missä vika? olen 19-vuotias tyttölapsi, seurustellut tällä hetkellä poikaystäväni kanssa kohta 5 kk. aluksi olin suhteesta luonnollisesti innoissani, olin haaveillut kyseisestä tyypistä jo reilun vuoden. ehkä osasin olla hiema varuillani, sillä edelliset suhteet olen aina pannut itse poikki. seurustelu tuntui lopulta ennemminkin rasitteelta kuin ihanuudelta ja löysin lopulta aina hyvän syyn rikkoa suhteen (enkä ole niitä kyllä myöhemmin katunutkaan).
nyt kuluneet 5kk ovat jo sinällään yllättäneet minut, tai että ylipäänsä olen voinut olla jonkun kanssa niin kauan (miellän itseni nimittäin melko itsenäiseksi, hieman ujoksi, enkä niin kovin sosiaaliseksi persoonaksi). olemme olleet melko tiiviisti yhteydessä, nähneet lähes joka päivä jne. nyt se sitten taas vaan jysähti... en tunne enää oloani mukavaksi poikaystäväni seurassa, pienimmätkin asiat ärsyttävät ja kuittailevani hänelle niistä yhä useammin. lisäksi tuntuu, että eroavaisuutemme ihmisinä ovat kasvaneet liian suuriksi. esimerkiksi: hän on selvästi järki-ihminen, kun taas tunnen itseni enemmän tunteiden ja erilaisten tuntemustenvietävänä olevaksi. olen ihmisenä melko ailahtelevainen ja vaikea, mutta kun se olo iskee, sille ei vaan voi mitään. tuntuu että helpottaisi jos poikaystäväni edes raivostuisi tai aloittaisi tappelun, kun alan "hankalaksi".
pari vuotta sitten, kun erosin nykyistä edeltävästä poikaystävästäni, päätin tietoisesti pitäväni "taukoa" miesseikkailuista (kumma kyllä ketään kiinnostavia tyyppejä ei edes noina aikoina liikkunut ympärillä) ja totesin olevani "ei-sitoutuvaa-tyyppiä" tai yksinkertaisesti liian pentu vakavaan, pitkäjänteiseen suhteeseen. nyt aloittaessani suhteen tauon jälkeen, lupasin itselleni mielessä että jos vanha tilanne toistuisi, yrittäisin edes toimia suhteen hyväksi, olla epäitsekäs ja ymmärtää että kaikissa on vikoja, eikä kukaan ole täydellinen jnejne.
hm...sekavaa selitystä, mutta samalla koitan myös selkeyttää tilannetta omassa päässä (sekavalla selityksellä...hell yeah!). kommentteja otetaan kiitollisena vastaan!!
nyt kuluneet 5kk ovat jo sinällään yllättäneet minut, tai että ylipäänsä olen voinut olla jonkun kanssa niin kauan (miellän itseni nimittäin melko itsenäiseksi, hieman ujoksi, enkä niin kovin sosiaaliseksi persoonaksi). olemme olleet melko tiiviisti yhteydessä, nähneet lähes joka päivä jne. nyt se sitten taas vaan jysähti... en tunne enää oloani mukavaksi poikaystäväni seurassa, pienimmätkin asiat ärsyttävät ja kuittailevani hänelle niistä yhä useammin. lisäksi tuntuu, että eroavaisuutemme ihmisinä ovat kasvaneet liian suuriksi. esimerkiksi: hän on selvästi järki-ihminen, kun taas tunnen itseni enemmän tunteiden ja erilaisten tuntemustenvietävänä olevaksi. olen ihmisenä melko ailahtelevainen ja vaikea, mutta kun se olo iskee, sille ei vaan voi mitään. tuntuu että helpottaisi jos poikaystäväni edes raivostuisi tai aloittaisi tappelun, kun alan "hankalaksi".
pari vuotta sitten, kun erosin nykyistä edeltävästä poikaystävästäni, päätin tietoisesti pitäväni "taukoa" miesseikkailuista (kumma kyllä ketään kiinnostavia tyyppejä ei edes noina aikoina liikkunut ympärillä) ja totesin olevani "ei-sitoutuvaa-tyyppiä" tai yksinkertaisesti liian pentu vakavaan, pitkäjänteiseen suhteeseen. nyt aloittaessani suhteen tauon jälkeen, lupasin itselleni mielessä että jos vanha tilanne toistuisi, yrittäisin edes toimia suhteen hyväksi, olla epäitsekäs ja ymmärtää että kaikissa on vikoja, eikä kukaan ole täydellinen jnejne.
hm...sekavaa selitystä, mutta samalla koitan myös selkeyttää tilannetta omassa päässä (sekavalla selityksellä...hell yeah!). kommentteja otetaan kiitollisena vastaan!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
sä typykkä oot ollu liian kauan sinkkuna. sua on vaikee sitoa suhteeseen...
Mut jos oot eronnu pojan kans/ väleis hän kyl ymmärtää, ja ajttelee myös sua. Neuvo! Jos poju on muutaman kuukauden hiljaa ja ottaa yhteyttä. Ota hänet silloin vastaan. Ilta kahvi tai jotain on ihan kohillaan hän on älynnyt et on edennyt liian nopeesti. En tiä osuko vastaus mut mul kävi joskus näin ja autto tämä läääke.
just tämäkin mietityttää, nimittäin ei voi sanoa että oisin ollu liian kauan yksin. ihan kuin oisin syntymälahjakseni saanut jonkin vietin, joka kyllä auttaa seuralaisten saannissa, mutta pettää aina kun ihmistä pitäisi pystyä sietään kauemmin...
ihmettelen toisinaan, miten ylipäänsä kukaan voi hengata saman ihmisen kanssa edes vuoden?! voiko kyse olla vain siitä, etten ole tavannut vielä Sitä Oikeaa?
Tällä palstalla oli juuri erittäin monta hyvää vastausta saanut aktiivinen ketju, joka poistettiin äsken. Ylläpidolle lähtee juttua. Saa olla viimenen kerta. Jotain rajaa summittaiselle poistelulle.
-TakkuTakiainen
tiesitkö muuten että viestien massapostittaminen on kiellettyä!? eli ei saa samaa viestiä laittaa joka palstalle:)