Tuntuu hyvältä

paskaa, vaalimenestyksen merkit ovat ilmassa.
4163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Halla-ahon mukana tulee Helsingissä valituksi ainakin pari muuta meikäläistä, ehkä myös Rautanyrkki. Turussa joudumme taistelemaan Mäenpäätä vastaan, mutta olemme jo juonineet hyvän strategian jolla SKS:n asema romahdutetaan jopa sen ydinalueella. Ei auta temppuilu kun kansa nousee...

Äänestä
  • puolueeeseen, eikä puheidensa mukaan aiokaan.
    Onko siis hesan piirin vahvin tykki sitoutumaton rasisti?

    Äänestä

  • kuulunut mihinkään kirjoitti:

    puolueeeseen, eikä puheidensa mukaan aiokaan.
    Onko siis hesan piirin vahvin tykki sitoutumaton rasisti?

    Puoluepolitiikka on loputon suo, eikä Halla-ahon kannata mennä siihen mukaan. Kansanliike, jonka keulahahmo Halla-aho on, tulee lopulta pyyhkäisemään tieltään vanhat jakolinjat. On lopultakin vain yksi puolue, suomalaisten puolue, jonka vihollisia ovat ruotsalaiset, vasemmistolaiset ja maahanmuuttajat. Vastustajamme yrittävät pitää meidät hajanaisina, koska tietävät että yhtyneinä voimamme on musertava. Meidän on toteutettava heidän pahin painajaisensa, liityttävä yhteen suomalaisen Suomen puolesta!

    Äänestä

  • Stormfront kirjoitti:

    kunnallisvaaleihin. Myötähäpeää tunnen aitojen perussuomalaisten puolesta.
    Eikö Helsingin perussuomalaispiiri saa ketään puolueen jäseniä ehdokkaaksi, kun joutuu näihin sitoutumattomiin turvautumaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

palsta täynnä kirjoitti:

paskaa, vaalimenestyksen merkit ovat ilmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu