Ovatko ihmiset tosiaan noin typeriä, että hakkaavat rahojaan tässä vaiheessa auton huutamiseen? Luulisi tyhmimmänkin käsittävän, että sehän on sama kuin heittäisi seteleitä kaivoon tai tuikkaisi tuleen. Ei se auto sieltä lähde ennen kuin sen hinta on huutomaksuilla reilusti ylittynyt.
Fiksuhuudon
auto...
322305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
ei se välttämättä tartte tuottaa auton arvoa.
monet yhteistyökumppanit kun lähes lahjoittavat
nuo kauppatavarat tuonne tuotteen ilmaista mainosarvoa saadakseen.
Totta.Varsinkin Fiksuhuudon kavereilla on taipumus saada ilmaisia "lahjoituksia" jatkuvasti.Paljon on kavereiden mukaan tullut yksityiselämäänkin ilmaista kamaa. Se tietysti hämmästyttää ja kummastuttaa tavallista duunaria, kun toiset saavat tavaraa tekemättä mitään.Mitähän verottaja sanoo näistä jatkuvista suurist lahjoituksista. Onko lahjaverot hoidettu?
Eihän niitä tavaroita oikeasti ole olemassa, tämän tyypin edellisessä projektissakaan (googleta: move/s2e) "yhteistyökumppaneilla" ei ollut tietoa, että heidän nimeä ja tuotemerkkejään käytetään rahankeräykseen.
No ei sitten muuta kuin hyväuskoisesti huutelemaan. Lyhytnäköisen hyväuskoisuuden hyödyntämiseenhän koko tuon lafkan toiminta perustuu.
Professori Kari Uusikylä:"Yksi joukko mieleltään sairaita ihmisiä kulkee vailla sairauden tuntoa, monet heistä ovat hyvätuloisia, johtavissa asemissa. Näiltä sosiopaateilta puuttuvat syyllisyyden tunteet. Heille toinen ihminen on hyödyke, jota voi kohdella miten vain.
Kun pää on puuta ja sydän betonia, elämä on helppoa. Lähellä oleville ihmisille se voi olla yhtä helvettiä, mutta sehän on heidän asiansa."
Laitoin tämän tänne Fiksuhuuto-osioon huutajille mietittäväksi.
haloo, kuka dorka luulee saavansa tuolta halvalla, tavaraa..no okei jos satut hirveellä tsäkällä saamaan vimosen huudon ni ehkä sit..mut pikkusen toi lafka repii rahaa noista viesteistä, esim vaikka toi 42 tuumanen töllö..lähteny 0e, ja nyt hinta jtn 120e, elis toisin sanoen 1200 tekstarii* 1,90..mä ainekaan maksa tonne sentiikään.
"nyt hinta jtn 120e, elis toisin sanoen 1200 tekstarii"
12 000 tekstarii
Olen jo viikkotolkulla pommitanut tekstareilla tota tauluteeveetä ja pommitan edelleen vaikka hinta nousis 2tonniin.
"Olen jo viikkotolkulla pommitanut tekstareilla tota tauluteeveetä ja pommitan edelleen vaikka hinta nousis 2tonniin."
Älä hyvä ihminen mene tuohon vipuun ettet pysty lopettamaan. Menee koko omaisuus siinä.
Kunhan voitan ton telkkarin niin voin helposti myydä sen 300-400euron hintaan kadulla.
Sinä olet Fiksuhuudon ihanneasiakas. Kannattaa huutaa tiukkaan tahtiin myös muita kohteita.
Viikosta toiseen itkeä ja kedehtia tätä fiksuuhuutoa. Jätkät on keksinyt keinon tehdä rahaa. So?
Onko siellä fiksuuhuudossa nyt pakko jatkuvasti asua ja vahtia ja sitten itkeä täällä millon mistäkin mitä sivulla sattuu näkymään?
Hommatkaa elämä!
Jos Suomen arpajaislakia saa rikkoa miten lystää, niin hommataan pikapuoliin sen "elämän" sijasta omat arpajaiset. Sittenhän se aika kuluukin mukavasti penskojen ja idioottien rahoja laskiessa.
No hommaa sitten äläkä täällä itke ja ole olevinasi huolestunut Suomen lakien rikkomisesta. Kaikki nettipoliisit ja "lainoppineet" ovat heti tutkimassa suurennuslasilla lakien pykäliä jos joku neropatti on keksinyt sieltä porsaanreijän ja rikastuu sitä käyttämällä. Juu on se hirveetä kun joku rikastuu. Eihän sitä voi sallia.
Tämä kaikki on täällä vain kateellisten ininää. Kateus on meidän suomalaisten perushyve. Se ei koskaan lopu eikä häviä.
rikastuminen ei ole todellista rikastumista. Tässä ei ole mitään substanssia eli tässä ei ole tuotetta joka tuottaisi hyötryä sen ostajalle. Tämä on kuin pieru. Kaikki lilluu ilmassa. Tulonsiirrot lapsilisitä ja sossun toimeentuloista kiertää jonkun "neropatin" taskuun. Ymmärrätkö, että aito rikastuminen perustuu aivan muuhun kuin samojen rahojen kierrättämisestä toisesta taskusta toiseen taskuun.
Tajuatko sinä että bisneksessä ja rahanteossa on aivan sama mistä se raha tulee kun se vain tulee?
Ja kuka on tehnyt tuon tutkimuksen fiksuhuudon huutajista että he ovat sossun asiakkaita tai että nuo tehdyt huudot maksellaan lapsilisistä?
on korkea moraali. Sitä ei voi sanoa olevan Fiksuhuudon omistajilla. Tällä jutulla tulee olemaan paskanen loppu.
tutkimusta tarvita. Asia on päivän selvä. Ei varakkaat ihmiset rahojaan tämmöiseen humpuukiin pistä. Ei heidän tarvitse. He valitsevat kaupasta mieleisensä tuotteen, eivätkä yritä epätoivoisesti saada halvalla mitä tahansa kamaa, kuten nämä huutajat ilmi selvästi tekevät.
Kyllä siellä huutavat ymmärtämättömät lapset, köyhät ja vähän yksinkertaiset, jotka eivät osaa päätellä mielessään voiton todellista mahdollisuutta.
eiköhän niistä huutajista suurin osa oo ihan tavallisia työssä käyviä pulliaisia joiden ahneuteen tommonen vetoaa. "Voi saada halvalla!". meissä kaikissa asuu pieni sulo vileeni. :)
perustamaan itse ko. yritys tjsp.
1 viesti = 1 sentti..
Esim. taulu-tv = 120e (12000 senttiä) = 12000 viestiä.
viestin hinta 1.9e/kpl x 12000 = 22800e..
Hyvät voitot TV:stä. Ostokustannuksen 1500e luokkaa.
parit faktat
Kirjoittanut: jambooolina 19.2.2008 klo 10.40
haloo, kuka dorka luulee saavansa tuolta halvalla, tavaraa..no okei jos satut hirveellä tsäkällä saamaan vimosen huudon ni ehkä sit..mut pikkusen toi lafka repii rahaa noista viesteistä, esim vaikka toi 42 tuumanen töllö..lähteny 0e, ja nyt hinta jtn 120e, elis toisin sanoen 1200 tekstarii* 1,90..mä ainekaan maksa tonne sentiikään.
tuossa vähän matikkaa.
120e = 12000 senttiä. 1 sent * 100 = 1e
1 sent * 1000 = 10e
1 sent * 10000 = 100e
"Juu on se hirveetä kun joku rikastuu. Eihän sitä voi sallia."
Jos yhtään analyyttisemmin tutkailet asiaa niin ymmärrät, että vedät asiat suoriksi melko mielikuvituksettomasti.
Ei täällä ihmisiä se huoleta, että joku rikastuu. Kyllä liikemies menestymisensä on ansainnut, kunhan ei tee sitä toisten ihmisten häikäilemättömällä hyväksikäytöllä.
On aivan eri asia kaupata sitä plasma-TV:tä 1 049 eurolla, kuin kaupata tarjouksia, joista vain yhdellä voi voittaa television. Tällä hetkellä Fiksuhuuto on kaupannut 14 461 tarjousta televisioon. Jokainen maksaa 0,998 - 1,90 euroa (plus operaattorikulut) eli tässä rahansa tuhkaan tuuleen tulee menettämään todella moni suomalainen.
Ihmisiä risoo se, että Fiksuhuudossa voi joutua kierteeseen, jossa olet tarjonnut tuotetta, kuten plasma-tv:tä, jo sadoilla euroilla niin et voi lopettaa. Vain yksi telkkarin lopulta saa ja niitä on monta, jotka menettävät paljon rahaa.
Huutaminen myöskään ole pidemmän päälle mielekästä, sillä plasma-TV:kin on huomenna ollut JO KUUKAUDEN huudettavana, nykyisin 24-tuntia päivässä eli joka kierteeseen on joutunut, valvoo tällä hetkellä öitä voittaakseen.
Äläkä sano, että tämä on huutokauppa, jossa vain yksi voikin voittaa huudon. Fiksuhuudon liiketoiminta perustuu täysin huutojen myymiseen, ei tuotteiden, ja huudot ovat lähes kuin arpoja. Ja arpajaistoimintaan meillä on olemassa tiukat säännöt.
"Tajuatko sinä että bisneksessä ja rahanteossa on aivan sama mistä se raha tulee kun se vain tulee?"
Jonkun on aika korjata bisneskäsityksesi.
Rahanteossa EI OLE aivan sama mistä raha tulee kunhan vain tulee.
Kuulostat todella huolestuttavalta. Oletko itse miettinyt mitä oikein ajattelet?
"Ei varakkaat ihmiset rahojaan tämmöiseen humpuukiin pistä."
Tässä on jutun juoni. Ei kenelläkään, jolla on mahdollisuus ostaa 42 tuuman plasma-TV tarvitse KUUKAUSIKAUPALLA kytätä 24-tuntia päivässä tarjousten korotuksia.
Plasma-TV on todellakin ollut jo KUUKAUDEN huudettavana. Eli jos tulee tarpeeseen niin Fiksuhuudosta ei voi tuotteita ostaa. Se riippuu sattumasta jos sieltä jotain voittaa koskaan.
Provoanko lisää? :D
"Provoanko lisää? :D"
Pyytäisin, että et.
Fiksuhuudon arpajaisista on tulossa monelle suomalaisperheelle aivan turhaan isoja tappioita mitättömien voittomahdollisuuksien takia.
Plasma-TV:tä on huudettu jo yli 14 500 kertaa. Jos nyt huudat ja voitat on todennäköisyys kohteen voittamiseen ollut 1:14569 eli 0,00685 prosentin mahdollisuus.
Mitä kaupankäyntiä se on?
Plasma-TV on ollut huudettavana nyt KUUKAUDEN 24-tuntia päivässä.
Mitä miellyttävää huutokauppaa se on?
...että ihmiset seuraa asioita. kyllä jokainen yhtään vastuuntuntoinen ihminen tuo esiin selkeät epäkohdat ja tiedottaa niistä ettei muut asiasta tietämättömät mene halpaan. ihmisten pitäs muutenkin olla hiukan tarkempia kuluttajan asemassa oikeuksistaan.
tosin täytyy myöntää, että tämä koko senttihuutokauppahässäkkä alkaa olla saanut jo turhankin laajat mittasuhteet.
Halpahan huutaminen on.
JOS suomeen ostaa uuden auton, jossa on turvavarusteita, ja kokoa, niin joudut maksamaan YLI PUOLET VEROA VALTIOLLE.
Autosi lisä/turva varusteisa joutuu maksamaan veroa, auton norm. veron lisäksi.
Tämän takia, moni turvallinenkin lisävaruste (kuten ESP/lisäturvatyynyt) jää pois monen ihmisen autosta.
Lisäksi (urheilu)auto, joka maksaisi UUTENA tehtaalla n.13 000€ on suomessa hinnaltaan KÄYTETTYNÄ (1-2 v. ja 20 000-100 000km) jotain 40 000€ ja enemmän. -Täyttä rasísmia on suomen hinnoittelu?
---------
Miettikääs myös sitä ,ennekuin ajattelette tuota palvelua kalliiksi.
----------------
Tai tätä: Jopa uuden LADAN hinnasta menee suomessa MELKEIN PUOLET autoveroon!
(ja oks se edes auto) :)
---------------------
PS: JOS voitat AUTON ,mistä voimme tietää, ettei siihen tule päälle:
- Autoveroa
JA
-Lahjaveroa
ja mahd. saamisesi tukien (kuten em.opintotuki) menettämistä, saadusta "etuisuudesta" ,voitosta, johtuen
Niin syvältä on säännöt, että Bidster.com;kin vain viittasi kintaalla, ja sanoi kyselyyni "ettei he osaa teidän valtion monimutkaista lakia lukea!"
että näin suomessa.
Suomen valtion arvostelemisen jättäisin toiseen keskusteluun.
Fiksuhuudosta auton hankkimiseen voitaisiin todeta, että mieluusti maksaa vaikka puolet autosta veroa, kun sen auton kuitenkin lopulta rahalla saa.
Fiksuhuudossa autoa ei rahallakaan saa kuin yksi ihminen. Kaikki muut häviävät isoja summia rahaa ilmaan. Lisäksi tuotakin autoa huudetaan vähintään yhtä kauan kuin plasma-TV:tä, jota on huudettu jo KUUKAUDEN, joten tuota autonhankintaa Fiksuhuudon kautta voi jokainen perhe suunnitella siis jonnekin loppukesälle... :)
Heh... Fiksuhuuto. Ei voi kun huvittuneena seurata tätä tätä melskaamista aiheesta. Ja Suomen kansalla on nyt NIIN korkea moraali kun pari jannua on keksinyt keinon äkkirikastua. Ollaan huolissaan kansamme vähäosaisista, sosiaalituella elävistä, peliaddiktikoista, Suomen arpajaislaista (haha) ym sontaa.
Älkää nyt viitsikö. Kateutta se vaan on niin kun joku sanoikin. Onko sitä nyt niin vaikea itselleen myöntää? :D
Okei, kyllähän tossa heput ainakin semmosella harmaalla alueella liikkuu mutta ketään ei pakoteta revolveri otsalla sieltä mitään huutamaan.
Aina tulee olemaan neropatteja jotka hyötyvät hölmöjen rahoista.
Kun ootte suurin osa sitä mieltä että tuo homma on kusetusta ja laitonta, tehkää rikosilmoitus poliisille älkääkä täällä asiasta itkekö. Ei se täällä vatvomalla miksikään muutu.
Ja onko näitä ketjuja tästä samasta aiheesta pakko avata vaan lisää ja lisää?? Loistavaa mainosta fiksuhuudon jätkille ja heidän sivulleen.
"Okei, kyllähän tossa heput ainakin semmosella harmaalla alueella liikkuu mutta ketään ei pakoteta revolveri otsalla sieltä mitään huutamaan."
Se ei ole mikään oikeutus ihmisten hyväksikäyttöön, ettei ole revolveria otsalla.
"Aina tulee olemaan neropatteja jotka hyötyvät hölmöjen rahoista."
Se ei ole mikään oikeus hyväksikäyttää ihmisiä.
"Kun ootte suurin osa sitä mieltä että tuo homma on kusetusta ja laitonta, tehkää rikosilmoitus poliisille älkääkä täällä asiasta itkekö."
Ole huoleti, moni on jo vienyt asiaa eteenpäin, toivottavasti tulee myös toimintaa. Osoita sinäkin aktiivisuutta: http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/34967487-45c0-4cfe-9d1a-b3c5f73889f4.aspx ja http://www.intermin.fi/intermin/hankkeet/asearpa/home.nsf/pages/indexfin.
"Ja onko näitä ketjuja tästä samasta aiheesta pakko avata vaan lisää ja lisää??"
Tavoitteena on varoittaa ajattelemattomia kuluttajia.
Jospa saisi rikkinäisen ikkunan korjautettua niillä Fiksuhuudon tuloilla. Yrittäjällä on tiukkaa ja rahaa tarvitaan perusasioihin.