Olen pienen, mahtavan poikavauvan äiti (2kk). Lapsi on toivottu ja niin suloinen, että tuntuu pahalta kirjoittaa seuraavaa:
lapsen isä tekee toistuvasti minulle ohareita, eli sanoo tulevansa hoitamaan lasta, mutta jättääkin tulematta. Olemme muuttamassa yhteiseen asuntoon ja tilapäisenä järjestelynä asumme tällä hetkellä erillään.
Rakastan poikaamme yli kaiken, mutta väsyttää olla ainoana hoitajana päivästä toiseen. Mitään omia menoja ei voi järkätä, kun ei mieheen ole luottamista. Hän vain ilmoittaa, että on liian väsynyt.
Pahinta on, että väsymykseni saa minut ajoittain välinpitämättömäksi pikkumiestä kohtaan. Ei toki pitkäksi aikaa, mutta esim. eilen illalla en jaksanut heti reagoida hänen itkuunsa ja lapsi jopa ärsytti minua. Olen yrittänyt selittää miehelleni, etten jaksa hoitaa kaikkea yksin, ja että lapsen etu vaatii, että äitikin saa edes kerran viikossa levätä.
Auttakaa neuvoillanne, rakkaat ihmiset! Tuntuu, että minut on huijattu yksinhuoltajaksi. Mies kun antoi ymmärtää olevansa mukana...
lapsen isä tekee toistuvasti minulle ohareita, eli sanoo tulevansa hoitamaan lasta, mutta jättääkin tulematta. Olemme muuttamassa yhteiseen asuntoon ja tilapäisenä järjestelynä asumme tällä hetkellä erillään.
Rakastan poikaamme yli kaiken, mutta väsyttää olla ainoana hoitajana päivästä toiseen. Mitään omia menoja ei voi järkätä, kun ei mieheen ole luottamista. Hän vain ilmoittaa, että on liian väsynyt.
Pahinta on, että väsymykseni saa minut ajoittain välinpitämättömäksi pikkumiestä kohtaan. Ei toki pitkäksi aikaa, mutta esim. eilen illalla en jaksanut heti reagoida hänen itkuunsa ja lapsi jopa ärsytti minua. Olen yrittänyt selittää miehelleni, etten jaksa hoitaa kaikkea yksin, ja että lapsen etu vaatii, että äitikin saa edes kerran viikossa levätä.
Auttakaa neuvoillanne, rakkaat ihmiset! Tuntuu, että minut on huijattu yksinhuoltajaksi. Mies kun antoi ymmärtää olevansa mukana...
Vastaukset 6
Vanhimmat
miehellesi. Emmehän edes tunne häntä, ja tuskin hän meidän puheistamme piittaisi.
Yritä puhua miehesi kanssa, kerro, miltä sinusta tuntuu jne. Jos se ei auta, sinun on itse huolehdittava vauvastasi. Monet äidit ovat siinä tilanteessa. Ja suoraan sanottuna harvat miehet tulevat toimeen noin pienen vauvan kanssa. Itse en olisi ainakaan voinut jättää pikkuvauvojani mieheni hoitoon, vaikka yhdessä asuttiinkin. Kun lapset kasvoivat, isän osuus lisääntyi. Uskon, että niin käy teilläkin.
Älä syytä lasta hänen isänsä tempauksista.
Pikkuvauva-aika on lyhyt. Kyllä sen kestää, kun ei tuhlaa energiaansa kaunan kantamiseen miehelleen. Asennoidu niin, että annat tämän yhden vuoden elämästäsi lapsellesi, ja teet niitä omia juttujasi vasta myöhemmin.
Ja silloin kun jua jos mies tulee vauvaa hoitamaan, näytä iloista naamaa äläkä kaada pettymyksiäsi hänen niskaansa. Silloin hän tulee mieluummin toisenkin kerran.
Jos palstan nimi on Väsymys ja masennus, niin ihmettelenpä ketä hyödyttää kommentoida apua tarvitsevien kirjoitusta edellä kuvatulla tavalla.
Äidin jaksaminen on ensiarvoisen tärkeää myös lapsen hyvinvoinnile. Ennen vanhaan äideillä oli suku ja perhe tukena, toisista pidettiin huolta. Nyt tuntuu, että perheet on kummallisia "yksikköjä", jossa aikuiset elävät ilman todellista kumppanuutta. Vastuu lapsista sysätään usein yksinomaan naiselle, jota on sitten ilmeisen helppoa moralisoida ja syyllistää jaksamattomuudesta, kuten edellinenkin vastaus osoitti.
Jos äiti saisi edes sen tunninkin viikossa ns. omaa aikaa, vaikka jumppaan tms. jaksaisivat kaikki perheessä paremmin. Jos ei mies tätä tajua, niin varmaan olisi paikallaan tiedustella hoitoapua luotettavammalta taholta, sukulaisilta, ystäviltä tai palkatulta avulta.
olen samaa mieltä!!!
Lapsesi ON ihana ja juuri sellainen kuin pienen lapsen kuuluukin olla, ja juuri siksi sinulla on oikeus tuntea itsesi uupuneeksi yksin ollessasi.
Onko ketään muuta jota voisit pyytää syöttövälin ajaksi lastasi hoitamaan? Vaikka vaunuissa työntämään, saisit itse ensiksi nukkua. Jumpat ja muut ovat 2kk:n ikäisen lapsen äidille usein vielä vähän rasittavia, ennemmin käyttäisin oman ajan, nukkumiseen, raittiiseen ilmaan ja sitten kun jaksaa - ystäviin.
Jos kukaan ystävä, sukulainen, miehen sukulainen, ei ole valmis esim. kerran viikossa tulemaan ja antamaan sinulle hetken levähdystä, kysy sitä neuvolastasi. Ja ehdottomasti kerro tuosta tunteesta, että hetkellinen välinpitämättömyys ja ärsyyntyminen tulivat esiin. Neuvolasta heidän kuuluu yhdessä kanssasi miettiä apukeinoja, jotta tilanne ei mene siihen, että uupumuksen takia teet jotain pahaa vauvallesi. Jos sinulla ei ole ketään, eikä isästä ole omaa vastuutaan kantamaan - sinun tulee saada ulkopuolista apua. Tukea.
Ihmettelen miestäsi. Miehet tosin usein pelästyvät sitä pienen lapsen sitovuutta, joka ensimmäisen puoli vuotta on todella intensiivistä. Sitten alkaa pikku hiljaa helpottamaan. Nyt juuri voi päivät tuntua ikuisuudelta, mutta neljän kuukauden päästä kun katsot taaksepäin niin huomaat kuinka siivillä se on mennyt. Ja kuinka paljon paremmin kaikki sillin jo on. Miehesikin tulee sen huomaamaan kyllä.
Tosiasia on että kaikkia isejä ei vain kiinnosta osallistua tai he potevat itse ns. baby bluesia, eivätkä siksi osallistu. Näin oli meillä, poti siis baby bluesia. Viikko meni hyvin syntymän jälkeen, sitten ihan helvetiksi. Meillä koliikki-lapsi, isä reissuhommissa 300km päässä, minä vain yksin vauvan kanssa, mistään ei saanut apua. Pari kertaa karjasin että turpa kiinni, kerran melkein jopa ravistelin. Onneksi tajusin, että ei ole lapsen vika jos sillä on maha kipeä ilmavaivoista tai sillä on nälkä tai yksinkertaisesti läheisyyden kaipuu. Niin monta kertaa itkettiin vauvan kanssa yhdessä ja olin eroamassa lapsen isästä. Sain lähetteen mielenterveystoimistoon, ja onnekseni siellä sattui olemaan n.40v kahden koliikkilapsen äiti minun jututtajani!! Kun sain ymmärrystä ja sain puhua jollekkin, alkoi vähän helpottaa. Samalla lapsi kasvoi ja 3kk ikäisenä hän nukkui jopa 2h kerralla. Sehän on ihan helvetin vähän, mutta jostain oli alettava, 2h oli silloin jo kova juttu. Samalla isäkin alkoi toipua, ei vielä tänäkään päivänä kyllä lasta pahemmin hoida, mutta otti edes joskus pyynnöstä syliin. Nykyään hän hoitaa enemmän leikkipuolta lapsen kanssa, hoito on edelleen minun vastuulla.
Tällä yritän sanoa, että ei kannata laskea toivoa isän harteille, jos hänestä ei tähän päiväänkään asti ole ollut apua, niin tuskin on suuremmin jatkossakaan. Nyt kehotan sinua puhumaan asiasta neuvolassa tai pyydät lääkäriltä lähetettä mielenterveystoimistoon, siellä saat puhua ja saat nauvoa, voit saada jopa kodinhoitajaa avuksesi silloin tällöin!! Saisit käydä edes kaupassa rauhassa, mieti mikä autuus (itselleni ainaki oli) :)
Ja jos sulla on oma äiti ja isä käytettävissä, tai anoppi, ota apu vastaan!! Vaikka sanonta kuuluu, että ensimmäistä lastaan ei antaisi hoitoon kellekkään, toisen jo ehkä mummulle ja kolmannen kelle vaan:D
Tai jos on rahaa, voi hommata näitä mannerheimin vahteja tms.
Pointti on se, et kyllä johki pitää päästä yksinki. Mulla oli vauva aina joka paikas mukana, ku ei ollu hoitajia..Sit mummu ymmärsi tilanteen, ja pääsin kerran viikos käymään jumpas kavereiden kans, jestas että helpotti!
Ja yritä puhua lapsen isän kans, ei kai siitäkää ainakaa haittaa luulis olevan.
Mun lapsi on nyt 2v, ja mä oon ollu puoli vuotta osa-aika töis, helppaa vähän ku joku muu hoitaa 6h. On ihana huomata miten iloinen lapsi on ku se haetaan hoidosta ja miten se kertoo kuinka hauska päivä on ollu kavereiden kanssa:) En edelleenkää saa vapaata ku ehkä kerran kuukaudes (silloin lähden yöelämään), mutta sen asian kans mun täytyy vaan elää. En voi pakottaa miestä pois töistä, millä me sitte elettäis, en jaksa kituuttaakkaan..ja muita hoitajia eil oikein ole. Mummullakin on muitalapsenlapsia pari kpl, niin ei voi aina sitäkää vaivata.
Mut tätä tää on. Mut aika menee niiiin äkkiä! En millää usko et mun tyttö on jo 2v.. Enkä kuitenkaa väsymyksestä yms huolimatta vaihtais tätä elämää pois.. :)
Ainii, me alettii käymään kerran vkos sellases perhekerhos, siä näki äitejä ja lapsia, kaikenmoisia, suosittelen. Onnea nyt jatkoon, tuli vähä pitkä kirjotus:)
Voimia sinulle.
Minulle syntyy pian vauva ja saa nähdä pitävätkö miehen puheet paikkansa.
Kyllä se on tosiasia, että tarvitsisit levähdysaikaa.
Kerro neuvolassa ongelmasta ja käy uupumuksesta puhumassa.
Mutta sehän ei tietenkään vielä ratkaise kaikkea.
Itse kypsähtäisin mieheen kyllä tuossa vaiheessa ja jättäisin. Jos on yhteishuoltajuus miehen olisi ainakin joka toinen viikonloppu huolehdittava lapsesta. Kauheaa, mutta minulle olisi parempi vaikka noin kuin tuo sinun kuvaamasi tilanne.
Mutta löytyisikö samassa tilanteessa olevia joiden kanssa voisi jakaa vauvan vahtimis vuoroja.
Ehkäpä vaatisin miestä maksamaan Mannerheimin lastensuojelu liiton lastenvahdin jos ei itse "jaksa" hoitaa.