Kuinka helppoa on vaihtaa psykologia? Käykö syyksi se, ettei oikein tule toimeen nykyisen kanssa?
Onko normaalia, että psykologi vain seuraa potilaan terveyden tilaa eikä yritäkään mitään muuta? Onko terapia ja/tai psykiatrilla käynti ainut mahdollisuus saada varsinaista hoitoa? Ollaan kyllä psykologin kanssa puhuttu terapiaan menosta, mutta siihen taitaa olla aika pitkä jono.
Olen huomannut lääkkeiden alkavan auttaa, mutta mielestäni hoidon ei pitäisi jäädä pelkästään nappien napsimiseen. Isälläni on tapana ryypätä että saisi paremman olon. Päivä ei mene hyvin, ellei ole päätänsä sekoittanut alkoholilla. Tunnen itseni yhtä säälittäväksi. Nytkö sitten vain passiivisena möllötän ja odotan lääkkeiden hoitavan homman?
Mun psykologi ei ees kuuntele mua, höpisee vaan niistä lääkkeistä. Eihän menneisyyttä voi muuttaa, mutta haluaisin jonkun näköistä keskusteluapua, että miten suhtautua, ajatella menneisyydestä, tulevaisuudesta jne.
Onko normaalia, että psykologi vain seuraa potilaan terveyden tilaa eikä yritäkään mitään muuta? Onko terapia ja/tai psykiatrilla käynti ainut mahdollisuus saada varsinaista hoitoa? Ollaan kyllä psykologin kanssa puhuttu terapiaan menosta, mutta siihen taitaa olla aika pitkä jono.
Olen huomannut lääkkeiden alkavan auttaa, mutta mielestäni hoidon ei pitäisi jäädä pelkästään nappien napsimiseen. Isälläni on tapana ryypätä että saisi paremman olon. Päivä ei mene hyvin, ellei ole päätänsä sekoittanut alkoholilla. Tunnen itseni yhtä säälittäväksi. Nytkö sitten vain passiivisena möllötän ja odotan lääkkeiden hoitavan homman?
Mun psykologi ei ees kuuntele mua, höpisee vaan niistä lääkkeistä. Eihän menneisyyttä voi muuttaa, mutta haluaisin jonkun näköistä keskusteluapua, että miten suhtautua, ajatella menneisyydestä, tulevaisuudesta jne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
psykologi edes määrää lääkkeitä, joten miksi niistä höpisee? Outoa.
Psykologi "suositteli" lääkettä lääkärilleni, kirjoitti sen nimen koneelle mun tietoihin, ja lääkäri sitten lopulta kirjoitti reseptin tuohon lääkkeeseen.
Hae tähän hetkeen se muutos, mitä juuri nyt tarvitset. Se antaa sitten aikanaan tulevaisuuden ja TOIVON paremmasta.
Ota asioista selvää. Mene luennoille, kuuntelemaan esitelmiä tätä sivuavista aiheista ja silmät aukeaa näkemään muutakin, kuin oman navan, kun katselee vain alaspäin.
Äh, tietääkseni en kirjoittanut, etteikö elämässäni olisi muutakin, kuin oma napa. Työ- ja opiskelukiireet kyllä vievät huomiota muualle ja sikäli jopa piristävät mieltä. Olen myös ottanut asioista selvää, mutta en halua tietää masennuksesta vain yleisellä tasolla, tai lakaista ongelmaa maton alle.
Perheväkivalta ja se, että vanhemmat purkivat ongelmansa lapsiin aiheutti masennuksen nuorempana (en itse silloin tajunnut olevani masentunut). Lapsena ei esim. saanut itkeä, jos oli lyönyt nenänsä lattiaan. Tunteiden osoittaminen ja omana itsenä olo oli ehdottoman kiellettyä. Nyt olen taas alkanut masentumaan. Vaikka siitä on aikaa, vaikuttaa tuo vieläkin elämään esim. itsesyytöksinä, väkivaltaisina mielikuvina jne. Lista on pitkä.
Toisaalta, tänään olin pitkästä aikaa iloisilla mielin, voi olla, että lääkkeet ovat alkaneet vaikuttaa. Toivoa kyllä on, mutta en halua, että pelkät pillerit saavat aikaan hyvän olon, vaan haluan käsitellä ongelmani ammattiauttajan kanssa.
Haluan hoitaa itseni kuntoon, niin sitten voin rauhassa taas keskittyä paremmin muuhun elämään. Haluan hymyillä, en tekohymyillä.
Kirjoittaja> Eläm tätä.....
Onnea sinulle...
Minä jo selvisin noista menneisyyden paineista..heittämällä ne romukoppaa..ja melkein ne ihmisetkin...
Olen käynyt kuntoutuksissa..luennoilla..ja hakenut kaikkea mahdollista.
(7kertaa sairaalassa. 17v, lääkitystä)
Kursseilta ja luennoilta olen löytänyt uusia ihmissuhteita, tietoa, avoimmuutta myös omissa asioissa(rehellisiä) ja saanut vastakaikua.
20kk on jo mennyt ilman lääkitystä. Syön nykyään luontaistutteita pysyäkseni virkeänä ja elinvoimaisena. KYSY luontaistuote myyjältä?
SINÄ SELVIÄT> kunhan otat rauhallisesti > ei paniikissa.
Kylläpä olet saanut ala-arvoisia vastauksia...
Ja ala-arvoiselta kuulosta psykologisikin. Vaihtaminen mielenterveystoimistossa tai opiskelijaterveydenhuollossa voi olla vaikeaa, mutta kannattaa ainakin kysyä. Jos se ei onnistu, neuvoisin hakemaan keskusteluapua muualta. Hyvän terapeutin löytäminen voi olla vaikeaa, mutta ihan huonoon ei kannata tyytyä. On selvää että kuvaamasi kaltainen perhetausta vaikuttaa elämääsi, eikä sitä vaikutusta voi pelkillä lääkkeillä hoitaa. Ilman muuta tarvitset kunnon terapian.
Kelan tukemaan psykoterapiaan tarvitaan lääkärin lähete. Sitten pitää etsiä se terapeutti (en muisat pitikö sen olla jo tiedossa siinä vaiheessa kun hakee lähetteen). Kela käsittelee asian ja se riippuu aina vuoden määrärahoista, saako terapian ja miten nopeasti. Aina voi hakea uudelleen, jos ei ekalla kerralla saa. Psykoterapiaan saa nykyään Kelan tuen kolmeksi vuodeksi (vuosi kerrallaan). Itsellekin jää maksettavaa, mutta Kela maksaa suurimman osan.
Terapeutin etsiminen aivan umpimähkään on vaikeaa. Kannattaa kysellä ihmisiltä, tietäisikö kukaan hyvää terapeuttia. Siinä on vaan se ongelma, että hyville terapeuteille on usein pitkä jono. Mä kävin terapiassa psykiatrilla ja koin hyvänä sen, että yksi ja sama ihminen hoiti sekä lääkityksen että psykoterapian. Mutta tärkeintä on kuitenkin henkilökemia. Kannattaa myös miettiä, minkätyyppistä terapiaa haluat. Psykoanalyyttisessa terapiassa ja joskus kai psykodynaamisessakin terapeutti on aika passiivinen kuuntelija. Terapia toimii aika lailla tunnetasolla. Se on hidasta ja jos henkilökemia ei toimi, se voi olla täysin hyödytöntäkin. Jos taas toimii, se voi olla hyvinkin tuloksellista. Se selviää vain kokeilemalla. Kognitiivisessa terapiassa terapeutti on aktiivisempi ja siinä asioita lähestytään ajattelun kautta. Silloin henkilökemia ei ole NIIN ratkaiseva. Usein kuitenkin käy niin, että pelkkä älyllisten ratkaisujen löytäminen ei riitä. Mikään ei muutu, ennen kuin muutos tapahtuu tunnetasolla. Näiden lisäksi on vielä ratkaisukeskeistä terapiaa (en tiedä onko Kelan hyväksymissä terapeuteissa sillä tavalla suuntautuneita). Siinä ei pureuduta niinkään menneeseen, vaan koetetaan löytää ratkaisuja, jotka helpottavat nykyhetkeä ja vievät eteenpäin.
Olen itse ollut monenlaisessa terapiassa. Kävin psykoanalyyttisesti suuntautuneella psykologilla mielenterveystoimistossa. Siitä ei ollut juuri mitään apua ja turhauduin todella paljon. Sitten kävin seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksessa (siis kuitenkin yksilöterapiassa) ratkaisukeskeisesti suuntautuneella terapeutilla. Siitä oli mulle todella paljon hyötyä. Silti masennus uusiutui ja koine, etten enää pääse saman terapeutin kanssa eteenpäin. Onneksi löysin vielä sopivan psykiatrin, jolle pääsin Kelan terapiaan. Hän oli psykodynaamisesti suuntautunut. Välillä (varsinkin alkuun) olin todella turhautunut ja ihan sillä hilkulla, etten jättänyt kesken koko terapiaa, mutta ajan myötä se osoittautui todella hyödylliseksi. Sen aikana moni iso muutos tapahtui nimenomaan tunnetasolla ja huomaan, että koko perussuhtautumiseni elämään ja itseeni on muuttunut.
Olen ilmeisesti tosi vaikeat tapaus, kun tarvitsin näin monta erilaista terapeuttia. voit hyvinkin päästä vähemmällä ;-) Mutta kannattaa ilman muuta hakea muutosta!
Onnea matkaan!