Onhan tuossa eilinen rivi vielä hengissä SaiPan ja Lukon kautta, mutta uutta pukkaa.
L taistelee kahdeksannesta paikasta, kun taas D varmisti jatkonsa ottamalla vielä voittoputken. Kaksi edellistä peliä antavat kuitenkin osviittaa siitä, että nyt se keskittyy jo jatkopeleihin. Normaalipäivänä D on tasokkaampi ja voisi voittaa vaikka vieraissa. Nyt on kuitenkin pelattava paremmassa asemassa kuntopuntaria olevaa kotijoukkuetta, joka tarvitsee täydet pisteet. Ulkomaalaisvahvistuksethan nämä pelit Sveitsissä ratkaisevat, joten sitä on syytä seurata miten pelaavat. D varmaan tulee säästelemään omiaan, kuten Daiglea. Kaikki muut bookkerit saavat kotijengin suosikiksi, mutta ei Veikkaus. Kotikerroin on maailman korkein tip-ex:n listojen mukaan.
Ro ja Re pelasivat huonot pelit viikonloppuna ja varsinkin Re:llä tuntui olevan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia erikoistilanteissa. Totilta odotetaan nyt myös tasonnostoa. Mielestäni maalin voitto on todennäköinen. Harmi, ettei Veikalla ole tasoitusvetoa kohteeseen, vaikka kaikkea muuta paskaa löytyy. Toivottavasti Re:n avoin peli kostautuu sille vieraissa Ro:n avausmaalina. Italiaanot osaavat pelata johtoasemassa vittumaista peliä.
Pelitiedot
Pitkäveto
Kohde Merkki Kerroin
21 Langnau - Davos 1
2,20
23 Roma - Real Madrid 1
2,40
Pelitapa: Tavallinen (Rivejä: 1 kpl)
Kokonaiskerroin: 5,28

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eikös se Teppokin omaa Italialaiset sukujuuret?
Ei varmasti!