomus on tullut nyttemmin järkiinsä Kataisen puheenjohtajuuden aikana. Keskustaoikeiston syntymisen voidaankin sanoa olevan suurelta osalta viisaan Kataisen ansiota.

    Äänestä

  • oikein... kirjoitti:

    ..Ahon häviön syy oli Holkerin asettuminen Tarja Halosen tukijaksi. Rivikokoomuslaiset noudattivat nöyrästi puheenjohtajansa suositusta ja äänestivät sankoin joukoin Halosta. Mahtavatkohan olla nyt tyytyväisiä valintaansa? Onneksi Kokoomus on tullut nyttemmin järkiinsä Kataisen puheenjohtajuuden aikana. Keskustaoikeiston syntymisen voidaankin sanoa olevan suurelta osalta viisaan Kataisen ansiota.

    Muistin siis oikein.Aho hävisi presidentinvaaleissa Haloselle vuonna 2000 ilman mitään selittelyjä.
    Halonenhan jyräsi Ahon maan rakoon kyseisenä vuonna 2000.
    On meillä vaan erittäin hyvä presidentti.

    Äänestä

  • oikein... kirjoitti:

    ..Ahon häviön syy oli Holkerin asettuminen Tarja Halosen tukijaksi. Rivikokoomuslaiset noudattivat nöyrästi puheenjohtajansa suositusta ja äänestivät sankoin joukoin Halosta. Mahtavatkohan olla nyt tyytyväisiä valintaansa? Onneksi Kokoomus on tullut nyttemmin järkiinsä Kataisen puheenjohtajuuden aikana. Keskustaoikeiston syntymisen voidaankin sanoa olevan suurelta osalta viisaan Kataisen ansiota.

    Kokoomuksen puheenjohtaja oli Sauli Salolainen. Kokoomuslaiset eivät olleet äänestäneet puheenjohtajansa tahdon mukaisesti ensimmäisellä kierroksella omaa ehdokastaan (Topi Uosukainen), joten puheenjohtaja ei katsonut voivansa määrätä kokoomuslaisia äänestämään toisella kierroksella toisen puolueen ehdokasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TrueInformer kirjoitti:

Esko Ahosta on kasvamassa merkittävä kansainvälinen vaikuttaja jonka näkemyksistä ollaan kiinnostuneita joka puolella maailmaa. Viime viikolla luentomatka USA:han ensi viikolla Etelä-Koreaan. Mies on nousemassa presidentilliseen kastiin - tuskinpa viitsi moiseen poseerausvirkaan ryhtyä koska oikeasti haasteellista tehtäviä on enemmän kuin kerkiää tekemään.

Eski Aho Lauantaiseurassa
http://areena.yle.fi/toista?quality=hi&id=1090295

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu