Jääkö jäljelle yksi yhtenäinen kansa?
Vähemmistöllä ei ole valtaa
oppositiolla ei ole voimaa
295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sektori, joka on vähemmistönä suomessa, pompottaa muita niin kuin huvittaa.
Julkisen sektorin päättäjät ovat kahden tulen välissä ja suuren enemmistön valitsemia.
Heidän päätöksillään on valtaenemmistön tuki.
Äänestyksissä selviää asioiden saama kannatus.
Toisaalla onkin sitten valta jossa vähemmistö pitää asuinsijaansa, yritystoiminta.
Yritystoiminta on kuin kunnallinen diktaattori sillä on näennäisvalta. Se hallitseevääränpuun kautta kuntalaisten elämää.
Kuntalaiset saavat elantonsa markkinataloudesta ja sen todellisuudesta. Aika tehokas päättäjä eikö totta mutta ei enemmistön äänitorvi.
Samalla kun palautat mieleen markkinatalouden lain ja todellisuuden on sinun hyvä tutustua kunnalliseen päätöksentekoon ja sen lain alisuuksiin.
Se joka kunnallista päätöstä moittii moittii iseään.