MOVE nostalgiaa

Sisäpiiri paljastaa: Aloitusmaksuja kaupataan kulutusluotolla

Organisaation suurimmat johtajat ovat Turussa ja Oulussa, mutta edustajia löytyy ympäri Suomea.

ANNE NIKKA

PORI

Move Networksin toimintaa alusta asti läheltä seurannut sisäpiiriläinen vahvisti eilen sisäministeriön epäilykset oikeiksi. Tuntemattomana pysyttelevän henkilön mukaan Movessa ei ole tärkeintä ostaminen, vaan organisaation yläpäähän suuntautuvan rahavirran kasvattaminen.

Toukokuussa toimintansa aloittaneella Move Networksilla on lähteen mukaan tällä hetkellä arviolta 1 500 itsenäistä aloitusmaksun maksanutta edustajaa. Organisaation suurimmat johtajat ovat kuulemma Turussa ja Oulun seudulla, mutta edustajia löytyy joka puolelta Suomea aina Poria myöten.

- Yksi merkittävä tekijä uusien edustajien värväämisessä on ollut se, että aloitusmaksun on voinut suorittaa osamaksulla. Suhdeluku on sellainen, että yksi maksaa suoraan ja viisi ottaa aloituspaketin pankin tarjoamalla kulutusluotolla, sisäpiiriläinen kertoo.

Aloituspaketteja myydään tietolähteen mukaan myös esimerkiksi Sampo-pankin maineella. Edustajille on vakuuteltu, että kun Sampokin lähtee verkkokauppaan mukaan, toiminta ei voi olla laitonta.

Sisäpiiriläinen paljastaa myös, että aloituspaketin matkassa tulevan lahjapyörän arvo on kymmenen prosenttia aloituspaketin hinnasta eli sadan euron luokkaa.

- Edustajien palkkioita ei ole pystytty maksamaan ajallaan. Siitä on kuitenkin pidetty huolta, että organisaation huippu on saanut rahansa ja bonuksensa, tietolähde paljastaa.
81058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tää juttu siis Satakunnan Kansan nettisivuilla joskus silloin 2005

Äänestä
  • tuhti vitamiinipaketti,kerra kuussa!!!kaikki edustajat ovat tyytyväisiä 6d nettikauppaan!!! ka-kortit rules!!!

    nimimerkillä perustinko irq-galleriaan yhteisön turhaan???

    Äänestä

  • RAV-3 kirjoitti:

    tuhti vitamiinipaketti,kerra kuussa!!!kaikki edustajat ovat tyytyväisiä 6d nettikauppaan!!! ka-kortit rules!!!

    nimimerkillä perustinko irq-galleriaan yhteisön turhaan???

    Että mikä teitä oikein riivaa. Alkuun asiat eivät teitä miellyttäneet ja sitten kun yritys on muuttanut toimintaansa täysin erilaiseksi, niin edelleenkin se teitä hiertää. Onko vain niin, että koska toiminnan aloittaminen onnistuu keneltä vain, mutta itse ette siihen voi missään nimessä osallistua, koska olette niin vahvasti sitä vastustaneet, teillä ei ole kanttia tai mikä syynne ikinä onkin, niin sitä pitää ainakin koittaa mahdollisimman paljon mustamaalata.

    Aloittajalta tuli kaksi kolme vuotta vanha kirjoitus kopioituna jostain lehdestä. Oletteko noin katkeria?

    Äänestä

  • utelo ? kirjoitti:

    Ilmeisesti et ole vielä ymmärtänyt, että sinultakin puliveivattiin tonni Thaikkujen tiipiin rakennuksiin. Riippumatta myös siitä, onko Eventissä GO GO GO!! -meininki. :-D

    Monet muut ovat jo tajunneet tulleensa höynäytetyiksi.

    Äänestä

  • utelo ? kirjoitti:

    Että mikä teitä oikein riivaa. Alkuun asiat eivät teitä miellyttäneet ja sitten kun yritys on muuttanut toimintaansa täysin erilaiseksi, niin edelleenkin se teitä hiertää. Onko vain niin, että koska toiminnan aloittaminen onnistuu keneltä vain, mutta itse ette siihen voi missään nimessä osallistua, koska olette niin vahvasti sitä vastustaneet, teillä ei ole kanttia tai mikä syynne ikinä onkin, niin sitä pitää ainakin koittaa mahdollisimman paljon mustamaalata.

    Aloittajalta tuli kaksi kolme vuotta vanha kirjoitus kopioituna jostain lehdestä. Oletteko noin katkeria?

    Itseasiassa myös poliisi ja syyttäjäkin tajusivat homman nimen, sillä antoivat (vahingossa? :-D) tuomiot mm. markkinointirikoksesta ja rahankeräysrikkomuksesta.

    Ainakin nuo kaksi, muistaakseni.

    Hyvin harva Movettaja on kehdannut julkisesti tunnustaa tuon asian. Suurin osa vaikertelee joidenkin ihme lainvoimaisuus-haihattelujen perässä tai muuten vaan ohittaa koko aiheen.

    Kyllä se sattuu, kun Maailman Paras Pisnes onkin vitamiinien tyrkyttämistä kaikille mahdollisille. Ei siinä ole mitään hauskaa.

    Milloinkohan S2E avataan myös ulkopuolisille asiakkaille? Toisaalta Arpishan on todennut todistetusti oikein lehdelle, ettei yritys tarvitse yhtään ainoaa ulkopuolista asiakasta. :-DDDDD

    Äänestä

Lainaus MOVEn etusivulta toukokuulta 2006:

Move Members Club toimii tällä hetkellä Suomessa mutta valmistelut Ruotsiin laajentumiselle on jo aloitettu. MMC:n liiketoimintakonseptia on mahdollista hyödyntää länsinaapurissa vuoden 2007 aikana. Suomalaiset edustajat hyötyvät halutessaan uusiin maihin laajentumisesta merkittävästi, sillä Edustajilla on mahdollisuus hyötyä myös muissa maissa tapahtuvasta liiketoiminnasta. Vuoden 2007 ja 2008 aikana toimintaa laajennetaan muihin Pohjois-maihin sekä Baltian maihin.

Äänestä
  • tarkoitti?-Mitä sää yrität perustella?
    Koeta itse keksiä jotain hyviä perusteita?
    Älä piiloudu muitten mielipiteitten taakse!!

    t.Erkki Heminkvei

    Äänestä

  • jorina? kirjoitti:

    tarkoitti?-Mitä sää yrität perustella?
    Koeta itse keksiä jotain hyviä perusteita?
    Älä piiloudu muitten mielipiteitten taakse!!

    t.Erkki Heminkvei

    minkä muiden mielipiteitten? nyt en ymmärtänyt sua...

    hauska vaan muistella mitä move lupaili ja miten on toteutunu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

movettaja2 kirjoitti:

Sisäpiiri paljastaa: Aloitusmaksuja kaupataan kulutusluotolla

Organisaation suurimmat johtajat ovat Turussa ja Oulussa, mutta edustajia löytyy ympäri Suomea.

ANNE NIKKA

PORI

Move Networksin toimintaa alusta asti läheltä seurannut sisäpiiriläinen vahvisti eilen sisäministeriön epäilykset oikeiksi. Tuntemattomana pysyttelevän henkilön mukaan Movessa ei ole tärkeintä ostaminen, vaan organisaation yläpäähän suuntautuvan rahavirran kasvattaminen.

Toukokuussa toimintansa aloittaneella Move Networksilla on lähteen mukaan tällä hetkellä arviolta 1 500 itsenäistä aloitusmaksun maksanutta edustajaa. Organisaation suurimmat johtajat ovat kuulemma Turussa ja Oulun seudulla, mutta edustajia löytyy joka puolelta Suomea aina Poria myöten.

- Yksi merkittävä tekijä uusien edustajien värväämisessä on ollut se, että aloitusmaksun on voinut suorittaa osamaksulla. Suhdeluku on sellainen, että yksi maksaa suoraan ja viisi ottaa aloituspaketin pankin tarjoamalla kulutusluotolla, sisäpiiriläinen kertoo.

Aloituspaketteja myydään tietolähteen mukaan myös esimerkiksi Sampo-pankin maineella. Edustajille on vakuuteltu, että kun Sampokin lähtee verkkokauppaan mukaan, toiminta ei voi olla laitonta.

Sisäpiiriläinen paljastaa myös, että aloituspaketin matkassa tulevan lahjapyörän arvo on kymmenen prosenttia aloituspaketin hinnasta eli sadan euron luokkaa.

- Edustajien palkkioita ei ole pystytty maksamaan ajallaan. Siitä on kuitenkin pidetty huolta, että organisaation huippu on saanut rahansa ja bonuksensa, tietolähde paljastaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu