Isäni sairastui aivoinfarktiin. Infarkti oli valitettavasti laaja ja puhe meni. Nyt on kulunut n.2kk aivoinfarktista, eikä puhe ole vieläkään kunnolla palautunut. Hän saa sanottua vain sanan on, ja hokeekin sitä koko ajan puhuessaan. Välillä tulee muitakin sanoja kuten ja, moi, ei oo, anna, mutta pääasiassa kuitenkin vain tuo on. Puheterapeutti ehti jo arvella, ettei puhe palautuisi ollenkaan, koska potentiaalisin kuntoutus aika on päättynyt (2kk). Joten kysyisin nyt onko teillä mitään kokemuksia tai tietoa puheen palautumisesta pidemmälläkin aikavälillä? Ja onko teidän mielestä isälläni vielä mahdollisuus saada puhe kyky takaisin? Itse olen lukenu netistä, että suurimmalla osalla ihmisistä, joilla on ollu puhe ongelmia infarktin jälkeen on mennyt pitkä aika ennenkuin se on tullut takaisin.
Puhe aivoinfarktin jälkeen
21
17395
Vastaukset
- teillä
Tai sitten olet ymmärtänyt väärin hänen kertoessaan spontaanin kuntoutumisen, akuutin vaiheen kuntoutuksen ja myöhemmän vaiheen kuntoutuksen eroista ja arvioiduista ajoista. 2 kk on lyhyt aika vahvassa afasiassa, joten ei hätää vielä. Vuoden päästä tietää jo enemmän. Vaaditte vain sitä puheterapiaa ja kuntoutusta, niin kyllä se siitä.
- tiltil
Neljä vuotta sitten myös laaja-alainen infarkti miehelläni.Ei tullut sanoja silloin eikä niitä ole tullut vieläkään.Muuten on kyllä kuntoutusta
tapahtunut koko ajan vuosien mittaan,esim.ymmärtämisessä,liikkumisessa jne.
Paljon voimia teille. - terapeutti12
Isäsi on ilmeisesti jo yli 65-vuotias, eikä ole oikeutettu Kelan kustantamaan vaikeavammaisille tarkoitettuun lääkinnälliseen kuntoutukseen.
Mikäli näin on, hän on perusterveydenhuollon eli terveyskeskuksen tuottamien palvelujen piirissä.
Usein resurssit siellä ovat niukat. Valitettavasti :(
Teillä on kuitenkin talouden niin salliessa mahdollisuus ostaa itsekin kuntoutuspalveluita. Palveluntuottajista rekisteritietoja on esim. juuri Kelalla.
Kustannukset ovat kyllä tuntuvat, mutta kannattaa esim. puheterapeutilta pyytää ohjeita omaehtoiseen harjoitteluun perheen kanssa. Puhealueella tapahtuu aktivoitumista vielä pitkäänkin aivoinfarktin jälkeen ja aivot ovatkin nykytiedon mukaan yllättävän muovautuvat. Ja myös vastoin aiempaa tietoa, myöskin aikuisilla hermoverkko ja -solut uudistuvat. Mutta se vaatii myös paljon harjoitusta ja siihen parhaat ohjeet ja neuvot osaa antaa juuri puheterapeutti.
Afaatikko elää kuin lasiseinän takana:hän näkee, kuulee ja ymmärtääkin usein aivan kaiken, sanoja vain ei ole. Ajatuksia kylläkin, ei vain sanoina.
Afaatikolle kannattaa puhua lyhyitä ja yksinkertaisia lauseita. Ei siksi, että hän olisi jotenkin ymmärtämätön, vaan siksi että sanat ja puhe ovat menneet aivoissa 'väärille kytkennöille'. Afaatikko saattaa sanoa väärän sanan, tarkoittaa oikeaa sanaa, mutta valitsee 'aivojen lokerikosta' jonkin läheisen sanan. Joko merkityksellisesti tai sanan kirjoitusasun mukaan. Logiikka virhesanoissakin aina yleensä löytyy.
Afaatikolta kannattaa kysyä asiat lyhyesti:
'Otatko kahvia vai teetä'-kysymykseen afaatikko ei kykene vastaamaan koska sanoja vaihtoehdolle ei ole. Mutta kysymykseen: 'otatko kahvia' ja sen jälkeen toiseen kysymykseen mikäli edelliseen vastaus oli kielteinen, 'otatko teetä'. Tällä tavoin afaatikko voi ilmaista mielipiteensä itsensä tai muiden hermostumatta. Ja mikä tärkeää, näin afaatikko saa tuntea myös säilyttävänsä ihmisarvonsa itsemääräävänä yksilönä.
Lisää tietoa löytyy afasialiiton sivuilta, omista kaupungeista niiden ryhmistä sekä täältä netistä.
Kuntouttaa ja harjoituttaa kannattaa, vaikka vaatiihan se tietysti aikaa ja voimia :)
Hyvää jatkoa teille!- toma112
tosin isäni on 59 vuotias ja saa siis Kelan kustantamaa vaikeavammaisille tarkoitettua lääkinnällistä kuntoutuksta.
Ihmettelin tuossa vain sitä kuinka fysioterapeutit ovat jo 2kk jälkeen aloittamassa kuva lappujen teon ja ovat sillä mielin, että puhetta ei tule. Ottaen huomioon, että kyseessä on laaja afasia, ja että hän ei saanu kunnolla kuntoutusta (sairauksia yms. välissä)kuin vasta n. kuukauden on pakko vain ihmetellä heidän asenteitaan.
Olen lukenut ja kuulluut läheisiltä, että monesti on mennyt jopa yli puoli vuotta, että puhe palautuu pahasta infarktista. - Toman isän vaimo
toma112 kirjoitti:
tosin isäni on 59 vuotias ja saa siis Kelan kustantamaa vaikeavammaisille tarkoitettua lääkinnällistä kuntoutuksta.
Ihmettelin tuossa vain sitä kuinka fysioterapeutit ovat jo 2kk jälkeen aloittamassa kuva lappujen teon ja ovat sillä mielin, että puhetta ei tule. Ottaen huomioon, että kyseessä on laaja afasia, ja että hän ei saanu kunnolla kuntoutusta (sairauksia yms. välissä)kuin vasta n. kuukauden on pakko vain ihmetellä heidän asenteitaan.
Olen lukenut ja kuulluut läheisiltä, että monesti on mennyt jopa yli puoli vuotta, että puhe palautuu pahasta infarktista.Lisäys toma112:n viestiin: Mieheni on kuntoutunut kävelyssä mielestäni nopeasti. Heti valvonta osastolla hänet nostettiin noin viikon päästä harjoittelemaan kävelyä. Välissä oli joulu ja uusi-vuosi, jolloin sairaalassa ei kuntouteta. Meni siis potentiaalista aikaa hukkaan toista viikkoa. Sitten hän sai virtsatie infektion, jota ei edes huomattu ja kun vaadin siitä ottamaan koetta kun nousi kova kuume niin se otettiin ja todettiin infektio. Alettiin antaa pillereinä lääkettä. Sitten hänet siirrettiin vuoden alussa kuntoutusosastolle. Siellä heti ensimmäisenä päivänä hänelle nousi kova kuume ja todettiin, että on paha virtsatietulehdus, joka oli edennyt jo munuaisaltaaseen. Lääke, jota hän siis sai edelleen myös kuntoutusosastolle tullessaan oli paikallisen lääkärin mielestä väärä, eikä oikein kuulemma tehoa miesten virtsatietulehdukseen. Sai viikon suoraa suoneen antibioottia. Tämän takia mieheni oli taas viikon sängyn pohjilla heikkona. Kun kuntoutukseen vihdoin päästiin hän on vajaa viiden viikon aikana saanut kävelyharjoituksia ja alkanut harjoitella jo rappujenkin kävelyä noin pari viikkoa sitten. Viikonloppuisinhan sairaalassa ei tapahdu mitään fysio-, puhe- , eikä toimintaterapiaa :(. Miehen fyysinen peruskunto oli kuitenkin hyvä tapauksen sattuessa, joka on auttanut varmaan harjoituksien tekoa. Hän on erittäin halukas kaikkiin terapioihin ja niin nyös puheterapiaan aina kun sitä vain saa (vain 4 kertaa viikossa). Mutta tänä aikana puheterapeuttikin on ollut sairaana ja silloin ei saa mitään puheterapiaa (samoin fysioterapeutti). Tässä valossa tuo puheterapeutun ja ylilääkärinkin arvio tuntuu oudolta luovuttamiselta kun joitain pieniä yksittäisiä sanoja aina silloin tällöin on tullut ja laulamalla joku sana myös. Halua harjoitteluun siis riittää ja vielä pitäisi olla ihan hyvä aika lisää parantuakin !? Harjoituksia valitettavasti on miehenikin mielestä liian vähän ja suurin osa ajasta menee oleiluun ja aika on pitkää.
- voi palautua
Toman isän vaimo kirjoitti:
Lisäys toma112:n viestiin: Mieheni on kuntoutunut kävelyssä mielestäni nopeasti. Heti valvonta osastolla hänet nostettiin noin viikon päästä harjoittelemaan kävelyä. Välissä oli joulu ja uusi-vuosi, jolloin sairaalassa ei kuntouteta. Meni siis potentiaalista aikaa hukkaan toista viikkoa. Sitten hän sai virtsatie infektion, jota ei edes huomattu ja kun vaadin siitä ottamaan koetta kun nousi kova kuume niin se otettiin ja todettiin infektio. Alettiin antaa pillereinä lääkettä. Sitten hänet siirrettiin vuoden alussa kuntoutusosastolle. Siellä heti ensimmäisenä päivänä hänelle nousi kova kuume ja todettiin, että on paha virtsatietulehdus, joka oli edennyt jo munuaisaltaaseen. Lääke, jota hän siis sai edelleen myös kuntoutusosastolle tullessaan oli paikallisen lääkärin mielestä väärä, eikä oikein kuulemma tehoa miesten virtsatietulehdukseen. Sai viikon suoraa suoneen antibioottia. Tämän takia mieheni oli taas viikon sängyn pohjilla heikkona. Kun kuntoutukseen vihdoin päästiin hän on vajaa viiden viikon aikana saanut kävelyharjoituksia ja alkanut harjoitella jo rappujenkin kävelyä noin pari viikkoa sitten. Viikonloppuisinhan sairaalassa ei tapahdu mitään fysio-, puhe- , eikä toimintaterapiaa :(. Miehen fyysinen peruskunto oli kuitenkin hyvä tapauksen sattuessa, joka on auttanut varmaan harjoituksien tekoa. Hän on erittäin halukas kaikkiin terapioihin ja niin nyös puheterapiaan aina kun sitä vain saa (vain 4 kertaa viikossa). Mutta tänä aikana puheterapeuttikin on ollut sairaana ja silloin ei saa mitään puheterapiaa (samoin fysioterapeutti). Tässä valossa tuo puheterapeutun ja ylilääkärinkin arvio tuntuu oudolta luovuttamiselta kun joitain pieniä yksittäisiä sanoja aina silloin tällöin on tullut ja laulamalla joku sana myös. Halua harjoitteluun siis riittää ja vielä pitäisi olla ihan hyvä aika lisää parantuakin !? Harjoituksia valitettavasti on miehenikin mielestä liian vähän ja suurin osa ajasta menee oleiluun ja aika on pitkää.
jopa seitsemän vuoden kuluttua aivoinfarktista olen kuullut.Ja sen olen pitänyt mielessäni koska
sanaakaan ei ole vielä neljän vuoden jälkeenkään tullut.Mieheni oli silloin 43 vuotias.Puheterapiaa sai kaksi vuotta mutta se lopetettiin turhana.Muuten kyllä ymmärtää ihan kaiken ja kauppareissutkin onnistuu yksin. - paljon eri lähteistä
Toman isän vaimo kirjoitti:
Lisäys toma112:n viestiin: Mieheni on kuntoutunut kävelyssä mielestäni nopeasti. Heti valvonta osastolla hänet nostettiin noin viikon päästä harjoittelemaan kävelyä. Välissä oli joulu ja uusi-vuosi, jolloin sairaalassa ei kuntouteta. Meni siis potentiaalista aikaa hukkaan toista viikkoa. Sitten hän sai virtsatie infektion, jota ei edes huomattu ja kun vaadin siitä ottamaan koetta kun nousi kova kuume niin se otettiin ja todettiin infektio. Alettiin antaa pillereinä lääkettä. Sitten hänet siirrettiin vuoden alussa kuntoutusosastolle. Siellä heti ensimmäisenä päivänä hänelle nousi kova kuume ja todettiin, että on paha virtsatietulehdus, joka oli edennyt jo munuaisaltaaseen. Lääke, jota hän siis sai edelleen myös kuntoutusosastolle tullessaan oli paikallisen lääkärin mielestä väärä, eikä oikein kuulemma tehoa miesten virtsatietulehdukseen. Sai viikon suoraa suoneen antibioottia. Tämän takia mieheni oli taas viikon sängyn pohjilla heikkona. Kun kuntoutukseen vihdoin päästiin hän on vajaa viiden viikon aikana saanut kävelyharjoituksia ja alkanut harjoitella jo rappujenkin kävelyä noin pari viikkoa sitten. Viikonloppuisinhan sairaalassa ei tapahdu mitään fysio-, puhe- , eikä toimintaterapiaa :(. Miehen fyysinen peruskunto oli kuitenkin hyvä tapauksen sattuessa, joka on auttanut varmaan harjoituksien tekoa. Hän on erittäin halukas kaikkiin terapioihin ja niin nyös puheterapiaan aina kun sitä vain saa (vain 4 kertaa viikossa). Mutta tänä aikana puheterapeuttikin on ollut sairaana ja silloin ei saa mitään puheterapiaa (samoin fysioterapeutti). Tässä valossa tuo puheterapeutun ja ylilääkärinkin arvio tuntuu oudolta luovuttamiselta kun joitain pieniä yksittäisiä sanoja aina silloin tällöin on tullut ja laulamalla joku sana myös. Halua harjoitteluun siis riittää ja vielä pitäisi olla ihan hyvä aika lisää parantuakin !? Harjoituksia valitettavasti on miehenikin mielestä liian vähän ja suurin osa ajasta menee oleiluun ja aika on pitkää.
...täällä linkissä esim. hyvää asiaa sekä koko 'Papunet'-sivustolla.
http://papunet.net/yleis/kommunikointikeinot/kommunikoinnin-kuntoutus/yksilollinen-puheterapia/afasian-puheterapia.html
Todennäköisesti terapeutit tarjoavat kuvia kommunikointiin pikaisesti juuri tuon selittämäni 'lasiseinän takanaolo'-efektin vuoksi, ettei potilas jäisi ulkopuoliseksi. Kuvat eivät ole esteenä puheen kuntoutumiselle.
Kannattaa pyytää puheterapeutilta ohjeita viikonlopuksi yms. On todella hyvä asia, että potilaalla on kova motivaatio kuntoutua; ilman sitä ei homma edes etenisi. Hienoa!
Olen itse työni kautta nähnyt tapauksen, jossa laaja-alaisen aivoinfarktin saanut mieshenkilö ei vuoden aikana tuottanut juuri montaakaan sanaa (joo, ei, tms ainoastaan), mutta kuulin hänestä juuri nyt yli 10 v kuluttua ja nyt kuulemma puhuu paljonkin sekä ajaa autoa toispuolihalvauksestaan huolimatta.
Tämä teidän perheenjäsenenne ei ole kai vielä edes päässyt kuntoutuksen jälkeen kotiutumaan (eli pois sairaalasta ja kuntoutuslaitoksesta omaan kotiinsa) ja päässyt Kela:n asiakkaaksi. Kelan terapioiden saaminen/hakeminen kestää kuukausia, tämä riippuu tietysti paikkakunnasta. Luulisin, että siellä puheterapeutin asenne voisi olla toinenkin. Toisaalta nykyisen sairaalan/kunt.laitoksen puheterapeuttinne lausunto painaa paljon jatkoa ajatellen, joten toivottavasti hän kuitenkin suosittelee terapian jatkoa. Kannattaa keskustella hänen kanssaan, kunhan olette itse ensin tehneet taustatyötä. Ikävää, että oikeuksistaan joutuu taistelemaan, mutta omaisenne on onnekas, koska te omaisina jaksatte puuttua asioihin.
Voimia taisteluun! :)
Terv. terapeutti :) - terapeutti (12)
paljon eri lähteistä kirjoitti:
...täällä linkissä esim. hyvää asiaa sekä koko 'Papunet'-sivustolla.
http://papunet.net/yleis/kommunikointikeinot/kommunikoinnin-kuntoutus/yksilollinen-puheterapia/afasian-puheterapia.html
Todennäköisesti terapeutit tarjoavat kuvia kommunikointiin pikaisesti juuri tuon selittämäni 'lasiseinän takanaolo'-efektin vuoksi, ettei potilas jäisi ulkopuoliseksi. Kuvat eivät ole esteenä puheen kuntoutumiselle.
Kannattaa pyytää puheterapeutilta ohjeita viikonlopuksi yms. On todella hyvä asia, että potilaalla on kova motivaatio kuntoutua; ilman sitä ei homma edes etenisi. Hienoa!
Olen itse työni kautta nähnyt tapauksen, jossa laaja-alaisen aivoinfarktin saanut mieshenkilö ei vuoden aikana tuottanut juuri montaakaan sanaa (joo, ei, tms ainoastaan), mutta kuulin hänestä juuri nyt yli 10 v kuluttua ja nyt kuulemma puhuu paljonkin sekä ajaa autoa toispuolihalvauksestaan huolimatta.
Tämä teidän perheenjäsenenne ei ole kai vielä edes päässyt kuntoutuksen jälkeen kotiutumaan (eli pois sairaalasta ja kuntoutuslaitoksesta omaan kotiinsa) ja päässyt Kela:n asiakkaaksi. Kelan terapioiden saaminen/hakeminen kestää kuukausia, tämä riippuu tietysti paikkakunnasta. Luulisin, että siellä puheterapeutin asenne voisi olla toinenkin. Toisaalta nykyisen sairaalan/kunt.laitoksen puheterapeuttinne lausunto painaa paljon jatkoa ajatellen, joten toivottavasti hän kuitenkin suosittelee terapian jatkoa. Kannattaa keskustella hänen kanssaan, kunhan olette itse ensin tehneet taustatyötä. Ikävää, että oikeuksistaan joutuu taistelemaan, mutta omaisenne on onnekas, koska te omaisina jaksatte puuttua asioihin.
Voimia taisteluun! :)
Terv. terapeutti :)Löysin vielä keskustelusivuston Avh:sta:
http://avh.palaios.com/modules.php?name=Forums - Toman isän vaimo
paljon eri lähteistä kirjoitti:
...täällä linkissä esim. hyvää asiaa sekä koko 'Papunet'-sivustolla.
http://papunet.net/yleis/kommunikointikeinot/kommunikoinnin-kuntoutus/yksilollinen-puheterapia/afasian-puheterapia.html
Todennäköisesti terapeutit tarjoavat kuvia kommunikointiin pikaisesti juuri tuon selittämäni 'lasiseinän takanaolo'-efektin vuoksi, ettei potilas jäisi ulkopuoliseksi. Kuvat eivät ole esteenä puheen kuntoutumiselle.
Kannattaa pyytää puheterapeutilta ohjeita viikonlopuksi yms. On todella hyvä asia, että potilaalla on kova motivaatio kuntoutua; ilman sitä ei homma edes etenisi. Hienoa!
Olen itse työni kautta nähnyt tapauksen, jossa laaja-alaisen aivoinfarktin saanut mieshenkilö ei vuoden aikana tuottanut juuri montaakaan sanaa (joo, ei, tms ainoastaan), mutta kuulin hänestä juuri nyt yli 10 v kuluttua ja nyt kuulemma puhuu paljonkin sekä ajaa autoa toispuolihalvauksestaan huolimatta.
Tämä teidän perheenjäsenenne ei ole kai vielä edes päässyt kuntoutuksen jälkeen kotiutumaan (eli pois sairaalasta ja kuntoutuslaitoksesta omaan kotiinsa) ja päässyt Kela:n asiakkaaksi. Kelan terapioiden saaminen/hakeminen kestää kuukausia, tämä riippuu tietysti paikkakunnasta. Luulisin, että siellä puheterapeutin asenne voisi olla toinenkin. Toisaalta nykyisen sairaalan/kunt.laitoksen puheterapeuttinne lausunto painaa paljon jatkoa ajatellen, joten toivottavasti hän kuitenkin suosittelee terapian jatkoa. Kannattaa keskustella hänen kanssaan, kunhan olette itse ensin tehneet taustatyötä. Ikävää, että oikeuksistaan joutuu taistelemaan, mutta omaisenne on onnekas, koska te omaisina jaksatte puuttua asioihin.
Voimia taisteluun! :)
Terv. terapeutti :)Kiitos hyvistä tiedoista ja esimerkistä!! Antaa uskoa, että puhe saattaa vielä tulla.
Mielessä vain pyörii, miten saa terapeutin kuntoutus-sairaalassa harjoittamaan enenmän itse puhetta. Hän on nuori ja kuulemma kysynyt kolleegoiltakin, että tuskin se puhe tulee jos ei ole kahden kuukauden aikana jo tullut ??? Yksittäisiä äänteitä ei harjoitella (kysyin harjoitellaanko niitä) kun sen puheen pitäisi kuulemma vaan alkaa, vaikka he keskittyvät kuvien katseluun ja ymmätrtämistehtäviin, joista mieheni aika hyvin suoriutuikin kun kerran olin mukana kuuntelemassa.
En tosin tiedä miten puhetta pitäisi "houkutella". Millaisia harjoitteita ne ovat, joilla puhetta yritetään saada? - terapeutti 12
Toman isän vaimo kirjoitti:
Kiitos hyvistä tiedoista ja esimerkistä!! Antaa uskoa, että puhe saattaa vielä tulla.
Mielessä vain pyörii, miten saa terapeutin kuntoutus-sairaalassa harjoittamaan enenmän itse puhetta. Hän on nuori ja kuulemma kysynyt kolleegoiltakin, että tuskin se puhe tulee jos ei ole kahden kuukauden aikana jo tullut ??? Yksittäisiä äänteitä ei harjoitella (kysyin harjoitellaanko niitä) kun sen puheen pitäisi kuulemma vaan alkaa, vaikka he keskittyvät kuvien katseluun ja ymmätrtämistehtäviin, joista mieheni aika hyvin suoriutuikin kun kerran olin mukana kuuntelemassa.
En tosin tiedä miten puhetta pitäisi "houkutella". Millaisia harjoitteita ne ovat, joilla puhetta yritetään saada?..koska en ole puheterapeutti (vaan fysio-), mutta työni kautta olen ollut em. asioiden kanssa tekemisissä.
Mutta jos kyse olisi minun puolisostani/vanhemmastani, niin ottaisin potilaan kotiuduttua yhteyttä yksityiseen puheterapeuttiin (Kela:sta tiedot) ja pyytäisin muutaman kerran käyntiä itsemaksavana asiakkaana. Kertoisin jo soittaessa, että toivon arviointikerran jälkeen selkeitä ohjeita harjoitteluun kotona.
Maksaahan ne käynnit paljon, mutta mikäli vain jotenkin kykenisin ne maksamaan, niin sen tekisin. Kerta voi olla jopa 100 €, ihan karkea arvioni. Halvemmaksi tulee, jos voitte käydä puheterapeutin vastaanotolla, niin ei laskuta kalliita matka- ja aikaveloituksia.
Ja kannattaa olla itse paikalla katsomassa ohjeita, vaikka 'kärpäsenä katossa', ettei häiritsisi potilaan muutenkin huonontunutta keskittymistä.
Näiden lisäksi yrittäisin kaikkeni, jotta saisin sairaalan/kunt.keskuksen puheterapeutin kirjoittamaan suosituksen Kela:n vaikeavamm. lääk. kuntoutukseen; vaikka edes 30-45x/v ellei saa enemmän. Tilanne pysyisi kuitenkin 'hallinnassa' ja saisitte koko ajan ajantasaisia ohjeita.
Työssäni yksit. ft:nä olen huomannut, että jotkut yksit. puheterapeutit kirjoittavat herkästikin lausuntoja, joissa eivät suosittele jatkoa aiakkaalle. Tähän on olemassa varmaan useita syitä, mm. se että heitä on liian vähän ja siloin heillä on 'varaa' valita asiakkaansa. Ei koske missään nimessä kaikkia, mutta tällaistakin näkee. :(
Joten sanon edelleen, että luottakaa vain itseenne ja yrittäkää kaikkenne. Hankkikaa esim. tarvittaessa toiseltakin sair./kunt. laitoksen puheterapeutilta lausunto.
Ja vaikka ette loppujen lopuksi saisikaan jatkuvaa terapiaa, voi omaisenne siltikin kuntoutua mukavasti, koska te läheisinä annatte varmasti kaiken tukenne.
Sosiaalinen ja virikkeellinen ympäristö on erittäin tärkeää aivojen aktivoitumisen ja palautumisen kannalta. Kotiin ei saa jäädä 'piiloon', vaan astua rohkeasti takaisin elämään.
Olen hengessä mukana taistossanne... :) - miimi06
Äidilläni oli SAV-aivoverenvuoto kaksi vuotta sitten kera aivoinfarktien ja keuhkoveritulppien. Kirjoitin päiväkirjaa miedän elämästämme silloin, lukekaa jos saisitte vaikka lohtua :) http://miimi06.blogspot.com/
Meille sanottiin, että paranemista tapahtuu nopeasti 2 vuotta tapahtuneen jälkeen ja tämänkin jälkeen hitaasti! - pilpa
Toman isän vaimo kirjoitti:
Kiitos hyvistä tiedoista ja esimerkistä!! Antaa uskoa, että puhe saattaa vielä tulla.
Mielessä vain pyörii, miten saa terapeutin kuntoutus-sairaalassa harjoittamaan enenmän itse puhetta. Hän on nuori ja kuulemma kysynyt kolleegoiltakin, että tuskin se puhe tulee jos ei ole kahden kuukauden aikana jo tullut ??? Yksittäisiä äänteitä ei harjoitella (kysyin harjoitellaanko niitä) kun sen puheen pitäisi kuulemma vaan alkaa, vaikka he keskittyvät kuvien katseluun ja ymmätrtämistehtäviin, joista mieheni aika hyvin suoriutuikin kun kerran olin mukana kuuntelemassa.
En tosin tiedä miten puhetta pitäisi "houkutella". Millaisia harjoitteita ne ovat, joilla puhetta yritetään saada?Hei!
Olisi tosi kiva tietää, mitä teille kaikille, jotka tuosta afasiasta läheisinä kärsitte, kuten itse afaatikot, kuuluu tänä päivänä? Avomieheni sain aivoinfarktin tammikuussa tänä vuonna ja on käynyt puheterapiassa n. kolme kertaa viikossa. Alussa oikea puoli halvaantui ja meni puhe. Nyt fyysiset toiminnot ovat palanneet oikeastaan heti, mutta puhe jäi pois. Sitä on tullut väähän kerrassaan joku sana, mutta hyvin hitaasti. Hän itse turhautuu ja koitan itse jaksaa olla positiivinen, vaikka se henkisesti välillä syö meitä molempia. Olen ollut muutaman kerran mukana puheterapiassa, joten kotona olen osannut jatkaa "kotiopetusta" samalla tavalla....katso suutani, sano ooo, aaa, iiii jjne. Pitää antaa se malli, sitten pari tavua ym...kirjoitus sujuu mallista, ymmärtää lehdestä ja tv:stä lukemansa, hermostuu välillä, jos heti en ymmärrä, mutta kun toisen tuntee, osaa jo leikkiä sitä "aliasta" ja loppujen lopuksi ymmärtää. Huumori onneksi meillä on tallella....sanonkin, että jos matkustettaisiin Venäjälle, mahtaisitko ymmärtää ja osata keskustella heidän kanssaan :) hänen "oma" puheensa kuulostaa joskus ihan venäjältä. Mutta näin jatketaan eteenpäin, haluaisin vaan löytää vertaistukea meille länsi-suomesta, tarkemmin Porista. Mies täyttää syksyllä 60. Toivottavasti luette tätä palstaa monen vuoden jälkeen ja voitte valottaa, miten teillä on edistytty, tai sitten jos löytyy ihan uusien ihmisten kommentteja, olisi tosi hienoa. Aurinkoisin mielin kohti kesää, muutahan ei voi kun nauttia kaikista pienistä positiivisista hetkistä. Kaikille tsemppiä. - Anonyymi
pilpa kirjoitti:
Hei!
Olisi tosi kiva tietää, mitä teille kaikille, jotka tuosta afasiasta läheisinä kärsitte, kuten itse afaatikot, kuuluu tänä päivänä? Avomieheni sain aivoinfarktin tammikuussa tänä vuonna ja on käynyt puheterapiassa n. kolme kertaa viikossa. Alussa oikea puoli halvaantui ja meni puhe. Nyt fyysiset toiminnot ovat palanneet oikeastaan heti, mutta puhe jäi pois. Sitä on tullut väähän kerrassaan joku sana, mutta hyvin hitaasti. Hän itse turhautuu ja koitan itse jaksaa olla positiivinen, vaikka se henkisesti välillä syö meitä molempia. Olen ollut muutaman kerran mukana puheterapiassa, joten kotona olen osannut jatkaa "kotiopetusta" samalla tavalla....katso suutani, sano ooo, aaa, iiii jjne. Pitää antaa se malli, sitten pari tavua ym...kirjoitus sujuu mallista, ymmärtää lehdestä ja tv:stä lukemansa, hermostuu välillä, jos heti en ymmärrä, mutta kun toisen tuntee, osaa jo leikkiä sitä "aliasta" ja loppujen lopuksi ymmärtää. Huumori onneksi meillä on tallella....sanonkin, että jos matkustettaisiin Venäjälle, mahtaisitko ymmärtää ja osata keskustella heidän kanssaan :) hänen "oma" puheensa kuulostaa joskus ihan venäjältä. Mutta näin jatketaan eteenpäin, haluaisin vaan löytää vertaistukea meille länsi-suomesta, tarkemmin Porista. Mies täyttää syksyllä 60. Toivottavasti luette tätä palstaa monen vuoden jälkeen ja voitte valottaa, miten teillä on edistytty, tai sitten jos löytyy ihan uusien ihmisten kommentteja, olisi tosi hienoa. Aurinkoisin mielin kohti kesää, muutahan ei voi kun nauttia kaikista pienistä positiivisista hetkistä. Kaikille tsemppiä.Hei. Äitini sai valitettavasti laajan aivoinfarktin 23.12.23 ja puhekyky meni sekä oikea puoli halvaantui. Äiti nyt Porissa hoidossa neurologisella vuodeosastolla. Tunto oikealle puolelle hieman palannut muttei toimi. Seissyt äiti on eilen avustettuna hyvin. Puhe ei kuitenkaan vielä toimi muuten kuin joo ja ei ole. Satunnaisia sanoja kuten kiitos tulee ja jotenkin viiteen pystyy laskemaan. Äiti kykenee lukemaan ja pää nk.toimii hyvin mutta puheen tuottaminen ei onnistu. Tämä tietenkin turhauttaa häntä. Olisikin vertaistukea kaivannut tilanteeseen ja kuinka hyvin muut ovat kuntoutuneet. Äiti nyt 68v.
