Onko kukaan törmännyt samaan ongelmaan? Lihoaminen tuntuu olevan ympäristölle (kanssa-ihmisille) suurempi ongelma kuin sinulle itsellesi?
Olen nyt 29-vuotias nainen. Lähes koko ikäni olen kamppaillut painoni kanssa ja tuntenut itseni lihavaksi, vaikka nyt jälkeenpäin ymmärrän, ettei siihen ole ollut edes syytä.
Sairastin bulimiaa 14-vuotiaasta lähtien aina 26-vuotiaaksi asti. BMI:ni oli silloin 17-18 (käytän BMI:tä mittarina tässä "tarinassani",vaikka en todellakaan ole sitä mieltä, että se on ainoa tai saatikaan oikea tapa ilmentää ihmisen kokoa.)
Täytin 27-vuotta ja koin raskauden keskeytymisen. Sen jälkeen "silmäni avautuivat" elämälle. Vasta tämän suuren menetyksen jälkeen aloin arvostaa elämää ja itseäni.
En edes tiedä mitä todella tapahtui, ehkä tämä tapahtuma oli riittävän vavisuttava kääntämään katseeni pois omasta navastani ja osoittamaan, että elämää on myös minun napani ulkopuolella, tai sitten ei.
Nyt olen 29-vuotias, BMI on tällä hetkellä 25-26. Eli painoa on tullut reilusti lisää. Minua se ei haittaa, päinvastoin koen oloni naisellisemmaksi ja olen tyytyväisempi elämään. Voin nyt keskittyä muihin tärkeimpiin asioihin kuin painoni tarkkailuun.
"Ongelman" aiheuttavat avomieheni miespuoliset ystävät, jotka toistuvasti huomauttelevat lisääntyneestä painostani, välillä aika ikäväänkin sävyyn. Avomiestäni painon nousuni ei haittaa, näin hän ainakin kertoo.
Nyt minusta tuntuu, että minut on "pakotettu" laihduttamaan ja se vanha bulimikko nostaa päätään. Tuntuu erityisen pahalta kun vastakkainen sukupuoli arvostelee pahaan sävyyn ulkomuotoani.
Pää Pointtini on se miksi muiden ihmisten pitää kommentoida toisen ulkonäköä tai painon nousua. Kyllä varmasti jokainen joka kiloja lisää saa huomaa sen itsekkin, ei tarvitse tulla muiden huomauttelemaan.
Varsinkaan, kun koskaan ei voi tietää minkälainen ongelma ko ihmisellä voi olla taustalla.
Nyt olen aloittanut painon pudotuksen (4 kiloa jo lähtenyt) ihan vaan näyttääkseni minua arvosteleville miehille. Haluan näyttää, että kyllä minusta laihduttamiseen on.
Minua harmittaa, etten ole tämän asian yläpuolella, vaan annan sen vaikuttaa itseeni.Pelkään että "mopo lähtee taas käsistä", ja bulimia ryöpsähtää päälle.
Jos kellään ihmisellä on jotain rakentavaa sanottavaa, jolla voin päästä asian yli otan sen kiitollisuudella vastaan. Kaipaan tukea.
Olen nyt 29-vuotias nainen. Lähes koko ikäni olen kamppaillut painoni kanssa ja tuntenut itseni lihavaksi, vaikka nyt jälkeenpäin ymmärrän, ettei siihen ole ollut edes syytä.
Sairastin bulimiaa 14-vuotiaasta lähtien aina 26-vuotiaaksi asti. BMI:ni oli silloin 17-18 (käytän BMI:tä mittarina tässä "tarinassani",vaikka en todellakaan ole sitä mieltä, että se on ainoa tai saatikaan oikea tapa ilmentää ihmisen kokoa.)
Täytin 27-vuotta ja koin raskauden keskeytymisen. Sen jälkeen "silmäni avautuivat" elämälle. Vasta tämän suuren menetyksen jälkeen aloin arvostaa elämää ja itseäni.
En edes tiedä mitä todella tapahtui, ehkä tämä tapahtuma oli riittävän vavisuttava kääntämään katseeni pois omasta navastani ja osoittamaan, että elämää on myös minun napani ulkopuolella, tai sitten ei.
Nyt olen 29-vuotias, BMI on tällä hetkellä 25-26. Eli painoa on tullut reilusti lisää. Minua se ei haittaa, päinvastoin koen oloni naisellisemmaksi ja olen tyytyväisempi elämään. Voin nyt keskittyä muihin tärkeimpiin asioihin kuin painoni tarkkailuun.
"Ongelman" aiheuttavat avomieheni miespuoliset ystävät, jotka toistuvasti huomauttelevat lisääntyneestä painostani, välillä aika ikäväänkin sävyyn. Avomiestäni painon nousuni ei haittaa, näin hän ainakin kertoo.
Nyt minusta tuntuu, että minut on "pakotettu" laihduttamaan ja se vanha bulimikko nostaa päätään. Tuntuu erityisen pahalta kun vastakkainen sukupuoli arvostelee pahaan sävyyn ulkomuotoani.
Pää Pointtini on se miksi muiden ihmisten pitää kommentoida toisen ulkonäköä tai painon nousua. Kyllä varmasti jokainen joka kiloja lisää saa huomaa sen itsekkin, ei tarvitse tulla muiden huomauttelemaan.
Varsinkaan, kun koskaan ei voi tietää minkälainen ongelma ko ihmisellä voi olla taustalla.
Nyt olen aloittanut painon pudotuksen (4 kiloa jo lähtenyt) ihan vaan näyttääkseni minua arvosteleville miehille. Haluan näyttää, että kyllä minusta laihduttamiseen on.
Minua harmittaa, etten ole tämän asian yläpuolella, vaan annan sen vaikuttaa itseeni.Pelkään että "mopo lähtee taas käsistä", ja bulimia ryöpsähtää päälle.
Jos kellään ihmisellä on jotain rakentavaa sanottavaa, jolla voin päästä asian yli otan sen kiitollisuudella vastaan. Kaipaan tukea.
Vastaukset 4
Vanhimmat
näyttää muutama valokuva sinusta kun olit laiha, ja lataa niille eteen vaikka anorektikon kuva tai keskitysleirivangin kuva. Älä selittele mitään ja sanot että pyydän että jätät painoni ja minut rauhaan.
Sanot muyös että se on sinun henkilökohtainen asiasi ertkä halua ulkopuolisten kommentteja asiaan.
Ne tyypit ovat lapsellisia, eivät ymmärrä.
Kokeile tuota shokkihoitoa, pyydät syömään ja kun ne on vetäneet navat täyteen, annat ne tulostetut kuvat käteen kauniisti hymyillen!
Miksi miehesi seurustelee sellaisten typerysten kanssa? Oikeasti ihmetyttää miten kukaan viitsii kuunnella moisia ihmisiä. Olen aina sanonut että jos asetut ovimatoksi on varmaa että ylikävelijöitä löytyy. Etsi näistä hölmöistä heidän rumimmat piirteensä, sellaisia on jokaisella koska kukaan ei ole täydellinen. Kun arvostelurinki seuraavan kerran alkaa ruotia painoasi anna samalla mitalla takaisin. Pilkkaa heidän ulkomuotoaan! Luulisi että tehoaa. Typerille miehille on turha alkaa mitään liian hienovaraista esittämään, he eivät sellaista ymmärrä.
että itsekin olen joutunut mieheni veljen sekä ystävän ruodittavaksi, monen vuoden ajan.
Tapasimme 9 vuotta sitten ja en olisi koskaan voinut uskoa miten suuri ongelma ulkopuolisille on se että satuin olemaan kokoa 162cm/70kg. Kyllä tuli selväksi kuinka ruma olen ja kuinka helv... läski.
Oma mieheni ei koskaan ole sanallakaan kritisoinut painoani, vaikkakin se kävi hetkellisesti 94 kilossa peräti.
Kyllä niinä aikoina olen ilmeisesti tuottanut pahaa oloa heille, enkä voi sanoa, että ulkonäköni olisi ainoa mistä olen kuullut tähän päivään saakka, vaan mun mustamaalaaminen ulottuu ihan persoonaanikin, vaikka en em. syistä ole koskaan kyseisten ihmisten kanssa lähtenyt rakentamaan läheisimpiä välejä, eikä heillä täten ole mitään käsitystä siitä kuka olen oikeasti.
Kyllä asia on ollut myös iso rasite suhteellemme, mutta itse en ole periksi antanut vaikka kaikki sen eteen onkin yritetty tehdä, että lähtisin mieheni elämästä.
Mutta mitäs tässä, olen edelleen samanpainoinen kun tavatessamme, nyt tosin yritän tiputttaa painoni noin 55 kiloon, saas nähdä onnistuuko koskaan, koska itselläni ei ole sellaista todellista paloa/motivaatiota, koska itse viihdyn nahoissani, mutta kyllä tämä yhteiskunta hengittää jokaisen ylipainoisen niskaan mukavan raskaasti.
Hei kuule, eihän sinulla edes OLE liikapainoa! Miksi siis laihdutat? BMIsihän on melkeinpä ihannelukemissa. Sitä sanotaan, että PIENI ylipaino on terveellisempää kuin liiallinen laihuus. Oikeasti!
Ovatkos ne sinua arvostelevat miehet jotain adoniksia vai..? ;) Mitähän jos itsekin alkaisit "leikkisästi" kehotella kaljamahoja dieetille. En tajua mitä sinun painosi kuuluu miehesi ystäville! Ja muuten: miksi MIEHESI ei reagoi kavereidensa sanomisiin? Minusta miehesi kuuluisi tuossa tilanteessa sanoa napakasti, että tuollaiset jutut loppuvat. Sinä olet hänelle tärkeämpi kuin kaverit, olethan? Ja rakkaalleen pitää olla lojaali AINA. Painoi tämä 50 kiloa tai 150. Jos ei ole lojaaliutta niin sitten ei varmaan tarvitse olla yhdessäkään.
ÄLÄ laihduta, jos olet bulimikko! Ja kun tarvetta ei kerran ole. Nauti itsestäsi ja tulevasta keväästä. Hevon hemmettiin tuollaiset typerät jätkät.