Inssi tulossa

Morjens!

Tilanne on se, että ajotunteja minulla on enää kolme jäljellä pimeäajo. Osaan suhteellisen sujuvasti auton hallinnan ja liikenteen seassa ajamisen. Opettajani on sitä mieltä että minulla ei ole mitään ongelmaa, ettenkö inssiä läpi pääsisi.

Kuitenkin muutama asia on, joita en koe osaavani tarpeeksi hyvin. Tässäpä muutama kysymys, johon viisaammat saavat vastata.

1) Jos ajan autolla tietä pitkin, suoraan, ja tien ylitse menee suojatie. Tarvitseeko minun väistää suojatielle menevää? Tottakai tarvitsee väistää jos on jo suojatiellä, mutta entä jos ei vielä ole. Tarvitseeko minun antaa tietä? Ajotunneilla on tullut muutama tilanne, että olen näin tehnyt, koska on näyttänyt siltä että esim. pyöräilijä olisi muuten jäänyt alleni. Mutta inssiä ajatellen onko tämä virhe jos näin teen?

2) Tasa-arvoisessa risteyksessä, kun itse tulen ns. "päätielle", onko niin että minun pitää väistää oikealta tulevia, mutta vasemmalta tulevia ei? Entä jos risteys on sen muotoinen että myös suoraan minua vastapäin tulee tie, josta tulee autoja suoraan, sinne mistä minä olen tulossa. Tarviiko niitä väistää jos olen kääntymässä vasemmalle? Minulla siis ei ole kolmiota.

3) Onko edellämainitut asiat riittäviä syitä inssin hylkäämiseen?

Muutenkin vinkit inssiä ajatellen ottaisin erittäin mielelläni vastaan. Mihin asioihin kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota?

Kiitos vastauksista etukäteen! :)
61226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kirja ja katso sieltä väistämissäännöt. jos aikoo astua suojatielle niin pitää väistää.

ja kyllä on mahdollista, että noista virheistä joutuu uudestaan inssiin

Äänestä

kysyisit seuraavalla ajotunnilla opettajaltasi näitä asioita, siksi ne ovat olemassa että niiltä kysytään ja saat varmasti oikeat vastaukset..opetuksesta kerta maksat niin miksi et käytä sitä hyväksesi

Äänestä
  • Mikäli et hallitse kysymiäsi asioita, oletko mielestäsi valmis vastuullisesti ajamaan autoa turvallisuus huomioiden muiden tielläliikkujien seassa? Eli toivottavasti sitä korttia ei sieltä tule... siis ennenkuin osaat!

    Äänestä

  • käy? kirjoitti:

    Mikäli et hallitse kysymiäsi asioita, oletko mielestäsi valmis vastuullisesti ajamaan autoa turvallisuus huomioiden muiden tielläliikkujien seassa? Eli toivottavasti sitä korttia ei sieltä tule... siis ennenkuin osaat!

    Miksi ette vastaa hänen kysymyksiinsä, jos kerran tiedätte vastauksen.
    Turha alkaa uikuttamaan, että "toivottavasti et saa korttia, siis ennenkuin tiedät". Anna kysyjälle vastaukset, niin että se saa kortin.
    - "kysyjä ei tieltä eksy" tai jotee sin päe

    Äänestä

  • ????????????? kirjoitti:

    Miksi ette vastaa hänen kysymyksiinsä, jos kerran tiedätte vastauksen.
    Turha alkaa uikuttamaan, että "toivottavasti et saa korttia, siis ennenkuin tiedät". Anna kysyjälle vastaukset, niin että se saa kortin.
    - "kysyjä ei tieltä eksy" tai jotee sin päe

    M inäkin.Hän tietää vastaukset.Ei opetuslupalaisia aleta opettaan.

    Äänestä

jos jalankulkija on astumassa suojatielle niin pitää väistää.polkupyöräilijä onkin kinkkisempi juttu.jos se ei ole jatkettu pyörätie niin polkupyörää ei tarvitse väistää jos se ei taluta,mutta kun ei voi päällekkään ajaa.maalaisjärkeä.

Tasa-arvoisessa risteyksessä väistetään oikealta tulevia ja vasemmalle käännyttäessä suoraan (vastapäiseltä tieltä tulevia) tulevia,kannattaa myös katsoa että vasemmalta tulevat ovat huomanneet että risteys on tasa-arvoinen.Sekä väistetään kevytliikenne.

kyllä niistä voi varmaan hylkäyksen saada riippuu kokonaisuudesta.itselläni oli 4 virhettä joista yksi oli kevyenliikenteen huomioimisesta ja läpi meni.

Tsemppiä ja mä sain vinkiksi että kannattaa kääntää sitä päätä liiotellusti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulossa se on kirjoitti:

Morjens!

Tilanne on se, että ajotunteja minulla on enää kolme jäljellä pimeäajo. Osaan suhteellisen sujuvasti auton hallinnan ja liikenteen seassa ajamisen. Opettajani on sitä mieltä että minulla ei ole mitään ongelmaa, ettenkö inssiä läpi pääsisi.

Kuitenkin muutama asia on, joita en koe osaavani tarpeeksi hyvin. Tässäpä muutama kysymys, johon viisaammat saavat vastata.

1) Jos ajan autolla tietä pitkin, suoraan, ja tien ylitse menee suojatie. Tarvitseeko minun väistää suojatielle menevää? Tottakai tarvitsee väistää jos on jo suojatiellä, mutta entä jos ei vielä ole. Tarvitseeko minun antaa tietä? Ajotunneilla on tullut muutama tilanne, että olen näin tehnyt, koska on näyttänyt siltä että esim. pyöräilijä olisi muuten jäänyt alleni. Mutta inssiä ajatellen onko tämä virhe jos näin teen?

2) Tasa-arvoisessa risteyksessä, kun itse tulen ns. "päätielle", onko niin että minun pitää väistää oikealta tulevia, mutta vasemmalta tulevia ei? Entä jos risteys on sen muotoinen että myös suoraan minua vastapäin tulee tie, josta tulee autoja suoraan, sinne mistä minä olen tulossa. Tarviiko niitä väistää jos olen kääntymässä vasemmalle? Minulla siis ei ole kolmiota.

3) Onko edellämainitut asiat riittäviä syitä inssin hylkäämiseen?

Muutenkin vinkit inssiä ajatellen ottaisin erittäin mielelläni vastaan. Mihin asioihin kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota?

Kiitos vastauksista etukäteen! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu