Jatkuvasti valitetaan ettei saa haukkua mummoja ja kamalan negatiivisia ja häiriintyneitä kaikki toistensa mielestä. Annas olla, kun joku sit kirjoittaa jotain mukavaa, tai jopa hauskaa, niin heti v****illaan ja haukutaan ja jopa nimitellään. Ihme porukkaa täällä? Mikä teitä aikuisia ihmisiä oikein vaivaa?
positiivisuus kiellettyä täällä :-O
mummeli :-X
12451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kellä on liikaa aikaa ja liian vähä tekemistä niin voi sitten toisia sättiä ja arvostella.Odotus palstalla huomaa miten odottavat äidit on kuin ampiaisia ja täällä huomaa,että on näissä vanhempienkin rouvien kielen käytössä parantamisen varaa.Herää vaan kysymys,että näinkö puhuttu myös ihmisille tuolla ulkomaailmassa!?Ei todellakaan uskos,että täällä kaikki edes aikuisia on.
Että täällä on joku sama ihminen, joka täällä ilkeilee ja haukkuu, ainakin kirjoitustyylistä, ja taidottomuudesta sen huomaa, että taitaa olla sama, paras kun jättää omaan arvoonsa, eikä lähde mukaan riitelemään.
Kun välillä on ihan kivojakin keskusteluita, niin sitten tämän jonkun pitää ottaa asiakseen ruveta heittämään asiatonta p****a.
Harmittaa kyllä tosi paljon, kun tuo yksi on terrorisoimassa kaikkia keskusteluja. Että enpä oikein viitsi aina edes vastailla kenellekään, vaikka olisi tosi mukavaa vaihtaa mielipidettä. Harmittaa kyllä kun yksi kirjoittaa koko ajan kommentteja, niin ettei muiden kanssa pääse lainkaan juttuun.
No, yritänpäs nyt taas kerran. Mitäpäs te mummelit harrastatte, muuta kuin lapsenlasten hoitoa? Onko teillä ja papalla yhteisiä harrastuksia?
ei välttämättä löydy täältä tuo sinun aloitus.
Taitaa olla vanha aihe ja senvuoksi turha aloitus.
Kaikki asiat ovat ainakin kerran käsitelty täällä.
Tuskinpa uutta kukaan kirjoittaa.
Mielipiteensä voi sanoa vanhastakin asiasta, ja keskustelu saattaa herätä.
Kirjoita vain uusi ja oma aloitus. Mukavalla aloituksella on varmasti vastakaikua.
ei sulle kukaan ole näköjään kysymyksiisi vastannut, niin ajattelin, että josko sitten uskaltais yrittää, ettei taas tule valitusta.
Olen ehkä jo kertonutkin jossain aiemmin, mutta vastaan nyt tähän ihan siksi, että ehkä joku toinenkin sitten uskaltautuisi.
Minä itse harrastan viihdekuorolaulua ja musiikkia yleensäkin. Nimittäin enimmäkseen kevyttä ja jazz on todella mun sydäntä lähellä.
Tuntuu, että kun kuuntelen jazzia se on mulle kun huumetta. Sillon en ole köyhä, enkä kipee.
Aikasemmin laulettiin monta vuotta miehen kanssa samassa kuorossa, mutta nyt hän laulaa lauluyhtyeessä, tosi hyvässä sellaisessa ja minä alotin pari vuotta sitten uudestaan, kun paikkakunnalle perustettiin uusi viihdekuoro.
Pianon soittoa olen opiskellut neljä vuotiaasta tonne n. seitsemäntoista vuotiaaksi ja omaksi ilokseni ja toisten kauhuksi pimputtelen sitäkin aina välillä. Rakastan eniten Sibeliuksen ja Bachin pianomusiikkia.
Nyt ollaan jo pitkään tehty taas vaihteeksi remonttia kotona, aika mittavaa, kun purettiin lattiat auki ja laitettiin lattialämmitykset jne. niin se on vienyt kaiken ylimääräisen ajan.
Kesällä tykkään tonkia kukkapenkkejä ja suunnitella pihaa.
Kun sain tietää ekasta lapsenlapsesta opettelin kutomaan sukkia ja lapasia. Ajattelin, et mikäs se sellanen mummo on joka ei osaa edes sukkaa lapselle kutoa.
Siitä sitten innostuin niin, että kudoin yhteen pötköön 12 paria sukkia ja toiset 12 paria lapasia.
Nykyään, kun noi nuoret tykkää pitää lapasia, niin olivat tosi iloisia niistä. Äidin kutomat sukat lämmittävät myös ihanasti jaloissa.
Suunnittelin kaikkia erilaisia lapasia, joista nuoret tykkäs ja niiden kaverit himoitsi niiltä niitä ja yrittivät tilata, että olisin heillekin kutonut.
Tietäähän sen mitä siinä tapahtuu, kun ei sitä kutomisrutiinia ollut ja kamalan jännittyneesti pidin niitä puikkoja, niin oikea ranne kipeytyi niin paljon, että oli pakko lopettaa, koko touhu.
Muuten harrastan kodin sisustamista. Katson telkkarista kaikki mahdolliset sisustusohjelmat ja otan niistä vinkkejä.
Tykkään, että kotona on mahd. paljon kaikkea itse tehtyä ja suunniteltua, siis omaperäistä.
Onneksi mieheni on kätevä käsistään ja hän toteutttaa mulle sitten kaikki isommat suunnitelmani. Mulla on paha tapa, kun toiset naiset siirtelee huonekaluja, niin minä siirtelen seiniä ja oviaukkoja.
Nyt taitaa olla lopullinen järjestys löytynyt, että saa mies lopulta levätä.
Mitäpä sinä itse harrastat, tai puuhailet aikasi kuluksi?
Oletko kotiäitinä, vai työelämässä?
Jep. Eipäs tullut vastauksia. Sinulla tuntuu löytyvän paljonkin hauskoja harrastuksia.
Minä olen hoitoalalla ja minulla on sen verran raskas työ, että minulle riittää harrastukseksi uiminen ja neulominen. Onneksi asun uimahallin vieressä. Minä en neulo sukkia, vaan neulon käsin villapuseroita ja villatakkeja. Monimutkaisia kirjoneuleita neulon mieluiten ja nyt kesäksi teen pitsivillatakkia neulomalla keltaisesta puuvillalangasta.
Uimahallireissut ovat tosi kivoja ja rentouttavia.
olen ihan kateellinen ihmisille, jotka ovat käteviä käsistään ja osaavat neuloa, mitä haluavat.
Mulle noi käsityöt on ollut isoa arvoitusta aina. Koulussa olin ihan vitosen luokkaa ja oikea tumpelo.
Nyt aikuisen vasta olen rohkaistunut harjottelemaan.
Mun yks ystävätär sanoikin, kun näki mun päällystämät sohvan ja tuoli, että miten olet voinut osata, kun kouluaikana olit aivan onneton käsitöissä.
No harjoitus on tehnyt minusta puolimestarin.
Ei menis läpi mistään tarkastuksista,mutta päällepäin ei kaikkia töherryksiä huomaa, ja jos mulle kelpaa niin on kelvattava myös muille.
Tykkään kun on esim. verhot ja tuolinpäälliset samaa kangasta tai väriä.
Varmaan tulee ihana siitä keltaisesta takista.
Tykkään itse myös keltaisesta kovasti.
Meillä on tulossa kuoron konsertti ja se teettää aina lisätöitä, eli ylimääräisiä harkkoja, joten kohta pitää kiirettä.
Lupauduin vielä suunnittelemaan koreografiaa ja lasvasteita, kappalejärjestys saatiin porukalla kasaan . Kukaan ei varmaan arvaakaan kuinka paljon yhden konsertin järjestämisessä on hommaa, jos vähänkään vielä tekee yleisön viihdyttämiseksi muutakin kuin laulaa.
Olin parissa viihdekuorossa aikasemmin puheenjohtajana ja mulle lankes myös kaikki suunnittelut ja organisoinnit. Monta vuotta tein niitä hommia ja se on vielä sellanen koiran virka, että koskaan ei olla tyytväisiä, vaikkei itse pystyttäis yhtään parempaa, niin valittaa pitää, eikä kukaan edes tarjoudu apuun.
No, kun jäin pois, niin ovat nyt huomanneet, ettei mitään itsestään synny ja tapahdu.
jos tässä keskustelussa saa siis ilmeisesti kirjoittaa jotain positiivistakin, uskallan kertoa mitä kohdallani tapahtui: olimme ajautuneet äitini kanssa hankaliin väleihin (liittyen moniin tämän isovanhemmuuspalstan teemoihin)-en luottanut, hän pahoitti mielensä - ja siitä alkoi sellainen syytösten kierre etten enää uskaltanut olla yhteyksissä, vaikka surin tilannetta lapseni kannalta. Sain perheneuvonnasta hyviä vinkkejä vaan mikään ei auttanut.Tuntui kuin olisi ollut "paholainen " vastassa, niin lähdinkin hengelliselle tielle etsimään apua ja jouduin kohtaamaan myös pahat voimat itsessäni. Rukoilin apua, ja sain esirukousta. Tilanne muuttui. Nyt pärjäämme ja lapsi tapaa mummoaan. Ei näistä tilanteista välttämättä selviä ilman "yläkerran" apua.
Hyvä kun selvisi tilanne teillä. Nimenomaan tuo pahat voimat itsessään olisi hyvä kaikkien kohdata elämässään, löytää ne sitten hengellistä tai jotain muuta kautta, lopputulos: että lapsilla on isovanhemmat, on pääasia.
Aina riidoissa on kaksi osapuolta ja usein toisessa ihmisessä näkee sen, mikä on omassa isessään vialla, sitä kuitenkaan ymmärtämättä.
Riidat ja erimielisyydet ovat tavallaan peilejä jolla ihminen peilaa omaa persoonaansa muihin ja heidän reaktioihinsa.
Harvoin kukaan riitelee vieraan ihmisen kanssa, vaan sellaisen joka on tuttu ja tiedät, miten reagoi ja vastaa, sillä tavalla viha saa enemmän vain voimaa.
Minä olen tuntenut omaa anoppiani kohtaan vihaa, pikkuhiljaa se on kuitenkin muuttunut ymmärrykseksi ja suvaitsevaisuudeksi ja toivoksi siitä, että ehkä sittenkin saan pidettyä välit sellaisina, että erimielisyytemme ei vaikuta lapsiemme väleihin isovanhemman kanssa.