Olen käsittänyt, että lääkkeestä ei saisi tulla hyvää oloa. Mutta ei tuo enää täysin pidä paikkaansa. Eräs kaverini kehui uudehkoa Abilify mielialalääkettään, hänelle tuli kuulemma oikein euforinen olo.
Joidenkin huumeiden kohdalla tietysti se addiktiopotentiaali ja yliannostus ym. riski vaikuttaa huume luokitukseen.
Mutta lääkkeen ja huumeen eroa on kiva pohtia, nykyään kun näitä mielialalääkkeitä käytetään niin runsaasti.
Joidenkin huumeiden kohdalla tietysti se addiktiopotentiaali ja yliannostus ym. riski vaikuttaa huume luokitukseen.
Mutta lääkkeen ja huumeen eroa on kiva pohtia, nykyään kun näitä mielialalääkkeitä käytetään niin runsaasti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei mitenkään muuten ku nimel
Lääkekäytössä haetaan lievitystä vaivoihin tai oireisiin mitä potilaalla on. Mahdolliset päihdevaikutukset ovat täysin merkityksettömiä tilanteessa jossa esim. nujerretaan kipakkaa migreenikohtausta lääkemarihuanalla.
Huume -eli viihdekäyttö ei tähtää minkään oireen tai vaivan lievittymiseen, vaan päihtymystilaan. Totta, päihtyä voi lääkekannabiksellakin, mutta käyttötarkoitus on tässä se määräävä asia.
Tavallisesti lääkekäyttö on lääkkeiden tapaan satunnaista (tarvittaessa) missä viihdekäyttö voi olla vaikkapa jokapäiväistä tai viikonloppuista.
Mitkä kriteerit pitää täyttyä, jotta voidaan puhua lääkekäytöstä?
Mielestäni:
1) täytyy olla jokin vaiva, mielellään diagnosoitu
2) kyseisen lääkkeen pitää tutkitusti tai kokemuksellisesti auttaa sairauteen tai sen oireisiin
3) Käytön pitää rajoittua tilanteisiin, jolloin oireita ilmenee tai tauti vaatii lääkitystä
4) ?
Ihan oikeansuuntaista pohdintaa...
1) täytyy olla jokin vaiva, mielellään diagnosoitu
Suomessa harjoitettu terveydenhuolto on vielä nykyäänkin monin paikoin oireitten hoitamista diagnoosin määrittämisen sijaan. Eli voit syödä vuosia migreenilääkkeitä ilman, että sinua hoitavat lääkärit antavat yhtäkään diagnoosia. Toimintamalli muodostaa ikävän "harmaan alueen" potilas-statuksiin. Ollaan sairaita olematta sairaita. Kyseisen mallin mukaisesti toimien isot toimijat, kuten valtio ja vakuutusyhtiöt -säästävät rahaa, koska usein diagnoosiin liittyy invaliditeetti -tai työkykyasioita, joissa maksumiehinä ko. instanssit esiintyvät.
2) kyseisen lääkkeen pitää tutkitusti tai kokemuksellisesti auttaa sairauteen tai sen oireisiin
Miten määritetään, että tutkimuksellisesti substanssi x auttaa sairauteen y? Mikä on se standardi jonka perusteella moisia johtopääelmiä voidaan tehdä? Kysyn tätä puhtaasti siitä syystä, että erityisesti kannabiskysymyksessä on vuosikymmenien aikana tehty lukematon määrä tutkimuksia, joissa on selvinnyt päihdehampun toimivan myös lääkkeenä useassa vaivassa. Tästä huolimatta päihdehamppu ei ole tavispotilaiden saatavilla -ellei ole valmis rikkomaan lakia.
3) Käytön pitää rajoittua tilanteisiin, jolloin oireita ilmenee tai tauti vaatii lääkitystä
Tästä kanssasi on vaikeaa olla eri mieltä. Mutta jos nyt lääkekäyttäjä päättääkin päihtyä lääkkeellään alkuperäisen tarkoituksen sijaan, kuinka vakavasta rikoksesta tällöin on kyse? Eli kuuluisiko potilas vangita ja laittaa vastuuseen teostaan? Kuka todistaa oireitten vastaisen käytön? Miten todistetaan ettei potilaalla ole ollut lääkkeenottohetkellä asianmukaisia oireita?
Tässä on menty vipuun:
Länsimaissa päihtyminen on ollut niin tabu asia, että lääketiede ei ole kyennyt hyväksymään sitä tosiasiaa, että päihtymys voi oikeasti olla terapeuttinen kokemus, ts. päihtymys voi olla yksi parantavista tekijöistä toipumisprosessissa. Tavallaanhan asia on sisäistetty, kyllä ihmisiä vaivutetaan koomaankin vakavissa pään alueen traumoissa, jne -jotta kipuja ei esiintyisi sellaisissa mittakaavoissa mitä muuten olisi.
Mutta se, että joku saa itselleen hyvän olon nauttimalla jotain ainetta, on tuomittavaa. Tätä minä paheksun. Meidän tulisi nähdä asiat kokonaisuuksina, ja ymmärtää ne lieveilmiöt mitä aiheutetaan pakkovalinnoilla ja rangaistuksiin perustuvilla kontrollitoimilla. Näille toimille myös lääkekäyttäjät ovat alttiina. Lain edessä kun olemme kaikki yhdenvertaisia. Mitä sitten sairastimme tai emme.
"Tässä on menty vipuun:
Länsimaissa päihtyminen on ollut niin tabu asia, että lääketiede ei ole kyennyt hyväksymään sitä tosiasiaa, että päihtymys voi oikeasti olla terapeuttinen kokemus, ts. päihtymys voi olla yksi parantavista tekijöistä toipumisprosessissa. Tavallaanhan asia on sisäistetty, kyllä ihmisiä vaivutetaan koomaankin vakavissa pään alueen traumoissa, jne -jotta kipuja ei esiintyisi sellaisissa mittakaavoissa mitä muuten olisi."
Asiaa puhut. MItä tulee kannabiksen läääkekäyttöön, väittäisin että monia häiritsee/ on häirinnyt ajatus, että lääkkeestä voi saada nautintoa myös. Ja itse päihtyminen voi olla (ja onkin) joskus henkistä lääkitsemistä ja ei ole ollenkaan ihme, että juuri kannabista on käytetty aiemmin historiassa lääkkeenä moneen vaivaan kokonaisvaltaisen vaikutuksen vuoksi. Nykyaika on tuonut yhä enemmän täsmälääkkeitä (esim. mielialalääkkeet) ja valitettvasti kannabiksen kohdalla yritetään liikaa vääntää pelkkiä täsmälääkeprojekteja. Tosin onnistuessaan nekin voivat olla valtaisan tarpeellisia.
Itse näen niin, että ihmisen tulisi syödä, juoda, liikkua, toimia ja hengittää lääkkeeksi. Eli kaikki mitä teemme on lääkitsee meitä. Tätä voi olla vaikea sisäistää, mutta ajatuksen takana piilee viisaus, joka voi tuoda suuren onnen.