MPP:n puolesta

Kovaksi punikiksi haukkumanne MPP on sentään pressanvaaleissakin kertonut äänestäneensä Esko Ahoa!
Muutenkin haukutte häntä vain siksi, kun olette tyhmempiä (kansankielellä lyhyesti sanottuna).
Siis tyhmempiä kuin MPP, Ahoa viisaampia voitte olla, mutta se on Ahon ongelma, jos hän sen ongelmakseen OIVAltaa.
15464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No, MPP eo sentään ole ääripunikki, DDR:n tunnustaja tai ei-EEC:lle liikkeen johtohahmoja. Siksi hän saattoi antaa äänensä kunnon punamulllan kannatajalle mieluummin kuin äärivasemmistolaiselle Haloselle

Äänestä
  • Kaksi kautta Haloselle.

    Vanhanen jäi viime skabassa kalleimmalla kampanjallaan kolmoseksi.

    Äänestä

  • Oliko USA:kin ääripunikkila, kun se tunnusti DDR:n itsenäisyyden?

    Äänestä

Kun muistelee Ahon hurmahenkisiä ja äärioikeistolaisia puheita pres.vaalien ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä, ja muistelee sturmfuhrer Ilaskiven uskomattomia puheita Ahon puolesta, ei ihan heti uskoisi MPP:a moisen karpaasin tukijaksi? Onko Halonen antanut Mpp:lle pakit joskus aikojen alussa?

Äänestä
  • Halosen tultua valituksi Ilaskivi perui myöhemmin niitä puheita, joita oli pitänyt vaalien aikaan.
    Ilaskivi sanoi Halosen suoriutuneen tehtävässään hyvin.

    Äänestä

  • Sturmmann kirjoitti:

    Halosen tultua valituksi Ilaskivi perui myöhemmin niitä puheita, joita oli pitänyt vaalien aikaan.
    Ilaskivi sanoi Halosen suoriutuneen tehtävässään hyvin.

    Ilaskivestä nyt voi uskoa mitä vain, mutta Mpp:sta ei olisi uskonut sielunveljeä Ahon-Ilaskiven hurmahenkiseen joukkoon. Ilaskiven talouspoliittinen keino aikoinaan oli setelien lisäpainatus. Rahahuolet häviää, kun kärrää kottikärryillä käteistä ruokaostoksille?

    Äänestä

  • kikat kirjoitti:

    Ei kai Ilaskiven idea?
    Kuulostaa persuhommilta.
    Tai sitten siltä idealta, jolla britit yrittivät murentaa Saksan talouden maailmansodassa?
    Vai oliko se toisinpäin?
    Ei voi muistaa, kun muisti pätkii.
    Taisi se toisinpäin olla.

    Äänestä

  • Gilmoren likat kirjoitti:

    Ei kai Ilaskiven idea?
    Kuulostaa persuhommilta.
    Tai sitten siltä idealta, jolla britit yrittivät murentaa Saksan talouden maailmansodassa?
    Vai oliko se toisinpäin?
    Ei voi muistaa, kun muisti pätkii.
    Taisi se toisinpäin olla.

    Sulo aktiivivuosinaan kyseli, me muut hämmästeltiin.

    http://www.parlament.fi/triphome/bin/akxhref2.sh?{KEY}=KK 634/1992

    Äänestä

  • Itse en havainnut Ahon puhuneen erityisen hurmahenkisesti ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä. Ilaskiven ja taantumuksellisten kepulaisten puheet kyllä noteerasin ja tajusin nopeasti sen, että niillä estetään Ahon valinta kuten sitten kävikin. Se oli todella ääliömäistä toimintaa Ahon mustimmilta kannattajilta.

    Muuten olen sitä mieltä, että Ahosta olisi tullut ihan presidentti ja tulisi sellainen vieläkin seuraavissa vaaleissa. Jos ensi kierroksella ovat vastakkain Niinistö ja Aho, en epäile hetkeäkään antaa ääntäni taas kerran Aholle, jota pidän muutenkin ihan kelpo miehenä kepulaisuudesta huolimatta. Virheitä hän varmasti teki pääministerikaudellaan, mutta se olikin poikkeuksellisen hankala kausi hoidettavaksi.

    Äänestä

Maailman pöljin punikki.

Äänestä
  • Epo-Ahoa äänestää.

    Äänestä

  • LapinmiesKusimetsästä kirjoitti:

    Epo-Ahoa äänestää.

    Ja puoluekanta voisi olla Sitoutumaton Sosialidemokraatti, hän voisi saada näitä nettiääniä siinä viitisen tuhatta, siihen kun tuttavien ja sukulaisten äänet päälle, niin läpi menee että pamahtaa.

    Siinä on vaan se yksi huono puoli, kun häntä saa äänestää vain siellä Helsingissä. Olisiko sittenkin parempi hänen pyrkiä Europarlamenttiin, silloin me Oululaisetkin voisimme häntä äänestää.

    Ja olisihan hänellä siellä helsingissäkin yksi hyvä ääniharava, tämä City-keskustan mies keräsihän hän aikoinaan peräti, oliko 19-ta ääntä, että kyllä se siittä.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Tämä vastaukseni oli tarkoitettu "Tikitakin" avaukseen, ja ehdokkaani on tietenkin Mielipidepankki, tämä oikaisuna ottanette huomioon.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Tämä vastaukseni oli tarkoitettu "Tikitakin" avaukseen, ja ehdokkaani on tietenkin Mielipidepankki, tämä oikaisuna ottanette huomioon.

    keskustalainen vaaliavustaja kun menet äänestämään, ettei tule väärää numeroa eikä äänestyslippu mene sinne rahankeräyslippaaseen.

    Äänestä

  • luotettava.. kirjoitti:

    keskustalainen vaaliavustaja kun menet äänestämään, ettei tule väärää numeroa eikä äänestyslippu mene sinne rahankeräyslippaaseen.

    Mutta muistapa, että ukilla on jo ikää kuin joulupukilla.
    Ukki kirjoittaa joskus asiaa, joskus ei.
    Minä luulen, että Ukki on kapi, joka kerran kirjoittikin täällä, että hän kykenee esiintymään kenenä tahansa ilman, että häntä kukaan kapiksi huomaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jos sallitte kirjoitti:

Kovaksi punikiksi haukkumanne MPP on sentään pressanvaaleissakin kertonut äänestäneensä Esko Ahoa!
Muutenkin haukutte häntä vain siksi, kun olette tyhmempiä (kansankielellä lyhyesti sanottuna).
Siis tyhmempiä kuin MPP, Ahoa viisaampia voitte olla, mutta se on Ahon ongelma, jos hän sen ongelmakseen OIVAltaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu