miettikää tätä

olen semmonen "rekkakuski" ja mitä tuolla tien päällä päivittäin näkee jne. niin voi vaan sanoa että tällä palstalla näkee mielenkiintoisia kannanottoja asioihin, listatkaapa kuule henkilöautojen aiheuttamat onnettomuudet ja raskaankaluston onnettomuudet. ja verratkaa niitä, suurimmassa osassa onnettomuuksia joissa on raskas ajoneuvo mukana ei ole kuitenkaan sen onnettomuuden aiheuttaja. ja tällä palstalla on pari semmosta rahti vastaista henkilöä jotka vaan noita rekkaonnettomuuksia tänne listailee. että menkää itseenne ihmiset!
131027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ajoneuvoilla, joilla ajetaan 10x kilometrit tapahtuu riskin ollessa sama ajettua kilometriä kohden 10x määrä kaikkea per ajoneuvo. Ja näinhän se on, että ajoneuvoa kohden rekat suorittaa moninkertaisesti henkilöautojen määrän, vaikka riski per kilometri olisi hieman pienempi. Henkilöautoja on kuitenkin se 250x määrä verrattuna raskaimpiin rekkoihin. Eli henkilöautoihin verrattuna, rekoissa kuolisi yksi henkilö per vuosi, jos määrä olisi samassa suhteessa henkilöautoihin. Yksi rekassa kuollut vastaa 250 henkilöautossa kuollutta.

Äänestä

Niistä harvoista rekkaonnettomuuksista joudumme kuitenkin vastuuseen me muut. Muistapas Konginkangasta. Sen seurauksena talvirajoituksia tiukennettiin huomattavasti ja satasen tietä saa nykyisin talvella jo etsiä. Lisäksi suolausta lisättiin ja paska lentää ennen niin puhtailla teillä. Ja lopuksi satasen rajoituksia vielä leikattiin kesälläkin.

Vittumaista on juuri tuo, että rangaistus tästä yhdestä kolarista kohdistuu pahimmin juuri niihin ajoneuvoryhmiin, jotka eivät olleet mukana kolaria. Samahan se rekalle on, onko rajoitus tiellä 80 vai 100.

Äänestä
  • Konginkankaalla sattui pahasti ja vika oli niin rekkakuskissa kuin myös bussikuskissa, mutta tuo on jo hakemalla haettua että ruetaan syyttämään nopeusrajoitusten pudotuksesta, ihan aiheellista tällä tienhoidon tasolla mikä tuolla on että nopeudet on katsottu sopiviksi, toki on poikkeuksia niinkun on joka asiassa mutta sekinhän lisää onnettomuusriskejä jos on 100 rajoitus ja kuitenkin raskas liikenne, pakettiautot ja muut 80km/h rajoitetut ajoneuvot ajaa liukkaalla kelillä samaa tietä----->ohitukset lisääntyvät ja liukkaalla kelillä se voi olla huonokin juttu koska ei se auto tottele jäätiköllä samalla tapaa kuin asvaltilla...

    Äänestä

  • Juha Koistinen kirjoitti:

    Konginkankaalla sattui pahasti ja vika oli niin rekkakuskissa kuin myös bussikuskissa, mutta tuo on jo hakemalla haettua että ruetaan syyttämään nopeusrajoitusten pudotuksesta, ihan aiheellista tällä tienhoidon tasolla mikä tuolla on että nopeudet on katsottu sopiviksi, toki on poikkeuksia niinkun on joka asiassa mutta sekinhän lisää onnettomuusriskejä jos on 100 rajoitus ja kuitenkin raskas liikenne, pakettiautot ja muut 80km/h rajoitetut ajoneuvot ajaa liukkaalla kelillä samaa tietä----->ohitukset lisääntyvät ja liukkaalla kelillä se voi olla huonokin juttu koska ei se auto tottele jäätiköllä samalla tapaa kuin asvaltilla...

    Ei suinkaan ole hakemalla haettua. Välittömästi onnettomuuden jälkeen ministeriö kehitti kuripaketin, jolla tällaiset tapaukset saataisiin karsituksi. Siihen sisältyivät muun muassa nämä nopeusrajoitusten alennukset. Olihan mukana myös raskaan kaluston 70 km/h rajoituskin, mutta sitä ei toteutettu siitä johtuvien haittojen vuoksi. Ei minunkaan mielestäni olisi pitänyt toteuttaa, mutta muita tienkäyttäjiä rangaistiin kyllä täysimääräisesti.

    Itse asiassa syy-yhteys on niin selvä, että keväällä 2004 kilpailutettuihin tienhoitourakoihin määrättiin kiireisellä erilliskirjeellä kesken laskentaa suolauksen lisäys. Rajoitukset pudotettiin sitten seuraavana talvena ja kesällä 2005 kunhan tiehallinto sai ohjeensa uusituksi. Ja alennukset koskivat myös näitä lisäsuolattuja teitä.

    Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että alemmalla nopeustasolla tapahtuu vähemmän onnettomuuksia, mutta pidän kyseenalaisena viimeisimpien kiristysten vaikutusta. Hyödyt eivät enää riitä korvaamaan menetettyä aikaa.

    Äänestä

  • Itseasiassa ei ole rekkakuskille sama onko nopeusrajoitus 80 vai 100 km/h. Kun tiellä on 100 km/h rajoitus vaarallisia ohituksia on enemmän.

    Äänestä

Kyllä suomen teillä sattuu tajuttoman paljon raskaan liikenteen vahinkoja,joka päivä saa lukea lehdestä
tai kuunnella uutista,että jossain päin suomea
on rekka ojassa tai vastaavaa. Onko ammattitaitoiset
kuorma-auton kuljettajat vähenemässä hurjaa tahtia?
Sitten vielä alan yritykset ovat vieneet aikataulut
liian kireiksi,kun tilaajat niin vaativat. Parhaat
kuljettajat ajavat 80 tuntia 2 vkossa vaikka saisi ajaa vain 40tuntia.Näiden rekkafirmojen rekat ne sitten ojan pohjilla ajavatkin..Näihin vahinkomenoihin me kaikki ihmiset osallistumme...
Ainakin jokainen auton omistaja.
Kuljetusalan pitäisi laittaa pyörät seisomaan 2-3 viikkoa,että taksat tulisi kohdalleen ja kuskeille voisi maksaa kunnon palkkaa ja ei tarvitsisi ajaa väsyneenä.
Mutta kun alalta ei löydy niin paljon yhteishenkeä, kyllä esim. paperimiehet hommat osaa...
JOs suomessa ei tavarat liikkuisi,niin nälkä tulisi ihmisillä,ja tuotantolaitoksen pysähtyisivät.

Äänestä
  • Kirjoittajana alasta tietävä...?? Jepjep.

    Äänestä

  • juntti kirjoitti:

    Kirjoittajana alasta tietävä...?? Jepjep.

    Monikos kuski ajaa sellaisessa työpaikassa jossa saa vähenmän kuin 80h/2viikkoa? Ei taida montaakaan löytyä. Sellaisia taasen löytyy aika paljonkin jotka ajavat 160h/2viikkoa. Tuo on jo jatkuvana rupeamana voimille käypää. Semmoinen 120h/2viikkoa on ihan jees :)

    Äänestä

  • Kertookos ne uutiset sen miksi yhdistelmä on siellä ojassa? Syynä voi olla, ja varmaan usein onkin, väistö jonka seurauksena jonku säilyy hengissä. Se miksi rekan nostosta uutisoidaan on se, että edes joku ymmärtäisi noudattaa varovaisuutta ja varata aikaa matkalleen.

    Sinuna en kehuisi tietäväni alasta mitään muuta kuin sen mitä näiltä palstoilta on tullut luettua. Asiat on sulla vielä pahasti hakusessa.

    Äänestä

  • Tupu1772 kirjoitti:

    Monikos kuski ajaa sellaisessa työpaikassa jossa saa vähenmän kuin 80h/2viikkoa? Ei taida montaakaan löytyä. Sellaisia taasen löytyy aika paljonkin jotka ajavat 160h/2viikkoa. Tuo on jo jatkuvana rupeamana voimille käypää. Semmoinen 120h/2viikkoa on ihan jees :)

    Kuka hullu ajaa 160h/2vko tai 120h/2vko.
    Laki sallii n90h/2vko, joka on paljon.
    Äly hoi. Kirjoittele sitten, kun saat ajokokemusta lisää.

    Äänestä

  • "Kyllä suomen teillä sattuu tajuttoman paljon raskaan liikenteen vahinkoja,joka päivä saa lukea lehdestä
    tai kuunnella uutista,että jossain päin suomea
    on rekka ojassa tai vastaavaa."

    Jep. Näitä taivastellessa on kovasti helppo unohtaa se, että henkilöautojen töpeksinnän seurauksista ei kovin usein lehdessä kirjoiteta, eikä mainita radiossa koska harvoin onnettomuuspaikan raivaus vaatii kovin merkittävää liikenteenohjausta.

    "Sitten vielä alan yritykset ovat vieneet aikataulut
    liian kireiksi,kun tilaajat niin vaativat"

    Jep, ja kuka lopulta vaatii ja mitä? Varastoiminen maksaa, ihmisten pitää saada kaikki halvalla. Koska varastoiminen maksaa ja kaikki pitää saada halvalla, varasto on tien päällä ja toimituksen myöhästyminen aiheuttaa tavaran puuttumisen väliaikaisesti. Siitähän se juuri aivan tavallisten ihmisten kesken kova meteli nousee jos sipuliteemakkara on just nyt loppu lähikaupasta koska Nurmoossa oli liukuhihnan laakeri hirttänyt, lastaukset myöhästyivät ja kuljettaja joutui jäämään Iittalaan nukkumaan.

    "Parhaat
    kuljettajat ajavat 80 tuntia 2 vkossa vaikka saisi ajaa vain 40tuntia."

    Tarkistas nyt tuo...

    "Kuljetusalan pitäisi laittaa pyörät seisomaan 2-3 viikkoa,että taksat tulisi kohdalleen ja kuskeille voisi maksaa kunnon palkkaa ja ei tarvitsisi ajaa väsyneenä. "

    Se olisi ihanne, viikkokin riittäisi pitkälle. Kestää vielä ennenkuin saadaan riittävästi yhtenäisyyttä alalle, koska aisallepaskojia on vielä liian paljon mikä helpottaa poliisi-nimisen mafian työtä protestin purkamisessa.

    Äänestä

eli onko muuli perässä ja ei tie meinaa riittää...

Äänestä
  • juu just semmonen telillinen muuli oikeen muovikopalla...kyllä, vetoautona datsuni johon on rajotin laitettu jälkeenpäin.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juha Koistinen kirjoitti:

olen semmonen "rekkakuski" ja mitä tuolla tien päällä päivittäin näkee jne. niin voi vaan sanoa että tällä palstalla näkee mielenkiintoisia kannanottoja asioihin, listatkaapa kuule henkilöautojen aiheuttamat onnettomuudet ja raskaankaluston onnettomuudet. ja verratkaa niitä, suurimmassa osassa onnettomuuksia joissa on raskas ajoneuvo mukana ei ole kuitenkaan sen onnettomuuden aiheuttaja. ja tällä palstalla on pari semmosta rahti vastaista henkilöä jotka vaan noita rekkaonnettomuuksia tänne listailee. että menkää itseenne ihmiset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu