Olen lueskellut täällä muutamia keskusteluja ja monissa on puhuttu siitä, miten laihduttaminen ei yrityksistä huolimatta vain onnistu. On koitettu kaikenlaisia dieettejä ja kuureja, mutta paino ei vain vähene. Siksi haluaisinkin kertoa pienen 'tarinan', joka toivottavasti auttaa ja inspiroi edes yhtä ihmistä :)
Eli siis, äitini on ollut lähes koko ikänsä ylipainoinen. Hormoneja sisältävät lääkkeet sekä kolmen lapsen synnytys lisäsivät painoa entisestään ja huipussaan se oli tuossa pari vuotta sitten, muistaakseni n. 110kg. Pituutta hänellä on n.162cm.
Äiti yritti myös aika ajoin kaikenlaisia kuureja ja saikin välillä painoa pois, mutta aina se tuli takaisin. Reilu vuosi sitten hän erinäisten syiden takia päätti, että tällä kertaa laihdutus onnistuu ja otti itseään kunnolla niskasta kiinni. Kävelylenkkejä päivittäin, pienemmät annoskoot, terveellisempää ruokaa. Paino alkoi pudota ja -30kg tuli täyteen vuoden aikana. Hän ei missään vaiheessa kärsinyt nälkää tai joutunut laiminlyömään perhettään tai työtään.
Pointti on, että minusta on uskomatonta, miten ihmiset valittavat, etteivät pysty laihduttamaan. Toki en ole itse sellaista joutunut tekemään, mutta olen nähnyt läheltä ja jutellut äidin kanssa asiasta monesti. Hän sanookin aina, että itsekuri on kaikkein tärkein asia laihduttamisessa ja että maalaisjärkeä saa käyttää, ylilyönnit harvoin johtavat pysyviin tuloksiin. Kyseessä on kuitenkin ihminen, joka oli pitkään ylipainoinen ja aloitti siis tämän laihdutusprojektin nelikymppisenä. Nykyisin äitini on elämänsä kunnossa, nuorentunut kymmenen vuotta (shoppailee vaatteita tätä nykyä luultavasti enemmän kuin minä!) ja nauttii todella elämästään.
Eli ihmiset, ei se ole niin vaikeaa kuin luulisi. Kärsivällisyyttä ja itsekuria vaan. Ja jos elämänlaatu paranee edes puoliksi niin paljon kuin äidilläni parani, on laihdutus taatusti kaiken vaivan arvoista :)
Eli siis, äitini on ollut lähes koko ikänsä ylipainoinen. Hormoneja sisältävät lääkkeet sekä kolmen lapsen synnytys lisäsivät painoa entisestään ja huipussaan se oli tuossa pari vuotta sitten, muistaakseni n. 110kg. Pituutta hänellä on n.162cm.
Äiti yritti myös aika ajoin kaikenlaisia kuureja ja saikin välillä painoa pois, mutta aina se tuli takaisin. Reilu vuosi sitten hän erinäisten syiden takia päätti, että tällä kertaa laihdutus onnistuu ja otti itseään kunnolla niskasta kiinni. Kävelylenkkejä päivittäin, pienemmät annoskoot, terveellisempää ruokaa. Paino alkoi pudota ja -30kg tuli täyteen vuoden aikana. Hän ei missään vaiheessa kärsinyt nälkää tai joutunut laiminlyömään perhettään tai työtään.
Pointti on, että minusta on uskomatonta, miten ihmiset valittavat, etteivät pysty laihduttamaan. Toki en ole itse sellaista joutunut tekemään, mutta olen nähnyt läheltä ja jutellut äidin kanssa asiasta monesti. Hän sanookin aina, että itsekuri on kaikkein tärkein asia laihduttamisessa ja että maalaisjärkeä saa käyttää, ylilyönnit harvoin johtavat pysyviin tuloksiin. Kyseessä on kuitenkin ihminen, joka oli pitkään ylipainoinen ja aloitti siis tämän laihdutusprojektin nelikymppisenä. Nykyisin äitini on elämänsä kunnossa, nuorentunut kymmenen vuotta (shoppailee vaatteita tätä nykyä luultavasti enemmän kuin minä!) ja nauttii todella elämästään.
