jatkaa täällä, koska suurin Suomessa syntynyt ikäluokka ei enää olekaan Suomen suurin. Osa on ehtinyt jo poistua joukosta ja suurimmaksi vaihtui ikäluokka, joka vasta tänä vuonna viettää 60-vuotissyntymäpäiviään.
Kannattaisikohan itse kunkin pysähtyä hetkeksi miettimään omia elämäntapojaan ja sitä, mitä vielä elämältä haluaisi?
Googletin uutisen:
"Vuoden 2005 lopussa Suomen suurimmasta ikäluokasta oli jäljellä 83 560, joukosta oli poistunut jo 24 608. Työelämässä heistä on vielä runsaat 50 000.
Nykyisin väestön suurin ikäluokka on 1948 syntyneet, josta elossa on noin parituhatta enemmän kuin 1947 syntyneitä."
Kannattaisikohan itse kunkin pysähtyä hetkeksi miettimään omia elämäntapojaan ja sitä, mitä vielä elämältä haluaisi?
Googletin uutisen:
"Vuoden 2005 lopussa Suomen suurimmasta ikäluokasta oli jäljellä 83 560, joukosta oli poistunut jo 24 608. Työelämässä heistä on vielä runsaat 50 000.
Nykyisin väestön suurin ikäluokka on 1948 syntyneet, josta elossa on noin parituhatta enemmän kuin 1947 syntyneitä."
Vastaukset 4
Vanhimmat
asiassa ei ole kai merkitystä kuuluuko suurimpaan ikäluokkaan, vaan se,että elää ja voi hyvin ja sekään ei tarkoita vältämättä sitä,että ruumis voi hyvin,vaan mielestäni sitä,että on henkisesti elossa.
Oliko riittävän monimutkaisesti sanottu?:))
huomannut ajat sitten. Kaverit on joukosta harventuneet. Ei meidän yhteiskunta ole epäonnistujaa hyväksynyt. Itsemurha tai hiljainen itsemurha on ollut monen kohtalona. Hiljaisella ja kivuliaampana pidän itsensä hengiltä juomisella. Sanoin kerran että ei se että ihminen epäonnistuu tarkoita sitä että ihminen olisi epäonnistunut. Jos olis ollut kaikki samanlaisia kuin nyt on ihmiset yleensä,yhtä ahneita. Aika mini olisi saanut jäädä nälkäiseks. Eväät jaettiin tulomatkalla koulusta kotiin. Matkaa oli minulla noin 5km. Poissa on haänkin jinka kanssa jaettiin. Itkua väännän kun oon yksin. En paljoa toisten nähden tuhertanut. Sitä mietin miksi kukaan ei puhu kovempaa asiasta. Meidän vanhemmat elää mutta me sen sodan traumat kärsimme.
kun tiedän eläneeni täyttä elämää... se kaikkein tärkeintä !!! Mitä ,jos elää ysikymppiseksi ja viimeiset 20v. dementoituneena, onko se elämää ?? motto mulla; elä tänään,huomenna voi olla myöhäistä!!! Sitku elämä on mutku elämää ))))
on aina ollut ihan mielenkiintoista, niin "sitku" voi tarjota vielä uudenlaisia mahdollisuuksia.;))
Olen samaa mieltä kanssasi.
Elämä on tässä ja nyt. Pitäisi löytää kylliksi rohkeutta uskaltaa elää, vaikka siihen liittyisi välillä riskejä ja ehkä uhkiakin. Unelmia ei ainakaan enää tässä iässä pitäisi jättää toteuttamatta heti, kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Aina voi löytää uusia unelmia, jos entiset on jo toteutettu tai osoittautuneet pettymyksiksi.
Joku ehtii kokea elämässään monenlaisia vaiheita ja joku toinen odottaa sen alkamista kuolemaansa asti. Äskettäin kuulin sanovani, ettei minun tarvitsisi itkeä ainakaan elämätöntä elämää, jos joutuisin tänään pysähtymään. Niiltä osin tavoitteeni on toteutunut, vaikka mielelläni eläisin vielä monia aktiivisia huomenia.;))