Tony Halme

Mielestäni Tony Halmeessa kiteytyy perussuomalaisuus äärimmilleen vietynä.
Mahtavat puheet, joilla hankittiin hyvä äänisaalis.
Sitten kelpasikin pistää elämä rattoisaksi kansanedustajan palkalla ja kaikkien väliepisodien kautta päätyä hyvälle eläkkeelle.
Soini on hillitymmän linjan persu, hän pitää palopuheitaan, mutta ei hankkiudu Halmeen tavoin eläkkeelle jo nyt, vaan pidemmän kaavan mukaan.
Hallitukseen meno ei sovi missään nimessä Soinille, joka tahtoo aina vain olla jakamassa neuvoja palokunnalle, kun paloja sammutellaan.
Kuka nyt itse tuleen viitsisi mennä, etenkin, kun on siinä kunnossa, että hyvä, kun saa perseensä ylös eduskunnassa pitääkseen puheenvuoronsa.
188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Antaako Musta Paavi ohjeita Timolle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PS=paskasakki kirjoitti:

Mielestäni Tony Halmeessa kiteytyy perussuomalaisuus äärimmilleen vietynä.
Mahtavat puheet, joilla hankittiin hyvä äänisaalis.
Sitten kelpasikin pistää elämä rattoisaksi kansanedustajan palkalla ja kaikkien väliepisodien kautta päätyä hyvälle eläkkeelle.
Soini on hillitymmän linjan persu, hän pitää palopuheitaan, mutta ei hankkiudu Halmeen tavoin eläkkeelle jo nyt, vaan pidemmän kaavan mukaan.
Hallitukseen meno ei sovi missään nimessä Soinille, joka tahtoo aina vain olla jakamassa neuvoja palokunnalle, kun paloja sammutellaan.
Kuka nyt itse tuleen viitsisi mennä, etenkin, kun on siinä kunnossa, että hyvä, kun saa perseensä ylös eduskunnassa pitääkseen puheenvuoronsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu