Kohta on liian myöhäistä.
Timo Soini
lue sähköpostisi
5266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
herra johtajalta vastaamatta (on lupa delegoidakin). kannattaisi/olisi kannattanut katsoa ja laittaa korvan taakse annetut vihjeet. nyt rapisee jäseniä muihin laareihin, niihin joissa keskustellaan. Eihän ihminen kone ole, paikallisjärjestöt tarvitsevat tekijöitä jotka tuntevat että heitä tarvitaan ja heitä arvostetaan. muuten ei motivaatio kauaa sinnittele. voisi kanssa piirijohtajiksi vaihtaa sosiaalisia yksilöitä jotka huomioivat muutkin kuin itsensä. heistähän maakunnan menestyminen/paikallaan polkeminen riippuu.
poliitikko jolta olen sähköpostiin vastauksen saanut.
Nim. useempia lähetellyt!
Kuuluisista perseistä, vai oliko sulle vieraskoree?
Kun Timolla on aikaa kirjoitella. Oikeastaan ei muuta olekkaan työnkuvassaan," noin tärkeää ". Levitellä käsiään puheissaan. ja haukkua muita.
Ajatella jos kaikki olisi Timoja. Kuka tekisi työt.
Kuin vihreiytten sähköntulo pistorasiaan.
Timo onkin kuin vihreitten pistosasia.
Jo vain Timo Soini näyttää vastaavan asiallisiin sposteihin. Olen hänelle 2 kertaa kirjoittanut ja molemmilla kerroilla hän on vastannut jo samana päivänä. Toisen kerran vieläpä ulkomailla
ollessaankin. Hän on asiallinen kansanedustaja.