Selailin tässä Esko Seppäsen uutta Uusi vasemmisto lehteä, jonka pääkirjoituksessa Seppänen kirjoittaa, ettei kannata Helsingissä pyöritettävää Leninin patsashanketta, koska “Se ei ole tätä aika”. Olen eri mieltä, vaikka useimmiten olen hänen kanssaan samaa mieltä ainakin EU-kysymyksistä. Mutta kuitenkin, Seppäsen mielestä, patsas, joka olisi tätä päivää ja olisi “…ajan peili” pitäisi pystyttää Suomen EU-kaksosille, uustannerilaiselle Paavo Lipposelle ja urbaanialkiolaiselle Matti Vanhaselle. Seppäsen mukaan He ovat euronationalisteja ja poliittisesti yhtä yksi yhteen kuin Puolaa hallinneet kaksoisveljekset.”
Seppänen myös kiteyttää, että “Se itsenäisyys, jonka Lenin “antoi” Suomelle luovutetaan nyt Paavo Lipposen esityön jälkeen Matti Vanhasen johdolla pois. Patsaassa nämä poliittiset kaksoset voisivat nojata EU:n perustuslakiin ja vannoa sen nimeen: Täysivaltaisuuden muistolle.” Muistelin myös, että joku väittelikin muutama vuosi sitten lipposlandian, jonka uskontona on edelleen vahvasti uusliberalismi, synnystä ja muistin, että Sami Moisiohan se oli…
Moision vuonna 2003 tarkastetun väitöskirjan “Suomen EU-jäsenyyskamppailu muutti historiallisesti maan sisäisiä valtasuhteita ja kansainvälistä asemaa” lehdistötiedotteessa todetaan mm. näin:
http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf/0/54f48052b2d3db98c2256d7900400327?OpenDocument
”EU-jäsenyyskamppailussa syntyi Lipposen-linja, joka perustui kylmän sodan pidättyvän ystävyys- ja YYA-politiikan avoimeen kritisoimiseen. Kylmän sodan ulkopoliitikoista alettiin tehdä "myöntyväisyysmiehiä", jotka olivat suomettumalla tärvelleet Suomen läntisen perinnön.
Moisio kutsuu tätä uutta oppia "lännettäjien" ulkopoliittiseksi linjaksi, joka perustui Väinö Tannerin ja muiden asevelisosialistien henkisen perinnön vaalimiseen. Tämä aseveliakseli oli pidetty terävimmän ulkopoliittisen eliitin ulkopuolella koko kylmän sodan ajan, mutta voimasuhteet muuttuivat EU-jäsenyyskamppailussa. Lännettäjät ohittavat presidentti Kekkosen nimeen vannoneet traditionalistit sekä presidentti Koiviston kautta rakentuneen varovaisuuslinjan. He painottivat avoimesti Suomen itäisen naapurin arvaamattomuutta, historiallista ekspansiohalua ja täydellistä erilaisuutta suhteessa Suomeen.”

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sen verran Seppäselläkin on järkeä, että tajuaa olla ehdottamatta Leninin patsashanketta. Kommunisti uskovaiset rypevät aatteesaan silmät ummessa, kun maailmalla totuus alkaa tyhmemillekin valjeta. Suomen itsenäisyyttä ei Lenin luovuttanut vaikka kommunistit niin haluaisivat uskossaan olevan.
Yhtä hyvin vois koota Stalinin, Hitlerin, Leninin ja Idi Aminin patsaat kauhupuistoksi muistoksi ihmisten vihollisista.
Näin voisi teurastaja leninistä sanoa.
"Antoi" itsenäisyyden ja lähetti kapinallisille
ase apua.
Sellainen lahjoittaja oli tämä kulakkien teurastaja.
Seppäsen kanssa patsaasta olen samaa mieltä.
Turhaa sitä on kommunismin monumentteja pystytellä.
Menneisyyden kalman hajua siinä vain on.
Pirun hyvin kelpaa Seppäselle liksa Brysselistä.
Oikein kouluesimerkki ruokkivaa kättä purevasta
punikista.
Huuhaa ukko joka on populismin sekä paskanpuhu-
misen voimalla sinnitellyt uudessa ajassa ilman
aatteellista pääkonttoria.
Ennen vanhaan sai nauraa vedet silmissä Seppäsen
ja Taanilan stalinistin radiohupailuille.
Tosiasiaa Seppäsellekin on, myönsi tai ei, että
EU aika on ollut tähän asti kansan parasta aikaa.
SEV ja varsovan liitto olisi tarjoillut vähän
toisenlaista "hyvinvointia".
Sellaista käänteistä.
Kuten Kuubassa.
Palkka maksetaan paperisilpulla.
Kuuleppa turpo,Seppänen on yksi kaikkein
pätevimmistä euroedustajistamme,jota meillä
on koskaan ollut. Talousasiantuntija viimeisen
päälle,aikanaan ehdotti Norjan mallia pankki-
kriisimme ratkaisuksi,joka olisi ollut
100xparempi kuin se mihin päädyttiin.Tunnetko
muuten lainkaan euroedustajimme työtä ? Et
taida elää nykyisyydessä lainkaan,kun kirjoi-
tuksiasi siivittää menneisyyden virheet ja
alatyylinen sanailu.Olenko väärässä,jos
sanon,että et ole perehtynyt po.asioihin
ollenkaan,sillä mitään uutta tietoa tai
faktaa kirjoituksesi eivät sisällä.Hauskoja
ovat kyllä omalla tavallaan,joten kyllä
sinua palstalla tarvitaan,asiapitoisuus on
vain yhtä tyhjän kanssa. Ystäväl.Enska
Asialla. Kansan enemmistö kun äänesti kyllä
EU:lle ja stallari panee koko ajan hanttiin.
Mitä hemmetin työskentelyä se sellainen on?
Jos minä menisin skp:hen duuniin ja kirjoittelisin
koko ajan sitä vastaan?
Outo asetelma.
Minä olen tavallinen keskiverto kansalainen.
Omaan puhe- ja mielipiteen oikeuden.
Puhumattakaan äänioikeudesta.
Jos asiassa menee väärin saa oikaista ja kaupan
päällisiksi toveri Urpon anteeksi pyynnön.
Ystävällisen toverillisesti
toveri Urpo
Aivan oikein, euhun mentiin kansanäänestyksellä,
mutta eu: n kannatus Suomessa on tällä hetkellä
melko pientä.Kaiketi huonot kokemukset.
Kansaäänestys kun järjestetään sopivissa olo-
suhteissa,niin tulos on tahdotun mukainen.
Seppänen muuten puolustaa Suomen etua kaikkia
muita edustajiamme johdonmukaisimmin ( maata-
lous,puolustus jne)Samoille linjoille on
tulossa ja menossa Ville Itälä,joka onkin
harvinaisen suoraselkäinen mies.Miksei
muuten Suomessa järjestetty kansaäänestystä
EU:n perustuslaista,siitä, joka tekee omasta
lainsäädännöstämme ja sitä kautta päätäntä-
vallastamme tarpeetonta ? EU:hun liittyminen
ei ole paljon mitään sen rinnalla kun on tulossa
ylikansallinen lainsäädäntö ( joka muuten
jo pitkälle sen määrää mitä Suomessa saa ja
ei saa tehdä ) Turpolle asialinjasta kiitokset !
Yst.Enska
siinä on kyllä sos.demokraattinen linja jota itse kannatan; hyvinvointiyhteiskunnan perusteet on säilytettävä mutta ilman riippumatonta isänmaata ei voi olla edes puhettakaan kansakunnan hyvinvoinnista. ja mitä on se riippumattomuus? se on nimenomaan kritisointia YYA-sopimuksesta, joka teki meistä NL:n satelliitin ja vain suomalaisen eliitin kansaan iskostamaa "puolueetomuutta" jolle nauroi naurismaan aidatkin puhumattakaan muusta maailmasta. "puolueeton" suomi, jolla on sotilassopimuksen kommunistisen neuvostoliiton kanssa. historian suurimpia häpeätahroja yhdessä suomettumisen ja nöyryyttävän itsesensuurimme kanssa. suomi oli kylmän sodan aikaan kuin julkinen nainen joka maksusta antoi persettä idälle ja yritti länteenpäin olla niin kunniallista ja siveellistä että pahaa tekee. neuvostoliiton romahduksen ja EU:hun liittymisen jälkeen meille tarjoutui historiallinen mahdollisuus pestä kätemme venäläisistä ja ankkuroida itsemme läntisiin instituutteihin. NATO-jäsenyys on vain jatkoa vuonna 95 alkaneeseen lännettymisprosessiimme. Kekkonen oli ehkä tarpeellinen omana aikanaan mutta silti hän kusi demokratian päälle ja neuvostoliitolla uhkaamalla polki parlamentarismin jalkoihinsa. en ole aivan vakuuttunut siitä, että ilman Kekkosta emme olisi säilyneet itsenäisenä kansakuntana. Kekkonen teki itsestänsä välttämättömyyden. hän loi myytin, joka on voimissaan vielä tänä päivänäkin, että ilman Kekkosta emme olisi selvinneet. no Kekkosen aika oli ja meni. Koivisto palautti parlamentarismin mutta liian varovainen hän oli. hän pelkäsi liikaa ensimmäisen persianlahden sodan aikaan ja hän nöyryytti kansakuntamme balttien itsenäisyystaistelun aikana. hän pelkäsi liikaa jo romahtamassa ollutta neuvstoliittoa. hän olisi kenties voimakastahtoisempana onnistunut jeltsinin kaudella palauttamaan karjalan mutta hän livisti tuosta historiallisesta mahdollisuudesta ja nyt joudumme taas odottamaan. koivistossa oli hyvää mutta paljon myös huonoa. nyt meidän pitää vain ankkuroitua länteen muistaen, että itäinen naapurimme on aina arvaamaton. silti luonnollisesti joudumme aina venäjän kanssa elämään. silti venäjän tähden meidän ei tarvi huorata itseämme vaan elää tasavertaisena naapurina aina muistaen, että me olemme osa länttä siinä missä venäjä muodostaa idän venäläisyyksineen. Paavo Lipponen vei meidät länteen niin syvälle kuin kahdeksassa vuodessa pystyy.
minä allekirjoittaisin seppäsen toiveen että suurelle valtiomiehelle Paavo Lipposelle pystytettäisiin patsas.