Olen 28-vuotias lastentarhanopettaja, asun mieheni (lakimies) kanssa hyvällä alueella paritalossa - ja olemme onnellisia.
Viime aikoina onneamme on alkanut varjostaa erimielisyys lasten suhteen. Minä haluaisin ja mieheni ei. Asia on ollut aikaisemminkin esillä mutta silloin tilanne ei tuntunut niin otolliselta, kumpikin opiskeli ja taloudellinen tilanne ei ollut vakaa. Nyt kun sekin asia on kunnossa, minusta tuntuu hyvin vaikealta kun minulle erittäin tärkeä asia on miehelleni jyrkkä ei.
Olisiko jollain antaa neuvoa? Oletko ollut samassa tilanteessa? Mitä tehdä?
Rakastan miestäni mutta minulla on vahva tunne että minun kuuluisi olla äiti..
Viime aikoina onneamme on alkanut varjostaa erimielisyys lasten suhteen. Minä haluaisin ja mieheni ei. Asia on ollut aikaisemminkin esillä mutta silloin tilanne ei tuntunut niin otolliselta, kumpikin opiskeli ja taloudellinen tilanne ei ollut vakaa. Nyt kun sekin asia on kunnossa, minusta tuntuu hyvin vaikealta kun minulle erittäin tärkeä asia on miehelleni jyrkkä ei.
Olisiko jollain antaa neuvoa? Oletko ollut samassa tilanteessa? Mitä tehdä?
Rakastan miestäni mutta minulla on vahva tunne että minun kuuluisi olla äiti..
Vastaukset 44
Vanhimmat
Miksi miehesi ei halua lasta? On aika vaikea sanoa mitään, kun ei tiedä, miksi miehesi ei halua isäksi ja miksi sinä haluat. Molemmat ovat periaatteessa ihan yhtä mystisiä haluja...
Avioliiton kannalta olisi kiva, jos pääsisitte yhteisymmärrykseen. Oletettavasta olette puhuneet paljon asiasta. Jos ei, niin puhukaa, puhukaa, puhukaa. Puhukaa suoraan siitäkin, onko tämä sitten sen sortin asia, että avioliitto siihen kaatuu. En tarkoita uhkailua, vaan keskustelua. Teidän pitää ymmärtää toistenne syyt ja se, millaisia tunteita kummallakin asiaan liittyy.
Meillä on kaksi pientä lasta ja elämä on ihanaa, mutta toisaalta tiedän, että ilman lapsia voisi olla yhtä ihanaa. Lapsista tulee helposti pakkomielle. Minusta ei ole sen luonnollisempaa hankkia lapsia kuin olla hankkimattakaan. Kannattaa vain selvittää itselleen ajoissa, mitä elämältä haluaa.
Jos haluat lapsia, eikä miehesi todellakaan halua, sinun on kai pakko luopua hänestä. Mutta miettikää nyt tarkkaan, mitä todella haluatte.
aiemminkin naimisissa, siis ennen minua. Vaimo halusi silloin häneltä lasta, mutta mieheni sanoi, ettei tuntenut itseään valmiiksi. Ja jotenkin koko avioliitto tuntui hänestä oudolta, vaikka he ihan onnellisia olivatkin.
Lapseen mieheni ei suostunut siis ollenkaan. Ei auttanut keskustelu, taivuttelu ei uhkailukaan... Vaimo teki oman ratkaisunsa ja hankkiutui toisella miehellä raskaaksi. Mieheni haki eroa heti.
Kun me aloimme olla yhdessä, hän halusi lapsen kanssani. Meillä on poika. Minun kanssani se tuntui hänestä luonnolliselta. Olemme monesti mieheni kohdalla jutelleet asiasta, miksi nyt, kun silloin aiemmin ei millään. Hän sanoo aina, että se oli vaisto, joka esti sen. Hän ei tuntenut kaiken kaikkiaan oloaan hyväksi exän kanssa, vaikka onnellinen olikin. "Lisä" sitoutuminen ei tuntunut hyvältä väärän henkilön kanssa. Mutta hän myönsi, että ilman lapsihöpinää liito olisi kestänyt varmaan hautaan asti...
Heippa!
Etsin palstaa ja nyt sen löysin..tulin tänne mielessäni aivan sama kysymys.
Olemme olleet nykyisen avopuolisoni kanssa yhdessä 1,5 vuotta. Olemme molemmat eronneita ja meillä molemmilla on lapsia, hänellä 3, minulla 1. Lapsemme asuvat puolisoillamme, joten olemme tavallaan voineet keskittyä täysin omaan elämäämme ilman lapsia.
Mutta olen kuitenkin äiti, ja minua on jo hieman häirinnyt olo ilman lastani. Poikani kuitenkin on kovin kiinni nykyisessä asuinpaikassaan, josta en halua häntä erottaa. Olen muutenkin tullut aikanaan siihen tulokseen, että haluaisin vielä toisen lapsen. Toisen lapsen aika ei välttämättä ole juuri nyt, mutta kuitenkin haluaisin sellaisen jossain vaiheessa.
Nyt kuitenkin vaivaa suunnattomasti se, että avopuolisoni kokee hyvin vahvasti jo tehneensä lapset ja on jopa maininnut sterilisaation. En meinaa kestää ajatusta, että muuten aivan loistava suhteemme pitäisi päättää siksi, että olemme niin eri vaiheessa elämäämme suhteessa lapsen tekoon.
Onko siis aivan turha odottaa, että nämä kaksi miestä muuttaisivat jossain vaiheessa mielensä ja alkaisivat haluta lasta kanssamme? Vai onko aika punnita oma vahvuutensa ja alkaa katsella eri suuntiin? En vain tiedä, voinko valita tämän miehen ja lapsen välillä..
eniten?
Onko suhteenne loistava oikeasti vai vain puheissasi?
Kun puhuit tuosta oman vahvuuden punnitsemisesta osuit hyvin napakasti oikeaan.
Sillä juuri tässä se punnitaan.
Heikkona juokset seuraavaan syliin kerjäämään lasta, saamaan tahtosi läpi. Vahvana hyväksyt erilaisuuden tässä ja nyt ja jaksat toivoa parempaa kunnioittaen miestäsi ja suhdettasi häneen.
Tosin viimeinen lauseesi viestissäsi kertoo jo sen, ettei sinusta vahvuutta kuitenkaan löydy...olet viettiesi vietävissä oleva "naaras".
ihmeessä toisen lapsen, jos ei ensimmäinenkään halunnut luonasi olla?
Vaiko juuri siksi?
Ps. ehkä nykyinenkin miehesi miettii, että kun lähdet, lapsi jää hänelle. Historian on sanottu toistavan itseään...ja 1,5 vuotta yhdessä...et taida olla iällä pilattu?
Ehkä parempi tutustuminen olisi paikallaan.
tämän suuntaisia asioita ollenkaan!
Olen itse lapseton hyvin toimeentuleva nainen, olen ollut avioliitossa parikymmentä vuotta.
Aikanaan, kun aloitimme yhteisen taipaleen, mieheni teki selväksi, ettei halua lasta. Minä tyydyin siihen, sillä minusta olisi ollut suurempi tragedia erota, kuin jäädä lapsettomaksi.
Mielestäni ne naiset, jotka haluavat lapsen miehen "yli", eivät oikeasti ole onnellisia. Eivät edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Luulevat raukat, että lapsi tuo onnen ja muutoksen mukanaan...
Mielestäni lähtökohta onnelliselle parisuhteelle on keskinäinen kunnioitus! Miten sitä voi olla, jos ollaan eri mieltä ja se varjostaa elämää?
Ts. miksi luopuisin miehestäni, joka minulla jo on ja jota rakastan, jonkun sellaisen takia, jota en ole milloinkaan edes tavannut!
että onnistunut parisuhde on se, johon lasta sitten hankitaan, eikä mikään itsetarkoitus jokaisen tielle osuvan uroksen kanssa!
Onnea valitsemallasi tiellä! Olet vahva nainen. Hyvä, että olet ymmärtänyt, että teillä on jotain ainutlaatuista...josta et ole halunnut luopua.
Ihailtava piirre ihmisessä.
Vanhemmiten alkaa lapsettomuus painaa. On jäänyt paljosta paitsi ja jää edelleen, ei tule lapsenlapsia, ei lapsia vierailulle... Kannattaisi ennen yhteen menoa puhua lapsista.
vanhuskaan pointtia!
Miten edes voi kokea menettäneensä jotakin, kun ei ole koskaan mitään halunnutkaan? On saanut sen, minkä on halunnut, hyvän parisuhteen.
Hirveen vaikee asia joillekin ymmärtää.
Miten niin kannattaisi puhua ennen yhteen menoa lapsista? Oletteko te kaikki jonkun kanssa AINOASTAAN lasten saamisen takia??
Tiedätkö, mitä tuollaisella käytöksellä helposti tulee? - yksinhuoltajia...
Nyt on ihan pakko kysästä, että mitähän ihmeen vikaa on yksinhuoltajissa? Koen kuitenkin olevani ihan normaali ihminen, vaikka olen yksinhuoltajan kasvattama, ja 7 vuotta yksin kasvattanut omaa lastani...
Olen vilpittömästi sitä mieltä, että lapsia tehdään heidän itsensä takia. Koin, että minulla oli jotain annettavaa pienelle ihmiselle samoin, kuin poikani isä. Yhteinen elämämme ei vain toiminut, mutta lastamme emme kadu.
Ei lapsia pidäkään tehdä suhteen takia. Toisen lapsen olen aina halunnut, jo ennen avioliittoni rikkoutumista.
Poikani haluaisi pienen sisaruksen ja minä haluaisin kerran vielä nähdä ihmistaimen kasvavan koulupolulle.
En ole päättämässäkään tätä ihanaa parisuhdettani siihen, että mies ei ehkä haluakaan enää lapsia. Suren vain sitä sydämessäni, että lapsemme olisi aivan valtavan ihana ja saisi 100% varmuudella kaksi rakastavaa vanhempaa.
Ja vanhus: olen pahoillani, että olet menettänyt jotain, jota nyt kaipaat. Kaikki me teemme valintoja, joka sulkee toisia asioita pois. Äitiys on ollut minun valintani, jota en kadu. Minulta puuttuisi jotain suurta, jos minulla ei olisi lastani.
sitä mieltä, että jos ei ole valinnut äitiyttä on viallinen? Eikö valinta ole valinta?
Enkä voisi turhamaisempaa syytä lapsen hankintaan ajatella kuin että haluaa kerran vielä nähdä ihmistaimen kasvavan koulupolulle...
Lisäksi yksinhuoltajasta - on sulla sisälukutaito...onko sinusta sitten yksinhuoltajuus TAVOITELTAVA ominaisuus? Sellainen, jotta siihen on pyrittävä kaikin mahdollisin keinoin? Ohi onnellisen parisuhteen. Minusta ei.
Nainen joka haluaa lasta, ja on valmis vaihtamaan turvallisen parisuhteensa uuteen, ei ole heikko. Mielestäni nainen on heikko, jos alistuu miehen tahtoon.
Ihminen voi yrittää tukahduttaa viettinsä. Kaikkia viettejä ei tosin tarvitse edes yrittää tukahduttaa. Miksi "äitiysvietti" pitäisi tukahduttaa? Eihän se itsessään ole paha asia.
Täällä eletään vain kerran. Jos nainen kokee elämäntehtäväkseen äitiyden, hänellä on oikeus elää elämänsä siten, että jonain päivänä hän saa olla äiti. Jos taas mies haluaa olla lapseton, hänellä on oikeus elää elämänsä lapsettomana.
On kuitenkin julmaa (puolin ja toisin) pakottaa toinen ihminen elämään vastoin omia haluja, toiveitaan ja elämänarvojaan.
Voiko parisuhde, jossa nainen haluaa lasta ja mies ei, olla täysin toimiva ja onnellinen? Uskoisin ettei, sillä kaipuu omasta lapsesta "syö ihmistä". Ajan myötä kaipuu ja lapsettomuus voi tehdä ihmisestä katkeran ja parisuhteesta entisen...
mikä on mies, joka alistuu naisen tahtoon??
Ihan sivusta seuranneena kysyisin, miksi lapsettomuus on syntì? Elätkö säkin sitä varten, että täytät jonkun muun toiveita, et omiasi?
Mahtaa olla onnea...
Käänsit asian onnistuneesti ja naismaisesti ihan joksikin muuksi, kuin se alunalkaen oli. Onnittelut siitä.
VÄÄRÄSSÄ!
Nainen, joka on valmis vaihtamaan turvallisen parisuhteen uuteen omien mielitekojensa tyydyttämiseksi ON HEIKKO ja kauhean lapsellinen.
Jos osoittaa luonnetta ja kykyä sopeutua vaikeisiinkin asioihin, jotka eivät aina mene oman mielen mukaan ON VAHVA.
omaneduntavoittelijalle tekisi ihan näppärää esim. sairastua vakavasti. Se panee usein asiat niiden vaatimaan tärkeysjärjestykseen, kun ei se muuten näy selvä olevan.
Yritä siinä sitten elää viettiesi mukaan, kun olet menettänyt sen, jota suurin osa ihmisistä pitää elämässään TÄRKEIMPÄNÄ. Ei auta itku markkinoilla siinä vaiheessa. Joudut alistumaan.
Nykyajan kakarat ja nuoret aikuiset on opetettu siihen, ettei ei-sanaa olekaan. On vain mää-itte. On niitä vanhemmissakin poikkeuksina. Mutta sääntö se on nuoremmissa.
Ei kaltaisesi pysty mitään pysyvää luomaankaan. Lapsi on sitten ainoa, jota saa mielin määrin komentaa ja joka pysyy. Hän ei voi liioin valita vanhempiaan...vaan hänen on tyydyttävä siihen, jolle hän syntyy.