- Lähiomainen
Lähiomaiseni, 48-vuotias, sai syksyllä aivoinfarktin. Infarkti oli aivoissa vasemmalla puolella, tukosalue , kuolio aivoissa on hyvin laaja. Infarkti sattui omaiseni ollessa yksin kotonaan lomapäivää viettämässä. Kukaan ei erityisemmin osannut huolestua, kun hän ei vastannut puheluihin päivän aikana ja niinpä hän joutuikin "virumaan" kotinsa lattialla useita tunteja. Vasta iltapäivällä hänet löydettiin ja hän pääsi sairaalaan, mutta silloin liuotushoidosta ei ollut enää apua. Oikeanpuoleinen käsi ja jalka halvaantuivat ja puhekyky meni. Tällä hetkellä tapahtumasta on kulunut n. viisi kuukautta. Omaiseni on kotiutunut. Hänen oikea jalkansa on kuntoutunut olosuhteisiin nähden hyvin ja hän pystyy omalla tavallaan, kepin avulla kävelemään. Oikea käsi on edelleen halvaantunut. Puhekyky ei ole palautunut ja hänen afasiansa onkin todetty hyvin vaikeaksi. Hän ymmärtää ja muistaa mielestäni suurimman osan asioista. Hänelle on tehty kommunikaatiokansio ja monenlaisia kuvia on käytössä, mutta hän inhoaa niitä eikä tällä hetkellä suostu juurikaan käyttämään niitä. Häntä tavatessani minä puhun, esitän lyhyesti jonkin asian ja hän vastaa joko kyllä( peukku ylös), ei( peukku alas) , ei tiedä, ihan sama ( peukku heiluu edestakaisin). Puhekyvyn menetys, kun ei pysty juuri millään tavoin ilmaisemaan ajatuksiaan, olemaan vuorovaikutuksessa, osallistumaan keskusteluun, on hyvin ahdistavaa. Omaiseni ahdistusta lisää se, että moni ihminen pitää hänen ymmärrystäänkin vajavaisena, koska hän ei pysty puhumaan. Havaitsin itsekin käydessäni aiemmin tapaamassa häntä ns. kuntoutusosastolla, että jopa muutamat työntekijät suhtautuivat häneen epäammatillisesti. Kuulin hoitajan puhuvan hänelle hyvin kovalla äänellä, vaikka omaiseni kuulossa ei todellakaan ole mitään vikaa ( päinvastoin kuuloaisti on herkempi kuin aiemmin). Jos olin paikalla hänelle tarkoitettu puhe kohdistettiin minulle, työntekijä katsoi puhuessaan minua, ei omaistani. - Eräässä tilanteessa kuuluisassa kuntoutussairaalassa jopa puheterapeutti toimi näin! - Afaatikkojen ja ylipäätään muidenkin vammaisten ja sairaiden ihmisyyttä, oikeutta tulla kohdelluksi ihmisenä, yksilönä on aina kaikissa tilanteissa kunnioitettava. Se, että vuorovaikutus, sanomisen, katsomisen, ilmeiden, eleiden kautta kohdistetaan aina henkilöön itseensä on minimivaatimus. Terve mukanaolija, omainen, avustaja kyllä pystyy ymmärtämään selitetyt asiat, vaikka niitä ei konkreettisesti juuri hänelle puhutakaan. - Lasten tilanteesta keskusteltaessa voi asia tietysti olla toisin.
Viime aikoina omaiseni on usein halunnut "muistella" tapahtunutta. Hän on ottanut kalenterin, näyttänyt onnettomuuspäivää, näyttänyt aiempia päivä ja osoittanut päätään. Hän näytti päätään, osoitti ilmeellään kiputilaa ja kalenterista osoitti, että hänellä oli ollut päänsärkyä jo viikon ajan ennen varsinaista infartia. Terve, urheileva ihminen, ei kuitenkaan ollut osannut liiemmalti huolestua tilanteesta. Hän tosin näytti minulle lääkäri- sanaa ja kalenterista päivämäärää ennen tapahtunutta onnettomuutta ja antoi ymmärtää, että oli miettinyt läärille soittamista( näytti kännykkää). - Afaatikon kanssa keskustelu vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja valtavia ponnisteluja ennenkaikkea häneltä itseltään. Afaatikon itsensä ahdistukseen ja ponnisteluihin nähden meidän puhekykyisten omaisten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten olisi todella muistettava kunnioittaa heitä täysvaltaisina omien asioidensa hoitajina. Meidän kärsivällisyytemme ja ponnistelumme ovat pientä afaatikon tai jollain muulla tavoin vammautuneen ihmisen ponnisteluihin nähden.
Mistä päin löytyy tietoa työikäisten afaatikkojen tilanteesta, vertaistuesta ja kuntoutuksesta. Omaiseni asuu pienellä paikkakunnalla ja tietoa ei oikein tunnu olevan saatavilla.- -A-
Aivan samankaltainen tapaus kuin myös minun lähiomaisellani....
- 8 + 4=12
Kirjoitus kesti 4-v ja puhe 3-v.
- pilpa
Hei 8 4=12 !
Sulla on kovin lyhyt tuo vastaus, joten en oikein pääse siitä kunnolla jyvälle...ilmeisesti tarkoitat, että kesti 4 vuotta ennenkuin tuli kirjoitustaito ja kolme vuotta sai odottaa puhetta. Minkäikäisestä henkilöstä oli kyse?
Taisi olla hirmurankkaa aikaa, saan sen käsityksen, ettet edes haluaisi siitä kertoa. Jos näin on, en kysele enempää, toivon hyvää jatkoa teille, mutta toivon edelleen kommentteja muilta tässä tilanteessa olevilta. - 8 + 4 = 12
pilpa kirjoitti:
Hei 8 4=12 !
Sulla on kovin lyhyt tuo vastaus, joten en oikein pääse siitä kunnolla jyvälle...ilmeisesti tarkoitat, että kesti 4 vuotta ennenkuin tuli kirjoitustaito ja kolme vuotta sai odottaa puhetta. Minkäikäisestä henkilöstä oli kyse?
Taisi olla hirmurankkaa aikaa, saan sen käsityksen, ettet edes haluaisi siitä kertoa. Jos näin on, en kysele enempää, toivon hyvää jatkoa teille, mutta toivon edelleen kommentteja muilta tässä tilanteessa olevilta.Olen 60-v mies. Elän saaremaalla ja Hesassa. Olen eläkkeellä. 2009 kun sain tämän taudin, .opin nielemään samana vuonna. 2010 opin sen, jalat alkoi liikuumaan. Kirjoitus kesti 4-v ja puhe 3-v. Nyt sauvakävelen noin 3 km jokaisena päivänä
- pilpa
Miksiköhän en mitenkään saa tekstiäni läpi, olisi ollut vielä kysyttävää ja toivotuksia hyvään jatkoon 8 4=12. Jos tämä kolmas kerta nyt ei onnistu , jatkan joka tapauksessa kirjottelua huomenna.
- muruntimo
Hei!
Olen aikoinani viettänyt paljon aikaa 24-vuotiaan kohtauksen saaneen, superterveen ja täysraittiin ystäväni kanssa sairaalassa. Hän halvaantui osittain ja puhekyky meni täysin. Vielä 5 kk jälkeenkään hän ei saanut muodostettua edes suht selviä lyhyitäkään sanoja. Mutta; opin silloin ainakin hänen kanssaan sen, että pitää olla koko ajan aktiivinen. "Kiusata" puhekyvyn menettänyttä vähän joka käänteissä. Pysäyttää asia tai hetki kysymykseen, esim: "mikä tämä on". Artikulointi hänelle pitää olla selkeää; kirjakielistä! (Koska niin on aikoinaan koulussakin opittu!) Häntä pitää... tietyllä tapaa hieman "paineistaa" koko ajan. Pyytää yrittämään sanojen muodostusta; aloittaa lyhyistä sanoista; mutta niidenkin kirjoa pitää koko ajan laajentaa. Ei vain niin, että saadaan vähäinen määrä selkeästi ymmärrettäväksi. Eli : haen tällä sitä, että olisi mielellään yritettävä "kiusata" kadonneita alueita toimivan osan ympäriltäkin. Ja toisaalta, yritettävä löytää "korvaava reitti" mutkan kautta vaurioituneen osan ohi. Nämä sanat hieman silloin 25 vuotta sitten fiksun sairaalan puheterapeutin arkusta lainattua.. Mutta yritin oppia ja näistä vinkeistä oli hyötyä...
Hyvä tapa edetä asiassa oli myös kuvat, sanat ja numerot. Pikkuhiljaa pakottamalla ja kaverini kärsivällisellä motivaatiolla saimme eri äänteitä, tapailuja pidemmistäkin sanoista...Hänen ymmärryksessään ei ollut mitään vikaa; se yhteys ajattelun ja puheen välillä oli vain poikki.
Mutta minulla ja varmaan monilla teilläkin on yksi vaikeus. Emme tiedä tarpeeksi hyvin vastapelurimme mahdollista masentuneisuutta, todellista toimintakykyä. Se on ainakin selvä, ettei missään nimessä pidä sortua puhumaan kuin lapselle tai voivottelemaan... Reipas ja realistinen ote aikuisen ihmisen kanssa pitää olla! Ja ajan myötä oppii huomaamaan toisen jaksamisen, on osattava myös antaa "hänelle" aikaa ja lepoa. Joskus vain olla, hieroa makaamisen kangistamia jäseniä, puhella samalla, lukea hänelle... Se, että häntä saattaa jatkuvasti väsyttää , tai väsyy harjoitteista joskus nopeastikin, täytyy vain hyväksyä. Keho pyrkii myös osittain suojaamaan tällä tavalla toipumista ja ehkäisemään lisävaurioita. Liian väkisin ei saa mitään aikaiseksi; korkeintaan vain tulee takapakkia myös hänelle, jota yritetään auttaa...
Tämä hieman eksyi siitä "vastauksesta". Mutta kuten olet jo lukenut, tapauksien kirjo on niin laidasta laitaan... Toivottavasti vinkeistäni on jotain hyötyä. Se, että aikaa menee, sille ei voi mitään. Tuo nuori naisystäväni ei koskaan toipunut täysin toisen puolen motoriikkaongelmista, eikä puhe palautunut läheskään normaalille tasolle. Ennen kuin 4 vuoden päästä tuli se lopullinen isompi tälli. Tarkoitan sanoa, että aikaa vain menee. Sitä pitää olla. Sinun, "hänen" ja muiden läheisten kärsivällisyys , usko, toivo ja jaksaminen voivat olla moneen otteeseen koetuksella. Ja kukaan ei voi sanoa, milloin "jotain palautuu" tai ei. Se on niin yksilökohtainen juttu. Mutta yrittämistä, kertausta ja auttamista ei pidä lopettaa hetkeksikään!!!
Olen vähän inhorealisti sanavalinnoissani; toivottavasti en loukkaa ketään tällä "palstalla". Kannustan vain hirveästi jaksamaan. Olemaan onnellinen siitä, että läheinen kuitenkin on siinä vierellä vielä; eihän ihminen sinällään ole muuttunut miksikään. Ja tätä ajatusta aion toteuttaa itsekin! Sillä sattumoisin, viime viikolla nykyinen naisystäväni sai kohtauksen myös. Seuraamukset tällä hetkellä "lievempiä", puhe toimii, näkö osittain mennyt, lähimuistihäiriöitä, tasapaino pätkii... Ja vaikka fakta on jo kokemuksen mukaankin opittua, että voi mennä huonomminkin vielä... Olen kiitollinen kaikista hyvistä neuvoista ja hetkistä aikanaan; nyt osaan ja meinaan pitää kullastani hyvää huolta!
Ja olen kiitollinen jokaisesta uudesta päivästä hänen kanssaan. Toivottavasti kaikki tekin... - Anonyymi
Mun mummo on sairaalassa aivoinfarktin takia. Se oli ollu koko päivän kotona yksin. Mun eno sitten soitti sille monesti ja soitti 112. Ja mun mummo on leikkauksessa tällä hetkellä. Pelottaa et selviiks se vai nukkuuko pois
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?1872128Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en531982Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!
Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten1571659Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.1361614Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?411334Nukkumisiin sitten
Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny41247Naisten tyypilliset...
Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa111214Muistatko komeroinnin?
Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu481185Syö kohtuudella niin et liho.
Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on121155Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla
"Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"31148