Haudtatiin elvältä yhden epäilessä henkilöä

"epäilys" kuulusteluissa pieni lipsahdus yhden lipsahdus "mustamaalamis kapanijoinista" muut 2 eivät lipsautaneet vahingossakaan vaikka lienevät kysyneen sentään kuulusteluissa monen asian kautta?

Elävältä haudatun miehen murhasta luettiin syytteet Oulussa
Julkaistu: 13.2.2008 14:36

stt

Oulu. Elävältä haudatun miehen murhasta luettiin syytteet kolmelle oululaismiehelle Oulun käräjäoikeudessa keskiviikkona. Kesällä tapettu uhri löytyi oululaisen omakotitalon läheltä maahan haudattuna viime lokakuussa. Syytteen mukaan uhri tukehtui kuoliaaksi, kun hän oli hengittänyt hiekkapitoista maa-ainesta.

Syyttäjä vaatii miehille elinkautista vankeutta. Hänen mukaansa miehet tappoivat uhrinsa vakaasti harkiten sekä erittäin raa'alla ja julmalla tavalla.

Syytteen mukaan miehet pahoinpitelivät uhria omakotitalon pihamaalla kesäkuun puolivälissä niin, että tämän kaularangan nikama murtui. Miehet kaivoivat läheiselle pellolle noin puoli metriä syvän kuopan, jonne he veivät uhrinsa. Lopuksi he lapioivat maata uhrin päälle.

Erään todistajan mukaan yksi epäillyistä oli aiemmin uhkaillut uhria ja epäillyt häntä pedofiiliksi.

Jutun käsittely jatkuu oikeudessa perjantaina.

Yksi epäillyt "uhria pedofiiliksi" ei tässä kerrota olenkaan, että olivatko nämä yhden: epäillyt uhrin pedofiiliksi edes loogisia tai oliko ne ei pelkästään väärä tietoa vaan myös vailla pohjaa? Siis tarkoituksellista

Siltä näyttä -sillä tekijä ja uhrit joita yksi voi olla vain kerran elämänsä aikana toistuu vahva tälainen negatiivinen "pedofiili" ja siten ei muuta? Jos on muuta se voisi laittaa pois uutisonnista tai jos on niin kertoa nyt oliko se motiivi? Ei rasitikaan joka muten jos on väkivaltainen ja vihaa tummia ainkaan vartavaten mene jonekin motiivi epäili ulkomalaiseksi? Jos se on taas olellinen ja motiivi miksi vain yksi epäilee miehne olleen Pedofiili? Kylähän jokaine ymärtää, että vaikka se olsikin niin nii tuota lien leiventävä siis korstaen VIELÄ EPÄILLÄ SANAA suomekisi tarkoittaa ei siten ole ainkaa nähnyt tai tiedä että uhri olsi tehnyt jotain sill siloin HÄN TIETÄSII ei epäilisi. Kaiken ne antaa tiedtusvälineille ja ei missää mitää järkeä, koska muutenkaan ei lyhessä utisessa ole mitään kuvaelmaa taphtuneest ja taustoista.

sillä tuossa aloituksessahan juuri sanotaan vain yhden epäilleen jotakin pedofiiliksi. Kaksi tappoivat epäilemättä yhtään mitään? Rikollisilla on tapana syyttää uhria jostain, siitäkin huolimatta että syytäminen olisi täysin järjenvastainen,: osaksi tiedostamattomasti: osaksi siksi että jos esim. joku tulisi paikalle olisi teoriassa edes jonkinlainen syy vedota väkivallan tekoon, osaksi siksi jos tieto teoista leviäisi alamaailmassa teko pidettäisiin hyväksyttävämpänä ja pienempi riski jäädä kiinni, muut hyväksyvät valheellisen panettelun se oli: "vain semmoinen... ja kerrankin se teki niin... jne."

Olen aiemmin pohtinut tätä asiaa siltä pohjalta, että se lienee yksi syy siihen miksi esim. hyvin usein rikollis- liigoissa tuntuu olevan aivan sairaalloiseen asia jos menettää kunniansa ja se voi olla sellainen asia kaiketi, että keksiveroton pitäisi terveenä ja kestämättömänä jos ei uskaltaisi tai tekisi jotakin. Ne eivät ilmoita koskaan poliisille jos niille joku toinen on tehnyt rikoksen ja oikeudessa eivät vaadi mitään, koska heillä menisi kait joku meille tuntemattoman maailman pelisäänöissä kunnia ja se jos olen ymmärtänyt oikein tulee koskaan itse, vaikka vankilaan sen jälkeen menisi - siis heillä on ilmeisesti selaile kulttuuri joka ei liity yhteen eikä kahteen asiaan vaan siitä saisi oman paksunlaki kirjansa?

He pitävät oman kulttuurinsa kunniaa elämän ehtona takeena menestyksestä jatkossakin, paljon suurmassa määrin kuin meillä tavallisemmilla ja tietenkin he katsovat tässä sellaisia asioita jotka eivät kaikilta osin ole laillisen yhteiskunta järjestelmän hyväksyttävissä millään tavoin edes pehmennettynä kiltimpänä versiona.

Tähän heidän johtajansa ja kaverinsa varmasti usein vetoavat, se on heille kuin melkein talletettua turvaa, eli jollain tavalla olen ymmärtänyt että tällaiset siten kuin jostain aletaan tarkoituksen mukaisesti vahvasti panettelemaan, kuten vahvasti meille kaikille negatiivisena pidettävää pedofiliaa ja sitten storia…..”

Minä epäilen että rikolliset tahot saattavat hyvinkin ennen suuntultua rikosta - vaikka siten aivan keksittyäkin tai vahavati muunneltua Storia levittelen agitoivan muita ja omapiirit tietysti ja kapakka jengit ja mikä se nyt veteen piirretty viiva siten onkaan, kenties jos ei täysin terveitä ole alkavat itsekin uskomaan asiaan tai kaikki tekijät välttämättä edes tiedä että se on valhe eivätkä paljoa murehdi ja jos nyt surmatyöstä sattuisi vuoto tulemaan ulos yli liigan mutta mahdollisesti hyvinkin leveälle tuttavien tuttava kaljakapakoiden ja muiden reviirinpiiri kunnalle uhrille jo etukäteen on pahimmassa tapauksessa aivan mielivaltaisesti tai typerästä johto päätöksestä: ”sualla on vetoketju auki kun kävelit meille ja siinä 500 m on koulu.”= ”Siis sinä olet pedofiili!! hahah”
ja aletaan ”topakasti maalamaan” kaikille kuinka kamala pedofiili on kun teki tai ”suunnitteli tai voi olla että melkein suunnitteli sitä”

Kaikki on kuumana nyt on vääryys tapahtunut, tosin ei mitään faktaa, mikä parasta on jokin toisiaan faktaksi” siis aasinsilta kenties ja niin liigan ulkopuoliset krimit ja jopa kapakassa oleva ei kriminaalit narkkarit ja huumeiden levittäjät jne. latelevat usein talisessa tapauksessa oletettavasti väkivalta kieltä ja lauseen päättää ”voi vittu” pakkosana. käytetään henkilön toiset ehkä ulkonäöltä tietävät ”Aijana se on semmoinen voi hemmetti” tai eivät
se me hakataan se, ampuvat jonkun aivan todenlaisen ihmisen joka voi olla epäsuosioon johtunut tai sinne oikeastaan jostain syystä aktiivisesti viety. Ja jos tulee ilmi kännikuppiloiden ei ihan niin rikolliset ryystäjät alkavat naureskelemaan" Kulitko mitä ne teki sille pedofiilille" ja voi jopa kuvitella että pienessä känissä koko Hämärä Heikin Kalja Baari ennen viimeistä valamerkkiä enne puhkeaa nauramaan kuolakseen "sehän oli se juuri kuin se kuin kerroin". EI uhrin tarvitse välttämättä olla rikollinen tai edes liikkua sellaisessa porukassa tietysti se oleellisesti riski kohteeksi joutumisesta syystä tai toisesta tietysti kasvaa kun mitä lähempänä on ja tutumpi tarttumapinta kasvaa, mutta ei poistu periaarteessa täysin, jos jollakin on motiivi joka ikään kuin vielä hälyttäen siten puhtaan paskaa on pienempi riski että jos tulee vuoto ettei se leviä ja jos kuitenkin se leviää se saa helpommin jutun aina muuttuessakin lienee saaneen sellaisen muodon että se on rikolliselle aina edullisempi ei lakikirjan mukaan vaan siksi, että juttuun jää pedofiili (asia-painote on uhrin vastemielisessä ominaisuudessa vieden huomiota - ei siinä että on tapahtunut henkirikos) ei tuntomerkkejä tai nimeä ja tuntomerkit jos niitä on saavat aina (hullunkurisemman / iljettävimmän muodon) aika menee juttu laimene ruumis löytyy osattako asia yhdistää välttämättä niin helposti?

Sanon vielä että kuitenkin se voi joku heittää kiukkuisena: ei tietenkään ihmisiä saa tappaa silloinkaan vaikka he oikeasti olisivat vaarallisia tällä tavoin jos ovat tehneet jotain tai on se varaa niin täytyy ilmoittaa poliisille.
1260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

heikosa hapesa jonniin aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-tai oliko se kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu