Arvoton

Kun työt loppui ja meni kaikki ulosottoon meni myös mahdollisuus elää tasaarvoisena ihmisenä. Auton vei ulosotto rahoitusyhtiön puolesta. Heti on ihmisiä syyttelemässä, että miksi otit velkaa ja plää plää...Miksikö??? Siksi kun uskoo tulevaisuuteenniin kuin suuri osa maamme velkaisista. Kaikilla kun ei ole perintöomaisuutta. Onneksi ne jotka pilkkaa voivat itsekin joutua työttömäksi ilman omaa syytään. Voivat sairastua jne. Ei kannattaisi katsoa alentavasti köyhää, ettei itse lankea. Eu oli loppu niitti suomen laivaan. Kaikki todellakin on kallistunut vaikka toisin luvattiin. Onneksi vastustin aikoinaan liittymistä. Suomen kansa tulee näkemään vielä kovat ajat, kun ruokaa ei todellakaan ole, kun ei ole ostovoimaa muuta kuin rikkailla. Elämme kohta 1918 ajan tunnelmissa.
3414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

velkasi ei kuulu muille. nykypäivän kulutusyhteiskunta voi pahoin. toiset tekee paljon rahaa, toiset vähemmän, etsi itsellesi elämääsi ne asiat ja ihmiset jotka tekevät sinut oikeasti onnelliseksi.
tottakai onnellisuuteen vaikuttaa perustarpeiden täyttyminen, kaikki muu (uudet hienot autot, isot asunnot jne) on ihan ekstraa, ja kertoo nykypäivän pinnallisuudesta niiden ihailu.

taitaa mennä vähän off-topic.

mutta paljon oon pohtinut näitä nykyajan arvoja, jotka ei omaan -ehkäpä sitten jonkin sortin taiteilijasielu- elämääni sovi...
jotta olisit onnellinen tulisi elämässäsi täyttyä nämä normit...
-ikuinen nuoruus
-kauneus
-varallisuus
niin, ja sit kaikilla pitäs olla vielä rakastaja, voi tätä maailmanmenoa!

*parhaat asiat elämässä on ilmaisia*

Äänestä
  • Viimeisen vuoden aikana olen joutunut tottumaan puolet pienempään kulutukseen.Syy, tuli potkut ja palkka nykyään noin puolet vanhasta palkasta.
    Mutta kaas kummaa..,Ajan nykyään yli puolet halvemmalla autolla vietin kesälomani perheen kanssa yli puolet halvemmalla kuin aikaisempina kesinä.Mutta kaksi kertaa onnelisempana ja tyytyväisempänä. Sillä poikani ja vaimoni rakastavat minua ja nauttivat siitä että minulla on aikaa heille.

    Äänestä

  • oikeassa kirjoitti:

    Viimeisen vuoden aikana olen joutunut tottumaan puolet pienempään kulutukseen.Syy, tuli potkut ja palkka nykyään noin puolet vanhasta palkasta.
    Mutta kaas kummaa..,Ajan nykyään yli puolet halvemmalla autolla vietin kesälomani perheen kanssa yli puolet halvemmalla kuin aikaisempina kesinä.Mutta kaksi kertaa onnelisempana ja tyytyväisempänä. Sillä poikani ja vaimoni rakastavat minua ja nauttivat siitä että minulla on aikaa heille.

    Kauan meni, että hyväksyit tilanteen noin hyvin??

    ite vastaavassa tilanteessa jo melkein yli 1,5v ja vielläkin harmittaa ku taloudellisesti hyvä palkkanen duuni meni alta, tosin henkisesti nykyisin paljon parempi olla ja kihlatunni kanssa riidat ovat nykyisin älyttömän paljon harvemmin kuin stressaavan työn aikoihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luuseri rikkaiden mielestä kirjoitti:

Kun työt loppui ja meni kaikki ulosottoon meni myös mahdollisuus elää tasaarvoisena ihmisenä. Auton vei ulosotto rahoitusyhtiön puolesta. Heti on ihmisiä syyttelemässä, että miksi otit velkaa ja plää plää...Miksikö??? Siksi kun uskoo tulevaisuuteenniin kuin suuri osa maamme velkaisista. Kaikilla kun ei ole perintöomaisuutta. Onneksi ne jotka pilkkaa voivat itsekin joutua työttömäksi ilman omaa syytään. Voivat sairastua jne. Ei kannattaisi katsoa alentavasti köyhää, ettei itse lankea. Eu oli loppu niitti suomen laivaan. Kaikki todellakin on kallistunut vaikka toisin luvattiin. Onneksi vastustin aikoinaan liittymistä. Suomen kansa tulee näkemään vielä kovat ajat, kun ruokaa ei todellakaan ole, kun ei ole ostovoimaa muuta kuin rikkailla. Elämme kohta 1918 ajan tunnelmissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu