Haluaisin kuulla mielipiteitä niin masentuneilta kuin heidän läheisiltäänkin parhaista tavoista olla tukena masennukseen sairastuneelle ihmiselle.
Oma tilanteeni on se, että naisystäväni kanssa asutaan omissa kämpissä, ja nyt hän on vetäytynyt sinne erakoitumaan eikä oikeastaan haluaisi edes tavata minua enää. Hän on sairaslomalla masennuksen takia. Toisaalta sen ymmärtää, kun voimat ja jaksaminen ovat niin vähissä ja stressinsietokyky alentunut, että toisen ihmisen läsnäolo vain lisää stressiä. Olen kuitenkin huolissani, enkä haluaisi jättää häntä omiin oloihinsa.
Kuinka pystyisin osoittamaan hänelle tukeni sopivalla tavalla, onko mitään keinoja millä saisi masentuneen ajatuksia johdateltua vähemmän synkille vesille? Naisystäväni kuulemma kotonaan vain nukkuu lähes koko ajan.
Oma tilanteeni on se, että naisystäväni kanssa asutaan omissa kämpissä, ja nyt hän on vetäytynyt sinne erakoitumaan eikä oikeastaan haluaisi edes tavata minua enää. Hän on sairaslomalla masennuksen takia. Toisaalta sen ymmärtää, kun voimat ja jaksaminen ovat niin vähissä ja stressinsietokyky alentunut, että toisen ihmisen läsnäolo vain lisää stressiä. Olen kuitenkin huolissani, enkä haluaisi jättää häntä omiin oloihinsa.
Kuinka pystyisin osoittamaan hänelle tukeni sopivalla tavalla, onko mitään keinoja millä saisi masentuneen ajatuksia johdateltua vähemmän synkille vesille? Naisystäväni kuulemma kotonaan vain nukkuu lähes koko ajan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
lähelle ja ehdottaa jotain kivaa tekemitä esim. lähteä ulos lenkille, kokata yhdessä tai katsoa joku hauska elokuva...
että olet huolissasi. Minun puolisoni on ollut masentunut vuodesta 1993. Nämä eristäytymisjaksot ovat kai pahimpia siksi, että potilas ei kykene vastaanottamaan apua. Puolisoni sanoo joskus, että hän ei olisi hengissä ilman apuani. Toisinaan hän taas v****lee, että hommat kotona on tekemättä, vaikka minä yritän parhaani, sekä töissä, että kotona.
Avun tarpeessahan masentunut on, mutta kun vain tietäisi miten. Yhden neuvon haluan sinulle kuitenkin antaa: älä ikinä luule voivasi toimia rakkaasi terapeuttina. Se ei onnistu, sillä terapeutin pitää olla joku ammattilainen ja ehdottomasti ulkopuolinen.
Käytännön apua sinusta voi sen sijaan olla hänelle silloin, kun hän sen sallii. Äläkä sitten odota turhan paljon kiitosta. Masentuneen elämä on niin sisäänpäin kääntynyttä, että hän ei huomaa muiden ponnisteluita hänen hyväkseen.
yhtään mikään.Ei jaksa tavata ketään kun ei jaksa edes peseytyä.Kai hänellä hoitosuhde on,ellei voit lähteä hänen tuekseen lääkärille.
Voi käytännön asioissa autta kuten kaupassa käymällä jos hän haluaa.Voimia kuitenkin.
En usko, että sinä saat tyttöystäväsi ajatuksia vähemmän synkille vesille. Älä siis kuvittele, että jos rakastat häntä oikein kovasti, hän paranee tai jos yrität piristää häntä, se auttaisi. Onko tyttöystävälläsi lääkitys ja terapia-asiat kunnossa? Hän tarvitsee ammattiauttajan apua. Yksi vaihtoehto on, että menette yhdessä esim. psykologin juttusille.
Älä kuitenkaan jätä häntä omiin oloihinsa, ettei hänelle tule sellaista oloa, että hylkäät hänet. Mutta hänelle täytyy antaa tilaa ja muista, että esim. seksuaalinen halu voi olla pohjalukemissa. Tärkeintä on pitää itse pää kylmänä ja ottaa masennus sairautena muiden joukossa, josta voi parantua.
Sairastan itse masennusta. Pahin jakso on kestänyt 1,5vuotta, vaikka lääkitys siihen jonkinlaista helpotusta tuonutkin.Itselläni masennukseen liittyvät vahvat tunteet siitä,ettei kukaan rakasta tai välitä,en ole arvokas enkä koskaan riittävän hyvä.Tutustuin 2v sitten miesystävääni.Masennuksen ymmärtäminen ja lääkitykseni hyväksyminen ovat vieneet häneltäkin aikansa ja aiemmin aiheuttaneet paljon riitoja suhteeseemme.Pitkään hän vain patisti urheilemaan(hänelle purkautumiskeino)ja ottamaan itseäni niskasta kiinni,lähtemään tapaamaan ystäviä, opiskelemaan..Teinkin parhaani,kävin liikkumassa hammasta purren itku kurkussa,hoidin kodin ja lapsen tip top,haalin töissä lisää vastuuta ja haasteita,opiskelin kunnes olin täysin lopussa ja tajusin hakea apua.Kaikki tämä vain jotta olisin tuntenut itseni riittävän hyväksi!
Lääkitys auttoi pahimapaan epätoivoon ja uupumukseen,mutta on tuonut tullessaan turtuneisuuden ja välinpitämättömyyden.En jaksa olla sellainen äiti,tyttöystävä ja ystävä kuin haluaisin ja se tekee kipeää.Työnnän läheisiäni pois,en jaksa olla henkisesti läsnä,en aina vastata puheluihin,muistaa syntymäpäivät tai iloita heidän onnestaan.Hekin ovat pikku hiljaa väistyneet pois.Kuitenkin kaipaan eniten maailmassa, että joku osoittaisi välittävänsä soittamalla, piipahtamalla kylään, halaamalla.
Mieheni on vaihtelevasti masentunut, hänellä on kovia kipuja ja liikuntakyky melkein olematon, olen ottanut aika tiukan kannan tähän masennushommaankin, joskus annan nukkua päiväkaudet ja valvoa myöt. Puhua pulputan vaikka v..ua ja arvostelua tuleekin tuutintäydeltä, että osaa olla aikuinen mies välillä häijy. Välillä kiroan ja lyön nyrkin pöytään kun homma menee ihan överiksi ja uhkaan erota..se kummasti herättää aina välillä.Kuitenkin masentunut ihminen on niin käpertynyt sisäänpäin, ettei mitään ihmeitä oikein pysty tekemään. Tsemppiä sinulle, toivottavasti rakkautta riittää...