Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kävin maksullisella

Olen kolmekymppinen naimisissa oleva mies. Seksistä ei ole pulaa, rakastan vaimoani yli kaiken, mutta menin ja maksoin silti seksistä vieraan naisen kanssa. En ole koskaan aiemmin pettänyt vaimoani, ja aiemmin ajattelin että kärsin kauheat tunnontuskat jos sen teen.

Mutta, sehän olikin hauskaa eikä tunnu yhtään pahalta. Valitsin tytön todella tarkkaan ja varmistin moneen kertaan että hän todellakin tekee työtä vain itselleen, ja on ennenkaikkea suomalainen.

Menen luultavasti uudelleenkin jossain vaiheessa. Syytä en tiedä, kaipa sitä välillä kaipaa vähän vaihtelua, ja tällainen on minusta turvallisempaa kuin satunnaiset seksisuhteet, eipähän tarvitse teeskennellä tunteita.
504952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

venakon tai thaittaren.

Olisit saanut neljänneshinnalla neljä kertaa parempaa seksiä.

Äänestä
  • Vaikka olisinkin saanut parempaa (mitä en usko) halvemmalla (minkä kyllä uskon) niin en olisi voinut olla varma että tuo kyseinen ihminen tekee sitä vain omaksi hyödykseen. Vastustan jyrkästi paritusta ja pakolla seksityöläiseksi ajettuja, ja vaikka en nyt sanokaan että itätytöt eivät voisi olla omasta tahdosta liikkeellä, niin väitän että heidän kohdallaan todennäköisyys pakottamiseen on suurempi kuin suomitytöissä.

    Äänestä

  • sdfjsfjsfjksfd kirjoitti:

    Vaikka olisinkin saanut parempaa (mitä en usko) halvemmalla (minkä kyllä uskon) niin en olisi voinut olla varma että tuo kyseinen ihminen tekee sitä vain omaksi hyödykseen. Vastustan jyrkästi paritusta ja pakolla seksityöläiseksi ajettuja, ja vaikka en nyt sanokaan että itätytöt eivät voisi olla omasta tahdosta liikkeellä, niin väitän että heidän kohdallaan todennäköisyys pakottamiseen on suurempi kuin suomitytöissä.

    toi on HYVÄ pointti. Kyllä työläinen on palkkansa ansainnut eikä joku muu saa sitä sosialisoida.

    No, sitten ovat nuo thaikut. Niitä ei mafia johda.

    Äänestä

  • Tollaset sovinistisiat tarvitsee Suomeen ehdottomasti totaalilain.

    Äänestä

  • itänaisen kirjoitti:

    toi on HYVÄ pointti. Kyllä työläinen on palkkansa ansainnut eikä joku muu saa sitä sosialisoida.

    No, sitten ovat nuo thaikut. Niitä ei mafia johda.

    Thaikkujen järjestäytynyt hieromalaitoshuoraus viittaa paritukseen.Kunhan tostakin valmistuu
    tutkimukset ja viranomaiset säätää lakeja lopettamaan toiminnan.

    Äänestä

  • asia kirjoitti:

    Thaikkujen järjestäytynyt hieromalaitoshuoraus viittaa paritukseen.Kunhan tostakin valmistuu
    tutkimukset ja viranomaiset säätää lakeja lopettamaan toiminnan.

    olettamusten perusteella.

    Miten eroat natsien ajattelutavasta?

    Äänestä

  • itänaisen kirjoitti:

    toi on HYVÄ pointti. Kyllä työläinen on palkkansa ansainnut eikä joku muu saa sitä sosialisoida.

    No, sitten ovat nuo thaikut. Niitä ei mafia johda.

    Thai-hieronnat menee kanssa vähän yli, en suostuisi menemään, vaikka rahat tekijälle jäisikin. Mitä kyllä hieman rohkenen epäillä.

    Sitäpaitsi, jos menisin thai-hierontaan niin olettaisin kyllä saavani hierontaa enkä seksiä. Käsittääkseni tuo Thai-tyylinen hieronta kuitenkin on ihan oikea hierontamuoto, joka varmasti vaatii vähän muutakin osaamista kuin oikean värkin jalkoväliin.

    Äänestä

Oi että kun kivan kuuloista. Onhan se tosi mukavaa, että saa vaihtelua
elämäänsä kun alkaa arki kyllästyttämään.

Harmillista olla itse ihminen jolla on moraali. Sitä kun tulee sitten
ajateltua myös oman puolison tunteita ja vaikka puoliso ei panoreissuista
tietäisikään, niin oma omatunto kolkuttaisi.

Odotappa vielä pari vuotta, kun käyt huolimattomaksi panojesi
kanssa ja vaimo saa selville touhusi. Sittenh'n tulee sitä vaihtelua
elämään oikein kunnolla, kun vaimo kertoo asiasta mielipiteensä ja
toimii niiden mukaan :)

Äänestä
  • Tätäkin asiaa tuli pohdittua reilut 5 vuotta ennenkuin pistin ajatukset täytäntöön. Eli aika tarkkaan olen oman moraalikäsitykseni kanssa asian miettinyt, ja omat rajani asian suhteen asettanut. Ja voin kertoa että luulin omatunnon kolkuttavan, mutta eipä kuulu minkäänlaista hipaisua.

    Välitän puolisoni tunteista hyvinkin paljon. Meinasin oksentaa firman pikkujouluissa kun naimisissa olevat miehet puristelivat nuorten tyttöjen perseitä kuola valuen, piilottivat vihkisormuksensa, valehtelivat olevansa sinkkuja tai eronneita. En ikäpäivänä pystyisi vastaavaan, sellainen kolkuttaisi omassatunnossa todella rankasti.

    Epäilemättä jään vielä kiinni. Mutta teen parhaani pitkittääkseni tätä jäljellä olevaa aikaa. En kuitenkaan halua luopua mistään mitä minulla nyt on, ja jos joskus joudun näistä touhuistani maksamaan sillä että vaimoni lähtee kävelemään tai lyö minut hengiltä kaulimella niin en kiellä sitä ettenkö olisi sitä ansainnut.

    Mutta vieläkään en tunne minkäänlaista katumusta asian suhteen. Ehkä se tulee vasta myöhemmin.

    Äänestä

Tuudittaudu vaan turvallisuuteen itsekeskeinen
paska.Kunhan vaimosi saa tietää...Ja sekin aika
aina lopulta koittaa.

Äänestä
  • Kiitos kohteliaisuudesta.

    Saatat olla hyvinkin oikeassa. Ehkä vaimo saa tietää ennemmin tai myöhemmin, ja ehkä löydän itseni pihalta kamojeni kanssa. Mutta hänellä on tietysti siihen oikeus.

    En edes yritä puolustella tekoani. Tiedän että pettäminen on väärin, ja jos jumala on olemassa ja raamattu se korkein totuus niin sitten palan varmaan helvetissä isolla liekillä. Hyväksyn sen, teen mitä teen ja kärsin seuraukset jos niitä tulee.

    Mutta silti en tunne katumusta asian suhteen. Itsekeskeinen paska kun olen.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    Kiitos kohteliaisuudesta.

    Saatat olla hyvinkin oikeassa. Ehkä vaimo saa tietää ennemmin tai myöhemmin, ja ehkä löydän itseni pihalta kamojeni kanssa. Mutta hänellä on tietysti siihen oikeus.

    En edes yritä puolustella tekoani. Tiedän että pettäminen on väärin, ja jos jumala on olemassa ja raamattu se korkein totuus niin sitten palan varmaan helvetissä isolla liekillä. Hyväksyn sen, teen mitä teen ja kärsin seuraukset jos niitä tulee.

    Mutta silti en tunne katumusta asian suhteen. Itsekeskeinen paska kun olen.

    Todellakin joudat tulla lempatuksi pihalle.

    Äänestä

  • Mikä hiton moraalipoliisi sä oot mitä se sulle kuuluu mitä toinen tekee ja jos se haluaa kertoa siitä täällä. Mua oksettaa toi teidän moralisointi, ihan kun itse olisitte sitten niin täydellisisä ihmisiä..mitä hittoa yleensä teet näilllä sivuilla?
    Mee kirkkoon..

    terveisin kyllästynyt moraalisaarnaajiin.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Mikä hiton moraalipoliisi sä oot mitä se sulle kuuluu mitä toinen tekee ja jos se haluaa kertoa siitä täällä. Mua oksettaa toi teidän moralisointi, ihan kun itse olisitte sitten niin täydellisisä ihmisiä..mitä hittoa yleensä teet näilllä sivuilla?
    Mee kirkkoon..

    terveisin kyllästynyt moraalisaarnaajiin.

    Mitäs luulisit.Siskot,aina kun tiedätte jonkun
    pettävän vaimoaan tai tyttöystäväänsä,kertokaa
    asianosaiselle.Sen parempaa ystävää saa hakea,kuin
    ystävänä nainen,jolle on kerrottu totuus petollisesta miehestä.

    Äänestä

  • tietenkin näin kirjoitti:

    millä oikeudella puutut muiden elämää? Olet sairas ihminen mene hoitoon.

    Petetty nainen ei pidä pettämisviestin tuovaa naista ystävänään, vaan jopa inhottavampana kuin pettäjämiestään.

    Niin toimii naisen logiikka, ottakaa se huomioon.

    Äänestä

  • Naisen logiikka kirjoitti:

    Petetty nainen ei pidä pettämisviestin tuovaa naista ystävänään, vaan jopa inhottavampana kuin pettäjämiestään.

    Niin toimii naisen logiikka, ottakaa se huomioon.

    Totuutta arvostetaan vielä tänäkin päivänä.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    millä oikeudella puutut muiden elämää? Olet sairas ihminen mene hoitoon.

    Saadaan alhainen kelmi viskaistua pihalle ja eikun
    baariin uusia ukkoja etsimään.Yhteishenki pelaa.

    Äänestä

  • tietenkin näin kirjoitti:

    Mitäs luulisit.Siskot,aina kun tiedätte jonkun
    pettävän vaimoaan tai tyttöystäväänsä,kertokaa
    asianosaiselle.Sen parempaa ystävää saa hakea,kuin
    ystävänä nainen,jolle on kerrottu totuus petollisesta miehestä.

    puuttua muiden asioihin? Juuri sinunlaiset ihmiset ovat kaikkein pahimpia ja säälittäviä.
    Eihän sulle voi kuin nauraa:) pusu

    Äänestä

  • jollekin purkautua kirjoitti:

    Totuutta arvostetaan vielä tänäkin päivänä.

    Petetty nainen ei luota viestintuojaan: Miksi hän kertoi juuri nyt? Miksi hän ylipäätään kertoi? Miksei hän kertonut aikasemmin? Kertoiko hän kaiken? Onko häneltä tulossa lisää ikäviä yllätyksiä? Onko hänellä oma lehmä ojassa?

    Samalla kun menee luottamus mieheen, menee myös luottamus viestintuojaan.

    Äänestä

  • Naisen logiikka kirjoitti:

    Petetty nainen ei luota viestintuojaan: Miksi hän kertoi juuri nyt? Miksi hän ylipäätään kertoi? Miksei hän kertonut aikasemmin? Kertoiko hän kaiken? Onko häneltä tulossa lisää ikäviä yllätyksiä? Onko hänellä oma lehmä ojassa?

    Samalla kun menee luottamus mieheen, menee myös luottamus viestintuojaan.

    Ei kai ikävää viestiä töksäytetä tosta noin vaan
    päivää ja kirvesvartta vaan ohimennen kysytään,
    että olin ihan ohimennen näkevinäni teidän miehen
    menevän k-rappuun vieraan naisen kanssa,huutelin
    perään,muttet se sinä ollutkaan...

    Äänestä

ole kuin jos olisi vakiopanosuhde johonkin ja kaikkein pahinta yhteisen tutun naisen kanssa, jonka vaimokin tuntisi. Satunnaiset, harvat seikkailut jonkun "kasvottoman" ilotytön kanssa veikkaan ovat vielä jotenkin anteeksi annettavia tempauksia. Etenkin jos kyseessä on esim. jokin henkilökohtainen (keski-iän?)kriisi tms...täytyy todistaa vielä olevansa hengissä ja sen jälkeen taas luistaa vaimonkin kanssa paremmin. Yritän tässä varmaan puolustella omia fantasioitani....

Äänestä
  • Huora on täydin ylimääräinen jäte parisuhteessa,
    johon kummankin osapuolen tulee tuoda rikkautta
    eikä ammentaa sitä halvan horon panoilla.

    Äänestä

Tuntuu normihinta olevan 150 e tuntihotellista ulkomaalaisilla. Olen tehnyt kliinistä kenttätutkimusta aiheesta. Suomalainen siis vielä kalliimpi?

Äänestä
  • Hinta on vähän subjektiivinen asia. Olisin mieluusti maksanut enemmänkin, mutta annoin sen mitä pyydettiin. Ulkomaalainen olisi tosiaan irronnut halvemmalla, mutta maksan ilomielin hiukan enemmän joutsenmerkistä.

    Äänestä

ja varsinkin tietyillä naisilla on vaistonsa, jotka sanoo jos mies on käynyt vieraissa. Eli jos sinulla on sellainen nainen niin maksat hinnan siten että hän käy nauttimassa vieraasta.

Äänestä
  • Vastaan vielä tähän niin sitten olen vastannut kaikkiin vastauksiin tähän mennessä.

    Jos tuollainen vaisto tosiaan on niin sitten olen jo jäänyt kiinni. Ja jos vaimoni sen minulle sillä tavalla kostaa että käy myös vieraissa niin toivottavasti hänellä on yhtä kivaa kuin minulla oli. :)

    Täytyy tunnustaa, että olisin hieman onnellisempi jos pystyisin asiasta avoimesti puhumaan myös vaimoni kanssa, koska jos ihan rehellisiä ollaan niin hän saattaisi asian jopa hyväksyäkin, kun tosiaan mitään tunteita ei ole pelissä ollut. En kuitenkaan uskalla ottaa riskiä ja möläyttää asiaa julki, vaan nautiskelen näistä muistoista ihan yksinäni, seuraavaan kertaan saakka.

    Äänestä

  • fdjsdkfjsdfhk kirjoitti:

    Vastaan vielä tähän niin sitten olen vastannut kaikkiin vastauksiin tähän mennessä.

    Jos tuollainen vaisto tosiaan on niin sitten olen jo jäänyt kiinni. Ja jos vaimoni sen minulle sillä tavalla kostaa että käy myös vieraissa niin toivottavasti hänellä on yhtä kivaa kuin minulla oli. :)

    Täytyy tunnustaa, että olisin hieman onnellisempi jos pystyisin asiasta avoimesti puhumaan myös vaimoni kanssa, koska jos ihan rehellisiä ollaan niin hän saattaisi asian jopa hyväksyäkin, kun tosiaan mitään tunteita ei ole pelissä ollut. En kuitenkaan uskalla ottaa riskiä ja möläyttää asiaa julki, vaan nautiskelen näistä muistoista ihan yksinäni, seuraavaan kertaan saakka.

    Kun aiot toistaa huoraamisen kuviosi, ei ole syytä pysyäkään yhdessä.Muuta sen huorapillusi
    luokse.Vaimosi saa joka tapauksessa tietää jossain
    vaiheessa.

    Äänestä

Mitäs pitäisit siitä, jos vaimosi kävisi jonkun gigolon luona, kun "kaipaisi vaihtelua"?

Äänestä
  • Olenkin miettinyt asiaa ja tuohon on kyllä parikin vastausta.

    Jos vaimoni kävisi jonkun gigolon luona hakemassa vaihtelua, tai sanotaan että olisi käynyt tänä aikana kun ollaan yhdessä oltu, niin olisin tietysti yllättynyt, mutta en yhtään pahoillani.

    Minä näen asian niin että niin kauan kun pelissä ei ole tunteita, ja kyse on pelkästä seksistä, niin se suhde ei tule meidän väliin, eikä siitä silloin voi olla haittaa. Se että minä tai vaimoni harrastaa seksiä vieraan kanssa on tietysti moraalisesti moitittavaa, mutta jos se ei millään tavalla heikennä sitä mitä meidän välillä on niin miten siitä voisi sanoa mitään pahaa.

    Jos taas vaimoni kävisi gigololla siksi koska minusta ei ole hänelle iloa, tai siis suoritus makuuhuoneen puolella ei ole hänen kannaltaan tarpeeksi tyydyttävä, niin sitten olisin kyllä hieman loukkaantunut kun asiasta ei ole voitu puhua, eikä hän ole antanut minulle mahdollisuutta hoitaa hommaani paremmin.

    Pelkän seksisuhteen hyväksyisin, en minä ole yhtään sen parempi. Mutta jos vaimoni iskisi miehiä baarista, leikkisi naimatonta ja menisi heidän kanssaan sänkyyn, niin sitä en hyväksyisi, enkä sellaiseen ryhtyisi itsekään.

    Toivottavasti tämä vastasi kysymykseen.

    Äänestä

Kiitän kaikkia tähän saakka kommentoineita, antaa palaa vaan lisää haukkuja jos mieli tekee. Yritän parhaani mukaan perustella näkemyksiäni jos kiinnostaa. Tietysti näkemykset on minun omiani ja voi muiden mielessä olla vähän hankalia ymmärtää.

Äänestä
  • Yksin , meitä samallalailla ajattelevia on muitakin ja vielä pahempia kuin sinä , tai jotain .
    Vieraissa käynti voi jopa pelastaa liiton jossa on vain fakkiutuneet tavat .On tullut käytyä Thaikuissa , Venäkällä ,ja vähän muuallakin ja nähtyä muailmaa , joten asiat saavat vähän laajempaa perspektiiviä.

    Äänestä

Olet se seksin ostaja jota seksinostokiellon puolustajat ajattelevat, kun he ajavat totaalikieltoa seksibisnekseen. Juuri sinunlaisesi he haluavat kuriin.

Äänestä

Kunhan vaan huolehdit ettet saa tauteja! Tietysti vielä mukavampaa olisi jos sinulla olisi vaimosi lupa ja luottamus. Mutta itse tunnet vaimosi parhaiten, haluaisiko hän tietää asiasta vai ei.

Äänestä
  • Tossa suhteessa ei rakkautta enää ole.Miksi siis
    lorvia enää yhdessäkään?

    Äänestä

  • edelleen? kirjoitti:

    Tossa suhteessa ei rakkautta enää ole.Miksi siis
    lorvia enää yhdessäkään?

    En näe syytä miksei rakkautta voisi enää olla. Avioliittoon suhtaudutaan nykyään aivan liian kepeästi. Jos ei seksi enää huvita puolison kanssa niin vaihtoon vain. Minun mielestäni vastuullinen ja puolisoaan rakastava ihminen yrittää löytää ratkaisuja jatkaakseen avioliittoaan ongelmista huolimatta. Jos haaveilee seksistä jota ei jostain syystä voi toteuttaa puolisonsa kanssa, mielestäni on täysin järkevää ratkaista asia ap:n tavalla. Ei rakkaus ja seksi aina välttämättä kulje käsikädessä.

    Äänestä

  • HTN kirjoitti:

    Asia täytyy ensin elää läpi väittääkseen maskuliinisesti tavallasi,kuinka rakkaus säilyy
    suhteessa,jossa toinen juoksee huoraamassa.
    Eihän se nyt noin käytännössä mene.Miehet varmaan
    haluaisikin asioiden olevan noin simppeleitä,kun
    kullia vieraan vitussa kuumottaa.Kun seksiä har-
    joitetaan suhteen ulkopuolella,liitosta on viety
    luottamus.Ja rakkaus ja luottamus kulkee tosiaan
    käsikädessä.Siksi liitot hajoaa ja tulee edelleenkin hajoamaan,kun ei keskitytä omaan suhteeseen tarpeeksi vaan haetaan jännitystä ja
    kiihotusta huoraamalla.

    Äänestä

  • käsikädessä rinnakkain kirjoitti:

    Onnellisesa liitossa oleva ei huorissa käy. Niinpä onnellisten liittojen kannalta on ihan sama onko huoria vai ei.

    Onneton liitto voi kaatua huorissa käyntiin, mutta onneton liitto joutaakin kaatua.

    Äänestä

Kuulostaa tutulta vaikka olen nainen enkä ole maksanut seksikumppanilleni. Rakastan miestäni enkä ole pettänyt koskaan ennen. Kuvittelin aina että jos niin kävisi, saisin karmeat omantunnontuskat. Mutta niin vain kävi että menin sänkyyn toisen miehen kanssa (syistä ja olosuhteista ei tässä sen enempää) ja yllätys yllätys, kokemus oli pelkästään hyvä. Ei omantunnontuskaa minkäänlaista. Rakastan miestäni edelleen ja seksi hänen kanssaan on hyvää. Silti varmaan petän häntä vielä toistekin. Voi olla että jään kiinni ja jos niin käy niin sittenpähän kärsin seuraukset. En voi puolustella tekoani mietenkään. Jos mieheni jäisi samasta kiinni, en todella voisi suuttua koska olen itse tehnyt samaa.

Äänestä
  • Kantsii pysyä vaan kavereina tollaisten ihmisten
    eikä ainakaan tehdä lapsia tollaseen kaaokseen.

    Äänestä

  • kaavan mukaan kirjoitti:

    Kantsii pysyä vaan kavereina tollaisten ihmisten
    eikä ainakaan tehdä lapsia tollaseen kaaokseen.

    katsomassa millaiseen kaaokseen sitä tässä maassa lapset tehdään...

    Äänestä

  • sosiaalilähiössä kirjoitti:

    katsomassa millaiseen kaaokseen sitä tässä maassa lapset tehdään...

    Olen käynyt,nähnyt ja auttanutkin aina kohdalle
    sattuessa.Juuri siksi.

    Äänestä

  • kotiolot kirjoitti:

    Olen käynyt,nähnyt ja auttanutkin aina kohdalle
    sattuessa.Juuri siksi.

    Mikäs sen siistimpää kun voi yhdistää huvin ja hyödyn!

    Äänestä

  • nuorelle neidolle kirjoitti:

    Mikäs sen siistimpää kun voi yhdistää huvin ja hyödyn!

    Voi miten huvittavaa,vanhat elähtäneet ikämiehet
    haaveilee kakskymppisten perään.Nuorilla on seuraa
    nuoristakin miehistä,joilta samalla tavalla saa
    rahallista tukea tms.hyödykettä.

    Äänestä

  • nuorten miesten kyllä kirjoitti:

    Voi miten huvittavaa,vanhat elähtäneet ikämiehet
    haaveilee kakskymppisten perään.Nuorilla on seuraa
    nuoristakin miehistä,joilta samalla tavalla saa
    rahallista tukea tms.hyödykettä.

    Nuori tai vanha nainen, raha kyllä kelpaa.

    Jos joskus väliin osuu joku kireänuttura, niin eikun seuraavalle taas kelpaa!

    Äänestä

  • naisille kirjoitti:

    Nuori tai vanha nainen, raha kyllä kelpaa.

    Jos joskus väliin osuu joku kireänuttura, niin eikun seuraavalle taas kelpaa!

    Voi että tekee papoilla häijyä,kun työkyvyttömyyseläkkeestä ei saa nuorta naista.
    Pitää tyytyä keski-ikäisiin baarikärpäsiin,
    jotka siltikin täytyy juottaa ja kuunnella mutkaiset juonikuviot.

    Äänestä

  • nuoremmistakin kirjoitti:

    Voi että tekee papoilla häijyä,kun työkyvyttömyyseläkkeestä ei saa nuorta naista.
    Pitää tyytyä keski-ikäisiin baarikärpäsiin,
    jotka siltikin täytyy juottaa ja kuunnella mutkaiset juonikuviot.

    Herää pahvi!

    Äänestä

  • Money talks kirjoitti:

    Herää pahvi!

    Rahalla ei rikota lakia eikä turmella viatonta!

    Äänestä

  • herätys selluloosa kirjoitti:

    Rahalla ei rikota lakia eikä turmella viatonta!

    Niin, raha on laillinen maksuväline ja huora on rahanahne.

    Kun ostaja ja myyjä saavat mitä haluavat, kuvio on täydellinen!

    Äänestä

Aivan samoin olen itsekkin toiminut ja samoilla fiiliksillä.
Mutta kommentoin vain nuita saarnaajia,hankkikaa oma elämä!
Maksullisissa on mukava käydä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

xkxkxjkxjxjx kirjoitti:

Olen kolmekymppinen naimisissa oleva mies. Seksistä ei ole pulaa, rakastan vaimoani yli kaiken, mutta menin ja maksoin silti seksistä vieraan naisen kanssa. En ole koskaan aiemmin pettänyt vaimoani, ja aiemmin ajattelin että kärsin kauheat tunnontuskat jos sen teen.

Mutta, sehän olikin hauskaa eikä tunnu yhtään pahalta. Valitsin tytön todella tarkkaan ja varmistin moneen kertaan että hän todellakin tekee työtä vain itselleen, ja on ennenkaikkea suomalainen.

Menen luultavasti uudelleenkin jossain vaiheessa. Syytä en tiedä, kaipa sitä välillä kaipaa vähän vaihtelua, ja tällainen on minusta turvallisempaa kuin satunnaiset seksisuhteet, eipähän tarvitse teeskennellä tunteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu