Olen raskaana miehelle jonka kanssa olimme tunteneet vain muutaman viikon ennen tätä "vahinkoa".
Tärkeintähän nyt on kantaa vastuu tapahtuneesta ja niin aioimmekin tehdä, molemmat.
Sitä vain ihmettelen että miksi muut eivät voi hyväksyä sitä että minä huolehdin lapsesta sekä mies huolehtii lapsesta, mutta minä en huolehdi miehestä eikä mies minusta.
Eikä siinä meidän mielestämme ole mitään ongelmaa.
Miksi kaikki olettavat että jos mies kantaa vastuunsa lapsestaan niin hän huolehtii myös naisesta?
Tai että jos nainen odottaa miehelle lasta niin nainen automaattisesti rakastaa miestä?
Eikö lapsen etu ole kuitenkin se tärkein?
Varsinainen asiani oli joka kiinnostaa, eli onkohan Suomessa kuinka paljon tälläisiä "perheitä" joissa alusta asti molemmat huolehtii lapsesta muttei ole yhdessä ja olisi mielenkiintoista kuulla sellaisen toimivuudesta käytännössä?
Tärkeintähän nyt on kantaa vastuu tapahtuneesta ja niin aioimmekin tehdä, molemmat.
Sitä vain ihmettelen että miksi muut eivät voi hyväksyä sitä että minä huolehdin lapsesta sekä mies huolehtii lapsesta, mutta minä en huolehdi miehestä eikä mies minusta.
Eikä siinä meidän mielestämme ole mitään ongelmaa.
Miksi kaikki olettavat että jos mies kantaa vastuunsa lapsestaan niin hän huolehtii myös naisesta?
Tai että jos nainen odottaa miehelle lasta niin nainen automaattisesti rakastaa miestä?
Eikö lapsen etu ole kuitenkin se tärkein?
Varsinainen asiani oli joka kiinnostaa, eli onkohan Suomessa kuinka paljon tälläisiä "perheitä" joissa alusta asti molemmat huolehtii lapsesta muttei ole yhdessä ja olisi mielenkiintoista kuulla sellaisen toimivuudesta käytännössä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
muiden hyväksyä KOSKA harvemmin näin tulee käymään vaikka kuinka alkuraskaudessa niin sovitaan!!
Ensiksi, tsemppiä kovasti sulle!
Itse odotan yksin. Vauvan isä tietää raskaudesta, kerroin heti sinä päivänä kun testin tein. Me ei olla yhdessä. Ei oikeastaan olla koskaan oltukaan. Jos vauva "ajaa" meidät yhteen, niin sitten käy niin, mutta mulla ei mitään erityisiä odotuksia tai suunnitelmia ole, ja tuo yhteen meneminenkin tuntuu aika utopistiselta ajatukselta. Miestä en mihinkään rupea pakottamaan, enhän oikein tiedä mitkä omatkaan tunteeni häntä kohtaan ovat.
Jokatapauksessa, hän antoi mulle ihanan asian, saada vauvan! Vauvalla on äiti ja isä, joka on hänestä tietoinen ja välittää varmasti. Mä oon saanut kaikenlaista kommenttia, todella ilkeääkin. Ja tosi monet just sukulaisista ei "kehtaa" kysyä mitään, katsovat mua jotenkin tarkkaillen. Jollain tavalla sitä on joutunut silmätikuksi. En usko, että se on vaan mun oma ajatus, että ihmiset katsoessaan miettivät "miten tolla oikeesti menee?". Ja myös sen olen ihan suoraan kuullut, että miten kestän kun -rakastamani- mies ei elä kanssani! Siis nainen automaattisesti tarvii miehen, muuten elämä on pilalla. Kyllä lapsi voi paremmin äidin tai isän kanssa, kuin huonossa/väkinäisessä parisuhteessa.
Mun odotus on kestänyt 16 viikkoa, joten tulevaisuudesta en vielä tiedä. En kyllä näe mitään syytä, miksei homma toimisi vauvan tultua.
Ole onnellinen, että lapsesi isä haluaa ylipäätänsä huolehtia lapsestaan! Se on jo enemmän kuin hyvin. Tuo teidän systeemi voi toimia aivan hyvin, kyllähän sitä eronneet paritkin yhdessä lapsiaan huoltavat.
Oman lapseni isä ei halua olla kanssani missään tekemisissä, ei kiinnosta ultrat eikä voinnit, ei mikään. Jatkanut "hulvatonta sinkkuelämäänsä" sen jälkeen kun sain raskaudestani tietää. Sitä ennen olimme onnellisesti yhdessä, rakastimme toisiamme, ainakin luulin niin.
Joten, älä todellakaan välitä siitä mitä muut sanovat! Kyse on sinun ja lapsesi elämästä eikä se kuulu sukulaisille tai muille ihmettelijöille.
Sinä sentään voit sanoa että lapsella on isä joka kantaa vastuunsa, minulla sen sijaan olisi kunnolla selittämistä, että missä se isukki luuhaa. Mutta en koe olevani velvollinen selittelemään. Älä sinäkään. Lapselle joutuu jonain päivänä asian oikean laidan kertomaan, mutta muille se ei kuulu.
Tsemppiä! =)