Minulla on ulosotossa useita merkintöjä. Viimeisin on kaksi kertaa koska en sopinut takaisinmaksusta eli tuli uusi merkintä samasta velasta vuonna 2006. Velka kirjattu ulosottoon merkinnällä UMS. Alunperin se olisi poistunut 2009 mutta koska en ollut yhteydessä ulosttoon sopiakseni maksusuunnitelmasta nyt saamani tiedon mukaan velka poistuu 2010. Sen verran iso summa että tuskin pystyn maksamaan kokonaan ennen vuotta 2010. Muuttaako tämä uusi ulosottolaki koskien merkintöjen säilymisaikaa tätä velkaa, eli poistuuko vasta 2010 vai jopa 2009 ?
Kiitos
Kiitos
Vastaukset 4
Vanhimmat
ulosotto UUDENLAIN mukaan se 15 vuotta ja siitä 4 vuotta luottotiedoissa.Ei ne mihinkään poistu nuo velat joita ei ole hankittu 1990 luvun alussa.Laki uudistus velkojen "armahtamisesta ei todellakaan koske nykyisiä velkoja jotka hankittu 2000 luvulla sori vaan idiootit.Googlettakaa niin kyllä ihan lakipykälätkinb löytyy.
ei poistu velat mihinkään.Ellei hallitus muuta lakia vielä.
"Velkaa voidaan uuden lain mukaan periä yksityishenkilöltä ulosottotoimin 15 vuoden ajan. Jos velkojana on kuitenkin yksityishenkilö tai rikoksen johdosta vahinkoa kärsinyt asiassa, jossa on tuomittu vankeutta, määräaika on 20 vuotta. Määräaika lasketaan lopullisesta tuomiosta.
Uudistuksella on osittain taannehtiva vaikutus niin, että jos velkaa koskeva lopullinen tuomio on annettu ennen 1.3.1993, velka on perittävissä ulosotossa 1.3.2008 tai 1.3.2013 saakka määräajan pituudesta riippuen. Jos tuomio on annettu 1.3.1993 tai sen jälkeen, määräaika lasketaan lopullisen tuomion antopäivästä.
Uudet määräaikasäännökset koskevat yksityisoikeudellisia saatavia kuten asunto- ja muita pankkivelkoja. Määräaika koskee vain ulosottoa, ei velan vanhentumista. Ulosoton määräaikaisuudella ei ole vaikutusta esimerkiksi verojen tai muiden sellaisten maksujen perintään, jotka vanhenevat perintäaikaa lyhyemmässä määräajassa."
tarkoitan siis sitä että nyt minulla on maksusopimus velkojan kanssa ja tarkoitan MAKSUHÄIRIÖMERKINNÄN poistumista Asiakastiedon rekisteristä. Kun hoidan maksuni niin eihän velkoja enää jaksa siirtää sitä voudille vaan merkintä puhdistuu joko 2010 tai 2009. Eli mitä ilmeisimmin 2010 koska on noita muitakin merkintöjä siinä takana.