Lappeenrannan "liikenne"

Vittu että vitutaa toi Lappeenrannan liikenne. Ensiksikin, missähän puskassa mahtaa lpr liikennesuunitteloiden pää olla! Oletteko havainneet ns. vihreitä aaltoja kaupunkinne liikenteessä, minä en. Aina joutuu pysähtymään joka helvetin liikenne valoihin esim helsingin tiellä, voitte mennä testaamaan. Toiseksi miksi helvetissä ruuhka-aikaan valot ovat pois päältä, vilkuttavat keltaista, en todellakaan ymmärrä!!! Liikenteen sujuvuudesta on puhuttu paljon valtakunnallisestikin, Lappeeranta on hyvä esimerkki miten asioita EI pidä tehdä!
121203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No selväähän se on, että kun kaupungin tiet on rakennettu tsaarinajalla (ja jo aikaisemminkin), niin liikenne on tukossa. Onneksi Saimaankaupunki muuttaa koko tilanteen: Joutsenon kentille voidaan rakentaa uusi kaupunki, johon saadaan leveät tiet (vähintään 10 kaistaa), jotta mersuilla mahtuu ajamaan. Lappeenrannasta tehdään pyöräilykaupunki tai sitten se räjäytetään kokonaan pois.

Mun mielestä on tyhmää edes ostaa mersua Lappeenrannan liikenteeseen. Uusi kaupunki on saatava.

Äänestä

Ainakaan tällä hetkellä Lappeenrannan liikenteestä ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska keskustassa on isot tieremontit juuri meneillään...

Mitä vihreisiin aaltoihin tulee, niin kyllä ne minusta esimerkiksi juuri Helsingintiellä usein toimivatkin. Tosin Helsingintie on esimerkiksi ruuhka-aikoina usein pahasti jumissa..

Ruuhka-aikoina liikennevalot ovat normaalisti varmasti päällä - jos valot vilkuttavat keltaista, on todennäköisesti kyse jostain häiriöstä.

Tämä siis 7 vuoden kokemuksella LPR:n liikenteestä.

Äänestä
  • Sanoisin noin 12 vuoden ajokokemuksella, että Helsingintiellä ei ikinä ole ollut vihreätä aaltoa. Jos joskus sattuu, että seuraavista valoista pääsee pysähtymättä, niin se on ihme!

    Helsingintie pitäisi ilman muuta olla nelikaistainen, mutta ehkä silloin kultaisella 60-luvulla ajateltiin että Kaukas se on Lappeenrannan kultakaivos, Kareltekista ei ollut tietoakaan :-)

    Äänestä

  • Mie kirjoitti:

    Sanoisin noin 12 vuoden ajokokemuksella, että Helsingintiellä ei ikinä ole ollut vihreätä aaltoa. Jos joskus sattuu, että seuraavista valoista pääsee pysähtymättä, niin se on ihme!

    Helsingintie pitäisi ilman muuta olla nelikaistainen, mutta ehkä silloin kultaisella 60-luvulla ajateltiin että Kaukas se on Lappeenrannan kultakaivos, Kareltekista ei ollut tietoakaan :-)

    Helsingintien pitäisi tosiaan olla nelikaistainen... Mutta olen kyllä vihreistä aalloista eri mieltä. Kyllä niitä usein kohdalle osuu, mutta ehkäpä juuri tien ruuhkaisuus monesti sekoittaa aallot...

    Äänestä

  • AMan kirjoitti:

    Helsingintien pitäisi tosiaan olla nelikaistainen... Mutta olen kyllä vihreistä aalloista eri mieltä. Kyllä niitä usein kohdalle osuu, mutta ehkäpä juuri tien ruuhkaisuus monesti sekoittaa aallot...

    Mahtaneeko kulkusuunnalla olla väliä? Ajan itse aamuisin keskustasta Skinnarilaan ja illalla sama toisinpäin. Periaatteessahan ei pitäisi olla eroa, mutta tiedä häntä :-)

    Chymoksen risteyksestä kun lähtee, niin usein joutuu pysähtymään Huhtiniemen leirintäalueen valoissa. Sama juttu seuraavassa huoltoaseman kohdalla, sekä myöskin seuraavassa. Ainoastaan viimeinen Skinnarilankadun risteys näyttää oikealle useasti vihreätä.

    Äänestä

Ottamalla käyttöön rinnakkaiskadut välillä Huhtiniemi-Sammonlahti saataisiin liikenne sujumaan paremmin Lappeenrannan keskustan ja länsiosien välillä. En ole missään muussa tavannut vastaavaa puutetta pääkatujen rinnakkaisverkosssa kuin Lappeenrannassa. Tämä ois selkeesti halvempi ratkaisu kuin Helsingintien muuttaminen nelikaistaiseksi.

Äänestä
  • Ongelmanahan on se, ettei näitä "rinnakkaiskatuja" oikein ole... Helsingintie on ainut yhtenäinen väylä keskustasta kaupungin länsiosiin.

    Asiaa toki hieman auttaisi, jos Valtatie 6 saataisiin Lappeenrannan kohdalla modernisoitua ja esim. länsiosille saataisiin kunnon liittymät kuutostielle.

    Mutta vähän tuntuu, ettei Helsingintien leventäminenkään kovin kallis operaatio voi olla, kun esim. risteykset ja sillat/tunnelit on jo valmiiksi suunniteltu nelikaistaisuutta silmälläpitäen. Ei muuta kuin metsää ketoon parin metrin leveydeltä ja uutta pintaa päälle.. Mielestäni edes mitään keskikaiteita ei välttämättä tarvita, jos halutaan pitää tiukka budjetti.

    Äänestä

Tottahan on mm. sellainen asia, ettei lappeenrannan kaupungin liikennesuunnittelija itse edes omista ajokorttia. Pirun hyvä on varmaan taksin takapenkiltä katella että "Tohon jos mä uuden liikenneympyrän dumppaan ni..."

Äänestä
  • ...tyyppi, joka ei ketään suunnittelijoista tunne, eikä ole koskaan nähnytkään...

    Äänestä

  • Maamo kirjoitti:

    ...tyyppi, joka ei ketään suunnittelijoista tunne, eikä ole koskaan nähnytkään...

    Totta tuo kruuse turisee!

    Äänestä

tuo Helsingintien ja Kauppakadun risteyksen liikenne. Valot toimivat kuin entisaikaan.
Helsingintietä tultaessa on käytössä nuolivalo vasemmalle Kauppakadulle kääntyville ja pallovalo oikealle alaspäin kääntyville ja tietenkin ne vaihtuvat eriaikaan. Risteyksessä odotellaan valojen vaihtumista, kun valot on vanhan ajoituksen mukaisia. Eihän se ole kuin kymmenistä sekunneita kiinni, mutta kun puhutaan keskustan liikenteen sujumisen parantamisesta voisi sitä olla jo rakentamisen aikanakin. Muuten voi käydä niinkin että vähäinen keskustan autoliikenne vähenee ja sitä myötä kauppiaiden odottamat/ tarvitsemat asiakkaat karttavat keskustaa vieläkin enemmän

Äänestä
  • Kun kyseisestä risteyksestä suljettiin liikenne Helsingintietä itäänpäin, olisi toki liikennevaloillekin voinut tehdä samalla jotain...

    Mutta tämä nyt on tietty lyhtaikainen ongelma. Käsittääkseni Lappeenkatu avataan liikenteelle viikon-parin sisään, jonka jälkeen Helsingintien ja Kauppakadun risteys menee remonttiin ja uudistuu täysin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muukalainen kirjoitti:

Vittu että vitutaa toi Lappeenrannan liikenne. Ensiksikin, missähän puskassa mahtaa lpr liikennesuunitteloiden pää olla! Oletteko havainneet ns. vihreitä aaltoja kaupunkinne liikenteessä, minä en. Aina joutuu pysähtymään joka helvetin liikenne valoihin esim helsingin tiellä, voitte mennä testaamaan. Toiseksi miksi helvetissä ruuhka-aikaan valot ovat pois päältä, vilkuttavat keltaista, en todellakaan ymmärrä!!! Liikenteen sujuvuudesta on puhuttu paljon valtakunnallisestikin, Lappeeranta on hyvä esimerkki miten asioita EI pidä tehdä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu