Hok Elanto

Mistä ihmeestä tietää kuka tuosta ihmismäärästä on kaksikielisyyden ja pakkoruotsin kannattaja?
Yhteishyvä lehdessäkin päätoimittaja on suomenruotsalainen. Kyllä me tarvitaan suomenkielisiä Hallitukseen, sillä tätä Suomen maata on ruotsitettu aivan tarpeeksi.
3283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

puolue!
Sen mukaan ainakin itse valitse ehdokkaan.
En nyt mitään työtä välttäviä keski-ikäisiä "kotiäitejä".

Nuo ruotsinkieliset Suomessa. Eivät ne osaa enää ruotsia. Ääntäminen on kauhea ja puhe kielioppivirheitä täynnä, sekä ruotsin taito alle lukion oppimäärää.
Monet heistä ovat jossakin vaiheessa muuttaneet suomalaisen nimen "ruotsalaiseksi" ja vielä näin onnettomasti, että siihen käytettiin latinalaista loppuliitettä "-us". Kaikki nuo "-us"-loppuiset ovat ruotsalaistettuja nimiä, jotta tuntuisi muiden silmissä jollakin tavalla kuuluvan ylempään luokkaan.
Tuo "Serlacius" on yksi esimerkki siitä. He olivat ihan tavallisia Suomen talopoikaisia.

Äänestä
  • Hei! Etsin Hokin vaalikoneesta etelähesalaisia ehdokkaita. Ei löydy! Äänestän osaamista ja kokemusta, mutta en pakkoruotsia. Haluan kotikauppani pysyvän pystyssä toisin kuin Elanto ja "Uffen pankki".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja vaalit kirjoitti:

Mistä ihmeestä tietää kuka tuosta ihmismäärästä on kaksikielisyyden ja pakkoruotsin kannattaja?
Yhteishyvä lehdessäkin päätoimittaja on suomenruotsalainen. Kyllä me tarvitaan suomenkielisiä Hallitukseen, sillä tätä Suomen maata on ruotsitettu aivan tarpeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu