Suomenkin tiedotusvälineissä on useaan otteeseen huolestuneena käsitelty monien kaukaisten Aasian maiden pyrkimyksiä rajoittaa kansalaistensa pääsyä tiettyihin osoitteisiin kansainvälisessä tietoverkossa. Poikkeuksetta myötätuntoa ei ole herunut Kiinan taikka arabimaiden poliittisen johdon pyrkimyksille suojella kansalaisiaan turmiolliselta informaatiolta. On jopa vaadittu juridisia sanktioita tai vähintäänkin julkista häpäisyä suomalaisille yrityksille, jotka ovat edesauttaneet toimintaa viemällä sensuuria harjoittaviin maihin valvonnan ja rajoitukset mahdollistavaa tietoliikenneteknologiaa. Kun vastaava valvonta otetaan käyttöön länsimaissa on tiedotusvälineiden suhtautuminen silmiinpistävän erilainen. Ehkä Suomessa tiedotusvälineet eivät ole erityisen aktiivisesti vaatineet sensuuria, mutta poliitikoiden ja poliisien yhteiselle hankkeelle rajoittaa verkon käyttöä kyllä löytyy ymmärrystä. On houkuttelevan helppo argumentoida, että länsimaissa motiivit suojella kansalaisia ovat oikeat ja Aasiassa väärät, joten sensuuri täällä on perusteltua ja siellä jossakin sen sijaan hyvin tuomittavaa. Sananvapaus ei tietenkään saa olla esteenä puuttua länsimaissa vakaviksi katsottuihin ongelmiin, mutta kehitysmaiden johto on luonnollisesti kykenemätöntä tai liian korruptoitunutta tekemään vastaavia johtopäätöksiä kansalaistensa tarpeiden suhteen.
Ehkä ongelman ydin ei olekaan rajoitukset, vaan niiden toteutus. Suomessa yksittäiselle virkamiehelle tai ryhmälle viranomaisia on annettu valta laatia mielivaltainen lista rajoitetuista sivuista. Lisäksi listan tulee olosuhteet huomioiden toki olla salainen, joilloin kansalaiset myös menettävät mahdollisuuden arvioida itse listan sisällön asiallisuutta, taikka tuoda esille sisällössä mahdollisesti olevia epäkohtia. Kun joku (arvioijasta riippuen) osoittaa siviilirohkeutta tai arvostelukyvyttömyyttä julkaista tämän viranomaisten laatiman salaisen listan, hän joutuu kuulusteluihin ja poliisiviranomaiset uhkaavat jopa vankilatuomiolla. Samaan aikaan tiedotusvälineet eivät koe ongelmaksi kriminalisoida viranomaisten laatiman osoiteluettelon julkaisemista avoimen hallinnon mallimaassa, vaikka missä tahansa kehitysmaassa viranomaisten vastaava toimi herättäisi länsimaisen lehdistön paheksunnan. Onneksi suomalaisilla poliitikoilla on tahtoa puuttua äärimmäisen vakaviin rikoksiin. Kuitenkin linkkilistan julkistaminen on käsittääkseni nyt käytävän keskustelun yhteydessä ensimmäisen kerran Suomessa saanut tämän kyseenalaisen tunnustuksen. On mielenkiintoista nähdä, mikä tulee olemaan tuomioistuimen päätös tämän Matti Nikin "äärimmäisen vakavan rikoksen" osalta, mikäli esitutkinta koskaan edes johtaa syytteeseen.
Mielenkiintoisen lisänsä keskusteluun tuo ministerin käsitys sananvapauden rajoista maassamme painetun tekstin osalta. En aikaisemmin tiennyt, että esimerkiksi tieteellinen tutkimus, joka vaikkapa lähdeluettelossaan sisältää viittauksen kiellettyyn aineistoon, johtaa tutkimuksen takavarikointiin ja pahimmassa tapauksessa tutkijan vankeustuomioon. Kuitenkaan ministerin kanta ei asiassa jättänyt juurikaan tilaa tulkinnoille. Mielenkiintoista on nähdä, miten tullaan käsittelemään aikaisemmin julkaistut painotuotteet, jotka sisältävät lähdeviitteitä aineistoon, vaikkapa taideteoksiin, jotka nykyään tai tulevaisuudessa saatetaan tulkita kielletyksi. Kerätäänkö teokset myös antikvariaateista ja kirjastoista tuhottavaksi, vai koskeeko takavarikointi ainoastaan mahdollisia uusintapainoksia? Suomi on muuttunut yllättävän paljon kymmenessä vuodessa, jonka aikana aikaisemmin täysin luvallisen materiaalin hallussapidosta on tullut äärimmäisen vakava rikos. Ehkä sananvapaus todella menettää merkityksensä näiden äärimmäisten vakavien rikosten kohdalla, kuten kansalaisten turvallisuudesta huolestuneiden tahojen toimesta meille on kerrottu. Eikö kuitenkin jonkun tiedotusvälineen pitäisi kysyä, kuinka paljon Suomen vielä tulee muuttua, jotta maamme olisi riittävän turvallinen paikka kaikille muille paitsi Matti Nikin kaltaisille "vakaville" rikollisille. Jostain syystä tämän päivän Suomi ei kaikista kuitenkaan vaikuta olennaisesti turvallisemmalta yhteiskunnalta, kuin maamme oli viime vuosikymmenen puolivälissä, ainoastaan kasvavassa määrin vainoharhaiselta ja vuosi vuodelta vähemmän liberaalilta. Ehkä joku kansalaisoikeuksista huolestunut yksilö saattaisi jopa muodostaa salaliittoteorian, jonka mukaan tämä on ollut useimmilta tavallisilta kansalaisilta piiloon jääneeseen rikollisuuteen liittyvän vuosikausia ylläpidetyn ja kenties jopa tarkoituksellisesti lietsotun julkisuusmyllyn alkuperäinen tavoitekin.
Kun yhteiskuntaa vaaniva uhka on riittävän suuri, ei mikään yksilön uhrauskaan ole liian suuri sen torjumiseksi. Onhan toki monia vaarallisia asioita, joiden rajoittaminen on kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tärkeätä. Julkisuudessa on jo ehditty ehdottaa pomminteko-ohjeiden ja uhkapelien saatavuuden estämistä. Ehkä jo kymmenen vuoden kuluttua myös nettipokerin pelaaminen on riittävän vakava rikos oikeuttaakseen salaiset estolistat. Olenko ainoa, joka syntyi demokratiassa, mutta kuitenkin pelkää kuolevansa poliisivaltiossa.
Ehkä ongelman ydin ei olekaan rajoitukset, vaan niiden toteutus. Suomessa yksittäiselle virkamiehelle tai ryhmälle viranomaisia on annettu valta laatia mielivaltainen lista rajoitetuista sivuista. Lisäksi listan tulee olosuhteet huomioiden toki olla salainen, joilloin kansalaiset myös menettävät mahdollisuuden arvioida itse listan sisällön asiallisuutta, taikka tuoda esille sisällössä mahdollisesti olevia epäkohtia. Kun joku (arvioijasta riippuen) osoittaa siviilirohkeutta tai arvostelukyvyttömyyttä julkaista tämän viranomaisten laatiman salaisen listan, hän joutuu kuulusteluihin ja poliisiviranomaiset uhkaavat jopa vankilatuomiolla. Samaan aikaan tiedotusvälineet eivät koe ongelmaksi kriminalisoida viranomaisten laatiman osoiteluettelon julkaisemista avoimen hallinnon mallimaassa, vaikka missä tahansa kehitysmaassa viranomaisten vastaava toimi herättäisi länsimaisen lehdistön paheksunnan. Onneksi suomalaisilla poliitikoilla on tahtoa puuttua äärimmäisen vakaviin rikoksiin. Kuitenkin linkkilistan julkistaminen on käsittääkseni nyt käytävän keskustelun yhteydessä ensimmäisen kerran Suomessa saanut tämän kyseenalaisen tunnustuksen. On mielenkiintoista nähdä, mikä tulee olemaan tuomioistuimen päätös tämän Matti Nikin "äärimmäisen vakavan rikoksen" osalta, mikäli esitutkinta koskaan edes johtaa syytteeseen.
Mielenkiintoisen lisänsä keskusteluun tuo ministerin käsitys sananvapauden rajoista maassamme painetun tekstin osalta. En aikaisemmin tiennyt, että esimerkiksi tieteellinen tutkimus, joka vaikkapa lähdeluettelossaan sisältää viittauksen kiellettyyn aineistoon, johtaa tutkimuksen takavarikointiin ja pahimmassa tapauksessa tutkijan vankeustuomioon. Kuitenkaan ministerin kanta ei asiassa jättänyt juurikaan tilaa tulkinnoille. Mielenkiintoista on nähdä, miten tullaan käsittelemään aikaisemmin julkaistut painotuotteet, jotka sisältävät lähdeviitteitä aineistoon, vaikkapa taideteoksiin, jotka nykyään tai tulevaisuudessa saatetaan tulkita kielletyksi. Kerätäänkö teokset myös antikvariaateista ja kirjastoista tuhottavaksi, vai koskeeko takavarikointi ainoastaan mahdollisia uusintapainoksia? Suomi on muuttunut yllättävän paljon kymmenessä vuodessa, jonka aikana aikaisemmin täysin luvallisen materiaalin hallussapidosta on tullut äärimmäisen vakava rikos. Ehkä sananvapaus todella menettää merkityksensä näiden äärimmäisten vakavien rikosten kohdalla, kuten kansalaisten turvallisuudesta huolestuneiden tahojen toimesta meille on kerrottu. Eikö kuitenkin jonkun tiedotusvälineen pitäisi kysyä, kuinka paljon Suomen vielä tulee muuttua, jotta maamme olisi riittävän turvallinen paikka kaikille muille paitsi Matti Nikin kaltaisille "vakaville" rikollisille. Jostain syystä tämän päivän Suomi ei kaikista kuitenkaan vaikuta olennaisesti turvallisemmalta yhteiskunnalta, kuin maamme oli viime vuosikymmenen puolivälissä, ainoastaan kasvavassa määrin vainoharhaiselta ja vuosi vuodelta vähemmän liberaalilta. Ehkä joku kansalaisoikeuksista huolestunut yksilö saattaisi jopa muodostaa salaliittoteorian, jonka mukaan tämä on ollut useimmilta tavallisilta kansalaisilta piiloon jääneeseen rikollisuuteen liittyvän vuosikausia ylläpidetyn ja kenties jopa tarkoituksellisesti lietsotun julkisuusmyllyn alkuperäinen tavoitekin.
Kun yhteiskuntaa vaaniva uhka on riittävän suuri, ei mikään yksilön uhrauskaan ole liian suuri sen torjumiseksi. Onhan toki monia vaarallisia asioita, joiden rajoittaminen on kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tärkeätä. Julkisuudessa on jo ehditty ehdottaa pomminteko-ohjeiden ja uhkapelien saatavuuden estämistä. Ehkä jo kymmenen vuoden kuluttua myös nettipokerin pelaaminen on riittävän vakava rikos oikeuttaakseen salaiset estolistat. Olenko ainoa, joka syntyi demokratiassa, mutta kuitenkin pelkää kuolevansa poliisivaltiossa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vastaan kysymykseesi: Et ole yksin ! Iskee ahtaanpaikan kammo päälle.
Mutta elä näe unta enää siitä, että olisit syntynyt demokraattiseen maahan. Me kaikki ollaan lampaita tässä isossa aitauksessa nimeltä suomi.
Teitä on siis kaksi! Pitäkää hauskaa.
Suomessa eletään Suomen kansan ehdoilla ja tahdolla, ellei suomalaisten tahdosta syntynyt yhteiskunta kelpaa, niin muuttakaa ulkomaille.
Hyvin erikoinen kommentti. Eli jatkuvasti kasvavat poliisin valtuudet (meillehän on juuri tiedotettu, että kohta kaikkien suomalaisten sormejäljet ovat poliisin rekisterissä) ovat nimen omaan suomalaisten tahdosta syntynyt yhteiskunta. Ken muuta toivoo ei taida olla suomalainen ensinkään. Ikävää, kun te suomalaiset vastoin tahtoanne jouduitte niin kovin pitkään elämään yhteiskunnassa, jossa poliisin valtuudet olivat rajalliset. Ihan käy teitä sääliksi, mutta onneksi asia korjaantuu tuossa tuokiossa.
"Erityisesti pyydän oikeuskansleria tutkimaan tai huomioimaan:
a. Onko laki lapsipornografian estotoimista säädetty perustuslain edellyttämällä tavalla? Ovatko silloiset liikenne- ja viestintäministerit ja ministeriö toimineet laillisesti lain lapsipornografian estotoimista valmistelun ja eduskunnalle esittelyn aikana?
b. Viranomainen - tässä tapauksessa KRP - antaa sensuurista kertovassa ilmoituksessaan ainoaksi valitustieksi sähköpostiosoitteen. KRP:n pitäisi ilmoittaa täydet yhteystiedot, estolistasta vastaava virkamies sekä tarkka tieto siitä, miten sensurointipäätöksestä voi valittaa tai saada lisätietoja.
c. Sananvapautta rajoittavien toimien pitäisi olla täsmällisiä ja tarkkarajaisia, sekä välttämättömiä ja oikeassa suhteessa tavoiteltavaan intressiin nähden. Lisäksi toimien pitäisi perustua eduskunnan säätämään lakiin. Poliisin lakitekstiä selvästi laajempi tulkinta ei voi olla oikea ("klikattava linkki lapsipornografiaa väitetysti sisältävälle sivulle on kielletty, pelkkä linkkiteksti ei", laillisten suomalaisten sivujen jotka eivät sisällä lapsipornografisia kuvia sensurointi). Päinvastoin, sananvapauden rajoitusta on lakitekstin epätäsmällisyys huomioiden tulkittava mahdollisimman suppeasti.
d. Sensuurijärjestelmä on toteutettu siten, että se sensuroi aina koko palvelimen määräämättömäksi ajaksi vaikka vain yksi palvelimen ehkä tuhansista käyttäjistä olisi syyllistynyt yhtenä ajanhetkenä lapsipornografisen kuvamateriaalin levittämiseen, kun oikeasti lain mukaan sensuroida saisi vain lapsipornografista materiaalia sisältävän sivuston. Onko sensuurijärjestelmän toteutus näin epätäsmällisenä ja ei-tarkkarajaisena ylipäätään laillista?
e. Kun Nikin sivu sensuroitiin, ei häntä silloin epäilty rikoksesta. Laillista suomalaista sivua ei voi saada sensuroida. Jos Nikkiä olisi epäilty rikoksesta, olisi asiaan voitu puuttua normaalisti oikeusteitse eikä sensuuria olisi tarvittu.
f. Kun KRP:n toiminta sai ikävää julkisuutta, uhkasi KRP Helsingin Sanomien artikkelissa KRP:tä arvostellutta Nikkiä jatkotoimilla (KRP:n ylikomisario sanoi: "Portaali voi täyttää tunnusmerkit avunannosta lapsipornon levittämiseen."). Nikkiin ei kuitenkaan oltu ilmeisesti missään vaiheessa suoraan yhteydessä enne asiasta noussutta kohua, eikä häntä ilmeisesti oltu sensurointipäätöstä tehtäessä epäilty rikoksesta.
g. KRP väittää ilmoitussivullaan, että myös aiheetta sensuroidut sivustot sisältävät lapsipornografisia kuvia, mukaanlukien vain linkkejä (siis ei lainkaan kuvamateriaalia) sisältävät sivut. Tämä voi täyttää törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkit. Aiheettomasti lapsipornon levittäjäksi leimaaminen ei voi olla asianmukaista toimintaa viranomaiselta.
h. Onko KRP syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen omalaatuisilla laintulkinnoillaan?
i. Millä perusteilla sivustoja on estolistalle lisätty ja kuinka suuri osa lisäyksistä on ollut laillisia ja/tai asianmukaisia?
j. Millä perusteilla sivustoja on estolistalta poistettu? Poistoperuste on tärkeä, varsinkaan koska sivustojen ylläpitäjille tai paikallisille viranomaisille KRP ei ilmeisesti pääsääntönä ole ilmoittanut sensuroinnista lainkaan (vaikka ylläpitäjä olisikin tiedossa tai sivusto sijaitsisi maassa, jonka kanssa KRP:llä on viranomaisyhteistyötä), joten pahimmassa tapauksessa sivusto voi jäädä listalle aiheetta ikuisiksi ajoiksi.
k. Estolistalla sensuroidaan ilmeisesti myös täysin laillisia sivuja, esimerkkinä edellä mainittu tuhansia käyttäjiä palveleva japanilainen Internet-palveluntarjoaja. Miten tällaiset "vahingot" voivat paljastua, jos lista on salainen, ja millä tavalla tällaiset vahingot voidaan korjata? Jos sivuston ylläpitäjä kärsii sensuurin vuoksi tappioita tai maineen menetystä, millä prosessilla vahingot voi korvata ja millä prosessilla vahinkoa kärsinyt voi vaatia rangaistusta?
l. Onko KRP ilmoittanut muissa maissa sijaitsevista (esimerkiksi Yhdysvalloissa ja EU-maissa) epäillyistä lapsipornografisista sivuista paikallisille viranomaisille? Yhdysvalloissa ja EU-maissa, jossa suurin osa sensuroiduista sivustoista sijaitsee, on ankara lapsipornografian vastainen lainsäädäntö ja näiden maiden viranomaiset myös poistaisivat lapsipornografiset sivut nopeasti verkosta. Jos KRP ei ole tällaista ilmoitusta tehnyt, on KRP toiminut väärin.
m. Estolista on lain mukaan salainen, mikä tarkoittaa sitä, että KRP:n ei tarvitse julkistaa listalla olevia yksittäisiä osoitteita. KRP on kuitenkin tulkinnut estolistan salaisuuden laajentavasti siten, että heidän ei tarvitsisi perustella tekemisiään, edes julkisiksi tulleita päätöksiä (kuten Nikin sivuston sensurointia), ja että sensuurilistan hallinnointiprosessi on myös salainen. Tosiasiallisesti KRP vaikuttaa siis käyttävän estolistan salaisuutta oikeutuksena listan mielivaltaiselle hallinnoinnille."
Oikein aivoriihi tutkimaan asiaa.
Tässä on lista niistä, jotka ministeri Linden kelpuutti mukaan:
* Mediakasvatuspäällikkö Hanna Niinistö, Aikakauslehtien Liitto
* Johtaja Petteri Niemi, DNA Oy
* Yritysvastuupäällikkö Maarit Pihlajaniemi, Elisa Oyj
* Neuvoston sihteeri Nina Porra, Julkisen sanan neuvosto
* Apulaisjohtaja Päivi Seppälä, Kuluttajavirasto
* Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, Lapsiasiavaltuutetun toimisto
* Viestintäjohtaja Liisa Partio, Mannerheimin Lastensuojeluliitto
* Tutkija Sirkku Kotilainen, Mediakasvatusseura
* Mikkelin lyseon koulu, äidinkielen lehtori Sari Noponen
* Kanavajohtaja Jukka Raatikainen, MTV Oy
* Toimituspäällikkö Mari Flink, Nelonen
* Tutkija Jani Merikivi, Nuorisotutkimusseura
* Erityisasiantuntija Veli-Pekka Hautamäki, Oikeusministeriö
* Opetusneuvos Pirjo Sinko, Opetushallitus
* Kulttuuriasianneuvos Kristina Hautala-Kajos, Opetusministeriö
* Projektipäällikkö Mari Laiho, Pelastakaa Lapset ry
* Rikosylikomisario Veli-Pekka Loikala, Keskusrikospoliisi
* Yhteyspäällikkö Pirjo-Riitta Puro, Sanomalehtien liitto
* Päällikkö Tarja Mankkinen, Sisäasianministeriö
* Erikoistutkija Sakari Karvonen, Stakes
* Kanavajohtaja Maaretta Tukiainen, Subtv Oy
* Communications Director Juhani Lassila, Sulake Oy
* Päätoimittaja Susanne Maude, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry
* Toimitusjohtaja Stefan Möller, Suomen Radioiden Liitto SRL ry
* Tiedottaja Jukka Kolari, Suomen Vanhempainliitto
* Lakimies Jaana Pihkala, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry
* Toimitusjohtaja Ville Nurmi, Teleforum ry
* Turvallisuuspäällikkö Arttu Lehmuskallio, TeliaSonera Finland Oyj
* Viestintäpäällikkö Nora Elers, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry
* Ylitarkastaja Anne Tamminen-Dahlman, Tietosuojavaltuutetun toimisto
* Johtaja Matti Paloheimo, Valtion elokuvatarkastamo
* Lakiasiainjohtaja Satu Kangas, Viestinnän keskusliitto
* Puheenjohtaja Sonja Baer, Viestintäkasvatusseura
* Kehityspäällikkö Tiina Aaltonen, Viestintävirasto
* Päällikkö Teija Rantala, Yleisradio Oy
Ihan turha odottaa mitään muuta kun tiukennuksia.
Kaikkihan nuo ovat ruohonjuuritasosta erkaantuneita määräilijäluokan edustajia.
Mutta en kuitenkaan ota "virallista" kantaa, mielipiteet kun on päättäjiä kohtaan nykyään pidettävä omana tietonaan...
voi vielä alkaa jupina herjauksesta tai jotakin muuta, on sen verran herkkänahkaista osa tuosta valtaa pitävästä porukasta.