Eli ihmiset, ei se ole niin vaikeaa kuin luulisi. Kärsivällisyyttä ja itsekuria vaan. Ja jos elämänlaatu paranee edes puoliksi niin paljon kuin äidilläni parani, on laihdutus taatusti kaiken vaivan arvoista :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pointti on se, että liikalihavuus on riippuvuussairaus siinä missä esim. tupakointi ja alkoholismikin. Kyllä, niistä pääsee eroon päättäväisyydellä, mutta... Kuten huomaat äitisikin tapauksesta, helpolla eikä yhdellä eikä kahdellakaan yrityksellä irtipääseminen hoitunut. Kukaan ei varmasti olis liikalihava tai juoppo, jos niin yksinkertaista olisi. Kyllä, toimimalla oikein, niistä pääseen eroon, mutta.. kuten äitisikin tapaus osoittaa homma ei vuosiin onnistunut pelkällä päätöksellä = yrityksellä. Ihmiselle pitää tapahtua jotain ratkaisevaa, joka muuttaa ajattelua, ennen kuin yritykset eivät jää yrityksiksi vaan tuloksia alkaa tulemaan.
Ja muuten lämpimät onnittelut äidillesi.
Siis sanoisin tuota äitisi tekemää päätöstä ja kaikkea siihen kuuluvaa muuksi kuin "itsekuriksi", nimittäin itsekuri on huono sanavalinta tähän asiaan, paremmin siihen sopisi sanaksi MOTIVAATIO.
Juuri motivaatio on asia, jonka avulla kaikki onnistuu, ei se itsekuri. Motivaatio myös lisääntyy aina saavutusten kasvaessa, eli tässä tapauksessa laihtuminen on ollut reilumpaa.
Lihavat ihmiset ( minä mukaanlukien) eivät pida sanasta itsekuri, sillä sitä ei tässä asiassa tarvita. Se on aivan sama , onko lihava, tupakoiva, vaiko alkkis, niin kukaan ei voi lopettaa minkään itsekurin avulla, vaan motivaation, eli se on se perusta.
Minä olen laihtunut motivaation avulla, jonka myötä tosin myös se ns itsekuri on tiukentunut. Itselleen ei saa olla liian ankara, jonka vuoksi niin monien laihduttajien kuurit on loppuneet, vaan on annettava itselleen anettksi ja joskus voi pitää sen herkuttelupäivän.
Siispä itsekuri on seurausta hyvästä motivaatiosta.
Toivottavasti en nyt saanut kenellekään pahaa mieltä, se ei ollut tarkoitukseni, vaan halusin hiukan tarkentaa tuota seikkaa.
Minä olen onnistunut loistavasti motivaation avulla, eikä paluuta entiseen enään ole, tällä tiellä on oltu jo niin kauan, ettei ole mitään halua, eikä kaipuuta entiseen olomuotoon ja kokoon, painosta pois jo pienen aikuisen ihmisen verran ja edelleen putoaa.:)
Hyvää painon pudotusta kaikille , muistakaa, että ette laihduta, vaan teette elämäntapa muutoksen, jonka avulla laihtuminen onnistuu , lopullisesti.
Toisaalta ihan sama kutsuuko sitä motivaatioksi vai itsekuriksi, pääasia että laihtuu. Jos pystyy jättämään jonkun herkun väliin vaikka vähän mieli tekisi niin kyllä se minusta ihan itsekurilta kuulostaa, ja motivaatio on siinä vähän avittamassa sitä päätöksentekoa.
Ajattelisin niin että itsekuria ja motivaatiota on oltava jotta laihtuu. Jos se ei onnistu vaan syö jatkuvasti kulutukseen nähden liikaa, niin kyse on kai oltava ruokariippuvuudesta. Näyttää olevan todella yleinen vaiva koska ihmiset vaan lihoo.
Sanoisin myös, että itsekuri ja motivaatio kulkevat käsi kädessä. Toki äipällä motivaatio oli kohdallaan, mutta sitä oli aiemminkin ollut. Tällä kertaa ero oli kuulemma siinä, että sinnikkäästi jatkoi, vaikka välillä näytti toivottomalta (enkä ihmettelekään jos näytti, kun katson, mitä kaikkea pikkusiskot siinä ympärillä suuhunsa mättävät...).
Motivaatio yksinään ei riitä, tarvitaan myös itsekuria ja yhdessä ne ruokkivat toisiaan. Näin minä ainakin asian ajattelen.
Minulle tuolla sanalla on paha kaiku. En koskaan voisi itseäni kuvata itsekurittomaksi vaikka olen ollut lihava ihan koko ikäni. Kun pieni ekaluokkalainen lähtee kouluun joka aamu, taivaltaa kävellen kolme kilometriä, vaikka koulussa saa joka päivä kuulla olevansa muita huonompi koska on lihava. MInusta hän ei ole itsekuriton. Kun teini-ikäisenä hymyilee vaikka saa rumuutensa ja lihavuutensa päin naamaa tuhansia kertoja, jatkaa elämistä, käy koulut, menee töihin, pitää yllä sosiaalisia suhteita, elää kuin olisi ihminen vaikka onkin lihava. Ei kuulosta itsekurittomalta. Kun perustaa perheen, saa lapsia (ja neuvolassa saarnoja painostaan) Hoitaa lapsensa, perheensä ja työnsä. Siinä sivussa laihduttaa kolmekymmentä, neljäkymmentää kiloa useita kertoja. Tekeekö itsekuriton näin? Joka kerralla kun saa pudotettua muutaman kymmenen kiloa, päättää että ei koskaan enää liho. Mutta.....kun on se ruokariippuvuus :) Pakko syödä joka päivä. Olen ratkiriemuissani jokaisen itsekurillisen puolesta joka saa painonsa normaaliksi lopuksi ikäänsä! Omassakin perheessäni on yksi sellainen. Minä en siinä ole onnistunut vaikka kaikki herkut ovat olleet taas koko alkuvuoden pannassa. Paino ei nyt laske kun lopetin tupakoinnin. Itsekurittomaksi en ala vaikka olenkin lihava!
Ei tämä nykyajan ongelma, liikalihavuus, ole taivaasta tipahtanut eikä nykyihminen ole sen huonompi, päinvastoin, kuin esimerkiksi 40-50 vuotta sitten eläneet, joita ei liikalihavuus piinannut. Syy on yksinkertaisesti hiilihydraateissa. Teollisuus on korvannut rasvat hiilihydraateilla ja saanut tämän aikaan. Aina sanotaan, että ihmiset esimerkiksi Intiassa eivät ole lihavia, mutta olen itse omin silmin nähnyt juuri siellä käytyäni, että naisilla on omenalihavuutta miltei jokaisella. Se näkyy selvästi sarin jättäessä sen näkyviin. Naiset ovat pieniluisia ja pienikokoisia, mutta käsivarret ovat tosi pyöreitä ja rengas lilluu vyötäröllä. Sen on saanut aikaiseksi teollinen ruokavalio, joka on tavoittanut tämän kehitysmaankin. Tutustukaa toki hiilihydraatteja rajoittavaan ruokavalioon...saatte syödä itsenne kylläiseksi ja paino putoaa nopeasti...mieli virkistyy ja mitä kaikkea hyvää sen ohessa. Puhun vain omasta kokemuksesta...
oikeassa. Olen kaksi kertaa elämässäni onnistunut pudottamaan reilusti painoani kun söin vähän hiilareita. Olin opiskelemassa kummallakin kerralla 9kk. Koulussa söin ruisleipää vain aamulla. Lounaalla ja päivällisellä salaattia, rasvaista makkaraa, rasvaista lihaa, tai rasvaista kalaa ja paljon kastiketta. Kokonaiskalorimäärä oli varmasti enemmän kuin jos olisin ottanut vaikka perunaa tai pastaa ja lisäksi vähän lihaa tai kalaa.Kotona ei ole varaa ostaa enää lihaa tai kalaa eikä salaattitarpeita. Rahaa on vain ruisleipään ja perunaan, pastaan. Ja hetihän se paino alkoi nousta.Ja vauhdilla.