Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Fantasia

Voi kun tämä fantasiani joskus toteutuisi.

On kuuma kesäinen päivä. Heitän päälleni löysän T-paidan ja jalkaani ilmavat kangasshortsit sekä sandaalit. Hattu vielä päähän ja siinä onkin koko vaatetukseni. Mitäpä niillä hiostavilla alushousuilla. Ainoa huono puoli tuossa pukeutumisessa on se, että shortsit tahtovat kiristyä peppuvakoon.

Menen paikalliselle terassille. Siellä istuu neljä naista ilojuomaa lipittämässä ja he huomaavat kevyen pukeutumiseni. Siitä he heittävät minulle huulta ja minä aina roskimmin takaisin. Kunnes viimein joku sanoo, että mitäs tuohon vaimosi sanoo. Johon minä totean, että sellaista naista ei ole syntynytkään, joka minua moisissa asioissa käskisi - minä voi käskeä mutta minua ei voi käskeä.

Eukot jäävät sipisemään keskenään ja sitten kysyvät, olisikos minusta miestä lähtemään heille keskustelemaan asiasta todella painavasti. Naurahdan todeten, että voinhan sitä tulla, mutta ei se mitään miksikään muuta. Ja niin lähdemme.

Kun tulemme heille, he ympäröivät minut ja kiskaisevat housut jaloistani ja yksi naisista tarttuu kiveksiini ja puristaa hieman ja sanoo, että nyt lähtee paita joko kauniisti tai tuskaisesti. Lähti kauniisti. Sitten he sitovat käteni ranteista selkäni taakse. He sanovat, että kohta poju tekee ihan mitä tädit käskevät ja minä siihen, että näkispä vaan. Joten yksi naisista istahtaa kovalle tuolille ja muut pistävät ja pitävät minut hänen reisiensä päällä. Sitten nainen alkaa piiskata paljasta takamustani. Kun iskuja on kertynyt 30-40, hän lopettaa ja minua käsketään kävelemään huone ympäri tai lisää seuraa ja kovaa. Kävelen ja sillä aikaa toinen nainen istahtaa tuolille. Minun pitää esitellä heille punaista takamustani. Sitten alkaa uusi piiskaus. Ja näin jatkuu, kunnes kaikki ovat saaneet piiskata minua. Silloin jo kyyneleet valuvat silmistäni.

Seuraavaksi he toteavat, että täytyyhän noin kauniin punaista persettä naida ja niin he johdattavat minut pöydän eteen ja painavat minut siihen vatsalleni. Yksi pistää vyötäisilleen kunnon strap-onin ja sen jälkeen alkaa pano. Sama seuraa kaikkien kanssa. Seuraavaksi joudun nuolemaan kaikille orkut.

Lopuksi he päästävät minut vapaaksi ja nauravat, että taisi poju pehmetä ja käytös heitä kohtaan muuttua.

Jospa toteutuisi!
0831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

[email protected] kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu