Olen vapautunut ihminen silloin, kun olen tuttujen ihmisten kanssa. Silloin ei ole mitään ongelmaa, juttelen rennosti ja olen oma itseni. Mutta sitten, kun joudun aukaisemaan uusille ihmisille suuni, mykistyn melkeinpä kokonaan. Saatan jotain päästää suustani, mutta vaikutan todella jännittyneeltä.
Tämä vaikeuttaa työnsaantia, koska tuntemattomalle työnantajalle puhuminen jännittää ihan kamalasti. En osaa sanoa kuin jotain jäykästi, siis perusasiat puserrettuna. Persoonani ei tule esille millään tavalla kun vasta ajan kanssa. En osaa sanoa mitään hauskaa toiselle, jos en todella tunne häntä.
Muilla sama ongelma?
Tämä vaikeuttaa työnsaantia, koska tuntemattomalle työnantajalle puhuminen jännittää ihan kamalasti. En osaa sanoa kuin jotain jäykästi, siis perusasiat puserrettuna. Persoonani ei tule esille millään tavalla kun vasta ajan kanssa. En osaa sanoa mitään hauskaa toiselle, jos en todella tunne häntä.
Muilla sama ongelma?
Vastaukset 2
Vanhimmat
aika monella on toi ongelma. Minä kuulun myös heihin. Kuitenkin olen jotenkin saanut työtä, ei helposti, mutta tuurilla kait. Kyllä noi haastattelijat ymmärtää jännittämisen.
Katsotaan aika paljon papereita ja kokemusta ja sitten pitää varoa möläyttämästä mitään järjetöntä tai paljastamasta itsestään mitään negatiivista. Ei siinä tarvi olla olevinaan ulospäinsuuntautunut, vaan ihan semmonen tavallinen. Keskiverto on paras...
On sama ongelma, vielä rinnalla muitakin, esim sellainen että en osaa kaupungilla kulkea ilman että mietin koko ajan miltä näytän. Jotain kaupassa käymistä saatan ruveta jo heti aamusta miettimään ja en millään saa tehtyä lähtöä. Mulla on aika kovat paineet ulkonäöstä, niin olen sen järkeillyt. Mutta ehkä sekin on jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Vieraille soittaminen/puhelimeen vastaaminen, kun en tiedä kuka soittaa muiden, läsnäollessa on yhtä tuskaa. Vielä kun omistan aika erikoisen nimen niin eipä paljon asiaa auta. Miten sitä tutustuu uusiin ihmisiin kun ei pysty esittelemään itseään. Ihmiset voisi oikeasti miettiä enemmän kuin kaksi kertaa minkä nimen lapselle antaa. Ja tiedän, sen voi vaihtaa mutta en saa edes sitä aikaiseksi. Ja jotenkin en halua että ihmiset tietävät että olen tyytymätön itseeni.
Olen ruvennut jopa vieraannuttamaan itseäni kaikista sukulaisten tapaamisista tai mistä tahansa missä joutuu ihmisille kertomaan mitä teen tällä hetkellä (olen työtön) ja seurustelenko, miksi en seurustele. En edes harrasta mitään järkevää. Muuten kyllä pystyn näiden tuttujen seurassa olemaan oma itseni mutta nykyinen elämäntilanteeni tuntuu jo niin säälittävältä että ennemmin välttelen kysymyksiä ja päivittelyä. No eiköhän se tästä vielä joskus kirkkaammaksi muutu....kun saa itsevarmuutta jostain lisää...kai.