Merkintä ->

onko kukaan saanut lainaa, kun löytyy maksuhäiriömerkintä ja lisäyksenä että velka on maksettu vai kummitteleeko joka paikassa tuon 2 vuotta?
5897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kummittelee se enemmän kuin 2 vuotta vaikka olisi maksettukin. Luottotieto panttaaa merkintöjä yli lain salliman ajan TODELLA kauan.

Minulla esim. on vielä merkintä jonka olisi vanhankin lain mukaan tullut poistua jo 2006. Tämäpä sitten oli "kiva yllätys" pankissa laina-neuvottelussa.

Ei auttanut vaikka merkintä on laillisesti vanhentunut, maksu hoidettu ja oma-rahoitusta tarjolla 30%.

Kiitos Asiakastieto!!

Äänestä
  • Tätähän se Suomen Asiakastieto Oy harrastaa. Rikkoo lakia minkä kerkiää. Tuo siirtymäaikaan vetoaminen on minusta täysi vitsi heiltä. Täällä se jo aiemmin jossain mainittiinkin, että rekisterin päivitys tulee aloittaa heti ja suorittaa niin pian kuin mahdollista. Nythän ko yrityksen sivuilla sanotaan, että yksittäisiä poistoja ei pyynnöstä tehdä, vaan kaikki samaan aikaan sitten syksyllä. Eli ne joilla tulisi merkinnän poistua vaikka esimerkiksi tänään, joutuvat odottamaan reilusti yli puoli vuotta. Itse olen sillä kannalla, kun paljon on ollut puhetta henkilöistä joilla 2 merkintää, niin mikäli he joutuvat tuon toisen merkinnän poistumista odottamaan syksyyn, niin vastaavasti tulisi se hyvittää yms. toisen merkinnän kohdalla, vähintäänkin.

    Ei muuta kun asiaa esille mediaan vaan!

    Äänestä

  • kyllä se pelaa niin jotta jos merkintä ja varsinkin jos jättänyt jollekkin pankille maksamatta niin ei saa ikinä enään kyseisestä pankista mitään ja usein pankit vaihtaa tietojaan eli:=)ja täysin laillista hommaa.

    Äänestä

  • YVK kirjoitti:

    Tätähän se Suomen Asiakastieto Oy harrastaa. Rikkoo lakia minkä kerkiää. Tuo siirtymäaikaan vetoaminen on minusta täysi vitsi heiltä. Täällä se jo aiemmin jossain mainittiinkin, että rekisterin päivitys tulee aloittaa heti ja suorittaa niin pian kuin mahdollista. Nythän ko yrityksen sivuilla sanotaan, että yksittäisiä poistoja ei pyynnöstä tehdä, vaan kaikki samaan aikaan sitten syksyllä. Eli ne joilla tulisi merkinnän poistua vaikka esimerkiksi tänään, joutuvat odottamaan reilusti yli puoli vuotta. Itse olen sillä kannalla, kun paljon on ollut puhetta henkilöistä joilla 2 merkintää, niin mikäli he joutuvat tuon toisen merkinnän poistumista odottamaan syksyyn, niin vastaavasti tulisi se hyvittää yms. toisen merkinnän kohdalla, vähintäänkin.

    Ei muuta kun asiaa esille mediaan vaan!

    Minulle tuli ihan uutena tieto, että noi ajat lyhenevät. Tarkoittaako tämä siis oikeasti sitä, että jos minulle on tullut YVK-merkintä 2006 ja se poistuisi nykykäytännöllä 2010, se poistuukin sitten jo 2009 ja jos maksaisin velan vaikka nyt pois, poistuisikin jo tänä vuonna?? Eli koskevatko uudet vanhenemissäännöt myös ennen 1.1.2007 tulleita merkintöjä (Asiakastiedon nettisivujen mukaan laki on astunut voimaan 1.1.2007, mutta käytännössä siirtymäaika on vuosi).

    Äänestä

  • wau.. kirjoitti:

    Minulle tuli ihan uutena tieto, että noi ajat lyhenevät. Tarkoittaako tämä siis oikeasti sitä, että jos minulle on tullut YVK-merkintä 2006 ja se poistuisi nykykäytännöllä 2010, se poistuukin sitten jo 2009 ja jos maksaisin velan vaikka nyt pois, poistuisikin jo tänä vuonna?? Eli koskevatko uudet vanhenemissäännöt myös ennen 1.1.2007 tulleita merkintöjä (Asiakastiedon nettisivujen mukaan laki on astunut voimaan 1.1.2007, mutta käytännössä siirtymäaika on vuosi).

    on vain onneton veruke olla poistamatta merkintöjä jotka nyt poistuisivat. Anyway, mikäli maksat velan ja toimitat siitä tiedon Asiakastietoon, tulee heidän se merkintä poistaa kun merkinnän antopäivästä tulee tuo 2 vuotta täyteen.

    Joka tapauksessa tuo Suomen Asiakastiedon toiminta on saatava loppumaan.

    Tuota kannattaa mainostaa kaikille, sillä mitä enemmän kansaa takana, sen parempi.

    http://www.adressit.com/luottotiedot

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maksettu kirjoitti:

onko kukaan saanut lainaa, kun löytyy maksuhäiriömerkintä ja lisäyksenä että velka on maksettu vai kummitteleeko joka paikassa tuon 2 vuotta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu