haluaisin kertoa hiukan omista ajatuksistani abortista.
olen 19 vuotias ja 2 lapsen äiti nuorin nyt juuri kuukauden ikäinen ja esikoinen 1v8kk.
tein itse abortin ollessani 16 vuotias ja olin seurustellut vajaat 3kk poikakaverini kanssa ja ehkäisy petti.. :/ emme olleet koskaan puhuneet lapsen hankkimisesta siinä alkuseurustelun aikana ja olin todella epävarma ja peloissani että jos pidän lapsen miten se vaikuttaa seurusteluun ja tulevaisuuteemme..no mies oli sitä mieltä että saan itse päättää asiasta ja päädyin aborttiin.. jälkeen päin mies kummiskin alkoi haukkumaan minua lapsentappajaksi.. se oli kauheinta mitä minulle oli ikinä sattunut en päässyt millään yli siitä abortista..monta kuukautta möyrin pahassa itsetunnossa.. olin todella masentunut ja itketti ihan kamalasti.. olen aina ollut aika herkkä että syrjityksi joutuessani joudun itkun ja paniikin valtaan ja vetäydyn pois ihmisten ilmoilta ja melkeimpä olin vain sisällä ei mikään kiinnostanut.. jos olisin sen tiennyt en varmaankaan olisi sitä aborttia ikinä tehnyt..
no mutta tähän vielä lisää..luin joskus tälläisesta aiheesta kuin "Narsistinen persoonallisuushäiriö" elikkäs poikaystäväni oli alkuseurustelun aikana aivan siis tajuttoman ihana ja otti minut huomioon joka asiassa ja se oli minulle uutta kun en ollut sellaista ikinä kokenut ja hän osti minulle usein paljon kauniita lahjoja ilman että edes pyysin höäneltä mitään eli oikea unelmien prinssi.. hän ei edes suostunut parturiin menemään että minä sain hänen hiuksensa leikata ja partansakin ajaa.. se kaikki oli jotenkin ihan uutta ja oikeastaan parasta mitä olen koskaan kenenkään miehen kanssa saanut mitään tehdä.. no sen abortin jälkeen huomasin miehessä pienen muutoksen.. hän alkoi hiukan ohjailemaan minua sillai varovasti tietysti aluksi eli pyysi minua tekemään jotain ja totta kai suostuin kun hänestä niin kovin pidin.. silloin vielä hänkin teki paljon mitä minä taas pyysin.. sitten kerran puolenvuoden seurustelun jälkeen meille tuli ensimmäinen riita.. valitin huonoa oloani ja sanoin että pitäisi päästä vessaan oksentamaan kun pyörrytti ihan kamalsti.. hän huusi minulle "etkö voi tehdä asioitasi nopeammin tai myöhemmin kun minulla on kiire töihin" olin järkyttynyt hänen reaktiostaan .. sen jälkeen olemme melkein vain tapelleet pienistä asioistakin todella rankasti.. hänessä myös huomaa selvästi nyt näitä muita piirteitä eli pieni listaus mitkä kaikki löytyy:
- ei koe syyllisyyttä
- yrittää hyötyä muista
- ei ole empaattinen
- vaatii jatkuvaa ihailua
- loukkaantuu helposti
- vaatii etuoikeutettua kohtelua
- ei halua kuulla kritiikkiä
- nauttii vallan käyttämisestä
- tarvitsee ihmisiä ympärilleen
- uskoo olevansa aina oikeassa
- kuvittelee itsestään ja ominaisuuksistaan suuria
- elää "kaikki tai ei mitään" -maailmassa
- harjoittaa henkistä ja joskus ruumiillistakin väkivaltaa
- käyttää kanssaihmisiä omiin tarpeisiinsa
- ei ota huomioon muiden ihmisten tarpeita ja oikeuksia
- ei näe itsessään huonoja puolia
- yrittää nostaa sosiaalista arvoaan
- haluaa olla huomion keskipisteenä
- pystyy näyttelemään oikeita tunteita
- ei tunne olevansa hoidon tarpeessa
nämä kaikki kuvaa poikaystävääni..
uskoisin tämän johtuvan hänen traumaattisesta lapsuudesta..hänen äitinsä välillä kuritti hiukan pahasti hänen ollessaan lapsi..
että vielä tänä päivänäkin vaikka meillä on 2 lasta saan kuulla kohta neljä vuotta sitten tapahtuneesta abortistani.. ja hän vielä sanoo sen kaikkien kuullen että minulle tulee varmasti pahamieli ja alan itkemään hänestä hän tekee oikein haukkuessani minua lapsentappajaksi omien vanhempiensa edessä hän hakee sillä jonkinlaista mielihyvää kun saa omien vanhempiensa huomion tällätavoin..
eli kyllä minä kadun sitä aborttia kovasti että nyt minulla on 2 kaunista lasta ja kun heitä katson niin olen onnellinen että he ovat saaneet syntyä minusta enkä ole aborttiin päätynyt vaikka miehellä oli molempien raskauksien alkuvaiheessa negatiivinen ajatusmaailma että ei me mitään lapsia haluta mutta sitten taas kun raskaus eteni pidemmälle niin hän oli innoissaan kummiskin että minkäköhän näköinen lapsi sieltä sitten putkahtaa.. ja kyllä voin sanoa että saan tuosta abortista kuulla loppu elämäni mieheltä että jos hän ei muita syitä löydä riidan aloittamiseen niin siinä hänellä on syy aloittaa riita..
sanoin hänelle tässä jonkin aikaa sitten kun olin todella väsynyt ja olin lapset saanut nukkumaan että "mietitkö sä ikinä että me eletään tosiaan vain yhden ainoan kerran ja elämä on lyhyt todella lyhyt ja mä haluaisin iloisempia kokemuksia mitä voin sitten vanhoilla päivillä kiikkituolissa muistella nauraen en itkien" sain hänet ensimmäistä kertaa seurustelumme aikana vakavoitumaan ehkä ihan tosissaan.. minulta valui kyyneleet ja oli hiukan vaikea puhua en ollut vihainen hänelle vaan olin surullinen itselleni kun olen näin typeriä päätöksiä elämässäni jo kerennyt tekemään..omatuntoni on täysin murskattu ja ainut elämän ilo on enään lapsista ja kavereista joita nyt vielä on muutama jäljellä.. tämä ehkä laittoi poikakaverini miettimään että hän on tainnut pilata elämäni ja tahtoo sen hyvittää mutta ei tiedä miten mutta eihän sellaista kuin omatunto pysty korjaamaan helposti kun on saanut kaiken romun ja roinan niskaan monen vuoden jankutuksella.. ei kimppu kukkia saa minua enään iloiseksi jos sen häneltä saan.. jos ystäväni antaisi sen pursuaisin iloa koska se tulee silloin se ajatuskin oikeasti sydämestä.
ehkä tässä hyppäsin välillä aiheesta mutta tosiaan vielä tänäänkin muistan sen abortin ikuisesti mielessäni.. se tuntuu eiliseltä tai tänä päivänä tapahtuneelta kun siitä niin useasti saan kuulla...
ehkä joku tämän jaksoi lukea ehkä joku ei.. mutta kiitos kuiteskin kaikille jotka ehkä jotain tähän haluavat sanoa niin hyvää kuin pahaakin ja ehkä joillakin on samanlaisia kokemuksia tai vastaavia että se olisi vain mielenkiintoista kuulla vai olenko ainut tälläinen tapaus suomessa jolla on käynyt tällä tavoin abortin jälkeen..
olen 19 vuotias ja 2 lapsen äiti nuorin nyt juuri kuukauden ikäinen ja esikoinen 1v8kk.
tein itse abortin ollessani 16 vuotias ja olin seurustellut vajaat 3kk poikakaverini kanssa ja ehkäisy petti.. :/ emme olleet koskaan puhuneet lapsen hankkimisesta siinä alkuseurustelun aikana ja olin todella epävarma ja peloissani että jos pidän lapsen miten se vaikuttaa seurusteluun ja tulevaisuuteemme..no mies oli sitä mieltä että saan itse päättää asiasta ja päädyin aborttiin.. jälkeen päin mies kummiskin alkoi haukkumaan minua lapsentappajaksi.. se oli kauheinta mitä minulle oli ikinä sattunut en päässyt millään yli siitä abortista..monta kuukautta möyrin pahassa itsetunnossa.. olin todella masentunut ja itketti ihan kamalasti.. olen aina ollut aika herkkä että syrjityksi joutuessani joudun itkun ja paniikin valtaan ja vetäydyn pois ihmisten ilmoilta ja melkeimpä olin vain sisällä ei mikään kiinnostanut.. jos olisin sen tiennyt en varmaankaan olisi sitä aborttia ikinä tehnyt..
no mutta tähän vielä lisää..luin joskus tälläisesta aiheesta kuin "Narsistinen persoonallisuushäiriö" elikkäs poikaystäväni oli alkuseurustelun aikana aivan siis tajuttoman ihana ja otti minut huomioon joka asiassa ja se oli minulle uutta kun en ollut sellaista ikinä kokenut ja hän osti minulle usein paljon kauniita lahjoja ilman että edes pyysin höäneltä mitään eli oikea unelmien prinssi.. hän ei edes suostunut parturiin menemään että minä sain hänen hiuksensa leikata ja partansakin ajaa.. se kaikki oli jotenkin ihan uutta ja oikeastaan parasta mitä olen koskaan kenenkään miehen kanssa saanut mitään tehdä.. no sen abortin jälkeen huomasin miehessä pienen muutoksen.. hän alkoi hiukan ohjailemaan minua sillai varovasti tietysti aluksi eli pyysi minua tekemään jotain ja totta kai suostuin kun hänestä niin kovin pidin.. silloin vielä hänkin teki paljon mitä minä taas pyysin.. sitten kerran puolenvuoden seurustelun jälkeen meille tuli ensimmäinen riita.. valitin huonoa oloani ja sanoin että pitäisi päästä vessaan oksentamaan kun pyörrytti ihan kamalsti.. hän huusi minulle "etkö voi tehdä asioitasi nopeammin tai myöhemmin kun minulla on kiire töihin" olin järkyttynyt hänen reaktiostaan .. sen jälkeen olemme melkein vain tapelleet pienistä asioistakin todella rankasti.. hänessä myös huomaa selvästi nyt näitä muita piirteitä eli pieni listaus mitkä kaikki löytyy:
- ei koe syyllisyyttä
- yrittää hyötyä muista
- ei ole empaattinen
- vaatii jatkuvaa ihailua
- loukkaantuu helposti
- vaatii etuoikeutettua kohtelua
- ei halua kuulla kritiikkiä
- nauttii vallan käyttämisestä
- tarvitsee ihmisiä ympärilleen
- uskoo olevansa aina oikeassa
- kuvittelee itsestään ja ominaisuuksistaan suuria
- elää "kaikki tai ei mitään" -maailmassa
- harjoittaa henkistä ja joskus ruumiillistakin väkivaltaa
- käyttää kanssaihmisiä omiin tarpeisiinsa
- ei ota huomioon muiden ihmisten tarpeita ja oikeuksia
- ei näe itsessään huonoja puolia
- yrittää nostaa sosiaalista arvoaan
- haluaa olla huomion keskipisteenä
- pystyy näyttelemään oikeita tunteita
- ei tunne olevansa hoidon tarpeessa
nämä kaikki kuvaa poikaystävääni..
uskoisin tämän johtuvan hänen traumaattisesta lapsuudesta..hänen äitinsä välillä kuritti hiukan pahasti hänen ollessaan lapsi..
että vielä tänä päivänäkin vaikka meillä on 2 lasta saan kuulla kohta neljä vuotta sitten tapahtuneesta abortistani.. ja hän vielä sanoo sen kaikkien kuullen että minulle tulee varmasti pahamieli ja alan itkemään hänestä hän tekee oikein haukkuessani minua lapsentappajaksi omien vanhempiensa edessä hän hakee sillä jonkinlaista mielihyvää kun saa omien vanhempiensa huomion tällätavoin..
eli kyllä minä kadun sitä aborttia kovasti että nyt minulla on 2 kaunista lasta ja kun heitä katson niin olen onnellinen että he ovat saaneet syntyä minusta enkä ole aborttiin päätynyt vaikka miehellä oli molempien raskauksien alkuvaiheessa negatiivinen ajatusmaailma että ei me mitään lapsia haluta mutta sitten taas kun raskaus eteni pidemmälle niin hän oli innoissaan kummiskin että minkäköhän näköinen lapsi sieltä sitten putkahtaa.. ja kyllä voin sanoa että saan tuosta abortista kuulla loppu elämäni mieheltä että jos hän ei muita syitä löydä riidan aloittamiseen niin siinä hänellä on syy aloittaa riita..
sanoin hänelle tässä jonkin aikaa sitten kun olin todella väsynyt ja olin lapset saanut nukkumaan että "mietitkö sä ikinä että me eletään tosiaan vain yhden ainoan kerran ja elämä on lyhyt todella lyhyt ja mä haluaisin iloisempia kokemuksia mitä voin sitten vanhoilla päivillä kiikkituolissa muistella nauraen en itkien" sain hänet ensimmäistä kertaa seurustelumme aikana vakavoitumaan ehkä ihan tosissaan.. minulta valui kyyneleet ja oli hiukan vaikea puhua en ollut vihainen hänelle vaan olin surullinen itselleni kun olen näin typeriä päätöksiä elämässäni jo kerennyt tekemään..omatuntoni on täysin murskattu ja ainut elämän ilo on enään lapsista ja kavereista joita nyt vielä on muutama jäljellä.. tämä ehkä laittoi poikakaverini miettimään että hän on tainnut pilata elämäni ja tahtoo sen hyvittää mutta ei tiedä miten mutta eihän sellaista kuin omatunto pysty korjaamaan helposti kun on saanut kaiken romun ja roinan niskaan monen vuoden jankutuksella.. ei kimppu kukkia saa minua enään iloiseksi jos sen häneltä saan.. jos ystäväni antaisi sen pursuaisin iloa koska se tulee silloin se ajatuskin oikeasti sydämestä.
ehkä tässä hyppäsin välillä aiheesta mutta tosiaan vielä tänäänkin muistan sen abortin ikuisesti mielessäni.. se tuntuu eiliseltä tai tänä päivänä tapahtuneelta kun siitä niin useasti saan kuulla...
ehkä joku tämän jaksoi lukea ehkä joku ei.. mutta kiitos kuiteskin kaikille jotka ehkä jotain tähän haluavat sanoa niin hyvää kuin pahaakin ja ehkä joillakin on samanlaisia kokemuksia tai vastaavia että se olisi vain mielenkiintoista kuulla vai olenko ainut tälläinen tapaus suomessa jolla on käynyt tällä tavoin abortin jälkeen..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt pitää ensinnä muistaa, että elät kaiken aikaa henkisesti traumatisoivasa ympäristössä. Tunteesi tehtyyn keskeytykseen voisi olla aivan erilainen, jos elämäsi ei olisi kietoutunut henkisesti sairaaseen mieheesi.
Narsisti ei koskaan parane!!!
Eli kerää rohkeutesi ja pelasta itsesi ja lapsesi hankkiutumalla eroon tästä miehestä. Hänellä ei ole aikomustakaan parantaa tapojaan ja kaikki asiat mitkä hänen tekeminään ovat positiivisia pohjautuvat johonkin suurempaan suunnitelmaan. Hän voi olla mukava ja ihana, mutta se mies johon olet rakastunut ei koskaan palaa.
Elin itse samanlaista elämää 6 vuotta ex-mieheni kanssa. Parasta mitä minulle ja pojalleni on tapahtunut on se, kun muutimme pois perheen yhteisestä kodista.
Sisäinen eheytymisesi voi alkaa vasta, jos miehesi ei enää pääse sinua kalvamaan hengiltä. Lopulta kamelin selkä katkeaa... Kukaan ei kestä tuollaista selväjärkisenä..
Iso osa narsistien puolisoista ei selviä hengissä! Narsisti isä on myös jotakuinkin pahinta mitä lapselle voi tapahtua. Fyysisistä pahoinpitelyistä selviää, mutta henkiset voivat estää lapsen minän kunnollisen kehittymisen.
Lastesi edun mukaista ei ole että asutte yhdessä!
hänestä. aborttisi retostelu ei kuulu tähän elämään enää. se on tehty ja sillä hyvä. koita unohtaa. mieti omaa ja lasten elämänlaatua.
samaa sanon kuin edellisetkin, sinun pitää irroittautua mihestäsi! kuten sanoit, narsisti ei tunne olevansa hoidon tarpeessa, ja vaikka (esim. oman kuvan kiillottamisesta) suostuisikin terapiaan, siitä tuskin apua on sillä parantuakseen pitää nähdä virheensä ja olla rehellinen itselleen. sinun taas kannattaisi hakeutua terapiaa löytääksesi jälleen ilon ja uskon elämään!
en tiedä kuinka vaikea asia abortti sinulle oli, muuta asiaa ei paranna, vaan pahentaa, jatkuva syyllistäminen/haukkuminen. elämäsi on tällä hetkellä henkisesti niin kuluttavaa ja traumatisoivaa ettei sitä kai voidakaan tietää.
ala elämään omaa elämääsi ilman miestäsi. irroittautuminen voi tuntua ajatuksenakin vaikealta ja on sitä myös käytännössä, mutta on ainoa tapa jolla saat elämäsi jälleen raiteilleen.
täältä saat tietoa ja tukea tilanteessasi:
http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/
joten kestä seuraamukset (suhteen pilalle meno).
Tuskin miehesi voi koskaan unohtaa (tai antaa anteeksi) mitä teit ensimmäiselle lapselle.