Eilen emännän kanssa muutamia molemmat ottaneena sirryimme sängyn puolelle puuhastelemaan.
Tapojeni mukaisesti aloitin hommat nuolemalla, mutta sitten minuun menikin pieni piru.
Kaivoin yöpöydän laatikosta liukuvoiteen, rasvasin käteni rannetta myöten ja aloin varovasti työntelemään kolmea sormea emäntäni pilluun.
Voihkeesta päätellen tämä tuntui hyvältä, joten siirryin ensin neljään sormeen ja hetken päästä otin myös peukalon mukaan.
Todella hitaasti ja varovaisesti hivutin kättäni aina vain syvemmälle. Välillä jopa otin kättäni ulospäin.
Hitaasti mutta varmasti koko käteni upposi sisään.
Oli aivan uskomaton tunne varovasti naida koko kädellä pehmeää pimppiä ja melkein tulin itse pelkästä sisään työntymisestä, kun lopulta otin käteni ulos ja työnsin munani sisään.
Jotain pointteja eilisestä jos joku haluaa kokeilla myös.
1. Olimme todellakin vain muutamia maistelleet molemmat. Emme todellakaan missään änkyräkännissä.
2. Maltti on valttia ja liukuvoide on ehdoton tässä hommassa.
3. Tarkoituksena ei todellakaan ole aiheuttaa kipua. Mennään sen mukaan ettei koske, ja jos näin ei onnistu niin sitten ei mennä ollenkaan.
P.S. Saan kuulemma tehdä uudestaankin :)

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jep, maltti on valttia. Meillä vaimo joskus jopa pyytää nyrkkiä. Me molemmat nautimme todella fistauksesta. Ainut vaan jotta meinaa itsekin laueta vaikka pikkuveikka ei huomiota saakkaan. Fistattu nainen on mahtava pantava , turvonnut, pehmeä ja kiima limainen.
Olen yrittänyt fistausta vaimon kanssa parikertaa ja käyttänyt voiteita, mutta ei onnistu, vaikka kirjaimellisesti painan kättä sisälle hikipäissäni. Koetin sitä myös yhdelle toiselle naiselle yhtä huonolla menestyksellä. Molemmilla vittu oli kipeä sen jälkeen muutaman päivän.
Eipä se varmasti onnistukaan, jos olet hikipäissäsi työntänyt nyrkkiä sisään. Sinun täytyy ensin rauhoittaa nainen ja saada kiimaan ja sitten varovasti vähitellen niin ettei satu. Naisena voin sanoa, että jos mieheni ei ole rentouttanut minua ensin ja käytä tarpeeksi voidetta, on kokemus kauhea ja kivulias. Mutta kun rentona on, niin saa mahtavan olon ja tunteen. Ja on minullakin pillu kipeänä joskus fistauksen jälkeen vaikka olen ihanat orkut saanutkin, mutta se ei ole pahaa kipua, ennemminkin ihanaa. Joten kokeileppa vähän rauhallasemmin=)
kun nain vaimoasi isolla kullillani, niin ennen sitä fistaan akkasi märkää vittua. Akkasi huutaa suoraa huutoa ja on vesiselvä, kuten minäkin.
juu täälläkin harrastetaan ja tykätään =) On ollut keskustelua täällä aikasemminkin mut ois kiva kuulla lisää. Tässä linkki aijempaan keskusteluun: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=707&posting=22000000031779688
En ymmärrä miten joillakin sinne voi mahtua koko nyrkki! Itselläni ei ole koskaan mahtunut kolmea sormea enempää vaikka liukkariakin käyttäisi. Ja ihan hyvä vaan ettei mahdu. Ei se varmaan miehestäkään hyvältä tunnu kun vittu on kuin Ouluhalli. xD