Suututtaa tämä vuosi vuodelta aikaisemmin alkava jouluhössötys. Nyt on vasta helmikuu ja pitäisi muka alkaa joulua valmistelemaan. Eikö kauniit joulu laulut kuulu adventtiaikaan eikä joka kaupan ämyreihin kuukausitolkulla ennen joulua. Ihan itkettää.
Vastaukset 5
- James Bond
Aika monelle, varsinkin naisihmiselle, joulu on vain tekosyy sille jokavuotiselle hirvittävälle hössötykselle jolla yritetään epätoivoisesti hankkia sitä sankarin sädekehää.
- vain
yritetä, vaan myös hankitaan...Hauskaa kesän jatkoa näin joulua odotellessa!
- Mr Hankey
Mitä se James Bond siellä selittää Joulusta. Hän on salainen agentti, eikä mikään jouluihminen. Minä tulen Jouluisin vessanpöntöstä. Eli minä olen jouluhenkilö.
- Kerttukyllikki
Samaa mieltä, nyt on syyskuu eikä tarvita mitään jouluhössöitystä.
- Koirantaluittaja
Jouluhössötyksestä valittaminen alkaa vuosi
vuodelta aikaisemmin. En ole itse havainnut
mitään jouluun liittyvää, häiritsevää seikkaa,
vaikka on marras-kuun loppu. Turhaa
marmaitusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561