Vaikka ne ovat jo juhlineet koko yön ja sama meininki jatkuu tänä aamuna, onko Suomen oikein tunnustaa Kosovon itsenäisyys. Vastustaako sitä kukaan Suomessa.
kannattaako
tunnustaa
2134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomesta löytyy aina joku änkyräkommari joka vastustaa periaatteessa kaikkea mitä yhteiskunnassa tapahtuu.Tosiasiassa yksikään varteenotettava taho ei vastusta vakauden tulemista balkkanille.Serbia tietenkin vastustaa sillä heidän valta-asemansa kärsii yhden kolauksen lisää.Hehän kokevat tulleensa piiritetyiksi joka puolelta joko tulevien tai jo Natossa olevien maiden taholta.Valitettavasti syy tähän löytyy Serbiasta itsestää,sillä hehän aloittivat sodat entisessä jugoslaviassa.Jos kaikki tuo turha sotiminen olisi jätetty pois ja maa hajoitettu kuten ent.Tsekkoslovakia,olisi meillä monta vaurasta uutta EU maata.Valitettavasti heillä on venäläinen identiteetti tässäkin asiassa eikä puheella ollut sijaa silloin.
torsoksi jää kosovon itsenäisyys, vähän samalaista kuin palestiinan itsenäisyys, olisivat liittäneet suoraan Albaniaan niin jotain voisi tullakkin. No onhan EU:lla rahaa mitä mättää sinne.