Mies joka alistuu naisen tahtoon on mies joka alistuu naisen tahtoon. Tilannetta voi verrata edellisen viestin tilanteeseen, jossa nainen jää lapsettomaksi...
Lapsettomuus ei ole synti. Kysy asiaa siltä kenen mielestä se on synti.
Elän elämääni omien ja perheenjäsenteni toiveiden mukaan. Aina välillä toiveet menevät ristiin. Silloin asiaan etsitään mahdollisuuksien mukaan kaikkia tyydyttävä ratkaisu.
Käänsin asian joksikin muuksi? Eikö alkuperäisen viestin kirjoittaja halunnut kommentteja/neuvoja tilanteeseensa?
Jos nainen kokee ettei parisuhde anna elämälle sitä mitä hän haluaa (esimerkiksi keskustelun tapauksessa lasta), on parisuhde jollain tasolla epätyydyttävä. Onko epätyydyttävässä parisuhteessa eläminen sitten järkevää? Ja eroamista "melkein täydellisestä" parisuhteesta tuskin tehdään hetken "mieliteosta". Uskoisin lapsen saamisen ja äitiyden olevan jotain paljon suurempaa kuin pelkkä mieliteko.
Olet oikeassa siinä, että osoittaa luonnetta sopeutua vaikeisiin asioihin. Mutta onko lapsettomuus sellainen asia mihin pitää sopeutua? Mielestäni lapsen saaminen on tässä maailmassa ja ihmisen ainutlaatuisessa elämässä niin tärkeä asia, että siihen ei ole pakko sopeutua. Ajatus vaikeisiin asioihin sopeutumisesta pätee muuten myös miehiin...
Kutsutko minua oman edun tavoittelijaksi? Millähän perusteella?
Asia ei mielestäni kuulu tähän keskusteluun, mutta tiedoksesi: pystyn luomaan, olen luonut ja tulen luomaan paljon pysyvää usella elämän alalla.
Lapsemme ovat syntyneet yhteisellä päätöksellä, eivät toisen osapuolen painostuksesta.
Säälin niitä naisia tai miehiä jotka todella joutuvat jäämään puolison painostaessa lapsettomiksi. Säälin myös niitä jotka alistuvat puolison painostuksen edessä vanhemmuuteen. Kummassakaan tapauksessa parisuhde ei liene kovin vakaalla pohjalla...
Puhut vieteistä, etkä ilmeisesti ole kovin tietoinen niistä.
"Äitiysvietti" on tuntematon asia. Lisääntymisvietti on olemassa. Älä sekota yksilön henkilökohtaisia tarpeita vietteihin, ne ovat aivan eri asiat.
Äidinvaisto taas saa alkunsa siitä kun lapsi syntyy naiselle, jolloin hänestä tulee äiti!
Vietti=yksilön toimintoja ohjaava sisäinen tekijä, joka on synnynnäinen ja lajille tyypillinen. Tarvetta tulla äidiksi ei ole kaikilla naisilla. Miten se voisi silloin olla synnynnäinen ja lajille tyypillinen? Se on tiedostunut tarve, yksilön omiin mielipiteisiin ja tarpeisiin pohjautuva asia.
Ns. viettikerrostuma (lat.id) on psykoanalyysin termi, joka tarkoittaa tiedostamattomia persoonallisuuden kerrostumia, joihin lasket "äitiysvietin" (kaamea sana!) kuuluvan. Nämä kerrostumat panevat liikkeelle viettipyrkimykset. MUTTA, minä ja yliminä valvovat viettikerrostumaa. Eli minuudessa voidaan laskea olevan häikkää, jos ihminen ei hallitse itseään ollenkaan vaan antaa viettiensä päättää suunnan.
Kohdallasi voisi myös ajatella narsismia.
Tästä lapsettomuudesta sinänsä:monet parit ehkäisevät vuosia jopa vuosikymmeniä, koska eivät kumpikaan halua lapsia. Ei mitään ongelmia. Mutta jos he saavat tavalla tai toisella tietää, etteivät VOI SAADA lasta, alkavat vaikeudet. Asian hyväksyminen on vaikeaa. Miksi? Koska kaltaisesi iskät kuvittelevat, ettei nainen voi olla onnellinen kuin äitinä. Se asettaa paineita halulle olla lapseton.
Tästä mainitsemastasi "äitiysvietistä" tiedät kovasti paljon ollaksesi "iskä".
Kuten tuossa aiemmin "merja" kirjoittikin, heikko on se, joka juoksee omien halujensa mukaan sylistä toiseen, koska ei kestä sanaa EI. Aikuinen ihminen kestää myös pettymyksiä. Mieleltään tasapainoinen henkilö osaa arvostaa myös erilaisuutta eikä tuo itseään ja tarpeitaan joka paikassa räikeästi esille.
ilmeisesti vietit ja hormoonit estävät ajattelun...
Jos parisuhde on onnellinen, miten se on samalla epätyydyttävä?
Mielestäni se on sitten epätyydyttävä eikä onnellinen...
Ja se äitiys on todellakin vain mieliteko. Luepas psyk.opisk. viesti...
Lapset eivät muuten ole ykkösenä siinä kyselyssä, kun kysyttiin mitä ihmiset toivovat itselleen eniten. Vaan terveys.
Onko nykyisin naisen ainoa kriteeri miestä valitessaan se, että mies saa lapsen aikaan?
Itselläni on ainakin paljon muutakin...sillä se mieshän on se, jonka kanssa sitten lapset yhdessä kasvatan ja elän, kun lapset ovat jo lähteneet kotoa. Tästä puolesta asiaa kun ei piittaa, on helposti yh. Ja sen kyllä nykyisin huomaa, ettei asialla ole niin väliä ollut. Pääasia, että saadaan joku sänkyyn, edes kerran. Viettejä tyydyttämään. Hyi hitsi...
Jos taas vastaani sattuu mies, joka ei lapsesta perusta, mutta jota rakastan yli kaiken, en häntä siksi hylkää, sillä sehän on kuin jättäisi miehen, joka ei voi saada lapsia.
Rakkaus, asia, jota sinäkään et ole kohdannut...muutoin ymmärtäisit.
Puhun "äitiysvietistä" lainausmerkeissä, kuten varmasti huomasitkin. Yritän sillä kuvata naisen halua tulla äidiksi ja olla äitinä. Toinen yleisesti tunnistettu kansanomainen termi olotilalle lienee "vauvakuume".
Oletko psykologian opiskelija? Kuinka mones vuosi on menossa? Kirjoitat, että äidinvaisto saa alkunsa siitä kun lapsi syntyy naiselle. Mitä tarkoitat "äidinvaistolla"? Tarkoitatko tarvetta lapsen hoitamiseen ja suojeluun? Pienokaisten suojelu on ollut (ja on) kaikkien vanhempien lajin edustajien tiedostamaton tehtävä. Myös muut kuin lapsen omat vanhemmat (myös synnyttämättömät) voivat kokea tarpeen hoivata ja suojella lasta. Lisäksi lauseesi saattaa adoptioäidit erikoiseen asemaan...
Vaikka tarvetta tulla äidiksi ei ole tunnistettavissa kaikilla naisilla, se ei tarkoita sitä etteikö sitä olisi kaikilla naisilla. Tarve voi olla heikko tai se voi jopa puuttua jostain syystä kokonaan, jolloin se ei siis muodosta tunnistettavaa "vauvakuumetta".
Eivät vietit välttämättä päätä suuntaa. Ihminen, joka on tietoinen "vauvakuumeestaan" luonnollisesti tekee päätöksensä tietäen olevansa "vauvakuumeen" alainen. Päätös suunnasta ei siis ole vietin tekemä vaan tilasta tietoisen minän ratkaisu.
En kuvittele naisen olevan onnellinen vain äitinä. Mistä niin päättelet?
Sinä ja "merja" olette oikeassa siinä, että on heikkoutta juosta sylistä toiseen omien halujensa mukaan, koska ei kestä sanaa "ei". Tätä heikkoutta osoittavat niin naiset kuin miehetkin. Heikkoutta ei kuitenkaan ole asettaa elämälleen päämääriä, ja elää niin, että saavuttaa ainakin osan näistä päämääristä.
Ihmettelen suuresti kirjoittajien mielipiteitä siitä, että naisen tulisi hyväksyä miehen kielteinen asenne lasten tekemiseen. Miksei mies voisi osoittaa vahvuutta ja mukautua tilanteeseen, tässä tapauksessa lapsen hankkimiseen?
Mitkä ovat ne perusteet, joiden mukaan naisen tulee kestää miehen kielteisyys lasta kohtaan, ja päinvastoin?
Kiista lapsen hankkimisesta tulee totta kai ratkaista parisuhteen sisällä. Päätös lapsen hankkimisesta, hankkimatta jättämisestä tai saati sitten eroamisesta ei liene koskaan helppo.
Kiihkeästi (jopa eron uhalla) lasta haluavat naiset leimataan tässäkin keskustelussa heikoiksi ja viettiensä ohjaamaksi. Tällaiset mielipiteet asettavat naisille paineita hyväksyä miehen mielipide, oman vakaan tahdon vastaisesti...
Mielestäni parisuhde ei jää vakaalle pohjalle, jos toinen osapuoli joutuu vahvasta vastustuksesta huolimatta alistumaan toisen päätökseen niinkin isossa asiassa kuin lasten hankkiminen on.
Nyt paloi hihat pahemman kerran! Miksei mies voi osoittaa vahvuutta ja mukautua tilanteeseen...grrrr!! On jum*****a kyse uuden ihmisen elämästä!
Otetaan sellainen esimerkki, että vieteiltäsi sen varmaan tajuut!
Kärjistäen seuraavanlainen juttu:
Jos on pari, mies ja nainen, jotka ovat eri mieltä siitä, hankitaanko lapsi vai ei.
Jos hankitaan, mies joutuu tehtävään, johon ei halunnut. Ja lisäksi maailmaan tulee YKSI VIATON ihminen lisää. Jossain vaiheessa äiti jää tod.näk. yh:ksi.
Tähän verraten tilanne, että viaton lapsi jää syntymättä. Mikä siitä vaihtoehdosta tekee huonomman, jos inhimillistä kärsimystä voidaan välttää? Tarkoitan lapsen kärsimystä! Idiootti!
Olet kova tietämään, selitä nyt mulle tää, miten voi olla parempi aiheuttaa syntymättömälle tuskaa isättömänä, kuin kärsiä itse lapsettomana? Millainen he****in äiti tämmöinen on, joka panee lapsen kärsimään omien viettiensä takia!?
Varmaan samanlainen kuin nykyisin äidit, jotka vetävät raskausajan tupakkaa posket lommolla, koska eivät halua kärsiä vieroitusoireista, vaan siirtävät ne vastasyntyneen kärsittäviksi..
Ymmärrän kyllä, ettei vastausta enää kuulu, "iskä", jolla on äidinvaistot...
Sinulla on tässäkin kirjoituksessasi hirmuisesti sellaista tietoa, että tulostin sen ihan. Saamme sitten syksymmällä pohtia harjoitustyönä tunnilla, mikä sinua todellisuudessa vaivaa.
Anteeksi kovasti asioiden yksinkertaistaminen, mutta koska tiedän, että asian selväksi saaminen (myös oikeilla nimillään) vaatii sinulta niin monta opintoviikkoa, etten taida jaksaa niin paljoa kirjoittaa. Sinua ajatellen mainitsin äidinvaiston, ajattelin, jos vaikka sitä tarkoitit.
Oikea nimitys on hoivavietti, joka on myös miehellä. Se voi kohdistua ihan mihin vain, vaikka kasviin, ei ainoastaan lapseen, kuten äidinvaistot. Äidinvaistolla tarkoitan lähinnä "lapsen tuntemista", sen lapsen, jota hoitaa.
Olen pitkälle samaa mieltä kuin "vihainen äiti".
Vain toisen vanhemman tahtoessa lasta, todellinen kärsijä on lapsi. Ja miten siinä ilmeneekään hoivavietti?
Tämän hoivavietin sanotaan ajavan naisia renttujen syliin...
Vielä sanoisin sinulle, että asioiden tärkeysjärjestykseen saattaminen auttaa kummasti.
Jos haluaa VAIN lapsen, sen voi tekaista ilman avioliittoa. Jos siitä joku tulee autuaaksi.
Ilman, että ainutkaan mies koskaan asiasta kärsii.
Eikö?
Jos taas kokee parisuhteen ja kumppanuuden tärkeimmäksi, silloin on kunnioitettava sitä, kaiken muun kustannuksella.
on asiat!
Mikä on tärkeintä se pidetään, sillä kaikkea ei voi saada kukaan!
minulle, kun en ihan tajunnut tätä ongelmaa, joka sulla näyttää olevan.
"Ihmettelen suuresti kirjoittajien mielipiteitä siitä, että naisen tulisi hyväksyä miehen kielteinen asenne lasten tekemiseen. Miksei mies voisi osoittaa vahvuutta ja mukautua tilanteeseen, tässä tapauksessa lapsen hankkimiseen?"
MIKSI MIEHEN PITÄISI SAATTAA MAAILMAAN UUSI ELÄMÄ, LAPSI, JOTA HÄN EI HALUA?
"Mitkä ovat ne perusteet, joiden mukaan naisen tulee kestää miehen kielteisyys lasta kohtaan, ja päinvastoin?"
EI OLE PAKKO KESTÄÄ MIEHEN KIELTEISYYTTÄ. SINNE VAAN BAARIIN ILTASELLA, KYLLÄ SIELTÄ JOKU UUNO MUKAAN LÄHTEE, SILLÄ PAKKOKO SILLE ON SANOA, MIKÄ ON HOMMAN NIMI. KUN MIES EI TIEDÄ TEKEVÄNSÄ LASTA, TUSKIN SE VASTUSTAAKAAN. EDELLYTTÄÄ, ETTEI SITÄ KERROTA HÄNELLE KOSKAAN.
"Kiista lapsen hankkimisesta tulee totta kai ratkaista parisuhteen sisällä. Päätös lapsen hankkimisesta, hankkimatta jättämisestä tai saati sitten eroamisesta ei liene koskaan helppo."
EIKÖ OLISI HUOMATTAVASTI HELPOMPAA MIETTIÄ ETUKÄTEEN MITÄ ILMAN EI VOI ELÄÄ?
JOS EI VOI OLLA ILMAN LASTA, MIKSI AVIOITUA, SILLÄ LAPSENTEKO EI OLE AVIOLIITOSTA KIINNI.
"Kiihkeästi (jopa eron uhalla) lasta haluavat naiset leimataan tässäkin keskustelussa heikoiksi ja viettiensä ohjaamaksi. Tällaiset mielipiteet asettavat naisille paineita hyväksyä miehen mielipide, oman vakaan tahdon vastaisesti... "
MIKSI TÄLLAINEN NAINEN SOLMII AVIOLIITON, JOKA HALUAA VAIN LAPSEN? MIKSI OTTAA SE MIES SIIHEN VASTUSTAMAAN?
"Mielestäni parisuhde ei jää vakaalle pohjalle, jos toinen osapuoli joutuu vahvasta vastustuksesta huolimatta alistumaan toisen päätökseen niinkin isossa asiassa kuin lasten hankkiminen on."
MUTTA MIELESTÄSI ON HYVÄKSYTTÄVÄÄ, ETTÄ LAPSEN ELÄMÄ ON EPÄVAKAALLA POHJALLA, KUNHAN VAIN ÄITI SAA TAHTONSA LÄPI?
EIKÖ LAPSEN ELÄMÄLLÄ LEIKKIMINEN OLE NIIN ISO ASIA, ETTEI SIIHEN PIDÄ RYHTYÄ MISSÄÄN OLOSUHTEISSA?
PS. MENIKÖ PUPU PÖKSYYN? HUOMASIT VISSIIN, ETTÄ TAPPIO TULI...
"minulle, kun en ihan tajunnut tätä ongelmaa, joka sulla näyttää olevan. "
Ei minulla ole mitään ongelmaa.
"MUTTA MIELESTÄSI ON HYVÄKSYTTÄVÄÄ, ETTÄ LAPSEN ELÄMÄ ON EPÄVAKAALLA POHJALLA, KUNHAN VAIN ÄITI SAA TAHTONSA LÄPI?
EIKÖ LAPSEN ELÄMÄLLÄ LEIKKIMINEN OLE NIIN ISO ASIA, ETTEI SIIHEN PIDÄ RYHTYÄ MISSÄÄN OLOSUHTEISSA?"
Ei. Mielestäni mainitsemasi asia ei ole hyväksyttävää.
"PS. MENIKÖ PUPU PÖKSYYN? HUOMASIT VISSIIN, ETTÄ TAPPIO TULI... "
Ööh? Pupu pöksyyn? Tappio? Mitä tarkoitat? Minä voin keskustella tästä asiasta ilman HUUTAMISTA, kärjistämistä ja kiihkoilua. En hae tässä keskustelussa "voittoa", vaan esitän oman mielipiteeni asiasta.
Kommenttisi on kokonaisuudessaan sekava, mutta vasta viimeinen lause osoittaa todellisen henkisen kypsyytesi.
"Jos hankitaan, mies joutuu tehtävään, johon ei halunnut. Ja lisäksi maailmaan tulee YKSI VIATON ihminen lisää. Jossain vaiheessa äiti jää tod.näk. yh:ksi. "
Jos mies suostuu tekemään lapsen, vaikkakin vastoin tahtoaan, hän silti suostuu siihen. Jos ei halua lasta, ei sen tekemiseen pidä suostua. Mutta jos siihen kuitenkin suostuu, on kannettava vastuunsa.
"Tähän verraten tilanne, että viaton lapsi jää syntymättä. Mikä siitä vaihtoehdosta tekee huonomman, jos inhimillistä kärsimystä voidaan välttää? Tarkoitan lapsen kärsimystä! Idiootti!"
Myös lasta haluava, mutta lapseton äiti kärsii. Hän kärsii sekä omien unelmien tukahduttamisesta sekä dominoivasta puolisostaan... Vanhempien velvollisuus on muuten järjestää lapsen elämä niin, ettei hän joudu "kärsimään".
"Olet kova tietämään, selitä nyt mulle tää, miten voi olla parempi aiheuttaa syntymättömälle tuskaa isättömänä, kuin kärsiä itse lapsettomana?"
Miten niin isättömänä? Jos mies suostuu lapsen tekemiseen, hänestä tulee lapsen isä. Olet keksinyt tunteisiin vetoavan kysymyksen, johon ei ole tietenkään kuin yksi "oikea" vastaus.
"Millainen he****in äiti tämmöinen on, joka panee lapsen kärsimään omien viettiensä takia!?"
Tuskin lasta haluava äiti suunnittelee tekevänsä lasta jotta voisi laittaa tämän kärsimään. Jos niin kuitenkin on, ei ole sopiva äidiksi. Kysymyksessäsi siis oletat, että vastahakoinen isä eroaa äidistä automaattisesti, äiti jää yksinhuoltajaksi ja lapsi jää "kärsimään". Aika paljon oletuksia.
"Ymmärrän kyllä, ettei vastausta enää kuulu, "iskä", jolla on äidinvaistot... "
Minulla ei ole "äidinvaistoja", vaan isänvaistot.
Luulin vilpittömästi, että naiset olisivat olleet enemmänkin pahoillaan alistetusta asemastaan parisuhteessa. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole, vaan naiset hyväksyvät (täälläkin!) miestensä tekemät päätökset. Miehet ovat näköjään muokanneet maailman tässäkin asiassa niin, että jopa tuntemattomat naiset ovat miehisen mielipiteen takana. Ei hassumpaa.
huutaa?
Käytin suurempaa kirjainta erottaakseni omat kommenttini sinun kommenteistasi. Sillä en halunnut kirjautua niin älyttömien lauseiden kannattajaksi edes vahingossa.
Mikä maksaa, kun vastausta ei tullut kuin YHTEEN kysymykseen? Väitätkö yhä, että oma mielipiteesi on ainut totuus tässä asiassa? Ettei asia ole hoidettavissa MILLÄÄN muulla, järkevämmällä tavalla?
"En hae tässä keskustelussa "voittoa", vaan esitän oman mielipiteeni asiasta."
Jota et pysty perustelemaan...ajatuksesi ei kanna. Miten voit silloin "keskustella"? Sehän on väittämistä vailla perusteita!!
"Sinulla on tässäkin kirjoituksessasi hirmuisesti sellaista tietoa, että tulostin sen ihan. Saamme sitten syksymmällä pohtia harjoitustyönä tunnilla, mikä sinua todellisuudessa vaivaa."
Heh, kerro toki tällä palstalla mitä saitte selville.
"Anteeksi kovasti asioiden yksinkertaistaminen, mutta koska tiedän, että asian selväksi saaminen (myös oikeilla nimillään) vaatii sinulta niin monta opintoviikkoa, etten taida jaksaa niin paljoa kirjoittaa."
Voit toki kirjoittaa asioista myös niiden oikeilla nimillä. Olen toki tottunut lukemaan tieteellistä tekstiä. Ja jos joku asia/termi jää epäselväksi, voin aina hakea lisätietoa itse. Kerro muutama lähde tai kurssikirja, joiden avulla saan mainitsemasi opintoviikot kasaan.
"Olen pitkälle samaa mieltä kuin "vihainen äiti".
Vain toisen vanhemman tahtoessa lasta, todellinen kärsijä on lapsi."
Siis oletat "vihaisen äidin" tapaan, että em. kaltaiset suhteet päätyvät eroon, äiti jää yh:ksi ja lapsi kärsii.
"Jos haluaa VAIN lapsen, sen voi tekaista ilman avioliittoa. Jos siitä joku tulee autuaaksi.
Ilman, että ainutkaan mies koskaan asiasta kärsii. Eikö?"
Kyllä. Ikävä vain miehelle, jos hän sattuu olemaan parisuhteessa sellaisen naisen kanssa.
"Jos taas kokee parisuhteen ja kumppanuuden tärkeimmäksi, silloin on kunnioitettava sitä, kaiken muun kustannuksella. "
Niinpä. Parisuhteen osapuolten tuleekin löytää myös lastenteko-ongelmaan molempia tyydyttävä ratkaisu. Mikä ratkaisu on, ja mitä suhteelle tapahtuu ratkaisun jälkeen, on tietysti suhteessa elävien ihmisten käsissä.
Useimmat täällä keskustelevat ovat kylläkin tehneet päätöksen kaikkien parisuhteiden puolesta: nainen alistukoon miehen tahtoon ja jääköön lapsettomaksi...
olevan vaihtelevalla pohjalla!
"Myös lasta haluava, mutta lapseton äiti kärsii. Hän kärsii sekä omien unelmien tukahduttamisesta sekä dominoivasta puolisostaan... Vanhempien velvollisuus on muuten järjestää lapsen elämä niin, ettei hän joudu "kärsimään". "
Miksi ihmeessä tällainen äiti ei voi hankkiutua kaikessa hiljaisuudessa raskaaksi kenenkään muun tietämättä? Ja sen jälkeen nauttia tekonsa tuloksista loppuikänsä?
Miksi hänen on mentävä naimisiin, kun hän ei pidä parisuhdetta minkään väärtinä?
"Ei. Mielestäni mainitsemasi asia ei ole hyväksyttävää."
Vastasit, kun aiemmin kysyin: MUTTA MIELESTÄSI ON HYVÄKSYTTÄVÄÄ, ETTÄ LAPSEN ELÄMÄ ON EPÄVAKAALLA POHJALLA, KUNHAN VAIN ÄITI SAA TAHTONSA LÄPI?
EIKÖ LAPSEN ELÄMÄLLÄ LEIKKIMINEN OLE NIIN ISO ASIA, ETTEI SIIHEN PIDÄ RYHTYÄ MISSÄÄN OLOSUHTEISSA?
hyviä kysymyksiä monella, joihin vastaamalla saisit nyt perustella väittämiäsi, mutta ei näytä kiinnostavan. Vai etkö pysty?
Onko henkisen kypsyytesi murrosikäisen tytön tasolla?
Ps. minä löysin monta kysymystä ylläolevasta "sekavasta" kommentista, joihin olisit voinut vastata. Mutta murrosikäiselle (ja naiselle) tyypillistä on, ettei vastata kysymyksiin, joissa joutuu altavastaajaksi...
"Tuskin lasta haluava äiti suunnittelee tekevänsä lasta jotta voisi laittaa tämän kärsimään. Jos niin kuitenkin on, ei ole sopiva äidiksi. Kysymyksessäsi siis oletat, että vastahakoinen isä eroaa äidistä automaattisesti, äiti jää yksinhuoltajaksi ja lapsi jää "kärsimään". Aika paljon oletuksia."
Tässä asiassa ei saa olla YHTÄKÄÄN oletusta suuntaan, jossa lapsi saattaa joutua kärsimään! Kun lapsia hankitaan heihin pitää molempien sitoutua 110%:sti!
Ihan samoin on sinulla aika paljon oletuksia, kun kuvittelet, ettei lapsi koskaan kärsi siitä, että hänet on halunnut VAIN toinen vanhempi.
Suurta henkistä kypsyyttä et tosiaan osoita.
Tiedätkö paljonko on huostaanottoja Suomessa vuosittain? Minäpä tiedän. Lisäksi ne luvut ovat kasvamaan päin.
Tiedätkö paljonko lapsia (5-vuotiaista alkaen) on psykiatrisessa hoidossa ja kuntoutuksessa vuosittain? Vinkkinä se, että mainittuun kuntoutukseen osoitetut rahat loppuivat jo puolessa vuodessä tänä vuonna...
Mistä "luulet" tämän huumeiden ja päihteidenkäytön, rikollisuuden ja yleisen pahoinvoinnin olevan kotoisin, jos kerran väittämäsi mukaan kaikki elävät onnellisina, ja että on pelkkää oletusta se, että lapsen käy huonosti?
Miksi lapsilla on paha olla?
Luin "oletuksia" viestisi, samoin sen, jolle vastasit. Olen kanssasi vahvasti eri mieltä.
Vihainen äiti on tavallaan oikeassa. Lasten kärsimystä tulee välttää viimeiseen asti. AINA.
Näistä oletuksista sitten. Voiko mielestäsi sitten paremmin olettaa, että liitosta tulee kestävä ja onnellinen, kun toinen on siinä painostettuna? Naisen kohdalla ymmärrät, ettei näin voi käydä, mutta et tajua sitä, että kun liittoon syntyy vielä lapsi, siinä on kolme kärsijää, entisen kahden sijasta, yhden saadessa tahtonsa läpi. Se kolmas syntyy siihen pysyvästi. Tilanne on elämän kestävä.
Miksi haluat lisätä inhimillistä kärsimystä?
Minä en ole miehen enkä naisen takana, vain lapsen. Jos lapsen ei ole hyvä syntyä molempien mielestä, on se parempi tosiaan, ettei hän synny. Liian monta uhkakuvaa. Ja todellinen äiti isolla ä:llä kyllä tämän ymmärtää, eikä aseta omia mielitekojaan uuden elämän uhaksi.
Eikä ole harvinaisia nekään jutut, joissa isyyteen pakotettu mies lähtee heti, sekä myös äiti hylkää lapsen, koska sillä ei saanutkaan miestä...
Kehotan sinua avaamaan silmäsi. Tarkastele lasten asemaa tässä maailmassa. Kun yksikin lapsi asuu kadulla, tai hän kuolee pahoinpitelyn aiheuttamiin vammoihin, ei ketään pidä kannustaa hankkimaan lasta vastoin puolison toivetta.
..yksinhuoltajuus ole se, mitä kukaan tavoittelee (toivottavasti) lapsia tehdessään. Tuskin kukaan hylkäisi ONNELLISTA parisuhdetta, JOS sellaisen saisi. Mutta ihmisten elämällä ja ihmisillä itsessään on tapana muuttua hieman joka päivä. Tästä syystä olisi aika naivia kuvitella löytävänsä 18-vuotiaana miehen, jonka kanssa elää hautaan saakka. Samaan suuntaan kasvamista tapahtuu liian harvoin. Tiedän näitä liittoja, joissa on pysytty yhdessä 50-vuotta, mutta kyllä niistä on onni ja rakkaus kaukana. Yhdessä olo on pelkkää tottumusta ja avioliitto on tapa. Ja jos hajoavaan suhteeseen on lapsia tehty, kyllä siitä yleensä toinen ottaa lapset ja on näin ollen yh, halusi sitä, tai ei.
Olisi todella kiva kuulla, mikä sinusta on hyvä ja riittävä syy sitten tehdä lapsia. Mistä syystä vanhempasi ovat saaneet sinut, tiedätkö? Meillä jokaisella on omat syymme tehdä asioita ja kaikilla on erilaiset arvo- ja toivemaailmat. Tästä syystä arvostan kaikkia, jotka ovat ratkaisseet suhteensa vanhemmuuteen omalla tavallaan. Sekä lapsen "tekeminen" ja "tekemättä jättäminen" ovat sinällään kunnioitettavia tekoja. Nainen, joka päättää olla tekemättä lapsia, on vahva ja itsenäinen nainen, jota on pakko kunnioittaa. Tiedän ympäristön asettaman paineen lasten tekoon..
Minä olen ottolapsi. Biologisia vanhempiani en tullut tuntemaan koskaan, joten en tiedä heidän motiivejaan, enkä valitettavasti voi sinulle enää niitä mistään saadakaan.
Siksi tiedän, miten karua elämä voi olla lapsen kannalta katsottuna, kun asiat eivät ole ideaalit.
Ottovanhempani ovat varmasti maailman parhaat ja hellimmät ihmiset, mutta ei se poista sitä tuskaa, joka syntyy ajatuksesta, ettei tunne omia vanhempiaan. Ja vanhemmiten se vain kasvaa.
Tästä syystä kunnioitan elämää yli kaiken. Nykyisin se oman edun tavoittelu on niin suurta ja mahtavaa, jotta lapset voivat tosi huonosti.
Ymmärrätkö pointtini?
Kaksi viimeistä lausetta ovat viestissäsi mahtavat!
Nyt kannattaisi hieman jo miettiä noita kommentteja.
Etkö pysty hyväksymään sitä, että joku ajattelee eri tavalla kuin sinä?
Oletko ainoa ihminen joka on kokenut kaiken? Tuskin..
Kommenttisi ja ahdasmielisyytesi osoittavat täyttä epäkypsyyttä.
Kaikkien muiden olen huomannut pystyvän hyväksymään muitakin kantoja, kuin omansa. Sinä et. Jonain päivänä huomaat vielä olevasi täysin yksin mielipiteidesi kanssa.
KASVA JO PIKKUNEITI!!!
Mielestäni sinä ja nikki "Merja" ette kykene arvostamaan erilaisuutta ja eri mielipiteitä. Jos ajattelee ja tuntee toisin kuin te, on jotenkin vajaa ja poikkeava.
Kukin tuntee eri tavalla ja kaipaa elämäänsä eri asioita. Mikä siinä mättää?
En ole vielä lukenut yhtäkään viestiä, missä joku olisi pistänyt lapsen hyvän, tyydyttävän ja onnellisen parisuhteen edelle. Mutta "Iskä" oli käsittääkseni siinä oikeassa, että jos luopuu toiveistaan olla vanhempi, suhde ei voi silloin olla täysin tyydyttävä?
..nyt ymmärrän ehkä hieman paremmin kovia kantojasi.
Voisitko kertoa vielä, miksi et pysty arvostamaan yhtä paljon naista, joka sitoutuu pseensa/äitiyteen ja todella on loistava äiti kuin naista, joka päättää jättää lapset tekemättä?
Mielestäni molemmat teot osoittavat suunnatonta luonteen lujuutta, aikuisuutta ja kykyä kantaa vastuuta.
Haluan vielä edelleen korostaa sitä, että en todellakaan voi sietää itsensä etusijalle nostavia tyttöjä/naisia, jotka tekevät lapsen vain siksi, että se on hetken "siistiä" tai tekevät lapsen jotenkin "paikatakseen" itseään..
mutta minä en ymmärrä vieläkään, miksi on "parempi" tehdä uusi ihminen kärsimään tilanteesta kuin jättää se hamaan tulevaisuuteen. En voi sille mitään. En ikinä tekisi lasta miehelle, joka epäröi. En painostaisi häntä siihen. Sillä, joka epäröi, hänellä on joku syy siihen. Pakottamalla saattaisin aiheuttaa vahinkoa paitsi itselleni, myös lapselleni. Ja sitä en kohdalleni haluaisi, vaan yritän edes elää elämäni lujana ja oikeudenmukaisena.
Jos syy ei selviäisi, tai mies ei sitä kertoisi, jäisi päätös tulevaisuudesta sen varaan, olisiko elämäni kiinni lapsesta vai jostakin muusta asiasta.
Vastasit itse puolestani kysymykseesi. En jaksa arvostaa näitä "mulle kaikki heti kun työkaverillakin on"-naisia, jotka vähät välittävät lastensa ja avioliittonsa hyvinvoinnista. Mulle molemmat asiat edustavat SITOUTUMISTA. Äitiys ei ole mikään itseisarvo, jolla tullaan autuaaksi. Se vaatii työtä ja opettelua. Yksikään nainen ei tule pyhimykseksi synnyttämällä. Kannattaa muistaa. Samoin se, että hätää kärsiviä lapsia on maailmassa paljon. LIIAN PALJON...
Pakko on sunkin myöntää, että lasten pahoinvointi on tänä päivänä luokkaa, ettei vielä koskaan ennen Suomessa! Joku syy siihen on oltava. Joku, joka esiintyy siellä neljän seinän sisällä, jossa lapset elävät...aikuisten asenteissa lapsiinsa nähden.
Puhumattakaan niistä, jotka ympäristön painostuksesta synnyttävät.
Näen tämän asian VAIN lapsen kannalta. Tilanne ei tosiaan ole otollinen lapsen syntyä, jos tuleva isä on pakotettu isyyteen.
Moniko nainen tekisi saman miehelle? Vastoin omaa tahtoaan?
Ja mielestäni äitiyteen/lapseen ei voi sitoutua täysillä, jos huushollissa asuu mies, joka ei halua olla isä. Eli jos haluaa olla ko. miehen kanssa, on enemmän kuin syytä jättää lapset tekemättä.
Tulevien lasten takia.
Tämä pikkuneiti on muuten 46 vuotias. Ja huomasin, että sinunkin on erittäin vaikea hyväksyä PERUSTELTUA mielipidettä asiasta.
Luulisi äiti-ihmisen ymmärtävän lapsen parhaan. Vai onko liikaa vaadittu?
"Voisitko kertoa vielä, miksi et pysty arvostamaan yhtä paljon naista, joka sitoutuu pseensa/äitiyteen ja todella on loistava äiti kuin naista, joka päättää jättää lapset tekemättä?"
Tässä ketjussahan ei ollut kyse tilanteesta, jossa MOLEMMAT vanhemmat haluavat lasta. Äiti, joka sitoutuu tehtäväänsä äitinä osaa ottaa myös puolisonsa elämäänsä. Ja ymmärtää, että paras on lapsella, jos hänellä on rakastavat isä ja äiti. Oli kyse toisen vanhemman ylikävelystä. Sitä en hyväksy, kun kyseessä on heitä molempia koskettava asia, lapsi, joka saattaa kärsiä asiasta koko ikänsä.
Muista, että kaikilla ei ole hyvin.
Eli on paljon ERILAISIA äitejä kuin tämä mallisi, joka on sitoutunut äitiyteen ja lapseensa...koska nykyisin on pakko sallia mitä ihmeellisempiä asioita.
Kuten jo aiemmin sanoin mielestäni se ei ole täyttä sitoutumista, jos lapsen isällä ei ole mitään väliä...
On kauhean väärin, että joku ihminen voi päättää ennen yksilön syntymää, ettei hän tule tarvitsemaan MOLEMPIA vanhempiaan.
Mitä hegemoniaa, eikä missään tekemisissä aikuisuuden ja vastuunkannon kanssa!
No hei Pinja!
Nyt on kuule niin, että päätös on jo tehty. Sinun täytyy siis lapsen sijaan valita miehesi, sillä sinun täytyy kunnioittaa hänen mielipidettään.
Jos tulet raskaaksi ilman miehen suostumusta (varo vahinkoa!), tulette eroamaan. Eron jälkeen jäät yksinhuoltajaksi ja lapsesi tulee kärsimään. Ethän toki halua aiheuttaa kärsimystä viattomalle lapselle?
Lue viestiketjua ja totea suomalaisten naisten ja miesten ehdoton mielipide asiassa. Lopeta siis lapsesta haaveilu ja kunnioita parisuhdettasi, siis miestäsi.
Mutta älä huoli, ehkäpä pääset jonkun kaverisi lapsen kummitädiksi. Sillä ehdolla tietenkin, että miehesi antaa siihen luvan.
Muista pitää ruoka lämpimänä, silitä kauluspaidat ja suorista pyyheliinat.
Hyvät jatkot,
Iskä.
kuka kieltää eroamasta ja hankkiutumasta raskaaksi "omin luvin"?
Mitä Pinja tekee aviomiehellä, jos hän haluaa vain lapsen?
Eikö hän tiedä, ettei siihen avioliittoa tarvita, vain yhdyntä!
Ja kuka idiootti haluaa lapselleen muuta kuin parasta? Kuka haluaa tyytyä vastahakoiseen isään, kun mies tarvitaan vain siittämään?
Vanha sanonta sanoo, parempi ilman, kuin huonon kaverin kanssa...
Hyvätuloinen nainen pärjää kyllä ilman miestäkin lapsen kanssa.
Viestiketju on selvääkin selvempi. Iskällä ei vaan ole taitoa ymmärtää lukemaansa.
Valinta on se juttu. Kaikkea ei voi saada...
Ei kukaan tässä pakota jäämään parisuhteeseen, miltei päinvastoin!
Ero vaan ja paksuksi, silloin on Pinja saavuttanut haluamansa ja saa alkaa silitellä vauvanvaatteita ja valvoskella öitä yksin vauvan kanssa...jaksoi tai ei. Ah sitä onnea! Mutta dominoivan miehen menettäminen siitä maksuna ei ole mitään...
Alkuperäinen kysymys kuului "lapsi vai mies?"
Ei ollut vaihtoehtoa.
Siis kumpi on tärkeämpi? Lapsi ilman miestä vai mies ilman lasta?
Molemmat on järjestettävissä.
Huomasin, että olen saanut yllättävän paljon tämän keskustelun seuraamisesta. Toivottavasti sinäkin.
En kadehdi tilannettasi, onhan minulla sentään joskus poikani.
Siksi tajusinkin, että monella ei kuitenkaan ole mahdollisuutta saada niinkin ihanaa suhdetta miehen kanssa, kuin minulla nyt on. Jos teillä on todella hyvä liitto, kannattaako sitä vaarantaa? Itse päätin nauttia tästä suhteesta nyt. Ehkä menetän tämän suhteen ilman lapsipuheitakin..ehkä en. Rakastan tätä miestä liikaa tuhotakseni sen hosumalla.
En halua "alistua" mieheni tahtoon lasten riittävyydestä, mutta ehkä suhteemme on ansainnut paljon enemmän aikaa ja monta monta keskustelua ennen, kun lopullisia ratkaisuja tehdään. Olen saanut kokea jo äitiyden tunteen, nyt voisin kokea sen oikean rakkauden parisuhteessa. Sitten voin miettiä elämää eteenpäin.
Ymmärrän enemmän kuin hyvin, mitä kaipaat, kun kaipaat lasta. Se rakkaus, mitä tuntee lastaan kohtaan on jotain sellaista mitä ei muuten koe. Pärjäät varmasti yksinkin ja saat lapsen ilman nykyistä miestäsi, mutta se ei ole todellakaan kevyt tie kulkea. Olisitko valmis tekemään niin ison ratkaisun?
Oletko valmis ottamaan myös sen riskin, ettet löydä miestä, jonka kanssa saat onnellisen suhteen JA lapset..koko paketin, tai edes lapsen? Olisitko valmis jäämään yksin ja selittämään lapsellesi joskus, miksi teit sellaisen ratkaisun? Tätä palstaa lukuunottamatta, kukaan ei kivitä sinua, vaikka olisit yh. Se vain on kovin yksinäistä elämää sekä vanhemmalle, että lapselle.
Toivotan sinulle jaksamista, sillä sitä tulet tarvitsemaan. Jos joskus tulet äidiksi, laita uutinen tälle palstalle..kiitos.