VALEHTELEN, mitä sitten ??
http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/metsa/vanhat-metsat/poronhoito
Metsien hakkuut, maanmuokkaus ja teiden rakennus hankaloittavat poronhoitotyötä ja lisäävät kustannuksia mm. polttoainekulujen ja lisäruokinnan muodossa.
http://www.veikkovasama.net/porot_ja_luppo.htm
Greenpeace valjasti joitakin vuosia sitten poron ja "sorretun" saamelaisporomiehen mielikuvakampanjointinsa keulakuviksi. Yhdistelmä toimii erityisen hyvin ulkomailla, missä tieto Suomen porotalouden ongelmien syistä ja saamelaisten asemasta on äärimmäisen vähäistä ja värittynyttä.
Hyökkäys on paras puolustus: syitä porotalouden ahdinkoon haetaan vain ja ainoastaan elinkeinon ulkopuolelta, sen sijaan että rehdisti myönnettäisiin laidunongelmien olevan suurelta osin perua porotalouden hullujen vuosien rajusta ylilaidunnuksesta.
Likipitäen puolet paljon puhutuista luppometsistä on suojeltu!
Taustaksi on syytä todeta, että porotalous on ongelmissa sellaisillakin alueilla, missä metsätaloutta ei luonnonoloista johtuen harjoiteta.
MTT-taloustutkimuksen selvityksen mukaan porotalous tuottaa huonosti ja joillakin porotiloilla käyttökate on jopa negatiivinen. MTT:n ja Paliskuntain yhdistyksen kehittämän kannattavuusvertailun mukaan porotalouden yrittäjätulo oli viime poronhoitovuonna vajaat
9 000 euroa tilaa kohden.
2.2.2005 Lapin paliskunnan ex-poroisäntä Hannu Maggan haastattelun. Magga jatkoi luppohehkuttelua kertomalla, että paliskunnan alueella Porttipahdan tekoaltaan pohjoispuolella sijaitsevan Peurakairan vanhoissa metsissä on luppoa keskimäärin 573 kg hehtaarilla. Magga ihasteli lupon paljoutta hakkaamattomassa metsässä katsomatta aiheelliseksi täsmentää, että hänen mainitsemansa muhkeat kilomäärät tarkoittavat metsän koko luppobiomassaa puiden tyveltä latvaan saakka.
porojen ulottuvilla olevan lupon määrä jää murto-osaan Maggan ilmoittamasta.
Helteen mukaan Inarin puolella kunnanrajaa luppoa on selvästi vähemmän kuin Peurakairassa, parhaissa 150-200 -vuotiaissa männiköissä keskimäärin 135 kg/ha koko puusto huomioon otettuna. Tästä n. 5% on porojen ulottuvilla ja sadanta alun toistakymmentä kiloa vuodessa. Käytännössä tamä tarkoittaa sitä, että kuluneillakin laitumilla jäkälän määrä on luppoon verrattuna helposti kaksikymmentäkertainen. Toisin kuin luppo, jäkälä on suurimman osan talvea porojen saatavilla.
Timo Helteen mukaan lupon vuotuinen "sadanta" on keskimäärin n. 10% biomassasta. Kun talven aikana pudonnut ja syömättä jäänyt luppo keväällä lumen sulaessa tulee esiin, poroilla on lyhyen aikaa saatavillaan runsaasti laadukasta ravintoa.
Maggan Peurakairasta ilmoittama koko puuston luppomäärä on hehtaaria kohti suurempi kuin jäkälän määrä samalla alueella.
Tiedotteen väite ei siis pidä paikkaansa edes Inarissa, koko pohjoisesta poronhoitoalueesta puhumattakaan.
Luontojärjestöjen käsitys poron talviravinnosta poikkeaa merkittävästi siitä, mitä yliopistoissa asiasta tiedetään ja opetetaan. Näihin päiviin asti porojen tärkeimpinä talviravintokasveina on pidetty maassa kasvavia jäkäliä ja vastaavasti tärkeimpiä talvilaitumia runsasjäkäläisiä metsä- ja tunturialueita. Jos jäkälää on vähän, porojen tiedetään käyttävän korvaavana ravintona mm. heinäkasveja, saroja ja varpuja.
Puilla kasvavan tai hangelle putoilevan lupon merkitys on suurimmillaan kevättalvella, jolloin
lumiolosuhteet vaikeuttavat ravinnon kaivamista.
Perinteisessä poronhoidossa jäkälälaitumet ja porojen määrä olivat sidoksissa toisiinsa: suuri poromäärä johti väistämättä porokannan romahtamiseen, jolloin laitumet saivat aikaa elpyä.
Nykymuotoisessa porotaloudessa porojen määrä pidetään lisäruokinnan avulla pysyvästi lähellä sallittua maksimiaan.
http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/metsa/vanhat-metsat/poronhoito
Metsien hakkuut, maanmuokkaus ja teiden rakennus hankaloittavat poronhoitotyötä ja lisäävät kustannuksia mm. polttoainekulujen ja lisäruokinnan muodossa.
http://www.veikkovasama.net/porot_ja_luppo.htm
Greenpeace valjasti joitakin vuosia sitten poron ja "sorretun" saamelaisporomiehen mielikuvakampanjointinsa keulakuviksi. Yhdistelmä toimii erityisen hyvin ulkomailla, missä tieto Suomen porotalouden ongelmien syistä ja saamelaisten asemasta on äärimmäisen vähäistä ja värittynyttä.
Hyökkäys on paras puolustus: syitä porotalouden ahdinkoon haetaan vain ja ainoastaan elinkeinon ulkopuolelta, sen sijaan että rehdisti myönnettäisiin laidunongelmien olevan suurelta osin perua porotalouden hullujen vuosien rajusta ylilaidunnuksesta.
Likipitäen puolet paljon puhutuista luppometsistä on suojeltu!
Taustaksi on syytä todeta, että porotalous on ongelmissa sellaisillakin alueilla, missä metsätaloutta ei luonnonoloista johtuen harjoiteta.
MTT-taloustutkimuksen selvityksen mukaan porotalous tuottaa huonosti ja joillakin porotiloilla käyttökate on jopa negatiivinen. MTT:n ja Paliskuntain yhdistyksen kehittämän kannattavuusvertailun mukaan porotalouden yrittäjätulo oli viime poronhoitovuonna vajaat
9 000 euroa tilaa kohden.
2.2.2005 Lapin paliskunnan ex-poroisäntä Hannu Maggan haastattelun. Magga jatkoi luppohehkuttelua kertomalla, että paliskunnan alueella Porttipahdan tekoaltaan pohjoispuolella sijaitsevan Peurakairan vanhoissa metsissä on luppoa keskimäärin 573 kg hehtaarilla. Magga ihasteli lupon paljoutta hakkaamattomassa metsässä katsomatta aiheelliseksi täsmentää, että hänen mainitsemansa muhkeat kilomäärät tarkoittavat metsän koko luppobiomassaa puiden tyveltä latvaan saakka.
porojen ulottuvilla olevan lupon määrä jää murto-osaan Maggan ilmoittamasta.
Helteen mukaan Inarin puolella kunnanrajaa luppoa on selvästi vähemmän kuin Peurakairassa, parhaissa 150-200 -vuotiaissa männiköissä keskimäärin 135 kg/ha koko puusto huomioon otettuna. Tästä n. 5% on porojen ulottuvilla ja sadanta alun toistakymmentä kiloa vuodessa. Käytännössä tamä tarkoittaa sitä, että kuluneillakin laitumilla jäkälän määrä on luppoon verrattuna helposti kaksikymmentäkertainen. Toisin kuin luppo, jäkälä on suurimman osan talvea porojen saatavilla.
Timo Helteen mukaan lupon vuotuinen "sadanta" on keskimäärin n. 10% biomassasta. Kun talven aikana pudonnut ja syömättä jäänyt luppo keväällä lumen sulaessa tulee esiin, poroilla on lyhyen aikaa saatavillaan runsaasti laadukasta ravintoa.
Maggan Peurakairasta ilmoittama koko puuston luppomäärä on hehtaaria kohti suurempi kuin jäkälän määrä samalla alueella.
Tiedotteen väite ei siis pidä paikkaansa edes Inarissa, koko pohjoisesta poronhoitoalueesta puhumattakaan.
Luontojärjestöjen käsitys poron talviravinnosta poikkeaa merkittävästi siitä, mitä yliopistoissa asiasta tiedetään ja opetetaan. Näihin päiviin asti porojen tärkeimpinä talviravintokasveina on pidetty maassa kasvavia jäkäliä ja vastaavasti tärkeimpiä talvilaitumia runsasjäkäläisiä metsä- ja tunturialueita. Jos jäkälää on vähän, porojen tiedetään käyttävän korvaavana ravintona mm. heinäkasveja, saroja ja varpuja.
Puilla kasvavan tai hangelle putoilevan lupon merkitys on suurimmillaan kevättalvella, jolloin
lumiolosuhteet vaikeuttavat ravinnon kaivamista.
Perinteisessä poronhoidossa jäkälälaitumet ja porojen määrä olivat sidoksissa toisiinsa: suuri poromäärä johti väistämättä porokannan romahtamiseen, jolloin laitumet saivat aikaa elpyä.
Nykymuotoisessa porotaloudessa porojen määrä pidetään lisäruokinnan avulla pysyvästi lähellä sallittua maksimiaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.