Aplodit ovat laestadiolaisuudessa sopimattomat, olipa esitys ollut kuinka hyvä tahansa.
Vasta sitten, kun ihminen on jättänyt tämän maailman, voidaan hänen vaellustaan ylistää ihan rajatomasti, tyyliin:
"Oli hyvä ja nöyrä kristitty, jonka sielu kelpasi Jumalalle.
Olen, esimerkiksi isäni ja äitini muistotilaisuuksissa joutunut kuuntelemaan, jopa tunnin mittaisia ylistyksiä heidän menneestä elämästään. Useimmiten nämä pitkien muistopuheiden pitäjät ovat olleet n.s perhe/eli uskontuttavia.
Olen aina ihmetellyt, eikö olisi ollut sopivampaa antaa heidän elämäntyöstään tunnustus - heidän vielä eläessään.
Sama juttu, kun lapset ja lastenlapset kokoontuvat juhlasalin eteen esittämään omaa "rakkaudellista", moneen kertaan harjoiteltua ohjelmaansa, josta itse vainaja ei kuitenkaan pääse osalliseksi. Onhan hänet jo peitetty mullan alle.
>>Antakaa ruusu mulle kun elän, koska kuoleman jälkeen en siitä mitään tiedä
Vasta sitten, kun ihminen on jättänyt tämän maailman, voidaan hänen vaellustaan ylistää ihan rajatomasti, tyyliin:
"Oli hyvä ja nöyrä kristitty, jonka sielu kelpasi Jumalalle.
Olen, esimerkiksi isäni ja äitini muistotilaisuuksissa joutunut kuuntelemaan, jopa tunnin mittaisia ylistyksiä heidän menneestä elämästään. Useimmiten nämä pitkien muistopuheiden pitäjät ovat olleet n.s perhe/eli uskontuttavia.
Olen aina ihmetellyt, eikö olisi ollut sopivampaa antaa heidän elämäntyöstään tunnustus - heidän vielä eläessään.
Sama juttu, kun lapset ja lastenlapset kokoontuvat juhlasalin eteen esittämään omaa "rakkaudellista", moneen kertaan harjoiteltua ohjelmaansa, josta itse vainaja ei kuitenkaan pääse osalliseksi. Onhan hänet jo peitetty mullan alle.
>>Antakaa ruusu mulle kun elän, koska kuoleman jälkeen en siitä mitään tiedä
Vastaukset 5
Vanhimmat
♥ Otan osaa suruunne ♥
Ne hautajaiset, joissa minä olen ollut, ovat kaikki olleet erilaisia. Jos vainaja on jo 80 - 100 vuotias, tuntuu kuolema jotenkin luonnolliselta. Nuoren tai lapsen tai perheenäidin tai perheenisän kuolema on vaikea kestää, varsinkin jos lapset ovat vielä pieniä. Kaikista surullisin olen ollut, kun hyvä ystäväni kuoli pari vuotta sitten vasta viisikymmentä vuotiaana ja neljän lapsen äiti syöpään vasta 45 vuotiaana ja rakkaan setäni äkillinen poismeno "ihan terveenä" (niin luultiin - hän kuoli sairaalan portaille, tutkimusten jälkeen - poislähtiessään).
Kohtelias ja vainajaa kunnioittava tapa on tietenkin kukkien laskemisen jälkeen pysähtyä hetkeksi - edes muutamaksi sekunniksi arkun äärelle. Kumartaminen ja niiaaminen on varmasti soveliasta. Jos vainaja ei ole oma omainen, kumartaminen lopuksi myös omaisten puoleen - tai ihan vain pään nyökkäys - osoittaa osanotto heidän suruunsa.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä: Antakaa ne kukat, kehumiset, huomionosoitukset, kannustus ja muistaminen jo ihmisten vielä eläessä.
Nykyisin sukulaisiin ei olla yhteydessä samoin kuin vielä minun lapsuudessani. Kaikilla on "kiire". Ihan varmasti jokaisella löytyy aikaa JOS haluaa sitä löytää ystävien ja sukulaisten tapaamiseen heidän eläessään. Täytyy priorisoida aikaansa.
Sillä 'omalla hyvyydellään' ei taivaspaikkaa ansaita. Jeesus on sen meille lunastanut Golgatan ristinkuoleman ja kalliin Sovintoverensä kautta. Tuo Jumalan armo ja rakkaudensosoitus pitää ottaa vastaan täällä eläessään.
'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja lähimmäistä niin kuin itseäsi' - kirjoitetaan Raamatussa. Tuon lähimmäisenrakkauden voi osoittaa lähimmäiselle jo hänen eläessään monin eri tavoin.
♥ Taivaan Isän siunausta sinulle ja perhekunnallesi ♥
herkästi monista syistä, koska hän on herkässä ja jotenkin hyljätyssä tilassa. Muistan, kun olin vihainen niin osaaottamattomuudesta kuin "väärästä" osaaottavuudestakin.
Ymmärsin myöhemmin, että närkästykseni oli sisäsyntyistä. Omaisella on silti oikeus kaikkiin tunteisiinsa. Tärkeintä on, että osoitetaan vain aitoja tunteita puolin ja toisin. Makeilu myös satuttaa.
Jos vainaja on ollut rakas ja perheelleen hyvä ihminen, häntä varmasti surraan ja hautajaisvieraiden on oltava todella hienotunteisia ja aidosti osanottavia.
Rikospoliisina toiminut enoni oli mennyt kerran viemään suruviestiä toisen poliisin kanssa, kun perheen isä oli löytynyt kuolleena. Hän kertoi puhelleensa kaikkea muuta ensin ja sitten kertoi tuon surusanoman. Perheenäiti oli nostanut kädet ylös ja huutanut: "Kiitos Jumalalle". Enoni oli hämmästynyt tuosta naisen ilosta. Sitten tuo perheenäiti oli kertonut miehen olleen juoppo retku ja pahoinpidelleen perhettä ja ajaneen perheen pakkaseen milloin mihinkin vuorokauden aikaan. Noissa hautajaisissa kaikki ylisanat ja surunvalittelut varmaankin ärsytti.
Olen ollut myös kymmenissä hautajaisissa, vainaja on on ollut VL ,sekä usein myös ei VL.
En ole koskaan huomannut VL:n taholta,(en muidenkaan),ettei olisi kumarrettu kukkalaitteen/ seppeleen laskun jälkeen poislähtiessä.
Monesti tuo liike on ollut tosi vähäinen, esim, pään nyökkäys, johtuen ihmisen iästä ja vaivoista.
Minä en ainakaan haluaisi, että minun hautajaisissa minua kehuttaisiin.
Kyllä ainoastaan Kristuksen sovitustyö, siihen turvaaminen ja sen henk.koht. omistaminen on se mikä yksistään pelastaa ja vie perille.
Ei vl: n hautajaissa kehuta ihmistä, vaan kiitetään Jumalaa, joka varjeli lähtijän omanaan elämänsä loppuun asti.
Siitä kiitetään, että on armollinen Jumala joka antaa meille syntiselle ihmisille Synnit anteeksi.
Uskovaisten hautajaiset ovatkin aivan eri henkisiä kuin toisenlaisessa tilassa lähteneiden.
Ne ovat myös ilojuhlaa, iloa siitä , että on lähtijä päässyt perille sinne Taivaan iloon, minne hän on täällä ajassa eläessään halunnutkin ja ollut sinne matkalla.
- tosin kaihonkaipauksensekaista, vietetään myös muiden kuin vl-uskovaisten hautajaisissa? Ihminen on päässyt perille ja kuolema on voitettu. Ihan samassa Jeesuksessa ja sovistutyössä.