Olen säätänyt yhden kundin kanssa jonkin aikaa ja eilen otin häneltä ekaa kertaa suihin. Kundilla on mun mielestä suuri (tai siis paksu) penis. Jouduin tekemään oikeasti työtä, että sain peniksen suuhuni ja silloinkin jatkuvasti pelkäämään, että hampaani osuvat kundiin. Nyt sitten jännitän tulevia kertoja, miten muna mahtuu sisääni. Olisiko kellään rohkaisevia sanoja tai vinkkejä? Tämä on vasta toinen seksisuhteeni, joten omat kokemukset eivät nyt riitä.
iso jännittää
**nyy
73791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No joo, onpa mukava saada asiallisia viestejä...
Ehkä joku vielä vastaa oikeasti ja antaa hieman rohkaisua tai kertoo omista kokemuksista.
kannattaa ottaa asia puheeksi miehen kanssa! kun jännittää niin eihän sinne mene normaalikokoinenkaan.. joten sovitte että otatte rauhallisesti, lämmittelette kunnolla niin ettei sinua jännitä ja olet muutenkin valmis saamaan sen sisääsi. toki jotain liukastettakin voi käyttää apuna. kyllä se sinne sopii, mutta mielestäni on tärkeää että hän tietää että jännität asiaa ja jos hän välittää sinusta hän on varovainen ja huomaavainen sinua kohtaan! sano rohkeasti jos hän innostuksissaan etenee liian nopeasti tms! don't worry!
Nimenomaan noin kun toi "ääliöitä" nimimerkki kirjoitaa. Sanot vaan kundille, että kun sulla on niin iso...että pitää vähän säädellä hommia etukäteen ja olla varovainen. Sitä paitsi mikään ei nosta kundin itsetuntoa ja hyvän olon tuntua, kun se, että joku kehuu sitä isoksi... Saat taatusti varovaista ja todella hyvää seksiä...
Mukavia tuokioita...kerro miten homma meni...:-)
Kiva ´,että olet löytänyt, kokemuksiahan kannattaa kerätä. Omalla kohdalla oli vähän samanlaista. Kerron siitä vähän:
¨
Eli eka kerralla oltiin heti panohommiin menossa, tää tyttö/nainen sitten runkkas mua katteli, nuoltiin toisiamme ja muutenkin alkoi mehut kunnolla virtaamaan. Sitten kuin tulin hänen päälleen, hän vähän säikähti ja halusi pois. No ihmettelin että mikä nyt tuli, niin sanoi, että tee nätisti kun sulla on isoin mitä oon ikinä nähny. No ei siinä mitään, naureskeltiin ja ryhdyttiin hiljakseltee hommiin.
Yksi asia mikä ainakin tuossa tökkäsi on se, että vaikka hän oli märkä, niin alkoi sattumaan sen jälkeen kun hän oli saanut. Samaten syvälle meno oli kivuliasta. Eli hän sai about 10 min päästä kun alettiin panemaan. Ja se oli aina niin, että ei voitu tehdä kauaa, vaan heti kun hän oli saanut, tuli itelle sellanen pakonomainen tarve, että hitsi pitää saada äkkiä ennenku alkaa sattuun. Se jotenki alko kaivelee ajan kanssa, ja nyt olenkin sitten ihan sinkku taas.
Että näin kokemusta tästä miesnäkökulmasta. Mutta tsemppiä sinne, ihan samalla lailla sillä miehellä jännittää, ja jos ei kummallakin jännittäis niin ois jo joku pielessä :D
Tulipa tässä mieleeni asia, jota en sano, että koskisi juuri tätä tapausta, mutta kenties tämä sinunkin tapauksesi tyttönen Halusi lopettaa leikin tuon 10 min jälkeen ja tosiaan Teeskenteli saamistaan. Ei lainkaan tavatonta - edes pitkälle kehittyneissä suhteissa. Believe me, I've done it.
sulla on pieni suu ja isot hampaat poika!!
...ihan oikeesti sun puolesta, todella hauska tarina..ahhahahaahhahaaaa