nih
ruuhkamaksut rajoittaa
liikkumiseen vapautta
6242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
se jolla on rahaa pääsee liikkumaan aivan vapaasti, köyhät joutaa kävellä.
Ruuhkamaksu toimii just oikeen, jos se vähentää ruuhkaa. Ruuhka vähenee vaan jos siellä on vähemmän liikkujia.
Tietysti ruuhkan pienetämiseen ois muitakin keinoja. Mutta niitähän Helsinki ei perinteisesti ole halunnut edes ajatella. Liikennesuunnittelun oppaasta on luettu hyvin vain se loppuosa "Näin rajoitan liikennettä siellä, missä sen sujuvaksi saaminen epäonnistui".
Sieltä otetaan rahaa mistä sitä irtoo.
Olisi jo aika meidän Helsinkiläistenkin siirtyä oikeasti kaupunkilaisiksi. Se tarkoittaa julkisten kulkuvälineiden luontevaa ja aktiivista käyttöä.
Meillähän sitäpaitsi on rahaa, joten turhaan me noista pienistä ruuhkamaksuista kitisemme; saammehan niillä puhtaampaa hengitysilmaa ja tilaa jalankulkijoille.
helsinkiläisten aika saada kunnollisia liikennesuunnittelijoita. Nythän suunnittelijoiden ohjeena on ollut saada ruuhka viidellä autolla. Vanhaa sdp,n politiikkaa. Olisi jo aika vaihtaa seuraava vaihde päälle, mutta tuskin se onnistuu vielä vihreiden aikana.
Mikähän on ollut Helsingin suurin puolue viime vuosikymmenet? Eihän siinä ajassa vielä muutoksia voi saada aikaan.