En oikein tiedä mille palstalle tämän kirjoittaisin, mutta ehkä täällä tulisi tuota naisen näkökulmaa asiaan ja nimenomaan äitien...
Olen lapseton (vielä) nainen ja elämäntilanne alkaa olla sellainen että haluaisi niitä lapsia tähän perheeseen.
Periaatteessa kaikki on ok, on rakkautta ja luottamusta, ollaan naimisissa, molemmilla on hyvät työt, on koti ja kaikki niin kuin olla pitää...
MUTTA mulla on hirveä pelko siitä, että jos perheeseemme tulee lapsi niin minun mieheni häipyy kuvioista.
Taustalla tässä on se, että mieheni on ollut aiemmin naimisissa ja hän on eronnut kun lapsi on ollut n. vuoden ikäinen. Avioliitto ei ole kaatunut pelkästään tuohon lapsen syntymään, on ollut roppakaupalla muita ongelmia ja tuolla lapsella on sitten yritetty ongelmat korjata.
Mieheni ei pidä oikeastaan minkäänlaista yhteyttä lapseensa vaikka hän ajatuksissa on hyvin rakas, on tuon isyyden toteuttaminen jotenkin ylitse pääsemättömän vaikeaa.
Itse olen jo muutaman vuoden toppuutellut miestäni lapsentekohankkeissa kun olen itse opiskellut yms. mutta nyt oma elämä ja tunnemaailma on siinä kantimissa, että sitä lasta haluaisi. Pelottaa vaan kauheasti miten meidän käy. Mies ei mm. siedä lasten itkua, kiukuttelua. Tulee kyllä kaikkien sukulaislasten kanssa hyvin toimeen, leikittää yms. ja on vanhempien lasten ns. idoli. Mutta entäs kun se oma lapsi itkee yöllä eikä saa nukuttua?
En tiedä mitä tekisin, koko viesti varmaan ihan kamalan sekava, niin on mielikin...
Olen lapseton (vielä) nainen ja elämäntilanne alkaa olla sellainen että haluaisi niitä lapsia tähän perheeseen.
Periaatteessa kaikki on ok, on rakkautta ja luottamusta, ollaan naimisissa, molemmilla on hyvät työt, on koti ja kaikki niin kuin olla pitää...
MUTTA mulla on hirveä pelko siitä, että jos perheeseemme tulee lapsi niin minun mieheni häipyy kuvioista.
Taustalla tässä on se, että mieheni on ollut aiemmin naimisissa ja hän on eronnut kun lapsi on ollut n. vuoden ikäinen. Avioliitto ei ole kaatunut pelkästään tuohon lapsen syntymään, on ollut roppakaupalla muita ongelmia ja tuolla lapsella on sitten yritetty ongelmat korjata.
Mieheni ei pidä oikeastaan minkäänlaista yhteyttä lapseensa vaikka hän ajatuksissa on hyvin rakas, on tuon isyyden toteuttaminen jotenkin ylitse pääsemättömän vaikeaa.
Itse olen jo muutaman vuoden toppuutellut miestäni lapsentekohankkeissa kun olen itse opiskellut yms. mutta nyt oma elämä ja tunnemaailma on siinä kantimissa, että sitä lasta haluaisi. Pelottaa vaan kauheasti miten meidän käy. Mies ei mm. siedä lasten itkua, kiukuttelua. Tulee kyllä kaikkien sukulaislasten kanssa hyvin toimeen, leikittää yms. ja on vanhempien lasten ns. idoli. Mutta entäs kun se oma lapsi itkee yöllä eikä saa nukuttua?
En tiedä mitä tekisin, koko viesti varmaan ihan kamalan sekava, niin on mielikin...
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mies joka oman lapsen itkua pelkää, olen itsekkin mies ja kolmen lapsen isä. "vauva aika" on lopen lyhyt aika lapsen elämässä.
no tämä oli vain minun mielipiteeni miehestä ja lapsesta sekä avioliitosta.
väsyneenä hermostua lapsen itkusta, mutta yleensä jopa heräsi yöllä vaipottamaan lapsen ja nosti sitten viereeni syömään. On normaalia, että joskus isä ja myös sinä äitinä saatat väsyä lapsen itkuun. Silloin voi vaikka vuorotella lapsen herätessä. Toinen hoitaa ja toinen nukkuu.Tietysti äidin on itse imetettävä.
Sun on otettava härkää sarvista ja jos kerran miehestäsi tuntuu, että hän on kypsä asiaan, ota haaste vastaan. Ainahan voit jutella itkun hermostuttamisasiasta vaikkapa näin: "Jaksaisitko kuunnella sitten vauvan itkua, jos sellainen hankittaisiin?" Sitä paitsi on vauvoja, jotka oppivat nukkumaan yön heräämättä melko pian jos ja kun mitään ongelmia ei ole ja saavat riittävästi ruokaa.
Kaikki kaverini, jotka ovat eronneet (samoin minä) ovat eronneet siksi, että väsynyt vaimo ei anna seksiä - ollenkaan!
Ikävä kommentti tässä kohtaa, mutta näin se menee...
Väsyneen vaimon auttamisen sijaan valitsit helpoimman tien eli eron? Kyllä ihmiset ovat itsekkäitä. Surullista, että elämä pyörii munan ympärillä sen lyhyen ajan kun lapsi on vauva.
Olen yötyössä. Raskaassa. 5-6 yötä / vko.
Silti heräsin aamuisin 2-3 tunnin unien jälkeen auttamaan. Hänen ei tarvinut käydä töissä, koskaan.
Mutta kun se "väsymys" eli tila muuttui haluttomuudeksi jatkui toista vuotta, niin kyllä - elämä todella alkoi pyöriä munan ympärillä.
Ja sitten kun sillä sohi vieraisiin pesiin, niin yllättäen se olikin kamalaa ja nainen lähti.
Ja 100% sama tarina joka ikisellä tutulla!
Mikä siinä on, että nainen ei voi tajuta, että vaikka ei haluta, niin kyllä se miehen elämä todellakin sen munan ympärillä pyörii.
Ja sitä pillua on pakko saada - jostain!
..koska se on joskus varmaan elämässään nähnyt aikuisenkin miehen ja erehtyy luulemaan näitä munan ympärillä pyörijöitä sellaisiksi.
Ehkä sitten kaltaistesi tulisi tosiaan keskittää ajatuksensa vain siihen munaan ja jättää lasten tekeminen aikuisille miehille.
Kun lapset on tehty, mies saa tyytyä siihen mitä annetaan.
Ja yleensä se tarkoittaa, että ei anneta.
Itse olin lapsia tehtäessä lähempänä 4 kuin 3 kymmentä, eli aika aikuinen.
Nyt olen lähempänä 5 kuin 4 kymmentä ja varmasti aikuinen :)
Ja kyllä se pillu on edelleen mielessä 300 kertaa päivässä...
päivisin tekemään töitä, jos pitää yhtä ja samaa asiaa ajatella 300 kertaa päivässä?
Ei kaikki 50v ikäisetkään kovin aiukuisilta tunnu... Ikuinen nuoruusko jäänyt päälle vai mikä lie.
Yleensä seksittömyys parisuhteessa on oire jostain parisuhten ongelmasta. Oliskohan jotain jäänyt parisuhtesta huomaamatta, kun kävi miten kävi.
Siinä se menee ajattelu muun toiminnan ohessa:)
Ikuinen nuoruus, taatusti on päällä...
Ja vaikea sanoa, paljon mahdollista että jotain on jäänyt huomaamatta.
En kyllä ole vieläkään huomannut että mitä...
Aivan näin. Älä hanki lapsia, jos et kestä tilannetta!
NORMAALI "tilanne" että lapsen saannin jälkeen seksi on ohi vuodeksi, ehkä kahdeksi????
"Älä hanki lapsia, jos et kestä tilannetta!"
Jos tilanne on tämä, en voi kuin suositella KAIKILLE miehille, että älkää KOSKAAN tehkä lapsia!!
..minäkin olen nainen ja kaksi lasta synnyttänyt. Meillä ei noin kuukauteen ole synnytyksen jälkeen ollut seksiä, mutta sen jälkeen pikkuhiljaa palailtu normaali tilanteeseen eli n 3-4 kertaa viikossa. En ole itsekkään mikään teini enää (29v) eli ei himot siitä johdu.
Minua ärsyttää yleistys, että on ihan ok ettei nainen halua seksiä ja että miehen pitäisi sopeutua siihen. Ymmärrän kyllä jos on pahoin revennyt yms että ollaan jonkun aikaa ilman ja varmaan kyseinen mieskin sen olisi ymmärtänyt, mutta heillähän ei ollut seksiä vuosiin. Kenen tälläistä pitäisi ymmärtää ja siihen tyytyä??? Kyllä seksi kuuluu olennaisena osana parisuhteeseen ja jos ei sitä vuosiin kotoa saa ja sitten mies (tai nainen) menee sitä muualta hakemaan niin syy on kyllä molemmissa! Tämä mieskin vain olisi voinut ennemmin reilusti erota eikä vieraissa juosta. Mutta tosiaan nainen saa syyttää vain itseään!
Kiitos, hyvin sanottu.
Mun on nyt pakko kysyä ihan mielenkiinnosta - vaikka eihän tää nyt enää ollenkaan tohon alkup. kysymykseen edes liity-
Olen aina ihmetellyt naisia, jotka kertoo tollasista määristä. Itse kun en vaan yksinkertaisesti jaksa, viitsi, kykene, pysty läheskään noin usein. Joten minua on aina kiinnostanut että harrastaako kaltaisesi naiset täysin omasta halustaan sitä näin usein vai miellyttääkseen miestään ?
- en halua olla loukkaava tällä kysymyksellä. Haluan vain perspektiiviä, että ollaanko me naisetkin niin erilaisia.
Eli puuttuuko viikostasi jotain, jos miehesi haluaakin joku viikko vain kerran tai pari ? Vai suostutko joskus ihan vaan miellyttääksesi miestäsi. Pliis: kerro rehellisesti.
En harrasta seksiä vain miehen mieliksi. Tottakai joskus aluksi tuntuu siltä, ettei esim jaksaisi, mutta itse ainakin hyväilyn jälkeen/aikana innostun aina.
En koe olevani puutteessa jos menee esim viikko jolloin harvemmin, mutta kyllä minä ainakin sitä melko pian alan kaipaamaan itsekkin. No ehkä 2-4 kertaa vko on lähempänä totuutta kun oikein ajattelen asiaa :o), mutta teen tosiaan myös itse usein aloitteen..
Meillä ainakin on seksikertoja lisännyt yhdessä saunominen ja suuihkussa käynti. Ei kaikki kerrat tosiaan mitään maratonseksiä ole, mutta molemmille tyydyttävää..
Että pillu menee lasten edelle.
Luojalle kiitos ettet ole minun mieheni. Eiköhän se nainen siinä lastenteossa riskin ota alapäineen? Voi tulla pysyviä vammoja ja seksi voi olla siinä, loppuiäksi. Mutta sinunlaisesi miehekäs mieshän jättäisi eukon siihen paikkaan. Älä tee lapsia.
"Noh onhan se hienoa Että pillu menee lasten edelle."
Ovatko nämä asiat jotenkin keskenään kilpailevia?
Onko jompi kumpi toisesta pois?
Miten ne liittyvät toisiinsa????????
"Luojalle kiitos ettet ole minun mieheni."
Luonnolle kiitos, ettet ole naiseni!!!
"Eiköhän se nainen siinä lastenteossa riskin ota alapäineen?"
Ei meillä TUOLLAISIA mietitty, kun lapsia tehtiin.
Mistä tuollainen ajatusmaailma?
"Voi tulla pysyviä vammoja ja seksi voi olla siinä, loppuiäksi."
No niin voi, mutta se on eri asia!
Niin ei käynyt!
"Mutta sinunlaisesi miehekäs mieshän jättäisi eukon siihen paikkaan."
EN sellaisessa tapauksessa, en toki.
Kyllä silti kävisin vieraissa.
Ei edes tuollainen onneton tapahtuma oikeuta pakottamaan molempia elinikäiseen selibaattiin.
"Älä tee lapsia."
Tuskin teenkään enempää.
Ovat jo nuo tehdyt aika isoja ja minä aika vanha.
Meillä juuri mies halusi lapsen, sanoi jopa että ero tulee, jos hän ei saa jälkeläistä, sillä se on hänen suurin tavoitteensa; saada oma lapsi!
No minähän lopulta suostuin, vaikka en itse koskaan ole lasta kovasti halunnut. Raskaaksi tulo oli minulle suuri terveydellinen riski kroonisen sairauteni takia, ja lääkärit varoittelivat kovasti. Kaikki meni kuitenkin todella hyvin raskausajan. Mies jutteli masulle, tunnusteli potkuja, oli mukana neuvolassa ja tietysti synnytyksessäkin.
Mutta, mutta... Olin synnytyksen jälkeen todella huonossa kunnossa, vielä kun pääsin sairaalasta kotiin en voinut syödä tai nukkua. Vauva itki hereillä ollessaan tauotta, myöhemmin paljastui että syynä oli vaikea allergia. Mies yritti painostaa minua imettämään, vaikka maito ei noussut ollenkaan. Jo siinä vaiheessa alkoivat riidat, lapsi olisi vaan pitänyt imettää ja jättää yksin nukkumaan (siis huutamaan), ja siihen en kyennyt. Aloitin korvikkeen ja kannoin lasta lähes taukoamatta. Mies oli pahalla tuulella, sillä vauvojenhan piti vaan syödä ja nukkua! Jo ennen jälkitarkastusta alkoi valitus siitä, että en ole kiinostunut seksistä. Se oli tosiaan viimeinen asia mielessä, koska minulla oli III asteen repeämät, enkä pystynyt kuukauteen edes istumaan!
Olen ajan myötä huomannut, että meillä on miehen kanssa todella erilainen käsitys lapsen kasvatuksesta. Mies kannattaa kovaa kuria, ihan pienellekin lapselle, tämä johtunee hänen ankarasta kasvatuksestaan. Nyt tilanne on se, että mies on muuttanut toiselle paikkakunnalle töihin, ja tapaa meitä n. 2krt/kk. Jäin siis yksin pahasti allergisen ja paljon sairastelevan lapsen kanssa, vaikka eroa emme olekaan hakeneet.
Toivon, että miehesi hoksaa, että teki toki vastuuttomasti!
tilanne meillä! Meillä oli tosin niin, että minä olisin kyllä seksiäkin halunnut, mutta mies ei. Mutta muuten kuviot on suunnilleen samat - asutaan tosin samalla paikkakunnalla. Saat ainakin minulta sympatiat!
niin, että harva mies kestää tavallista lapsiperheen arkea itkuineen ja valvomiseen. Ja liiton kohtalon ratkaisee se, miten nainen suhtautuu tuohon miehen vastuuttomuuteen. Niissä liitoissa jatketaan, joissa nainen jaksaa ja jaksaa eikä välitä miehen välinpitämättömyydesta. Ne liitot hajoavat, joissa nainenkin toivoisi itselleen jotain tai kaipaisi apua arkeen.
Mutta ihan varmaa on se, että lapsen hankkimista et tule milloinkaan katumaan! Sinun pitää vain alusta asti asennoitua niin, että sinä olet yksin vastuussa ja siedät sen. Ukkosi varmaan juoksee vieraissa, koska seksi ei enää sinulta kelpaa - olethan synnyttänyt ja siten jo käytetty nainen. Miehestä tuskin tulee olemaan muuta kuin taloudellista apua, jos sitäkään.
Sitä, jos et lapsia tee, saatat katua tosi pahasti, sitten kun se ei ole enää mahdollista.
Onpas negatiivisia näkemyksiä täällä.. :(
vain minun näkemykseni, mutta surullisen useassa perheessä näin näyttäisi menevän - niin myös omassani.
Minä olen jo aikoja sitten joutunut täysin kylmettämään sydämeni mieheni suhteen ja päättänyt elää vain lapselleni kunnes hän on riittävän ikäisiä lentämään pesästä. Sitten yritän koota vielä elämää myös itselleni. Ja toisaalta lapsesta saamani onni ja ilo ovat niin suurta, että yksi miehenretku ei sitä ole onnistunut vielä ainakaan lannistamaan.
Lapsemme synnyttyä yritin järjestää aikaa itselleni ja miehelleni - varasin teatterimatkoja, hotelleja, ostin seksikkäitä alusvaatteita. Kaksi viikkoa synnytyksestä olin vanhoissa mitoissani. Joka päivä meikkasin ja pukeuduin miestäni varten. Jokaisen yhteisen iltamme mies peruutti ja lähti kavereiden kanssa juhlimaan. Lapsen syntymän jälkeen miestä ei kotona ole näkynyt kuin suurissa käänteissä - ei edes jouluna! Taloudellisesti tienaamme molemmat melko hyvin - mieheni vähän enemmän. En tiedä, miksi edes olen enää nimellisesti mieheni kanssa naimisissa, mutta jotenkin tuntuu väärältä lasta kohtaan erota hänen isästään... en tiedä....
onnekas nainen.. Ainakin vielä meillä on mennyt niin, että mies käy töissä, osallistuu lastenhoitoon, antaa minulle omaa aikaa, jopa herää öisin jos olen todella väsynyt. Kotitöihin, siivoukseen, pyykkäykseen, ruuanlaittoon hän ei osallistu. Enkä sitä vaadikaan. Mutta mies kantaa perheestä taloudellisen ja henkisen vastuunsa..
Välillä väsyttää ja pinnaa kiristää, mutta ollaan puhuttu, että yhdessä porskutetaan nämä pikkulapsivuodet, jotka eivät aina niin helppoja ole. Seksiä on suht useasti ja muutenkin elämä on mallillaan.. Tasavertaisia ollaan puolisoina ja vanhempina. En kyllä todellakaan silti ihmettele, että joillekin tulee ero lasten ollessa pieniä, mutta ainakin meillä on kova halu ja yritys pysyä yhdessä.. Tämän viestiketjun perusteella voin kyllä olla omasta tilanteestani todella onnellinen ja lopettaa pikkuasioista nurinan..