G: Miksi lapsesi on huostaanotettu?
G: Miksi lapsesi on huostaanotettu?
41
3879
Vastaukset
- mutta koska tiedän,
miten paljon lapsia turhan takia huostaanotetaan, kirjoitan ja luen tällä palstalla toisinaan.
Turhat huostaanotot ovat niitä, jotka oikealla tuella olisivat estettävissä. Sen lisäksi että huosta on turha, on se myös täysin järjetön näissä tapauksissa, koska se ei paranna lapsen tilannetta millään tavalla, päinvastoin.
Näin myös otsikot, kun peruspalveluministerimme ihmetteli Hesarissa, että miten voi olla mahdollista se, että perheiden tukiin ei ole kunnissa varaa, mutta paljon paljon kalliimpiin huostaanottoihin rahaa löytyy.
Ja miksi lapset eivät saa samaa terveyshuoltoa kuin aikuiset, vaan senkin puute pahimmassa tapauksessa korvataan huostaanotolla. Viimeistään nuo ns. hoidolliset huostaanotot pitäisi herättää kaikki Suomen aikuiset puhumaan lasten oikeuksien puolesta!
Juttelin vähän aikaa sitten 25 v helsinkiläisessä lapsijaostossa toimineen asianajajan kanssa ja hän oli samaa mieltä, että hoidollisissa huostaanotoissa olisi ehdottomasti oltava muitakin perusteita huostaanotolle kuin pelkästään lapsen tarve saada terveydenhoidon palveluita.
Ja sitten jos puhutaan niistä lainmukaan aiheesta tehdyistä huostaanotoista, niin lakia rikotaan niin paljon niidenkin tekemisessä, että suomalaisten vaikeneminen näistä lapsiin kohdistuvista ihmisoikeusrikoksista on käsittämättömin asia suomalaisessa yhteiskunnassa.- LASTENKOTI
huostaanotto tehtiin lapselleni pyytämääni kaksivuotista intensiivihoitoa varten,sosiaalityöntekijän mielestä näin piti tehdä, mutta mielestäni toimi oli lainvastainen,sekä lapen edun vastainen, sillä pakkohuostaanotosta seuraa tapaamisrajoitukset ja valvotut tapaamiset, ja kaikenlainen pomputtelu ja ärsyttely, papereihin kirjoitellaan mitä sattuu, väärä todistus hallinto-oikeuteen, ei valitusoikeutta, sillä siellä ei oikeasti luettu papereita vaan vahvistettiin viranhaltijan päätös ilman perusteluja. Lisäksi en koskaan saanut itse nähdä "salaisia" asiakirjoja joita johtava sosiaalityöntekijä panttaa kuin kultakimpaleita kaapissaan.Lapseni etu olisi ollut että olisin saanut osallistua lapseni hoitoon ja kasvatukseen jonka toisaalta hallinto-oikeus määräsiki, mutta jota sosiaali ja lastenkoti eivät suostuneet noudattamaan! minua estettiin virka- aikana määrätyin tapaamisin menemästä työhön joten jouduin toimeentulotuen varaan, olisin mieluummin ottanut tukea ja apua saadakseni asiat kuntoon lapseni edun vuoksi. en käytä lainkaan alkoa tai huumeita, ja olen ammatiltani sosiaali-alalla. mutta, kateus vie kalatkin vesistä? kun kiusaa halutaan tehdä se onnistuu myös näissä asioissa
- 2-vuotista intensiivijaksoa ja
LASTENKOTI kirjoitti:

sen jälkeen viranomaiset päättävätkin erottaa lapsen vanhemmistaan!
Aivan tuttua järjetöntä tohinaa suomalaisesta lasten"suojelusta".
Paljon järkevämpää ja enemmän lasta kohtaan oikein olisi tukea perhettä tuolla 2-vuotisella sijoituksella niin, että vanhemman kanssa yhteistyössä toteutetaan parivuotinen sijoitus, juuri niin kuten äiti sitä alun alkaen suunnittelikin.
Sijoituksen olisi kuulunut olla perhettä tukeva ja auttava, EIKÄ mikään rikos ja rangaistus, jolloin lapsi erotetaan/vieraannutetaan perheestään.
- valtaan
huostaanotot lisääntyivt räjähdysmäisesti. Lapsi sijotettiin paikkoihin, joissa lapset olivat sekä seksuaalisen ja taloudellisen hyväksikäytön kohteina. Paikkoja e valvottu lainkaa, jolloin kaikenlainen henkinen- ja fyysinenväkivalta sijoituspaikoissa traumatisoivat lapsia.
- se vaan
on!
- otappa siitä selvää
se vaan kirjoitti:
on!
tän päivän Kaleva-lehti taas etsii tuki- ja sijaisvanhempia!
Että missä mennään ja millä rajoilla?
Mietin, jaksaisinko enää alkaa tuohon ruljanssiin, niin vaikeita lapsia oli aikoinaan, kuitenkin tekisi mielemme auttaa vanhempia jaksamaan edes tukiperheinä, saisivat välillä levähtää! - ............
otappa siitä selvää kirjoitti:
tän päivän Kaleva-lehti taas etsii tuki- ja sijaisvanhempia!
Että missä mennään ja millä rajoilla?
Mietin, jaksaisinko enää alkaa tuohon ruljanssiin, niin vaikeita lapsia oli aikoinaan, kuitenkin tekisi mielemme auttaa vanhempia jaksamaan edes tukiperheinä, saisivat välillä levähtää!vastaukset ovat ympäripyöreitä. yksi ainut vastaus taisi olla vaan kysymyksestä. olen seurannut palstaa ja koko ajan valitetaan, että lapsi huostassa syyttä. silti kukaan ei sano miksi se on otettu. en usko syyttömiin huostiin.
- lukenut
............ kirjoitti:
vastaukset ovat ympäripyöreitä. yksi ainut vastaus taisi olla vaan kysymyksestä. olen seurannut palstaa ja koko ajan valitetaan, että lapsi huostassa syyttä. silti kukaan ei sano miksi se on otettu. en usko syyttömiin huostiin.
tai hyvin valikoivasti!
- tässäkään
lukenut kirjoitti:
tai hyvin valikoivasti!
ketjussa näy paljon muuta kuin ympäripyöreitä kannanottoja. Kun joku kysyy näin konkreettista asiaa niin siihen ei sitten voida vastata. Omituista kuin päivästä toiseen tällä palstalla paasataan niistä "syyttömistä" huostaanotoista. No, jos ne ovat niin syyttömiä niin miksei sitten voida tähän ketjuun laittaa sitä syytöntä perustetta, miksi oma lapsi otettiin huostaan?
- on varmaan
tässäkään kirjoitti:

eräskin syy, kun eräältä sijaisperheeltä otettiin lapset pois ja erääsn lastenkodin johtaja joutui eroamaan. Tosin, nämä sai kaikessa rauhassa "rakastaa" lapsia, jotka oli heille sijoitettu ja otettu biologisilta vanhemmilta huostaan: syitä huostaanottoihin en tiedä.
Monista sijoituspaikoista lapset otetaan pois, koska sijoituspaikat laiminlyövät lasten perustarpeet ja käyttävät sekä henkistä- että fyysistäväkivaltaa, joka tietenkin kuuluu niiden "kasvatusmetodoihin" esim. mattoterapia. - aikoinaan
Tiilinummen Lastenkoti niminen mesta jossa oli työssä "Kössi" niminen homoseksuaali, joka sitten yritti harrastella poikalasten kanssa mitä milloinkin. Mieluisaa puuhaa tälle "Kössille" oli saunottaa poikia Ilmilinna nimisessä kesäpaikassa, siellähän sitä oli silmänruokaa ja tilaisuuden tullen käsi vahingossa saattoi vaeltaa kiellettyynkin paikkaan. Koko Tiilinummen Lastenkodin henkilökunta johtajaa myöten tiesi näistä asioista, kuitenkaan niihin mitenkään puuttumatta. Melko pahan hajuista, eikö?
- tarvittu, siitä ei pääse
aikoinaan kirjoitti:

mihinkään.
- asiakirja on
harvinaisen rehellisten sossujen laatima siinä mielessä, että siinä suoraan sanotaan huostaanoton johtuneen siitä, että sijoittajalaitos vaati huostaanoton tehtäväksi.
Siis vanhemmat hakivat apua lapselleen, psykiatrit eivät laskeneet niihin tutkimuksiin, mihin vanhemmat pyytävät, vaan lapsen katsotaan tarvitsevan KAKSI VUOTTA PSYKIATRISTA HOITOA laitoksessa.
Koska muita huostaanottoperusteita ei ole, niin huosta tehdään kuitenkin laitoksen vaatimuksesta, sinne ei oteta sisään muuta kuin huostaanotettuja lapsia.
Äidin tarmokkuudesta johtuen mielipuolinen huostaanotto loppui kuitenkin lyhyeen kuin kananlento. 2 vuotta muuttui muutamaksi kuukaudeksi, mutta lasta terapioidaan tuona lyhyenäkin aikana syntyneistä traumoista vielä tänäkin päivänä ja herra ties, kauanko vielä tulevina vuosina.
Ne ongelmat, joihin vanhemmat alunalkaen apua hakivat, olivat pientä siihen verrattuna, mitä lapselle sijoituksessa aiheutettiin. Mutta kotiutumisen jälkeen lapsen elämä on kuitenkin ollut myötämäkeä kokonaisuutta ajatellen, hitaasti mutta varmasti. - vain taivas on
asiakirja on kirjoitti:
harvinaisen rehellisten sossujen laatima siinä mielessä, että siinä suoraan sanotaan huostaanoton johtuneen siitä, että sijoittajalaitos vaati huostaanoton tehtäväksi.
Siis vanhemmat hakivat apua lapselleen, psykiatrit eivät laskeneet niihin tutkimuksiin, mihin vanhemmat pyytävät, vaan lapsen katsotaan tarvitsevan KAKSI VUOTTA PSYKIATRISTA HOITOA laitoksessa.
Koska muita huostaanottoperusteita ei ole, niin huosta tehdään kuitenkin laitoksen vaatimuksesta, sinne ei oteta sisään muuta kuin huostaanotettuja lapsia.
Äidin tarmokkuudesta johtuen mielipuolinen huostaanotto loppui kuitenkin lyhyeen kuin kananlento. 2 vuotta muuttui muutamaksi kuukaudeksi, mutta lasta terapioidaan tuona lyhyenäkin aikana syntyneistä traumoista vielä tänäkin päivänä ja herra ties, kauanko vielä tulevina vuosina.
Ne ongelmat, joihin vanhemmat alunalkaen apua hakivat, olivat pientä siihen verrattuna, mitä lapselle sijoituksessa aiheutettiin. Mutta kotiutumisen jälkeen lapsen elämä on kuitenkin ollut myötämäkeä kokonaisuutta ajatellen, hitaasti mutta varmasti.kattona, mitä sossut mielikuvituksessaan voivat sinne keksiä. Siksi on jotenkin käsittämätöntä, että minkä takia joku haluaa kuulla niistä jotain.
Mutta yllä oleva on tosiaan poikkeuksellisten rehellisten sossujen laatima, joten ei alettu keksimään syitä, koska niitä ei kerran löytynyt mistään.
Mutta pahaa jälkeä saadaan aikaan jo pelkästään sillä, että psykiatrisena potilaana väkisin yritetään hoitaa lasta, joka ei sitä ole. - laillisesti?
vain taivas on kirjoitti:
kattona, mitä sossut mielikuvituksessaan voivat sinne keksiä. Siksi on jotenkin käsittämätöntä, että minkä takia joku haluaa kuulla niistä jotain.
Mutta yllä oleva on tosiaan poikkeuksellisten rehellisten sossujen laatima, joten ei alettu keksimään syitä, koska niitä ei kerran löytynyt mistään.
Mutta pahaa jälkeä saadaan aikaan jo pelkästään sillä, että psykiatrisena potilaana väkisin yritetään hoitaa lasta, joka ei sitä ole.jos ei ole mitään lakiperusteisia syitä huostaanottopäätökselle ja virallinen huostaanottopäätös lapselle kuitenkin tehdään
(tässä tapauksessa esimerkiksi laitoksen ns. käytännön vuoksi?).
Olisikohan oikeusministeri Tuija Braxilla sanottavaa tai kommentoitavaa tälläiseen
taikka kenelläkään muullakaan
(esimerkiksi tuomiovaltaisella viranomaisella) valtakunnan oikeusasioista vastaavalla taholla?
Siis tällä lailla toimittunahan lastensuojeluviranomainen voi tehdä ihan kenen tahansa asiakkaansa asiassa huostaanottopäätöksen
vaikkei laissa määrättyjä perusteita lapsen tai nuoren huostaanotolle ole! - lastensuojeluviranomaisen
aikoinaan kirjoitti:
Tiilinummen Lastenkoti niminen mesta jossa oli työssä "Kössi" niminen homoseksuaali, joka sitten yritti harrastella poikalasten kanssa mitä milloinkin. Mieluisaa puuhaa tälle "Kössille" oli saunottaa poikia Ilmilinna nimisessä kesäpaikassa, siellähän sitä oli silmänruokaa ja tilaisuuden tullen käsi vahingossa saattoi vaeltaa kiellettyynkin paikkaan. Koko Tiilinummen Lastenkodin henkilökunta johtajaa myöten tiesi näistä asioista, kuitenkaan niihin mitenkään puuttumatta. Melko pahan hajuista, eikö?
laita?
Kävikö hän lasten tilanteesta vastaavana viranomaisena
katsomassa ja tarkastamassa mitä lapsille kuuluu ja kuinka elo huostaanotettuna ja sijoitettuna sujuu...... - pojan äippä
tässäkään kirjoitti:
ketjussa näy paljon muuta kuin ympäripyöreitä kannanottoja. Kun joku kysyy näin konkreettista asiaa niin siihen ei sitten voida vastata. Omituista kuin päivästä toiseen tällä palstalla paasataan niistä "syyttömistä" huostaanotoista. No, jos ne ovat niin syyttömiä niin miksei sitten voida tähän ketjuun laittaa sitä syytöntä perustetta, miksi oma lapsi otettiin huostaan?
Meillä lukee papereissa: koulunkäynnin vaikeudet ja psykan puolen lääkäri suositteli sijoitusta, syyksi sanoi ettei tutkimuksia voi tehdä ennen kuin lapsi on "rauhoittunut".
(Eli sai paniikkikohtauksia/hepuleita koulussa ja on asperger-epäily, niin ja kotiin jäi vielä 3 lasta, yhdellä ADHD dg.)
Huostan jälkeen pojan alamäki on alkanut mm. nämä "mattoterapiat", poliiseilta virka-apupyynnöt koska ei halua palata takaisin sijoituspaikkaan, kuten olemme täällä kirjoittaneet ja pyytäneet neuvoja/lakitekstiä...
Muutenkaan sijoituksesta ei ole ollut hyötyä. Poika ei ole vieläkään koulukuntoinen vaikka ollut melkein vuoden huostassa. Käy muuten 10h vähemmän koulussa kuin luokkatoverinsa.
Vastasiko kysymykseen??? - on ettet usko
............ kirjoitti:
vastaukset ovat ympäripyöreitä. yksi ainut vastaus taisi olla vaan kysymyksestä. olen seurannut palstaa ja koko ajan valitetaan, että lapsi huostassa syyttä. silti kukaan ei sano miksi se on otettu. en usko syyttömiin huostiin.
että suomen kunnissa toimivat epäpätevät, alalle riittävästi kouluttamattomat lastensuojelijat
osaisivat, toimisivat, ymmärtäisivät, kykenisivät,
tekemään näitä
syyttömiä tai syyllisiä huostaanottoja......
Joutuuhan lastensuojeluunkin asiakkaaksi (laittomasti!) vaikka olisi vain hakenut perheelleen
sosiaalihuoltolain mukaista kotiapua
(oikein ministerikin ihmetteli moista kuntien lainvastaista toimintaa.....!) - saa tietoa sekä vahvistusta
pojan äippä kirjoitti:
Meillä lukee papereissa: koulunkäynnin vaikeudet ja psykan puolen lääkäri suositteli sijoitusta, syyksi sanoi ettei tutkimuksia voi tehdä ennen kuin lapsi on "rauhoittunut".
(Eli sai paniikkikohtauksia/hepuleita koulussa ja on asperger-epäily, niin ja kotiin jäi vielä 3 lasta, yhdellä ADHD dg.)
Huostan jälkeen pojan alamäki on alkanut mm. nämä "mattoterapiat", poliiseilta virka-apupyynnöt koska ei halua palata takaisin sijoituspaikkaan, kuten olemme täällä kirjoittaneet ja pyytäneet neuvoja/lakitekstiä...
Muutenkaan sijoituksesta ei ole ollut hyötyä. Poika ei ole vieläkään koulukuntoinen vaikka ollut melkein vuoden huostassa. Käy muuten 10h vähemmän koulussa kuin luokkatoverinsa.
Vastasiko kysymykseen???omille "epäilyilleen" lapsensa tilanteesta.
http://www.autismiliitto.fi/files/347/Asperger-esite_10_painos.pdf
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=158
http://thesis.jyu.fi/v04/G0000608.pdf
http://www.hallinto.oulu.fi/viestin/vaitost/Jansson_Verkasalo.html
http://www.neuronekku.net/9
http://orton.navigo.fi/html/orton/www.invalidisaatio.fi/verkkolehti/alasivu8b26.html?cd=21053&doc=21067&bigcd=21058
http://www.esauas.net/Aspergerin oireyhtyma.htm
http://www.uta.fi/conference/psykologia2006/Pdf_aineistot/Sym1.pdf
http://www.laakariliitto.fi/cgi/lp2004pressi.pl?1065,newsitem,LP2004_KE
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat.naytaartikkeli?p_artikkeli=shp00777
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2004/2004-09-01/henkilokemiaa/kasvot2
http://www.autismforum.se/gn/export/download/af_oversattningar/Introduktion_om_autism_finska.pdf
http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae49050
http://www.aivoviikko.fi/aivosair_3.htm - pojan äippä
saa tietoa sekä vahvistusta kirjoitti:
omille "epäilyilleen" lapsensa tilanteesta.
http://www.autismiliitto.fi/files/347/Asperger-esite_10_painos.pdf
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=158
http://thesis.jyu.fi/v04/G0000608.pdf
http://www.hallinto.oulu.fi/viestin/vaitost/Jansson_Verkasalo.html
http://www.neuronekku.net/9
http://orton.navigo.fi/html/orton/www.invalidisaatio.fi/verkkolehti/alasivu8b26.html?cd=21053&doc=21067&bigcd=21058
http://www.esauas.net/Aspergerin oireyhtyma.htm
http://www.uta.fi/conference/psykologia2006/Pdf_aineistot/Sym1.pdf
http://www.laakariliitto.fi/cgi/lp2004pressi.pl?1065,newsitem,LP2004_KE
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat.naytaartikkeli?p_artikkeli=shp00777
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2004/2004-09-01/henkilokemiaa/kasvot2
http://www.autismforum.se/gn/export/download/af_oversattningar/Introduktion_om_autism_finska.pdf
http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae49050
http://www.aivoviikko.fi/aivosair_3.htmKiitos linkeistä, suurin osa oli jo entuudestaan tuttuja.
Lisään vielä: tämän "epäilyn" ovat vahvistaneet last.neurologian lääkäri ja yksi psykan lääkäri.
Tutkimukset alkoivat viikko sitten ja toimintaterapia. (vihdoinkin) - korvauksia maksamaan
laillisesti? kirjoitti:
jos ei ole mitään lakiperusteisia syitä huostaanottopäätökselle ja virallinen huostaanottopäätös lapselle kuitenkin tehdään
(tässä tapauksessa esimerkiksi laitoksen ns. käytännön vuoksi?).
Olisikohan oikeusministeri Tuija Braxilla sanottavaa tai kommentoitavaa tälläiseen
taikka kenelläkään muullakaan
(esimerkiksi tuomiovaltaisella viranomaisella) valtakunnan oikeusasioista vastaavalla taholla?
Siis tällä lailla toimittunahan lastensuojeluviranomainen voi tehdä ihan kenen tahansa asiakkaansa asiassa huostaanottopäätöksen
vaikkei laissa määrättyjä perusteita lapsen tai nuoren huostaanotolle ole!kaikista lasten ihmisoikeusloukkauksista, joita täällä on tehty muka lastensuojelun nimissä.
Ruotsissa ollaan yleensä askeleen edellä muissakin asioissa, niin ihan sama on Suomen laittomissa huostaanotoissakin. Perässä tullaan, vaikka hitaasti, mutta varmasti. - lauseeseen
"X haluaa asua kotona äitinsä luona."
Täällähän järjestään joka ikinen sijaishuollon työntekijä huutaa:
"Niin ne lapset aina ovat lojaaleja huonoille vanhemmilleen."
Niin varmaan ovat. Mutta niin ovat hyvillekin vanhemmille.
Ja kyllähän asia niin on, että jos ajatellaan eräiden kuvaamia lasten kauhuoloja, niin kuka lapsi sellaiseen haluaa palata, jos vaihtoehtona on HYVÄ sijoituspaikka. Jos siis lapsi haluaa palata huonoon kotiinsa, ei selityksenä siihen ole mitään muuta kuin sijoituspaikan huonous ja niitä paikkojahan kyllä riittää.
Ja suomalaisissa huostaanotoissa ei pitäisi ikinä unohtaa sitä vaihtoehtoa, että kun lapsi puhuu kaipaavasti kodistaan, hän todennäköisesti puhuu hyvästä kodistaan, johon hänellä on kaikki oikeudet palata ja josta häntä ei ikinä olisi pois pitänyt ottaakaan. - jos kotiinsa
lauseeseen kirjoitti:
"X haluaa asua kotona äitinsä luona."
Täällähän järjestään joka ikinen sijaishuollon työntekijä huutaa:
"Niin ne lapset aina ovat lojaaleja huonoille vanhemmilleen."
Niin varmaan ovat. Mutta niin ovat hyvillekin vanhemmille.
Ja kyllähän asia niin on, että jos ajatellaan eräiden kuvaamia lasten kauhuoloja, niin kuka lapsi sellaiseen haluaa palata, jos vaihtoehtona on HYVÄ sijoituspaikka. Jos siis lapsi haluaa palata huonoon kotiinsa, ei selityksenä siihen ole mitään muuta kuin sijoituspaikan huonous ja niitä paikkojahan kyllä riittää.
Ja suomalaisissa huostaanotoissa ei pitäisi ikinä unohtaa sitä vaihtoehtoa, että kun lapsi puhuu kaipaavasti kodistaan, hän todennäköisesti puhuu hyvästä kodistaan, johon hänellä on kaikki oikeudet palata ja josta häntä ei ikinä olisi pois pitänyt ottaakaan.haluaa! Totta kai, eihän sijoitupaikkojen "taivasta" voita mikään!
- alusta asti, että
jos kotiinsa kirjoitti:
haluaa! Totta kai, eihän sijoitupaikkojen "taivasta" voita mikään!
miksi hänen pitää mennä lastenkotiin, koska hänellä on hyvä koti ja hyvä äiti, joka pitää hänestä huolta. Näistä oli totta joka ikinen sana jokaisen tilannetta tuntevan aikuisenkin mielestä, myös sossujen.
Mutta kun pellepsykiatrit päättävät hoitaa lasta psykiatrisena potilaana, ei sossuilla ollut rohkeutta vastustaa lääkäreiden kantaa. Sen sijaan sossut toimivat oikein, kun sijoituspaikan kauheus paljastui, niin heillä oli rohkeutta purkaa huostaanotto siitä huolimatta, että lastenkodista uhkailtiinkin meitä jos minkälaisilla jatkotoimilla, jos lapsi kotiutuu "kesken heidän kalliin hoitonsa", kuten koko ajan toistettu mantra kuului.
Hoidosta ei ollut tietoakaan, mutta lasta kyllä kaltoinkohdeltiin niin törkeästi kuin suomalaisessa sijaishuollossa taitaa keskivertokäytäntö olla yleisesti ottaen. Lapsen pelastus oli kotiin pääsy ja se, että huostaanoton purkamisen jälkeen äiti on saanut päättää kaikista hänen asioistaan tähän päivään asti, niin hoitoon, tutkimuksiin, kuntoutukseen kuin koulunkäyntiinkin liittyvien asioiden suhteen. - viranomaista
joka todella ja tosissaan tutkisi huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten ja nuorten kohtelua?
Ala-arvoista ja kuvottavaa työskentelyä viranomaisten taholta
eikä kukaan missään taholla lotkauta näiden lasten ja nuorten asioille korvaansa!
Risikko? - ei resurssit riitä
viranomaista kirjoitti:
joka todella ja tosissaan tutkisi huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten ja nuorten kohtelua?
Ala-arvoista ja kuvottavaa työskentelyä viranomaisten taholta
eikä kukaan missään taholla lotkauta näiden lasten ja nuorten asioille korvaansa!
Risikko?moiseen jonnin joutavuuteen.
Seuraavana ovat lääninhallitukset, mutta sieltä on ihan suoraan sanottu, että ei mitään mahdollisuutta ole todelliseen valvontaan.
Ja lääninhallituksesta on myönnetty jopa, että uusia sijoituspaikkoja on perustettu harkitsemattomasti, annettu siis perustaa sellaisten henkilöiden, joille ei koskaan olisi pitänyt lupaa myöntääkään.
Mutta ei ole asiat hyvin vanhemmissakaan sijaishuoltopaikoissa. Mm. tässä ketjussa mainittu arvostettu, 30-luvulta asti toiminut lastenkoti, alkaa olla tunnettu ala-arvoisista toimintatavoistaan.
Siis yksinkertainen vastaus on:
Ei ole ketään yksittäistä viranomaista, joka tekisi jotain todellista estääkseen ne rikokset, joiden kohteeksi lapset suomalaisessa lastensuojelussa joutuvat.
Lapsiasiavaltuutettu?
Ei taida kuulua toimenkuvaan lasten olojen valvonta hänelläkään. - siinä hän
ei resurssit riitä kirjoitti:
moiseen jonnin joutavuuteen.
Seuraavana ovat lääninhallitukset, mutta sieltä on ihan suoraan sanottu, että ei mitään mahdollisuutta ole todelliseen valvontaan.
Ja lääninhallituksesta on myönnetty jopa, että uusia sijoituspaikkoja on perustettu harkitsemattomasti, annettu siis perustaa sellaisten henkilöiden, joille ei koskaan olisi pitänyt lupaa myöntääkään.
Mutta ei ole asiat hyvin vanhemmissakaan sijaishuoltopaikoissa. Mm. tässä ketjussa mainittu arvostettu, 30-luvulta asti toiminut lastenkoti, alkaa olla tunnettu ala-arvoisista toimintatavoistaan.
Siis yksinkertainen vastaus on:
Ei ole ketään yksittäistä viranomaista, joka tekisi jotain todellista estääkseen ne rikokset, joiden kohteeksi lapset suomalaisessa lastensuojelussa joutuvat.
Lapsiasiavaltuutettu?
Ei taida kuulua toimenkuvaan lasten olojen valvonta hänelläkään.oli sitä mieltä että huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten ja nuorten olojen valvontaa lisätään.
Onkohan hän tehnyt asian suhteen mitään?
Onkohan koko kuntakentän lastensuojelusirkuksen mädännännäisyys
(sijoitettujen todelliset olot, kotiavun tarjoamattomuus kunnista>lastensuojeluasiakkuuden alkaminen ja mitä kaikkea muuta hän on tässä ministerinä olo matkan varrella saanutkaan jo tietoonsa)
liikaa yhden ministerin kapasiteetille ja voimille.
Liian paljon ja liian mätää...... - ketju tiesi
lastensuojeluviranomaisen kirjoitti:
laita?
Kävikö hän lasten tilanteesta vastaavana viranomaisena
katsomassa ja tarkastamassa mitä lapsille kuuluu ja kuinka elo huostaanotettuna ja sijoitettuna sujuu......missä mennään.
- samanlaisia juttuja
ketju tiesi kirjoitti:
missä mennään.
kuin se Louisan tapaus Ruotsissa, että vaikka viranomaiset tiesivät, eivät välittäneet puuttua asiaan?
Melkoista lastenSUOJELUA tosiaan!
Vaikka onhan se nyt vuosia jo tiedetty, että lastensuojelu on kaukana kenenkään suojelusta. - aina yhteys jos ei
samanlaisia juttuja kirjoitti:
kuin se Louisan tapaus Ruotsissa, että vaikka viranomaiset tiesivät, eivät välittäneet puuttua asiaan?
Melkoista lastenSUOJELUA tosiaan!
Vaikka onhan se nyt vuosia jo tiedetty, että lastensuojelu on kaukana kenenkään suojelusta.paikallinen sossu taikka valvova taho (lääni) korvaansa asioille.
Samalla kaikista tälläisista
(kähmija ja koskettelija jne)
sijaishuoltopaikoista rikosilmoitus.
Kyllä jossakin joku joskus herää ja huomaa
mitä kaikkea tässä maassa lastensuojelun nimissä on mahdollista jopa viranomaisten "siunaamana" tehdä. - kyllä
tässäkään kirjoitti:
ketjussa näy paljon muuta kuin ympäripyöreitä kannanottoja. Kun joku kysyy näin konkreettista asiaa niin siihen ei sitten voida vastata. Omituista kuin päivästä toiseen tällä palstalla paasataan niistä "syyttömistä" huostaanotoista. No, jos ne ovat niin syyttömiä niin miksei sitten voida tähän ketjuun laittaa sitä syytöntä perustetta, miksi oma lapsi otettiin huostaan?
ymmärrän,että miksi lapseni ovat sijaiskodissa ja heidän on siellä parempi kuin minun luonani,he ymmärtävät paremmin lapsiani,en vaan jaksanut kasvattaa lapsiani yksin,pystyn kuitenkin ajattelemaan heidän parastaan,vaikka kurjalta tuntuukin...
- Tummelilehmä
aikoinaan kirjoitti:
Tiilinummen Lastenkoti niminen mesta jossa oli työssä "Kössi" niminen homoseksuaali, joka sitten yritti harrastella poikalasten kanssa mitä milloinkin. Mieluisaa puuhaa tälle "Kössille" oli saunottaa poikia Ilmilinna nimisessä kesäpaikassa, siellähän sitä oli silmänruokaa ja tilaisuuden tullen käsi vahingossa saattoi vaeltaa kiellettyynkin paikkaan. Koko Tiilinummen Lastenkodin henkilökunta johtajaa myöten tiesi näistä asioista, kuitenkaan niihin mitenkään puuttumatta. Melko pahan hajuista, eikö?
Tuo on ihan totta. Olin itse Tiilinummessa ja kesäisin Ilmilinnassa joks oli lastenkodin kesäpaikka kouluikäisille lapsille. Kössi tosiaan piti "hyvää" huolta pojista. Onneksi olin tyttö , mutta kun sitten oli muita pervoja kuten esim. Kalliomäen Antti . Oikea kusipää !Joka sai jopa ottaa tytön kerrallaan kotiinsa Imatralle "lomalle". Ja tosiaan kaikki oli yleisessä tiedossa. Mutta kukapas meitä lastenkodin lapsia säälisi. Paljon tuli nähtyä ja koettua....
- tapaus..
Lapset otettiin huostaan kun hain heille apua väkivaltaisesta perheestämme.
Kaikki kiepsahti päälaelleen, kun isä saikin lapset, vaikka hän oli se juova ja väkivaltainen, mutta koska isä oli töissä hän oli parempi vanhempi; Tosin hänen pitäisi lopettaa työnteko että voisi saada lapset.
Elelivät olelivat pari vuotta, sossu maksoi sossu auttoi, isä ryyppäs.
-kunnes kuoli!
Lapset sijoitettiin uuteen perheeseen.
Vauvan annoin itse huostattavaksi, koska en voinut valita että elän yhden lapsen kanssa, ja kaksi sijoitettuna. -kaikkia Rakastan!
Lapsilla hyvät perheet, tapaan heitä 1krt/kk, joskus tuntuu kuin tekisi mieli vain häipyä ja sanoa "Hoitakaa kaikki jättäkää mut pois" Mutta en kykene, Rakastan lapsiani niin paljon, nautin jokaisesta puhelusta, jokaisesta valokuvasta, jokaisesta yhteisestä päivästä/yöstä.
-Amen.- kerrassaan
Jos kerta olisit vauvan kanssa pärjännyt, olisihan se ollut osoitus kyvykkyydestäsi vanhemmuuteen ja mahdollisuus saada toisetkin lapsesi kotiin.
En usko juttuasi ollenkaan, missähän harhoissa mahdat elää....antaa nyt vauvansa vapaaehtoisesti pois, ja pah!
- kaikki ....
on tässä maailmassa pilalla. kukaan ei välitä. sossun lasten "suojelu"(eli perheen osapuolten kiusaaminen/hajottaminen) perustuu ihmisten perusteelliseen vainoamiseen ja kiusaamiseen.
psykiatria on osahaara tästä noitavainokäräjöinnistä jossa tehdään todella jännittävää jälkeä ihmisten elämiin.
toivottavasti edes yksi ainoa asia olisi onnistunut tältä ammattitaidottomalta sakilta joilla on koulutuksenaan vain kieroutunut mielikuvitus, no mutta pakkohan tanttojenkin on "jotain" tehdä kun eivät oikeisiin töihin pysty..- inkvisitiota
tämä maa kaipaa.
- Sratar
inkvisitiota kirjoitti:
tämä maa kaipaa.
Erinomainen gallupkysymys aloittajalta. Olen kanssa sivusta seurannut nyt hetken ajan tätä palstaa ja miettinyt ihan samaa kysymystä itse. Ja tässä nähtiin, että pitkässä ketjussa ehkä kaksi aikuista vastasi suoraan kysymykseen ja muut puhuvat puuta heinää ja kunhan vaan 'tuulettavat tunteitaan'. Ei savua ilman tulta on mottoni!
- huostaanotot lisääntyivät
Sratar kirjoitti:

räjähdysmäisesti.
- Paljonko luulet

huostaanotoissa olevan ei-katseen-kestävää, jos tällaiselle yhdelle palstalle löytyy esim. yksikin asiakirja todisteeksi systeemin mädännäisyydestä?
Itse näin tukihenkilönä aikanaan vastaavia asiakirjoja, istuin palavereissa ja tutustuin huostaanottoihin, jotka ovat aivan samaa tasoa täällä kuvatun kanssa.
Mutta tiedätkö, mikä tässä ketjussa on tärkeintä?
Minulla ei ole mitään tarvetta todistaa sinulle yhtään mitään ja minulle on aivan sama, miten lapsia saa sinun mielestäsi kohdella viranomaisten taholta.
Jos todellisuudessa haluaisit tehdä lasten olojen parantamiseksi jotain, ajaisit vaikka sellaista lakialoitetta, että muut huostaanotot purettaisiin, mutta lasta todella huonosti kohdelleet vanhemmat joutuisivat rikosoikeudessa vastuuseen teoistaan. Koko lastensuojelulaki olisi siis kriminalisoitava. Vai onko sinulla tätäkin vastaan jotakin? Asenteestasi päätellen ei luulisi olevan.
- on tämä...
...kun vaadin avohuollon tukitoimia kahdelle ADHD:stä kärsivälle lapselleni.
Tukitoimia ei annettu lainkaan, vaan palkkana kaikesta oli kolmen lapsen huostaanotto. - Anonyymi
Kyllä piti ja pitää paikkansa,mitä kys.henk.kössi tulee...varma tieto.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391