Eilen tulimme perheen kanssa tanne Bahiaan. Eilinen pv oli pilvinen ja tanaankin pilvista ja sadetta. Huomiseksi myos luvattu samanlaista kelia:( Kyllapa tylsistyttaa! Lapsia matkassa kolme ja ei voi uida saatikka ottaa arskaa.
Pilvista ja sadetta Bahia Felizissa.
July70
2437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
päästä selkenee.ei syytä huoleen.käykää vaikka shoppailemassa tai las palmasissa.
Me olimme toissa syksynä Bahiassa kahden pienen lapsen kanssa, olihan kuultu kuinka ihanan lapsiystävällinen paikka se on.. petyimme pahemman kerran..
Myös sade otti päähän, viikon matkalla oli 2 päivää ettei satanut.. ja samaan aikaan tuttavat paistatteli Inglesin keskustassa eikä siellä ollut satanut yhtään!!! Eli ilmeisesti ne vuoret Bahia Felizin ympärillä pitää huolen ettei sieltä sadepilvet niinvain pois lähdekään!!