Olen kärsinyt jo vuosia yleisestä ahdistuksesta ja paniikkokohtauksista. Käyn kognitiivisessa terapiassa, nyt jo vuoden päivät, tosin ilman apua. Lääkkeitä en ole vielä aloittanut mutta nyt täytyy varmaan harkita Seronilia vaikka imetän..
Tänään hain esikoisen tarhasta ja vauva oli mukana. Autossa ihan vähän ennen kotia tuli ensin voimakas väsymys, sen jälkeen tuntui että kaikki pimenisi, en osaa selittää sitä tunnetta mutta mun oli hyvin vaikea ajaa ne muutamat sadat metrit kotiovelle. Piti oikein pinnistää jotta pysyn tiellä ja en pyörry tai mene tajuttomaksi, tai siltä ainakin tuntui. Ryntäsin autosta ulos kadulle jos kuolisin niin joku ainakin löytäisi minut heti. No, yritin toimia normaalilla tavalla vaikka tärisin kovasti ja kädet tuntuivat vierailta. En saanut kontaktia niihin, ihan kun eivät olisi olleet minun käteni. Raahasin lapset sisälle ja otin ½ opamoxin vaikka imetän, mutta oli aivan pakko ottaa, mieto annos 7.5mg mutta auttaa yleensä.
Ennen ei ole ihan näin pahana tullut, epätodellisia oloja, pyörtymisen pelkoja on, mutta tämä oli hyvin voimakas ja käsien tunnottomuus pelotti, luulin jo että saan aivohalvauksen tms.
´
Vieläkin 6h myöhemmin olo ei ole normaali, tosin paljon parempi, mutta hieman hutera ja pelko on hyvin pinnassa.
Oliko tämän päiväinen paniikkikohtaus? Tosiaan kohtauksia ollut vuosien varralla lukuisia, kymmeniä, mutta ei näin etten meinaa pystyä edes autoa ajamaan kun kaikki mustenee.
Toivottavasti joku osaisi vastata!
Tänään hain esikoisen tarhasta ja vauva oli mukana. Autossa ihan vähän ennen kotia tuli ensin voimakas väsymys, sen jälkeen tuntui että kaikki pimenisi, en osaa selittää sitä tunnetta mutta mun oli hyvin vaikea ajaa ne muutamat sadat metrit kotiovelle. Piti oikein pinnistää jotta pysyn tiellä ja en pyörry tai mene tajuttomaksi, tai siltä ainakin tuntui. Ryntäsin autosta ulos kadulle jos kuolisin niin joku ainakin löytäisi minut heti. No, yritin toimia normaalilla tavalla vaikka tärisin kovasti ja kädet tuntuivat vierailta. En saanut kontaktia niihin, ihan kun eivät olisi olleet minun käteni. Raahasin lapset sisälle ja otin ½ opamoxin vaikka imetän, mutta oli aivan pakko ottaa, mieto annos 7.5mg mutta auttaa yleensä.
Ennen ei ole ihan näin pahana tullut, epätodellisia oloja, pyörtymisen pelkoja on, mutta tämä oli hyvin voimakas ja käsien tunnottomuus pelotti, luulin jo että saan aivohalvauksen tms.
´
Vieläkin 6h myöhemmin olo ei ole normaali, tosin paljon parempi, mutta hieman hutera ja pelko on hyvin pinnassa.
Oliko tämän päiväinen paniikkikohtaus? Tosiaan kohtauksia ollut vuosien varralla lukuisia, kymmeniä, mutta ei näin etten meinaa pystyä edes autoa ajamaan kun kaikki mustenee.
Toivottavasti joku osaisi vastata!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei! Tuo oli juuri paniikkikohtaus etkä ole siis sekoamassa tai saamassa mitään kohtausta. Minulla on ollut aivan samat tuntemukset. Ehdotan sinulle että haet lääkäriltä ssri-lääkkeet. Ne ovat auttaneet minulla hyvin. Kohtaukset ovat lähteneet kokonaan.
Miten ei aikaisemmin ole ollut noin pahoina? Mahdollisesti 2kk sitten syntynyt vauva vaikuttaa siinä mielessä että on herkempi, väsynyt, hormooneista sekaisin yms.
Mihin perustuu käsien tunnottomuus? Miksen saanut ikäänkuin kontaktia käsiini? Voiko tuollaisessa tilanteessa silti ajaa autoa (jos olisin ollut kauempana kotoata)? Tuntui kyllä siltä etten olisi yhtään pidempään pystynyt ajamaan, kun en ikäänkuin nähnyt kunnolla ja lapsia vielä kyydissä..
Haluaisin aloittaa Seronilin vaikka heti mutta koska imetän niin se ei oikein vielä onnistu. Tietysti täytyy punnita kumpi on tärkeämpää mutta kun haluaisin imettää ainakin ½ vuotta, eli 4kk vielä, huoh!
Olen sairastunut paniikkiin lapsena..pitkä tarina, mutta lyhyesti.. eka raskaus meni ihan ok..mutta toinen raskaus oli odotuksen alkukuukausien osalta aivan hirveä..kun siitä oli selvitty oli vauva 3 kk päivälleen, kun paniikki iski keskellä yötä sellaisella voimalla, ettei mitään rajaa..siinä oli vitsit vähissä..imetin..niin tiedätkö..sairaudellani ei ollut silloin vielä nimeä, vaikka olin sairastanut sitä lähes koko ikäni..elettin vuotta 1987.. hormonaaliset tekijät muuttivat paniikkikohtauksen luonteen rajummiksi ja pitkäkestoisiksi, kuin ne olivat siihen saakka olleet...psykiatri nimesi oireet raskauden jälkeiseksi masennukseksi, vaikka sisälläni tiesin, että se oli juuri niitä samoja kohtauksia kuin oli ollut lapsesta asti..vaan kun ei ollut sairaudella nimeä..ei lääkkeitä..imetin....suoranainen ihme, näin jälkikäteen ajatellen, että olen terve kohtaukseton viisikymppinen nainen. (käsiesi tunnottomuus johtuu ylihengityksestä..ja muutenkin et kuole siihen..selviät kyllä lastesi kanssa.. JOS sulla on ymmärtävä puoliso tai ystävä)..VOIMIA