Arvoisat 407:n tuntijat

Lissu autokuumeessa

Lainasin ystävältäni viikonlopuksi tätä autoa ja ihastuin autoon todella jos siihen varsinaisesti ihastua voi. No, kuitenkin olen autoa hankkimassa ja tämä 407 kiinnostaa kovasti.
Autoon olen varannut rahaa n. 16-18 tuhatta.
Tutkailin nettiautosta tuon hintaluokan autoja pitkään. Hintaan suhteessa auton ominaisuuksiin listasin kolme parasta. Arvosteluuni vaikutti ajokilometrit (oltava reilusti alle 100 000)ja ystäväni suosituksesta 2 litrainen. Suosikkini on hintaansa nähden parhaiten varusteltu ja pienenä naisena arvostan myös sitä parkkitutkaa, ei tule peruuteltua autoa heti lommoille.
Lisäkustannuksia tulee navigaattorin hankinnasta, mutta yhdessä löytämässäni autossa se olikin valmiina. Aiemmin ajoin työnantajan autolla jossa oli kyseinen laite ja se oli korvaamaton kaveri työreissuilla. Saman tasoisia autoja oli useita, mutta ilman navikkaa ja sen hankinta lisäisi taas kustannuksia. Tarvitsen tätä apuria siis jatkossakin.
Arvoisat Peugeotin tuntijat. Tehkää tälle tyttöselle palvelus ja tsekatkaa valitsemani auto.
Naisena en ehkä huomaa jokaista auton hintaan vaikuttavaa seikkaa, mutta tämän parempaa vaihtoehtoa en tähän hintaan löytänyt.
Jos jokin muu on parempi niin mikä. Arvostan erityisesti auton siisteyttä, eikä saa olla loppuun ajettu.

Autot löytyy www.nettiauto.com
Vaihtoehto 1. Ajoneuvo Id: 1763864
Vaihtoehto 2. Ajoneuvo Id: 1664612
Vaihtoehto 3. Ajoneuvo Id: 1532754

21

4175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järkiinsä tullut

      Minä en enää ostaisi suin surminkaan ranskalaista autoa. Tämä vastapainona sille, etteivät ranskalaiset osta mitään suomalaisia tuotteita.

      Ylitin itseni ja luutuneet asenteeni tilaamalla muutama viikko sitten Skodan. Tukena uuden EU-maan teollisuudelle.

      • Raipe

        Kaksi ensimmäistä ihan varteenotettavia vaihtoehtoja. Kuvassa näkyi ensimmäisen valtava värinäyttö, se maksaa oikeasti maltaita. Voit toki valita sen toisenkin, jos auto muuten miellyttää enemmän ja hankkia siihen halvemman kulkuohjaimen, silti tulee vähän hintavammaksi.

        Ajatko työksesi pitkää matkaa? 607 on pitkällä matkalla mukavampi. Tosin joudut kaivamaan lisää kuvetta jos alle satkun ajettuja Leijonaa halajat.

      • Erkka56
        Raipe kirjoitti:

        Hävetkää uusavuttomat. Me ollaan muijan ja mukuloitten kans reissattu vanhalla pösöllä ympäri suomea, ei ole edes ilmastointia. Ikkunaa vähän raoelle. Jos niskat menee vedosta juntturaan, niin ei paljon haittaa kun muija on hieroja. Ei olla navikaattoreita tarvittu. Kartta käteen, ei maksa paljon. Kattoluukut kannattaa unohtaa, ne vuotaa, valskaa ja ruostuu vanhetessaan. Liikaa liikkuvia osia.

      • Auto Masentaja 2
        Erkka56 kirjoitti:

        kirjoittaa täyttä asiaa.
        Lisäksi vain se, että mitä ihmettä sinä pienenä naisena teet isolla autolla? Heikkoa itsetuntoa sillä muutkin pönkittävät. Kyllä näillä Suomen nopeusrajoituksilla pärjää loistavasti jo yhden litran moottorillakin, jolla kulutus (ja tulevat verot sekä vakuutusmaksut) on paljon pienempi.
        Tosin niitä pieniä autoja ei enää tehdä; pienimmätkin on toistatonnin malmikasoja. Se on nääs niin, että kun järkeä puuttuu niin pannaan rautaa.
        Ennen pikkuautot painoivat noin 700-800 kg ja kuluttivat huomattavasti vähemmän polttoainettakin.

      • varoitus...

        Pösöllä on sitten talvella yhtä keularättien kanssa turaamista, ne kun on tehty välimeren ilmastoon. Talvisiin olo suhteisiin ei ole panostettu pennin vertaa.
        Lisäksi täytyy olla turtuneet hermot niiden jatkuvien vikojen kanssa turatessa sekä yöunet menee kun saa pelätä itsesyttymistä.

      • hyvin monia
        varoitus... kirjoitti:

        Pösöllä on sitten talvella yhtä keularättien kanssa turaamista, ne kun on tehty välimeren ilmastoon. Talvisiin olo suhteisiin ei ole panostettu pennin vertaa.
        Lisäksi täytyy olla turtuneet hermot niiden jatkuvien vikojen kanssa turatessa sekä yöunet menee kun saa pelätä itsesyttymistä.

        Pösöjä yli kahden vuosikymmenen aikana eri puolilla Suomea käytössä ja yhdenkään kanssa ei ole tarvinnut vielä "keularättien kanssa turata". Kyllä täällä kukkivat taas perinteiseen Suomi24-tapaan todella syvältä tulevat mutu-neuvot. Näiden mielipiteiden mukaan kun toimii niin taitaa sen vanhan tarinan mukaan lopulta aasikin kierähtää kantajiltaan jokeen.

      • ......
        hyvin monia kirjoitti:

        Kyllä kuitenkin jopa Pösön maahantuoja on myömtänyt, että kaikenlaista pikkuharmia on ollut esim. mallin 307 kohdalla, joten ei ne ihan hevosmiesten tietotoimiston juttuja ole.Eihän pikkuviat tietenkään maailmaa kaada, mutta ainakin autotekniikkaa tuntemattomalle naisihmiselle saattavat olla aika kiusallisia. Mies saattaa keksiä pikaratkasun pikkuongelmaan, mutta naisimmeinen usein joutuu välittömästi turvautumaan ammattiapuun, joka vie sekä aikaa että rahaa.

      • Insinööri...
        ...... kirjoitti:

        Sitten semmonen auto missä ole ikinä mitään vikoja?? Ei semmosta ole tehtykkään että kun jonkun auton ostaa, niin pystyy sanomaan että tämä ei sitten jätä ikinä tielle, eikä tule mitään vikoja! Mulla on ollut nyt 407SW -05 lähtien ja olen ajanut sillä nyt 65tkm, mitään muuta kuin normihuollot ole tarvinut tehdä. Viimasuojaa en ole ikinä käyttänyt ja toiminut on aina!! Asun kuitenkin lapissa ja täällä sitä pakkasta on -25c jatkuvasti... Paskapuhetta täällä palstalla piisaa näköjään aikalailla, turhia väitteitä toisensa perään... Jossain jonkun naapurinkaimantutunsaunakaverinsetällä oli menny pösö rikki, niin sitten tullaan tänne kirjoittamaan että kyllä ne on joka ikinen pösö täyttä paskaa... =D Naurettavia pellejä ootte! ;)

      • .....
        Insinööri... kirjoitti:

        Siinäpä se juuri on, laadun vaihtelu. Jotkut ajavat autolla, ei minkäänlaisa ongelmia, toinen sitten saa käteensä "maanantaikappaleen" ja jatkuvaa pikkuvikaa.
        Käyttäjissäkin on eroja, joillain ei kestä kuin rautakanki, mutta senkin jotkut onnistuvat hukkaamaan.
        Itse ajelen Ford Focuksella, jotkut ovat ko. menopelin haukkuneet alimpaan helvettiin, oma yksilöni meni satatonnia vähemillä vioilla kuin verrateenani käytössäni olleet 3 muuta merkkiä.
        Hiukan tämä lienee sellainen teinipalsta, jossa jotkut provosoivat ja toiset provosoituvat. Nykyautot kuitenkin kootaan samojen alihankkiojoiden osista, joten ei voida puhua enää esim. ranskalaisita ja saksalaisista autoista, korin alkuperämaan se saattaa kertoa, mutta muut osat on sitten samoilta alihankkijoilta.No tehtaat ovat nykyään aika tarkkoja maineestaan, joten laatu on oikeastaan parantunut vuosi vuodelta.

      • ova pienet
        ..... kirjoitti:

        ihan samaa ajattelen, kun alihankkijat ovat autotehtailla yhteiset, ei tietenkään kailta osin.
        Ranskalaistehdas on ottanut 307 opikseen ja on panostanut laatuun esim. 308 kohdalla ajamalla 2 milj. testikilometriä, ym ym juttua millä laatua valvotaan se on Pösön kannalta hyvä juttu ja tulevaisuus näyttää onko laadunvalvonta toiminut.

    • .....

      Peugeot on viime vuosina kamppailut laatuongelmien kanssa, joten hieman jäitä hattuun, o sitä muitakin autoja.
      Iso auto ulkomitoiltaan tuo 407, joten pienelle naiselle mukava parkeedattava. Tuo parkkitutkakin on sellainen hyvin varovaseksi yleensä säädetty, jos autoa parkkiruutuun yrittää ja tutkan uskoo, jää kyllä auto parkeedamatta.
      Osta joku keskiluokan auto, vaihtoehtoja VW Golf/Jetta, Peugeot 308, Citroen C4 tai Ford Focus.Ajetvuudeltaan nuo ihan samaa luokkaa kuin tuo 407, mutta ulkomitat pienmmät ja samoin myös kulutus.Kun pisät rahaa 19-22000 euroa, saat jonkun noista uutena, jolloin täystakuu, eikä rinki perseen alla, milloin joku paikka laukeaa.

      • ollut Pösöissä

        juuri sen enempää laatuongelmia kuin muissakaan luepa vaikka AKE:n sivuilta takaisinkutsu-kampanjoista niin voit huomata. Jokaisella merkillä on omat ongelmansa myös paljon kehutuilla ns. "viattomillakin" merkeillä. Tietotekniikan tulo autoihin 2000-luvulla on muuttanut monia asioita.

    • 207

      Sopii hyvin naisen käyttöön ja 15.000 eurolla saat uuden auton 0 km ajettuna uuden takuulla.

    • hyvin

      myös naiselle, jännä juttu kun ollaan sitä mieltä että naisten pitäisi ajella vain pikkuautolla ja varoitellaan peruuttamisesta yms. muuta paskaa.
      Navigaattoreista senverran että erikseen ostettavat navigaattorit hinnaltaan n. 300 euroa on todettu paremmiksi kuin autojen omat, kiinteät navit.

    • mutta mutta

      ottaisin se ensimmäisen vaihtoehdon, maku asia.
      Tasaväkisiä ova sillä ekalla oli vähiten ajettu.
      Täällä vastailee kaiklenlaiset pösöitä mitään tietämättömätkin, pilkka mielessä.
      Niistä ei kannata välittää.
      407 on hyvä auto, siitä vaan ostamaan.

      • mäkin

        siihen ekaan vaihtoehtoon kallistuisin...

      • mäkin kirjoitti:

        siihen ekaan vaihtoehtoon kallistuisin...

        Jos tätä ei joku usko, niin katsokaa nyt vaikka uudesta TM:stä. 407 oli kokoluokkansa viattomin alta 50.000 KM ajetuista autoista. Itse olen ajanut 2-litraisella 407:llä pian kolme vuotta yhdellä ylimääräisellä korjaamokäynnillä. Suosittelen ainakin mitä vähävikaisuuteen tulee. Auto on myös lämmin ja mukava matkakumppani.

    • lgr
    • Lissu autokuumeessa

      Kiitos kaikille jotka vastasivat kysymykseeni ja antoivat varmuutta ostopäätökseeni. Pikkuisen huvitti nuo jutut räteistä:) Olen hakemassa 2000 luvun autoa. Kartat ovat ihan ok, mutta nyt eletään 2000 luvulla ja tekniikka on kehitetty helpottamaan elämää.

      Joillakin tuntuu olevan käsitys ettei naiselle sovi muut kuin pikkuautot. Käy sääliksi heidän vaimoja.

      Valintani on edelleen 407 koska se vaan on niin hitsin hieno auto. Isäukko lupasi avustaa hieman rahoituksessa, joten vuosimalli taitaa vaihtua vielä pari vuotta uudempaan 2.2 litraiseen coupeen. Katsokaa video: http://www.youtube.com/watch?v=jhwg8uSGaP8&feature=related

      Kiitos vielä kaikill herrasmiehille, jotka näkivät vaivaa katsoa vaihtoehdot ja vastasivat kysymykseeni. Ajakaa varovasti.

      • Mieti vielä

        Mieti vielä tuon Coupen hankintaa. 2.2 litraisella moottorilla vehje syö törkeästi bensaa. Eikä siinä ole kuin kaksi ovea.

        Muttamutta. Mistä nyt kukin tykkää. ;)

      • Sepe2

        siinä autokin, en huomannut kuin hyvän näköisiä naisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe